Pages

Näinkö kovaa on lähiöpubien kilpailu? Asiakkaat haetaan autolla kotoa

31.5.12

"Uusi lamminpääläisbaari haalii asiakkaita ravintolapöytään hakemalla heidät kotisohvalta.

Biljardipöytä, hedelmäpeli, jukeboksi, karaokelaitteet...

Mikään näistä ei välttämättä takaa lähiöpubin menestystä.

Kuukausi sitten Lamminpäässä avannut Bar Sisu lähtee pubikilpailuun selvästi järeämmin asein. Asiakkaat haetaan autolla kotoa ravintolaan ja baari-illan jälkeen viedään tarvittaessa takaisin.

– Näin saadaan porukoita liikkeelle. Taksin saaminenkin saattaa olla viikonloppuiltaisin niin vaikeaa, että moni jättää lähtemättä sen takia, selittää baaripäällikkö Heidi Säike.

Hervannasta asiakkaita ei sentään kahvikupin tai tuopin ääreen haeta. Vähintään kaksi asiakasta luvataan noutaa Länsi-Tampereelta, Ylöjärven keskustan liepeiltä ja Nokian Tampereen puolisilta alueilta. Tilauksien määrää ei kyytiin otettaessa kysellä.

– Emme voi tietenkään edellyttää, että noudettava juo meillä alkoholia kiitokseksi kyydistään, selittää Säike.

Kyytipalvelu aloitettiin viime viikolla, kun ensimmäiset aukioloviikot olivat odotettua hiljaisempia. Asiakkaita noudetaan yhdellä pakettiautolla aina kun ravintola on auki.

Ylöjärventien varressa sijaitseva aiemmin muun muassa Brookesina ja Pökhölminä tunnettu perinteinen pubikiinteistö ehti olla tyhjillään useamman kuukauden ennen kuin uudet omistajat ottivat sen haltuunsa.

Pitkän työuran muun muassa yökerhoissa ja hotelleissa tehneen baarimestarin mukaan tavanomaiset keinot eivät välttämättä keskustan ulkopuolella olevien pubien kilpailussa riitä. Ale-olutta Bar Sisu ei kilpailuvaltikseen ota, linjaa Säike.

– Räkälän maineesta halutaan eroon. Vaikka asiakkaita haetaan autolla kauempaakin, haluamme olla olohuone läheisen omakotialueen ihmisille.

Myös grillin ja pubin symbioottisesta suhteesta otetaan hyöty irti. Baarista ei tarvitse lähteä kotiin grillin kautta, sillä grilliannos tuodaan nälän yllättäessä jo ravintolapöytään.

– Ruuan saa soittamalla vieressä olevalta Ylä-Grilliltä. He mainostavat meitä, me mainostamme heitä, tiivistää Säike.

– Kun baari oli muutaman kuukauden kiinni, se näkyi selvästi meidän myynnissämme. Haluamme tukea nykyistä yrittäjää, että pubi menestyisi, kertoo liki 40 vuotta toimineen Ylä-Grillin yrittäjä Yalcin Ongu.

Ongun mukaan Bar Sisuun on kuljetettu jopa kymmeniä grilliannoksia illassa. Viime viikolla aloitetulle kyytipalvelulle pyyntöjä on tullut useita iltaa kohti, vaikka aloittamisen kanssa on pidetty matalaa profiilia.

– Täytyy olla aina jotain uutta tarjottavaa. Ihmiset vaativat enemmän, tiivistää Säike.

Eikö asiakkaiden kerääminen kotoa autolla baariin ole jo epätoivoista?

– En näe asiaa niin. Tämä on hyvää asiakaspalvelua. Ja onhan tämä turvallisempaa kuin se, että baariin lähdetään maistissa omalla autolla tai hypätään tuntemattoman kyytiin.
" (Tamperelainen)


*ringaling*
- Jaakko.
- No se on Ismo täältä pubista moikka.
- No moi.
- Missäs äijä luuraa?
- No kotona kattelen telkkaria.
- Ai sitä peliä vai?
- No eikse ala vasta tunnin päästä.
- Alkaa alkaa, tulehan pubiin katsomaan.
- No mä oon ottanut jo pari bisseä. Ei pysty ajamaan.
- Äläpä ny. Mä laitan meidän harjoittelijan noutamaan sut. Haetaan valmiiksi naapurigrilliltä sulle lihis pöytään ja parit bisset hanasta, sähän olit Karjala-miehiä.
- No mä vähän Hilmalle lupasin, etten lähtisi kaljoittelemaan tänä viikonloppuna.
- No tulisit nyt. Kaarlokin tulee.
- Tulee vai?
- Tulee tulee.
- No…koska se harjoittelija tulee hakemaan?
- Pistän sen heti tän puhelun jälkeen noutamaan sut.
- No…okei. Nähdään!
- Nähdään!
*klik*

*ringaling*
- Kaarlo.
- No se on Ismo täältä pubista moikka. Tuu kattoon peliä, Jaakkokin tulee.

Metallica-kitaristi: Emme tienaa tarpeeksi!

"Ensi viikolla Helsingissä keikkailevan Metallican kitaristi Kirk Hammett paljasti Rolling Stone -lehdelle antamassaan haastattelussa, ettei bändin jäsenillä ole varaa lopettaa keikkailua, sillä miehen mukaan bändi ei tienaa tarpeeksi.

Kitaristin mukaan muusikot haluaisivat viettää enemmän aikaa perheidensä kanssa, mutta se on käytännössä mahdotonta, sillä yhtye ei enää tienaa tarpeeksi rojalteilla. Tästä johtuen bändi joutuu pysyttelemään tien päällä hankkiakseen leivän pöytään.
Metallica soittaa ensi maanantaina Helsingin Kalasatamassa järjestettävässä Sonisphere-tapahtumassa.
" (Nelonen)


- Erittäin hyvää päivää Metallican kitaristi Kirk Hammett, tervetuloa Fiktiivisten keskustelujen haastatteluun.
- No kun sä sanoit, että tarjoat lounaan niin tietystihän mä tulin.
- Juu, ilman muuta, kato tuosta menulta mitä haluat.
- Jos mä otan ton perhepizzan ja sitten otan sen mukaan täältä?
- Joo, käyhän se. Mutta tosiaan, olet antanut haastattelun Rolling Stone -lehdelle, jossa valittelit ettei teillä ole varaa lopettaa keikkailua.
- Joo, ei ole. Rojalteilla ei elä, joten pakko käydä keikoilla. Tiedät varmasti myös mihin se johtaa - kun on jatkuvasti kiertueella, eivät fanit enää jaksa seurata joka paikkaan. Siksipä keikkapaikat pienenevät koko ajan. Meillä on tuolla Hullu Poro Areenalla yks firmakeikka, siitä saa vähän enemmän täppiä - tosin meidän piti opetella soittamaan Dirlandaa.
- Pahalta kuulostaa. Oletteko tehneet muutoksia yhtyeen toimintaan?
- No siis tämä yleinen rekkashowhan on ollut pakko jättää pois. James osti itselleen vuoden 1983 Toyota Hiacen ja sillä ollaan nyt keskenään ajeltu Eurooppaa. Hauskaahan tässä tosiaan on se, että se auto on yhtä vanha kuin meidän levytysura.
- Mitä muuta olette joutuneet tekemään?
- No raidereista ovat kadonneet Evian-pullot ja olutkorit. Nykyään pyydämme kahtakymmentä kiloa perunoita ja makkarapaketteja. Niitä sitten lähetämme kotiin Amerikkaan.
- Oletteko miettineet, että menisitte studioon äänittämään uutta materiaalia?
- Muuten kyllä, mutta kun tuo Jamesin biisikynä on vähän tylsynyt. Tietysti voitaisiin äänittää mun läppärilläni taas joku cover-levy, vaikka joku American Idolin parhaimmat heviversiona. Positiivista on tietysti se, että siihen saisi konerummut eikä kukaan voisi valittaa siitä kuinka se Lars on iän myötä huonontunut soittajana.
- Entäpä kappaleiden myyminen mainoksiin?
- No kokeiltiin sellaista yhteistyötä useamman firman kanssa, yritettiin myydä leluja lapsille Master of Puppetsin tahtiin ja K-Raudan ruohonleikkurimainokseen koitettiin saada Harvester of Sorrow. Ei se oikein toiminut.
- Kiitos haastattelusta, Metallican kitaristi Kirk Hammett.
- Joo ei kuule mitään. Meinaaksä syödä tuon sun patongin loppuun?

Ankea lapsuus tekee itikasta äkäisen

30.5.12

"Aamu-tv:n haastattelema hyönteistutkija Juhani Itämies kertoo, että viime vuosina on ollut melko tavallista, että hyttysiä alkaa näkymään jo toukokuun puolella.

- Kun kevät on aikaistunut ja lämmennyt, niin luonto sen mukana siirtää rytmiä. Hyttyset kuoriutuvat pari kolmekin viikkoa aikaisemmin kuin vaikkapa 30-40 vuotta sitten, Itämies kertoo.

Itämies arvioi, että tänä kesänä hyttyssuma on pahimmillaan viikon parin sisällä. Hyttysten määrä loppukesällä riippuu siitä, miten paljon kesällä sataa vettä.

- Hyttysen toukat tarvitsevat pientä rapakkoa ja ojan pohjaa. Jos on kuiva kevät ja kuiva kesä, niillä menee huonosti, ja tietysti päinvastoin.

Tutkijan mukaan eri hyttyslajien ihoon ruiskuttamat aineet voivat vaihdella, ja siten ihokin reagoi hyttysenpistoihin joskus voimakkaammin, joskus lievemmin. Hyttysten äkäisyys voi puolestaan johtua siitä, millaisissa olosuhteissa hyönteinen on elänyt toukkavaiheessa.

- Jos toukat saavat vähän ravintoa, elävät niin sanotusti "köyhissä olosuhteissa", silloin aikuisella hyönteisellä on suurempi hätä etsiä uhria ja löytää verta, Itämies kertoo.

Hyönteistutkija kertoo suojautuvansa hyttyisiltä samalla tavalla kuin muutkin: kohtalainen määrä hoituu hyttysmyrkyillä, isompi määrä vaatii jo mehiläishoitajan päähineen. Pieneen määrään hyttysiä hän ei varaudu mitenkään, vaan antaa niiden pistää.

- Kun hyttysiä ei lätkäise ihoon, niiden sylkirauhasissa ja imukärsässä olevia aineitakaan ei purskahda niin paljon iholle. Ne lähtiessään jopa imevät aavistuksen verran aineista takaisin. Näin reaktiokin jää pienemmäksi.
" (Yle)


- Äiti!
- No mitäpä, Heidi?
- Nyt mä tiedän mikä musta tulee isona.
- Ai?
- Joo. Mä lähden pois näistä kurjista ja nälkäisistä oloista. Mä aion tehdä itsestäni jotain! Mä opiskelen ensiksi biologiksi, sitten mä pyrin selvittämään kaiken sen, mitä luonnossa on ja kuinka se toimii! Sitten kirjoitan väitöskirjan ja useita artikkeleita hyönteispopulaatiosta.
- Etkä kirjoita.
- Täh.
- Heidi, sä olet hyttynen. Sä elät kolmesta neljään viikkoa ja kuolet pois. Susta ei koskaan tuu mitään muuta kuin raato.
- Mutta...se on niin epäreilua! Maailma on epäreilu!
- Niin. Elämä imee. Ime sinäkin.

Iloisessa puhelimessa piilee synkkä myyntivaltti

"Japanilainen matkapuhelinoperaattori Softbank aikoo hyödyntää paikallisen markkinasauman. Yhtiö tuo myyntiin Pantome-sarjaan kuuluvan älypuhelimen, joka mittaa ympäristön säteilyarvoja.

Itä-Japanin yli vuosi sitten kärsimä maanjäristys ja sitä seurannut tsunami aiheuttivat vakavan ydinonnettomuuden, minkä jäljiltä osa rannikkoalueista on kulkukiellossa. Säteilyarvot voivat olla paikallisesti korkeita muuallakin.

Reutersin mukaan uusi Androidia käyttävä puhelin tulee myyntiin kesällä. Ostaja voi valita kahdeksasta kirkkaasta väristä. Mukana oleva säteilymittari on Sharpin käsialaa.
" (IT-viikko)


- Kawaaiii! ^___^
- Äkkiä! Ota musta kuva sun kännykällä tässä Fukushiman reaktorin vieressä!
- Hei kato, sähän oot ihan kirkkaan vihreä! Ihan kuin mun puhelin!
- Ai kato! Tai niin kuin sun tukka!
- Tässä puhelimessa on geigermittarikin!
- Subarashii! Paljonko nakuttaa?
- Paljon! Hihii! Sulta lähtee tukka päästä!
- Niin sultakin! Hihii!

Setelipainoyhtiö vihjailee: Tilauksia tullut uusista maista

29.5.12

"Tavallisesti setelipainoyhtiö De La Ruen tuloskatsaukset eivät herätä erityisen paljon kansainvälistä kiinnostusta. Tänään osavuosikatsauksensa julkistanut brittiyhtiö De La Rue oli kuitenkin erikoistarkkailussa, koska yhtiön on epäilty auttavat Kreikkaa painamaan uutta valuutta, jos maa lähtee euroalueesta.

Guardian-lehden mukaan De La Ruen pääjohtaja Tim Cobbold kieltäytyi sanomasta suoraan, onko Kreikka pyytänyt yhtiötä varautumaan uuteen valuuttaan.

"Maailmassa on 200 maata. Joka maa ei tilaa joka vuonna. Tänä vuonna on tilauksia asiakkailta, joille emme toimittaneet viime vuonna", Cobbold tyytyi sanomaan.

Lausuntoa voi tulkita niin, että se ei ole ainakaan kategorinen kiistäminen. Tietenkin olisi utopistinen ajatuskin, että De La Ruen johtaja vahingossa paljastaisi Kreikan mahdolliset suunnitelmat julkisuuteen.

Sen De La Rue kertoi, että sen tilauskanta on 14 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Joku ainakin on tilannut uusia seteleitä.
" (Talouselämä)


- Tim!
- No mitä.
- Meillä on ongelma.
- No?
- Ei oo tullut viime vuosina paljoa tilauksia.
- No eipä hätää, avataan B-tilausjono.
- Niinkö? Onko meillä sellainenkin?
- On on. Siellä onkin lukuisia tilauksia odottamassa.
- Täällähän on ihan sikana tilauksia. Mitä maita nämä ovat?
- Eivät mitään. Tää on meidän yksityishenkilöasiakkaiden jono.
- Jaha.
- Että otapa nyt tilaukset käsittelyyn ja käy ensimmäisenä painamassa kolumbialaiselle herra Noriegalle 300 miljardia dollaria.

Facebookin rahakuva johti heti ryöstöön

"Poliisi kertoo tuoreesta tapauksesta, joka valottaa Facebookin ja muiden yhteisöpalvelujen vaaroja. Australialainen teinityttö auttoi isoäitiään tämän säästöjen laskemisessa. Facebookin harkitsematon käyttö osoittautui erittäin vaaralliseksi.

Australian poliisi on esittänyt tapauksen johdosta varoituksen sivuillaan. Poliisi kertoo, että 17-vuotias tyttö auttoi 72-vuotiasta isoäitiään käteissäästöjen laskemisessa viime viikon torstaina.

Kun he laskivat suuria rahasummia, tyttö otti seteleistä kuvan ja lähetti sen Facebookiin. Tämä tapahtui iltapäivällä noin kello 16 aikaan.

Samana iltana noin klo 23.30 tytön vanhempien kotiin ilmestyi kaksi naamioitua miestä. He vaativat nähdä tytön ja kysyä häneltä rahoista.

Vanhemmat selittivät, että tyttö oli jo muuttanut pois kotoa. Poliisin mukaan miehet etsivät asunnon, mutta saivat saaliikseen vain hieman käteistä ja henkilökohtaista omaisuutta. Kukaan ei loukkaantunut välikohtauksessa.

Poliisi muistuttaa, että Facebookin ja muiden sosiaalisten nettipalveluiden käytössä tulee noudattaa varovaisuutta. Henkilökohtaisten tietojen ja valokuvien syöttämisessä tulee käyttää harkintaa, sillä tiedot saattavat helposti levitä haluttua laajemmalle.
" (Tietokone)


- Janne!
- No mitä.
- Pihasaunan oven avain katkesi lukkoon. Kutsutko lukkosepän?
- Eiku mulla on siihen uusi lukko. Se ovi pitää vaan saada auki.
- No käytkö lainaamassa sorkkarautaa?
- Ei se sorkkaraudalla aukea kun se on niin jykevää puuta. Mutta ootas...*blip, blip*...noin, mennään nukkumaan, aamulla homma on ratkennut.
- Näinkö?
- Joo, mä laitoin facebookstatukseeni, että laitettiin meidän säästöt suojaan saunaan ja ovi tiukasti säppiin.

Tässä syy siihen, miksi naisille sattuu onnettomuuksia työmatkalla

"Suurin osa työmatkatapaturmista sattuu naisille, selviää Tilastokeskuksen työtapaturmatilastosta vuodelta 2010. Työmatkoilla sattuvista onnettomuuksista 68 prosenttia sattuu naisille.

Syynä naisten työmatkatapaturmiin on matkatapa, kertoo Ammattiliitto Pro.

”Naiset käyttävät työmatkoilla miehiä useammin julkisia kulkuvälineitä ja kulkevat pyörällä ja kävellen. Perheissä on usein vain yksi auto, jota käyttää mies”, kertoo työturvallisuusasiantuntija Tarja Korkalainen.

Eniten onnettomuuksia sattuu kävelijöille ja pyöräilijöille.

”Jos naisten työmatkat halutaan turvallisemmiksi, on parannettava katujen, jalankulkuväylien, pyöräteiden kunnossapitoa erityisesti talvella”, toteaa Korkalainen.

Korkalaisen mukaan jotkut työantajat ovat jakaneet pyöräilykypäriä työmatkapyöräilijöille ja toiset työnantajat ovat ottaneet yhteyttä kuntaan jalkakäytävien kunnossapidosta.

Vuonna 2010 työmatkalla palkansaajille sattui yhteensä 19 550 tapaturmaa, joista vakuutusyhtiöt maksoivat korvauksia. Näistä tapauksista vähintään neljän päivän työkyvyttömyyteen johti 8769 tapausta.
" (Talouselämä)


- Repa! Mitä jätkä!
- Mitäs tässä. Oon matkalla sairaalaan.
- Täh? Kuinkas?
- Sarille kävi työmatkalla onnettomuus.
- Oi voi. Toisaalta, ihan ymmärrettävää toisaalta. Naiset käyttävät työmatkoilla miehiä useammin julkisia kulkuvälineitä ja kulkevat pyörällä tai kävellen. Mitenkäs Sari?
- No fillarillahan se.
- Justiinsa. Pitäis selkeästi parantaa työmatkalaisten turvallisuutta. Mitä sille Sarille siis kävi?
- No se oli tulossa töistä fillarilla kotiin.
- Ai jaa?
- Niin. Ja sitten mä autolla töistä tullessa ajoin vahingossa sen päälle pihatiellä.

3-vuotiaalta löytyi useita pusseja kannabista

28.5.12

"Päiväkodin opettaja järkyttyi, kun 3-vuotiaan brittipojan hallusta löytyi kolme pussia kannabista.

Poika oli leikkimässä päiväkodin pihalla, kun hänen taskustaan putosi pussillinen kannabista, kertoo Daily Mail -lehti.

Kun opettaja huomasi huumepussin, poika näytti hänelle vielä kaksi samanlaista.

Poika kertoi Manchesterissa käydyssä oikeuskäsittelyssä, että huumeet kuuluivat hänen isäpuolelleen, joka käyttää huumeita savukkeisiinsa.

25-vuotias isäpuoli väitti oikeudessa, että kannabikset eivät olleet hänen vaan hän oli takavarikoinut ne vierailtaan. Myöhemmin mies tunnusti huumeet omikseen.

Miehellä on myös aiempaa huumetaustaa.

Isäpuoli tuomittiin kahdeksaksi viikoksi vankilaan huumeiden hallussapidosta.
" (IL)


*ringaling*
- Haloo?
- Päivää, täällä poikanne opettaja.
- Päivää.
- Teidän 3-vuotiaan poikanne taskusta löytyi kolme pussia kannabista.
- Aa, etsinkin niitä eikun siis mitä ihmettä, eihän tämä voi olla mahdollista!
- Jep jep. Täällä ne ovat.
- Ajattelinkin, että miten se nyt äkkiseltään on reggaeta alkanut kuunnella, mutta tämähän onkin ihan selvä juttu. Annahan puhelin pojalle.
- No ojennanpa.
- Haloo?
- Mitä me ollaan puhuttu kannabiksesta?
- Ei koskaan paukkuja ilman mässyä.
- Poikani, olen kasvattanut sinut hyvin.

Liika lapsen yrittäminen voi johtaa impotenssiin ja aviorikokseen

"Kun mies ja nainen haluavat lapsen usein haetaan parasta mahdollista hetkeä hedelmöittymiseen. Tämä saattaa kuitenkin aiheuttaa miehelle liikaa paineita ja johtaa erektiokyvyn heikkenemiseen, jopa impotenssiin.

Naisen todennäköisyys tulla raskaaksi on suurimmillaan, kun yhdyntä tapahtuu munasolun irtoamisen aikaan tai pian sen jälkeen.

Journal of Andrologyssa julkaistun tuoreen tutkimuksen mukaan seksin harjoittaminen sovittuna aikana aiheutti neljälle miehelle kymmenestä erektio-ongelmia. Joka kymmenes mies ajautui pettämään vaimoaan toisen naisen kanssa, kertoo brittilehti The Independent.

Tutkimuksessa oli mukana 400 miestä. Heillä ei ollut aiemmin ollut erektiovaivoja.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että erektiovaikeudet lisääntyivät puolen vuoden yrittämisen jälkeen.

Tutkijat suosittelevatkin yrittämään lasta kolmen kuukauden ajan kerrallaan. Tämän jälkeen kannattaisi pitää pieni tauko ennen uutta yritysjaksoa.
" (Aamulehti)


- Mikko!
- No mitä.
- Missä sä olet.
- Vessassa.
- Vieläkinkö? Nyt heti takaisin tänne sänkyyn.
- Mutta...
- En oo vielä raskaana, et oo tehnyt vielä hommiasi. Nyt jumalauta tänne ja äkkiä, minä en aio viettää lapsettomana enää viikkoakaan.
- Mutta kun...
- No mitä nyt mutta kun!
- No, sotamies ei ole noussut palvelukseen.
- Täh?
- Viraston ovet ovat auki, mutta virkamies lepää.
- Mitä helvettiä nyt Mikko!
- Nyt uusi pehmeämpi Lambi!
- Jumalauta Mikko, pitääkö sut tulla hakemaan sieltä korvasta? Panemaan ja heti! Minä sanon että--*vessan oven rymistys auki* Mikko! Mitä helvettiä! Sullahan ei seiso ollenkaan!
- No sitähän mä yritin sanoa!
- Meisselisi on vajavainen!
- No tuota...
- Jurputin ei reagoi!
- Hei kuule--
- Oletko sä rikki, hä? Mikä siinä on?
- No kun sä nykyään aina vain huudat mulle ja kauhea paine saada lasta. Ei tämä mikään Helo Hetivalmis ole. Sekin tarvitsee vähän ymmärrystä.
- No voi helvetti mitä vinkumista. Oletko sinä mies vai hiiri? Etkö sinä enää osaa panna ollenkaan?
- No osaan! Ihan hyvin meni eilenkin Minnan kanss-- eikun ei siis mitään.
- Jumalauta Mikko. Parhaan kaverini kanssa. Jos ei just oltais lähdössä panemaan, niin jättäisin sut heti. Mutta me on sovittu tämä asia jo ja nyt me hankitaan tähän rakastavaan parisuhteeseen ja onnelliseen avioliittoon lapsi.
- Mutta...
- Heti, tai tulee turpaan uudestaan!

Tutkimus: Voimakkaat tunteet tarttuvat ihmisestä toiseen

25.5.12

"Aalto-yliopiston ja Turun yliopiston tutkimuksen mukaan voimakkaat tunteet siirtyvät ihmisestä toiseen.
Tutkimuksessa havaittiin esimerkiksi, että iloisesti hymyilevien kasvojen näkeminen virittää usein toisessa automaattisesti vastaavan tunnereaktion.

Reaktion sanotaan helpottavan ihmisten välistä kanssakäymistä. Kun kaikille ryhmän jäsenille tarttuu samanlainen tunnetila, heidän aivonsa ja kehonsa käsittelevät ympäristöä samalla tavalla.

Tutkimuksen mukaan erityisesti voimakkaat kielteiset tunteet saavat ihmisten aivot tikittämään samaan tahtiin.

–Tunteiden tarttumisen johdosta meille syntyy automaattisesti aivoihin ja kehoon viitekehys, jonka avulla voimme melko vaivattomasti tulkita toisten ihmisten aikomuksia ja tavoitteita, kertoo dosentti Lauri Nummenmaa Aalto-yliopistosta.

Tutkimuksessa mitattiin ihmisten aivojen toimintaa toiminnallisen magneettikuvauksen avulla, kun he katselivat neutraaleita tai voimakkaita tunteita aiheuttavia elokuvia.
" (IS)


*kräsh*
*ovista ulos, vahinkojen tutkimista*
- Ajoit sitten perääni kun jarrutin. Olisko kannattanut jättää turvaväli?
- No oma vikasi! Mitäs ajoit niin hiljaa! Haloo, täällä on kahdeksankympin rajoitus!
- Olisit mennyt ohi!
- No miten tässä menee ohi, kun on ruuhkaisa tie!
- Ei se oo mun vika, jos et osaa ajaa autoa!
- No justiinsa, enkö mä muka osaa ajaa autoa vain koska oon nainen?
- Miksi sä toit sukupuolikysymyksen tähän?
- NO EN TIEDÄ! SAATANA ETTÄ OTTAA KUUPPAAN TOLLASET ETANAT!
- KUULE MENE SÄ ETANAPAINIMAAN KUULE IHAN ITE!
- TÖRTTÖ!
- PÄLLI!
- DORKA!
- RASVATTU MULO!
- KEMPELE!
- TYRSIÖ!
- Uuh, tämä muuten saa minut aika kuumaksi tämä riitely.
- Se näkyy, ja se tarttuu. Mäkin oon ihan liekeissä.
- Nyt vois lähteä kyllä...
- Panemaan?
- Kyllä.

Public Service Announcement XII: Kevät toi, kevät toi muutoksen


- Tuomas!
- Tuomas!
- Tuomas!
- No mitä.
- Katopas meidän blogia nyt!
- No mitä.
- No mitäpä uutta siinä on?
- En tiedä. Ainakaan et oo päivittänyt ulkoasua. Se on edelleen tismalleen sama kuin vuonna 2006.
- Älä nyt oo tommoinen. Kato nyt. Mitä uutta.
- No en tiedä. Ei mitään. Toistat itseäsi. Kaikki on samaa vanhaa.
- Eikun katso sitä osoitetta!
- Mitä osoitteesta?
- No nyt tämä on osoitteessa www.fiktiivisiakeskusteluja.com.
- Ai, sitä ollaan nyt oikein dotcom. Meinaat varmaan seuraavaksi alkaa myydä mainostilaa ja kerätä helkkaristi rahaa? Vilkkupalkkeja joka paikkaan, kelpaa siinä kritisoida mediaa ja mainoksia.
- Itse asiassa en kyllä...
- No mitä sitten ajattelit? Pistät uusiksi, hienosti vaihdat kommentoinnin Facebook-integraatioon ja jaat viikottaisia arvontapalkintoja lukijoille? Pitää olla niin Web 2.0. nykyään, vai? Kohta varmaan laitat myyntiin t-paitoja joissa lukee rinnuksissa että "*ringaling*" koska se on tosi kova juttu ja ironisesti porukat voivat kannattaa nettiblogia?
- No en minä sitäkään...
- No mikä ihmeen järki oli sitten perustaa joku piste com, häh? Ihan hyvin on toiminut tähänkin asti. Nyt sitten kukaan ei enää löydä tänne.
- No se vanha osoite reitittyy uuteen automaattisesti ja on paljon helpompi kertoa ihmisille osoite kun sanoo vaan että fiktiivisiakeskusteluja piste com.
- Kerrotko sä yleensä ihmisille osoitetta? Mainostatko sä itseäsi? Koko ajan? Häh?
- No välillä...
- Kuule, eiks noi dotcomit oo vähän 2000-luvun alun it-kuplahommaa, hä.
- Sä olet aina niin ilkeä.
- Ja sä olet tyhmä.

ValoVedet – luonnon omaa värähtelyvoimaa

24.5.12

"ValoVedet on erikoistunut kukkauutepohjaisten värähtelytippojen valmistamiseen ja tuotekehittelyyn. Lähtökohtana on uuttaa Keski-Suomen puhtaassa luonnossa kasvavista luonnonvaraisista kukista, puista, pensaista, yrttikasveista ja niiden kukinnoista mahdollisimman korkeavärähteisiä uute-esansseja.

Aurinkomenetelmällä valmistettavat uutteemme perustuvat kukkaterapian uranuurtajan Edward Bachin luomaan malliin, jossa auringonvalon avulla kukintojen eheyttävä informaatio siirretään vesimolekyylien muistirakenteeseen.

Kuitenkin kukkauutteiden tai uuteyhdistelmien omat perusvärähtelyt toimivat ensisijaisesti esanssien yhteen sitovana perusrakenteena, johon erilaiset planetaariset, solaariset tai galaktiset värähtelymallit kytketään. Esimerkiksi meridiaaniuutteessa, luo kuusi tasaus- ja seisauspäivien energioiden kautta harmonisen rakenteen sille planetaariselle liike-energialle, joka voi yhteyttää meitä yhä paremmin laajempaan, kosmisen tietoisuuden viitekehykseen.

Kaikkiin ValoVesien uutteisiin käytämme Pyhänveden kaavalla energisoitua täydenkuun lähdevettä.
" (Valovedet)


- Moi, oisko sulla mitään juotavaa?
- Ota vettä kraanasta.
- En mä halua vettä, oisko sulla mitään muuta?
- No ei mulla nyt kuule oikein oo mitään muuta. Ota sitä vettä vaan.
- En mä halua vettä! Ihan mitä tahansa muuta?
- No en minä voi muuksi muuttua, ota sitä vettä.
- En mä halua vettä! Oisko sulla ihan jotain muuta?
- Mä oon jo kahdesti sanonut ettei oo muuta kuin vettä, usko jo.
- Mut oisko sulla jotain muuta?
- Joo kuule, onhan mulla, ihan spontaanisti tuosta keksin kuule, että onhan mulla lukuisia uuteyhdistelmiä, joiden omat perusvärähtelyt toimivat ensisijaisesti esanssien yhteen sitovana perusrakenteena, johon erilaiset planetaariset, solaariset tai galaktiset värähtelymallit kytketään. Esimerkiksi meridiaaniuutteessa, luo kuusi tasaus- ja seisauspäivien energioiden kautta harmonisen rakenteen sille planetaariselle liike-energialle, joka voi yhteyttää meitä yhä paremmin laajempaan, kosmisen tietoisuuden viitekehykseen. Sellaista Pyhänveden kaavalla energisoitua täydenkuun lähdevettä.
- Ihanko totta? Vau! Voisinko mä saada sitä?
- Ota kuule ihan itse kraanasta.

Fleimio Halkovaunu lahjapakkaus (sis 2 ltk Fleimio Fire Wood -sisustushalkoja)

"Fleimio Halkovaunu (musta tai valkoinen) lahjapakkaus sisältää 2 ltk Fleimio Fire Wood -sisustushalkoja.

Fleimio Fire Wood -laatikon mitat: 300 x 265 x 255 mm
Fleimio Fire Wood -laatikon paino: arviolta 7,5 kg
Fleimio Fire Wood -laatikon grafiikka: Marianne Puisto / Lahti Design Institute

Halot ovat luonnollinen osa skandinaavisten kotien sisustusta ja ne luovat kotiin ja vapaa-ajanasunnolle lämmintä tunnelmaa. Fleimio designtyöstämön kokemuksen mukaan suomalaiset arvostavat laadukkaita ja hyvännäköisiä halkoja, jotka sopivat täydelliseksi osaksi tyylikästä sisustusta.

Fleimio Fire Wood -sisustushalko laatikossa on 10 - 18 A-luokan koivuhalkoa suomalaisesta metsästä, jonka paksuus vaihtelee, mutta jonka pituus on 25 cm. Nämä Fleimio Fire Wood -sisustushalot valmistaa auktorisoitu suomalainen halontekijä, joka valitsee koivut ja sahaa ne huolella, jotta ne täyttävät tarkat laatu- ja ulkonäkökriteerit.

Fleimio Fire Wood -sisustushalot voi myös polttaa. Ne palavat puhtaasti takassa ja muissa tulisijoissa.
" (Fleimio)


*ringaling*
- Myyntitykki Mynttinen, kuinka voin auttaa?
- No se on rakennusmies Seppo täältä sun mökiltä.
- Juuh?
- Sä pyysit sitä parempaa näköalaa tosta sun terassilta järvelle, nii me nyt kaadettiin nää sun pihakoivut. Aika roskapuutahan nää on, ei näistä kyllä mitään rakennettua saa. Heivataanks me nää roskalavalle?
- Älkää heivatko. Mietin vähän aikaa, jos niistä saisi jotakin.

Vaarallisen kuuma kesä

"Tutkija arvioi, että tulevan kesän superhelle vaatii jopa tuplasti normaalia enemmän uhreja.

Jo alkuviikosta alkanut helleaalto saa jatkoa ensi viikolla.

Monille tämä tarkoittaa rannalla loikoilua ja auringon palvomista. Kaikkia helle ei kuitenkaan helli. Pitkään jatkuva paahde on riski erityisesti vanhuksille ja pitkäaikaissairaille. Kuumuus voi tappaa tavallisena kesänä 200 ihmistä, ennätysvuonna jopa tuhat.

- Kaikki merkit viittaavat siihen, että helle vaatii tänä kesänä poikkeuksellisen paljon uhreja. Olennaisinta on helleaaltojen pituus. Mikäli tukalan lämmin sää jatkuu useamman viikon ajan, näkyy se heti kuolleisuudessa, arvioi Oulun yliopiston emeritusprofessori Simo Näyhä.
" (IL)


- Oho, siellähän paistaa aurinko. Taidanpa kirjoittaa jutun seksikesästä.
- Se oli viime kesänä. Hae jotain uutta näkökulmaa.
- No vaikka joku lapsikesä?
- Ärsyttävän tekopirteää. Lisää draamaa. Mikä kirja sulla muuten on tossa pöydällä?
- Muumeja. Vaarallinen juhannus.
- Just toi! Tota käytät! Vaarallinen kesä!
- Miten kesä voi olla vaarallinen? Hyttyskesä?
- Se tarkoittaa vain ärsyttävää kesää. Ampiaiskesä sentään tappaa allergisia.
- Mut niitäkin on aika vähän...hei, nyt mä keksin!
- No?
- Kesällähän on kuuma!
- Joo! Vanhukset kuolee!
- Tarkistan joltakulta jonkun uhkakuvan ja kirjoitan pelottelujutun.
- Loistavaa! Tästä kesästä ei selviä hengissä!

Lue listaus: Näin masennus vaikuttaa netinkäyttötapoihin

23.5.12

"Masennus voi vaikuttaa netinkäyttötapoihin, kertoo Missourin yliopiston tutkimus.

Missourin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan masennus vaikuttaa siihen, miten ihminen käyttää Internettiä. Tutkijat keräsivät netinkäyttötietoja 216 yliopisto-opiskelijalta, kertoo medicaldaily.com. Opiskelijat myös testattiin masennusoireiden varalta, ja heidän netinkäyttötapojaan verrattiin masennustestin tuloksiin.

Masentuneet oppilaat käyttivät Internettiä eri tavalla kuin ne opiskelijat, joilla ei ollut minkäänlaisia masennuksen oireita.

Masennuksesta kärsivät…

– Päivittivät jatkuvasti nettisivua, jolla ovat painelemalla esimerkiksi F5-nappia

– Pyörivät tuntikausia Internetissä sattumanvaraisilla sivuilla

– Käyttivät tiedostojenjakosivustoja

– Lähettivät muita enemmän sähköposteja

– Chattailivat muita enemmän

– Katsoivat enemmän nettivideoita ja pelastivat enemmän nettipelejä

Masennusoireista kärsivät käyttivät nettiä myös satunnaiselta vaikuttavalla tavalla: he esimerkiksi lähettivät ensin sähköpostia, katselivat sen jälkeen videoita ja chattailivat sitten. Tutkijoiden mukaan kyse voi olla keskittymisvaikeuksista, jotka voivat liittyä masennukseen.
" (MTV3)



<Fear^Kill4H> mtc?
<MTC_Rocker> tässä
<Fear^Kill4H> oisko sulla jotain hyvää snaresamplea
<MTC_Rocker> oota, katon...
<Fear^Kill4H> joo
<MTC_Rocker> on mulla täällä pari. laitanks sähköpostiin
<Fear^Kill4H> joo laita vaan
<MTC_Rocker> ok, lähetän, hetki.
<Fear^Kill4H> kiitti!
<Fear^Kill4H> nyt tuli, mikä näistä on paras sun mielestä
<Fear^Kill4H> mtc?
<Fear^Kill4H> mtc?
<MTC_Rocker> tässä
<Fear^Kill4H> missäs kävit
<MTC_Rocker> katoin vaan yhden nettivideon
<Fear^Kill4H> jätkä! ootsä okei?
<MTC_Rocker> oon, miten niin
<Fear^Kill4H> no ku katoit videon tossa välissä. ootsä masentunu
<MTC_Rocker> wtf
<Fear^Kill4H> no siis jos ensin lähettää sähköpostia ja sit kattoo videon ja sit vast irkkaa niin on masentunut, luin netistä
<MTC_Rocker> nii siis katoin pornoo ja hakkasin hanskaan
<Fear^Kill4H> aa okei

Suomella jälleen viisufloppi: ”Ei harmita!”

"Suomen euroviisuedustaja Pernilla Karlsson ei saanut raivattua tietään lauantaiseen viisufinaaliin.

Herkän När jag blundar -balladin laulanut Pernilla ei onnistunut vakuuttamaan viisuäänestäjiä. Ensimmäisestä semifinaalista jatkoon pääsivät Romania, Moldova, Islanti, Unkari, Tanska, Alabania, Kypros, Kreikka, Venäjä ja Irlanti. Vaikka finaalipaikkaa ei tullutkaan, Pernilla ei ole millään tavalla pettynyt.

- Ei harmita. Tämä on ollut mahtava kokemus ja mieletön reissu...Olen oppinut paljon matkan varrella...Todellinen kerran elämässä kokemus, josta en luopuisi mistään hinnasta, Pernilla kertoo iltapäivälehdille.

Yksi euroviisusuosikeista on Venäjän pirteä mummoryhmä Buranovskije Babushki. Arvioiden mukaan Venäjällä on hyvä mahdollisuus menestyä myös finaalissa. Iltalehden mukaan jopa Pernilla veikkaa mummokuoron voittavan.
" (Voice)


- Mikä fiilis?
- No, sillä mentiin mitä oli. Täysillä lähdettiin ja katsottiin, mihin se riittää. Tällä kertaa kävi näin. Tuli liikaa turhia jäähyjä, olis pitänyt keskittyä omaan peliin. Sijoitus olisi ollut parempi, mikäli oltaisiin pärjätty paremmin.
- Psst, tämä on Euroviisu-selitys eikä urheiluselitys.
- Ai jaa! No sitten! Ei harmita. Tämä on ollut mahtava kokemus ja mieletön reissu...Olen oppinut paljon matkan varrella...Todellinen kerran elämässä -kokemus, josta en luopuisi mistään hinnasta.
- Kiitos tästä originellista kommentista, teemme tästä jutun!
- Olkaa niin hyvä!

Estelle kastettiin

22.5.12

"Estelle päästi suustaan ööögh-äänen, kun arkkipiispa kastoi hänet.

***

14.52 Estelle oli kastetilaisuudessaan yhtä rauhallinen kuin äitinsä Victoria aikoinaan. Sen sijaan prinssi Carl-Philip ja prinsessa Madeleine parkuivat omissa ristiäisissään.

14.15 Estelle on päiväunilla kultaisessa kehdossa.

14.12 Ylpeät vanhemmat vastaanottavat onnitteluja Lovisa Ulrika -audienssihuoneessa.

14.06 Vieraat siirtyvät Kuninkaanlinnan Bernadotte-kerrokseen.

13.43 Vieraat poistuvat Linnankirkosta.

13.41 Estellen kunniaksi ammutaan kunnialaukauksia.

13.40 Estelle nukahti, kun hän on kuvaajien kuvattavana.

13.37 Estelle vanhempineen pyörähtää Kuninkaanlinnan pihalla kansan nähtävänä. Myös kummit ja kuningaspari käyvät pihalla.

13.36 Estelle Silvia Ewa Maryn kastetilaisuus on päättymässä. Vieraat poistuvat kirkosta Estelle, Victoria ja Daniel etunenässä.

13.34 Kuningas Kaarle Kustaa kiinnittään Estellen kastemekkoon kunniamerkin. Daniel antaa Estellelle suukon, Estelle on nukahtamaisillaan.

13.33 Estellen silmät lurppaavat, kun Victoria heijaa häntä sylissään.

13.32 Estellellä on vaalea, vuodelta 1906 oleva kastemekko, joka oli myös Victorian päällä, kun hänet kastettiin.

13.27 Estellen orastava itkukohtaus katkesi, kun hän sai tutin suuhunsa.

13.25 Estelle heiluu ja mölisee äitinsä sylissä.

13.23 Estellen puolesta rukoillaan Isä meidän -rukousta.

13.21 Estelle kommentoi päänsä kastelemista ööögh-äännähdyksellä.

13.20 Wejryd kastaa Estellen.
13.18 Arkkipiispa johtaa uskontunnustusta.

13.17 Carl-Philip kaataa Öölannista tuodun kasteveden kastemaljaan. 13.16 Estelle pötköttää äitinsä sylissä.

13.12. Kirkossa lauletaan Abban Benny Anderssonin säveltämä kappale.

13.11. Arkkipiispa Anders Wejryd toivoo Estellen saavan mahdollisimman hyvän elämän. Rakkaus kantaa eteenpäin, ja se on jumala, Wejryd sanoo. 13.08 Prinssi Haakon puhuu.

13.05 Wejryd taputtaa Estellen päätä, Estelle pulautta hieman kuolaa.

Victoria kertoi arkkipiispa Anders Wejrydille Estellen koko nimen.

13.04 Estelle ottaa edellisesti rauhallisesti isänsä sylissä, kun hänen äitinsä Victoria piti puheen. Puheessa Victoria kiitteli kaikesta saamastaan tuesta.

Niinistö ja Haukio paraatipaikoilla

13.00 Sauli Niinistö ja Jenni Haukio istuvat kirkon eturivissä. Haukiolla on puuterinvärinen puku, samanvärinen kuin kuningatar Silvialla.

12.58. Estelle taitaa hieman väsyttää, sen verran makoisasti hän haukottelee eturivissä.

12.55 Prinssi Daniel kantaa hymyillen Estellen kirkon käytävää pitkin.

Kruununprinsessa Victoria hymyilee vierellä. Estelle katseli ympärilleen rauhallisen näköisenä.

12.54 Vieraat nousevat seisomaan kun kuningaspari Kaarle Kustaa ja Silvia saapuivat kirkkoon. He istuvat aivan 1600-luvulta peräisin olevan kastemaljan vieressä.

12.51 Prinsessa Madeleine istuutui kirkon eturiviin. Hänen poikaystävänsä Chris O'Neilliä on kutsuttu myös ristiäisiin, mutta tiettävästi hän istuu taaempana kirkossa.

12.50 Sauli Niinistö ja Jenni Haukio saapuivat kirkkoon.

Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt saapui kirkkoon yksin. Hän erosi äskettäin vaimostaan.

12.45 Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja hänen puolisonsa Jenni Haukio ajoivat valkoisen auton takapenkillä kirkon edustalle.

12.42 Kuninkaanlinnan yhteydessä olevan Linnankirkon vieraat odottavat penkeillä tilaisuuden alkua. Kirkkoon on kutsuttu 400 vierasta.

Tapahtumat alkavat pian Linnankirkolla.

11.47 Sotilaat asettuivat riviin vaaleansinisella matolle ja osa vieraista odottaa jo sisäänpääsyä. Arvovaltaisimmat vieraat ajetaan autolla ovelle asti, kun muut joutuvat kävelemään sisään. Erikoista on, että tähän mennessä kaikki vieraat ovat saapuneet valkosilla autoilla. Kuningasperheen autot olivat valkoisia Volvoja, mutta vieraiden autoissa on ollut myös muita merkkejä.

Ihmiset hurrasivat, kun ylpeät vanhemmat Victoria ja Daniel saapuivat paikalle. Ensimmäisten joukossa oli myös kummina toimiva Carl-Philip ja Danielin vanhemmat.

Paikan päälle kuninkaallisia vastaanottamaan oli saapunut ihmisiä ympäri Eurooppaa.
" (IL)


- No sanele, sanele, niin minä kirjoitan!
- No sieltä tulee valkoisia autoja...
- Minkä merkkisiä?
- No näköjään Volvoja...
- Onksne kaikki Volvoja?
- Eiku joitain muitakin...

***

- No nyt se kuolaa.
- Kuolasko se silleen niin kuin hissuksiin vai oliko se enemmänkin purskaus?
- Tää tais olla pulautus.
- Kirjoitan, että pulautus.

***

- Iih! Nyt kastetaan!
- Mitä se tekee?!
- Se sanoi että ööögh.
- Öögh?
- Eiku ööögh, kolmella ö-kirjaimella.
- Ettei yöögh?
- Ei, kyllä tää on ööögh, usko kun sanon.
- Miten pitkään sä muuten opiskelit tähän toimittajan ammattiin?
- Tiedotusopin tutkinnon, elikkästä viisi vuotta. Kuinka niin?

Finnair kiistää jättipotkut: ”Ehdottomasti”

"Finnairin aiesopimus Euroopan-liikenteen osittaisesta ulkoistamisesta englantilaiselle Flybelle tarkoittaa reilun 200 Finnairin työntekijän siirtymistä englantilaisyhtiöön. Joukossa on lentäjiä ja matkustamohenkilökuntaa, kertoo Finnairin viestintäjohtaja Arja Suominen.

Finnairin mukaan henkilöstö siirtyy, ellei neuvotteluissa henkilöstön kanssa toisin sovita. Suomisen mukaan erilaiset järjestelyt jopa työntekijöiden jäämisestä Finnairin palkkalistoille ovat periaatteessa mahdollisia.

–Lentäjien kanssa olemme jo aloittaneet neuvottelut. Toivomme, että matkustamohenkilökunnankin kanssa voidaan neuvotella, sanoo Suominen Uudelle Suomelle.

Suominen korostaa, että neuvottelut matkustamoväen kanssa eivät kuitenkaan ole ”dramaattisesti katki”.

–Emme vain ole vielä keskustelleet matkustamohenkilökunnan kanssa asiasta yksityiskohtaisesti.

Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistyksen puheenjohtaja Thelma Åkers ei vielä tässä vaiheessa halunnut ottaa kantaa kysymykseen brittifirmasta työnantajana. Yhdistyksellä oli tietoa lentoyhtiöiden yhteistyökuviosta jo ennen sen julkistamista.

-Finnairin ja Flyben yhteistyökuvio ei tullut meille yllätyksenä, Åkers kommentoi Uudelle Suomelle.

Ilta-Sanomat väitti tänään, että Finnairin matkustamohenkilökuntaa uhkaisivat mittavat, jopa 750 hengen irtisanomiset uuden yhteistyön vuoksi. Arja Suominen kiistää tämän, ”ehdottomasti”.

–Tähän sopimukseen ei liity [irtisanomisten uhkaa], Suominen sanoo.

Suomisen mukaan Flybe pystyy rakenteensa vuoksi hoitamaan Euroopan-liikennettä kustannustehokkaammin kuin Finnair.

–Työvoimakustannukset ovat yksi asia, mutta kustannustehokkuutta pystytään parantamaan muillakin tavoin, hän sanoo.

Suominen arvelee henkilöstön osanneen odottaa Flybe-uutista tai jotakin vastaavaa järjestelyä.

–Sisäisiä huhuja on pyörinyt Finnairillakin, hän sanoo.

Finnair tiedotti tänään, että sen ja Flyben välisen aiesopimuksen myötä 12 sadan matkustajapaikan Embraer 190 -konetta ja niiden operointi siirtyy Finnairilta Flybelle.
" (Uusi Suomi)


- Hoi, matkustamohenkilökunnan edustaja!
- No mitä, Finnair.
- Tiedättehän että tulos on sitä mitä se on.
- Jaha, kenkää tulee.
- Ei tule.
- Oletko varma?
- Ehdottomasti.
- No mitä sitten?
- Te siirrytte Flyben palvelukseen.
- Ahaa.
- Että tuosta ovesta ja sieltä allekirjoittamaan Flyben sopimus.

***

- Nimeä siihen.
- Tuosta noin.
- Jaha, ja sitten tuosta ovesta ulos.
- Mitä?
- Juu, valitettavasti joudumme irtisanomaan teidät.
- Mutta Finnairilla juuri sanottiin, ettei meitä irtisanota.
- Ei. Finnarilla sanottiin, etteivät he irtisano teitä. Tämä on ihan uusi sopimus ihan toisen firman kanssa.
- Mutta minähän juuri allekirjoitin vakinaisen työsopimuksen teille.
- Lain mukaan siinä on neljän kuukauden koeaika, jona aikana työsuhde voidaan irtisanoa yksipuolisesti. Tätä oikeuttamme nyt käytämme. Mutta hurjan kivaa loppuelämää kuule sulle!
- Nyt harmittaa.
- Ulos nyt vain siitä ovesta, että seuraava pääsee irtisanottavaksi. Siitä oven ulkopuolelta voitte ottaa mukaan vihdan, johon on kustu.
- Oletteko nyt ihan varma tästä?
- Ehdottomasti.

Kunnallispoliitikko sai sakot kunnianloukkauksesta

21.5.12

"Hyvinkään käräjäoikeus on tuominnut kunnallispoliitikon kunnianloukkauksesta sakkoihin. Riihimäen kaupungin perusturvalautakunnan silloisen jäsenen kielenkäyttö rikkoi lakia, kun hän esitti kaupunginlakimiehestä valheellisia tietoja kesällä 2010. Lisäksi syytetty julkaisi valheelliset tiedot internetissä blogikirjoituksessaan.

Oikeus kuitenkin arvioi, että lautakunnan jäsenen teksti oli niin sekavaa, ettei sen väitteisiin voi suhtautua kovinkaan vakavasti. Tästä syystä kyse ei ollut törkeästä kunnianloukkauksesta.

Heinz Juhani Vuorela, 53, tuomittiin 30 päiväsakkoon kunnianloukkauksesta.

Oikeuden maanantainen ratkaisu liittyy Riihimäen perusturvalautakunnan erottamiskoukeroihin kesälle 2010.
" (Aamulehti)


- Hei käräjäoikeus, täällä loukataan kunniaa!
- Vai niin, kukas täällä loukkaa.
- No tämä kunnallispoliitikko.
- Vai niin, kerrohan mitä mieltä olet!
- ...voiKko olla Todella?!?!? Tuollainen kakka pylly --> kaupunkin laki mies iso PYLLY PÄÄ!?! IhmetteELEnpää vaan! ! !11!
- En tajua mitään, mutta kirjoitan silti sakot.
- Miksi?
- Perinteisesti tyhmyydestä sakotetaan.

Uusi ilmiö Helsingissä - näin katoavat mäyräkoirat hyllyistä

"Oluen varastamisessa on nähtävissä uusi ilmiö Helsingissä.

Helsingin Uutisten mukaan ennen otettiin juoksukaljoja, mutta nyt enää ei tarvitse edes juosta. Lehden mukaan alle 20-vuotiaista on tullut niin röyhkeitä, että oluiden kanssa kävellään ulos.

Yksittäisten olutpullojen sijaan hyllystä lähtee kokonainen mäyräkoira.

– Röyhkeys näpistyksissä on lisääntynyt, koska varkaat tietävät, miten vähäinen seuraamus näpistyksellä on, Tapanilan Alepan myymäläpäällikkö Salme Tanskanen kertoo lehdelle.

Tapaninvainion K-marketin kauppias Toni Takilan mukaan mukaan varastetusta tavarasta aiheutuu heidän kaupassaan 20?000 euron vuosittainen hävikki. Sen takia hintoja on pakko nostaa.

Poliisi uskoo, että näpistysten yleistyminen johtuu nuorison välinpitämättömyydestä.

– Seuraamukset ovat liian vähäiset, eivätkä nuoret kunnioita lakia, rikoskomisario Mikko Halme sanoo lehdelle.
" (IS)


- Hei sinä siellä.
- Mitä.
- Yritätkö sä pölliä mäyräkoirallisen olutta?
- Täh.
- Kävelet vaan ulos sen kanssa.
- Niin ku tää on mun.
- On vai?
- No siis mieti vähän. Olisko mulla oikeasti pokkaa kävellä vaan ulos mäyräkoiran kanssa, jos en olis maksanut sitä?
- Oisko sulla kuittia näyttää.
- Ootko sä oikeesti niin kalkkis, että otat kuitit joka kaljaostoksestasi? Sä varmaan keräät S-bonuksiakin.
- No niin kerään, mutta...
- Siis niinku herää nykypäivään!
- Mites muuten kun tuossa kamerassa näkyy kun sä varastat tuota olutta tuolta kylmäosastolta?
- Mistä tiedät, että se oon mä.
- Sulla on Volcomin paita ja kengät.
- Näytä yksikin teini jolla ei ole.
- No jos minä kirjaan tämän hävikin kassaan.
- Ehkä on parempi niin. Hyvät viikonloput ja kiitos oluista!

Rikolliset syyttivät rötöksistään Lauri Tähkää

"Viikko sitten maanantaina Jämsän käräjäoikeudessa kuultiin erikoinen selitys sille, miksi kaksi miestä päätyi rikollisille teille.

Kaksi virolaismiestä perusteli mökkivarkauksiaan sillä, etteivät ehtineet Himoksella viime joulukuun 3. päivänä esiintyneen laulaja Lauri Tähkän keikalle ajoissa. Kun miehet ehtivät paikalle, keikka oli jo päättynyt.

Pettymyksen tunteensa he päättivät purkaa mökkivarkauksiin. Miehet kävivät leirintäalueella yöpyneiden konserttivieraiden mökeissä. Kolmen mökin ovet olivat auki, ja miehet veivät syyttäjän arvion mukaan 6 000 euron edestä muun muassa kännyköitä, vaatteita, elektroniikkaa sekä alkoholia.

Varkaus selvisi vasta huhtikuussa, kun miehet jäivät muun jutun tutkinnan yhteydessä kiinni Helsingissä. Miehet tuomittiin Jämsän käräjäoikeudessa 1,5 kuukauden tutkintavankeuden jälkeen 6 kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Asiasta uutisoi Jämsän Seutu.

Tähkä itse kommentoi uutista Facebook-sivuillaan.

- Hyvät Ystävät! Toivomme hartaasi koko Revohkan voimin, että tulette ajoissa keikoillemme ! T: Tähkä Revohka & Teknikot.
" (Iltalehti)


- Mun täytyy rakastaa nää elämät roskiin! Mun sydän pauhaa vaan ku kuohuva koski! Se muille mitä tekee, tahdo en kuulla! Välistä rakkaus tahtoo elää ja kuolla!
- Jee, kohta keikalla!
- Jeeeee! Lauri on niin paras!
- Täällä on kyllä aika vähän porukkaa.
- Anteeksi hei, hyvä siivooja, koska Lauri Tähkä esiintyy?
- Sehän esiintyi jo muutama tunti sitten.
- Täh.
- Kellohan on neljä aamuyöllä.
- Eikös keikat ole öisin?
- No ei.
- Puranpa pettymyksen tunteeni mökkivarkauksiin. Mun täytyy murtaa tämä ovensa lukko! Mun täytyy viedä lomailijan lompakko! Se muille mitä tekee, tahdo en kuulla! Välistä tilipussin vaje on mulla!

***

- ...ja herra tuomari, tämä tarina on tosi.
- Just.

Roisit kuvat järkyttävät, Limingan taidekoulun töitä vaaditaan tuhottaviksi

18.5.12

"Suomen ortodoksisen kirkon jäsenten ylläpitämään suljettuun ortodoksi.net-sivustoon oli lähetetty maanantai-iltana ihmeteltäväksi Limingan taidekoulun kevätnäyttelyssä olevia Hanni Haapaniemen töitä.

Muun muassa valtamolainen ikonimaalari Harri Stefanius järkyttyi näkemästään.

”Työt ovat herjauksia meidän uskontoamme kohtaan. Minusta tekijällä on ollut erittäin huono opettaja, joka ei ole opettanut oppilaalle taiteen moraalisääntöjä. Taide voi olla vapautta, mutta ei sellaista vapautta, että ihmisiä voidaan loukata ihan silmittömästi”, 35 vuotta ikoneita maalannut Stefanius sanoo.

Harri Stefanius sanoo lähestyvänsä sekä taidekoulua että myös opetusministeriä ja kysyvänsä muun muassa taidekoulun valtionapujen perään.
”Töiden poistaminen on ensimmäinen vaatimus, mutta haluaisin, että ne tuhottaisiin”, Stefanius sanoo.
" (Kaleva)


- Mitä mieltä oot?
- Onhan tossa tosi kiva väritys ja hienosti tehty, mutta...
- Mutta?
- No aihe on väärä. Ei tällaista saa tehdä.
- No älä katso sitten sitä.
- En katsokaan.
- Okei, ongelma ratkaistu.
- Eikä ole. Joku muu voi nähdä. Onneksi minulla on täällä bensiiniä ja tulitikkuja valmiina.

Lentoyhtiö perui elinikäisen lentolipun - Mies lensi 10 000 kertaa

17.5.12

"Lentoyhtiö pisti stopin yhdysvaltalaismiehen lentelylle.

Stephen Rothstein osti vuonna 1987 American Airlinesilta kultaisen lentolipun, jonka luvattiin olevan elinikäinen.

Asiasta uutisoi New York Post.

Mies maksoi lipustaan 25 vuotta sitten 250 000 Yhdysvaltain dollaria. Oman lippunsa lisäksi hän osti 150 000 dollarilla oikeuden kuljettaa yhtä matkaseuralaista ilmaiseksi. Mies lensi lipullaan 10 000 lentoa. American Airlinesille miehen lennot ovat tulleet maksamaan 21 miljoonaa dollaria.

Lentoyhtiölle tämä oli liikaa. American Airlines syyttää miestä petoksesta, koska hän on ostanut lipullaan lentoja myös muille ihmisille. Rothstein on muun muassa lennättänyt tuntemattomia ihmisiä kotiin ja tapaamaan Paavia. Itse hän on lentänyt muun muassa hakemaan voileivän.

- Hauska tapa viettää lauantaina on herätä aikaisin, lentää Detroittiin, vuokrata sieltä auto ja ajella Ontarioon, jossa kulutan viidestäkymmenestä sataan dollariin ostellen kanadalaisia tavaroita, kertoo Rothstein New York Postille.

Hän kertoo tuntevansa itsensä petetyksi, koska lentoyhtiö perui hänen lippunsa.

- He veivät harrastukseni ja lippuni. He tuhosivat persoonani, kertoo järkyttynyt Rothstein.

Rothsteinin mukaan tehdyn sopimuksen pitäisi päteä.
" (IS)


*ringaling*
- Stephen.
- Hei, meillon bileet. Tuutsä käymään?
- Okei. Mikä lento sinne tulee?
- Miten niin mikä lento?
- No kun mulla on se elinikäinen lentolippu.
- Me ollaan naapurissa. Sä voit tulla kävellen.
- Äh, se ei oikeen oo mun schtick. Mä jätän väliin.

Norja lakkauttaa valtionkirkon

16.5.12

"Norja on erottamassa valtion ja kirkon toisistaan. Kaikki parlamentin puolueet ovat sitoutuneet perustuslain muutokseen, jonka tultua voimaan evankelis-luterilainen kirkko lakkaa olemasta Norjan valtionkirkko, kertovat paikalliset mediat.

Kuningas ei jatkossa nimitä piispoja, vaan sen tekevät seurakunnat. Valtionkirkon puolustajat ovat pelänneet, että omillaan kirkko muuttuisi konservatiivisemmaksi ja esimerkiksi nimittäisi vanhoillisempia piispoja, mutta nämä äänenpainot ovat heikenneet.

Norjan parlamentin on määrä hyväksyä muutokset ensi maanantaina. Yksimielinen parlamentaarisen työryhmän esitys lakimuutoksista julkistettiin tiistaina. Norja kohtelee vastedes eri uskontoja tasaveroisesti, vaikka maan arvot perustuvat muutoksen jälkeenkin yhä kristilliseen perintöön.

Noin 80 prosenttia norjalaisista kuuluu kirkkoon, mutta vain murto-osa käy kirkossa säännöllisesti.

Norjan luterilainen valtionkirkko muodostettiin uskonpuhdistuksen jälkeen 1500-luvun alkupuolella.

...
" (Yle)


*ringaling*
- Bjørn eiku siis Sloggoth Bröö Death Incarnate.
- No se on Mubbath täällä.
- Sori, mä oon myöhässä. Mulla kesti aikaa laittaa maskia päälle. Otan bensan mukaan, onhan sulla tulitikut?
- Ei kannata tulla ollenkaan. Ei sitä oo täällä enää! Lopetettu koko kirkko.
- No perkele. Mitä me sitten poltetaan?
- Vaikka pilveä.

***

- Aika hyvää tää.
- Eiks oo.
- Hei, pitäiskö vaihtaa bändin nimi? Disemboweled Christ ei oikeen silleen toimi enää.
- Ei nii. Miten ois vaikka Good Vibes?
- Good Vibes on hyvä. Aivan helvetin hyvä.

Stop pössyttelymatkailulle – kannabiksen myynti ulkomaalaisille kiellettiin Hollannissa

"Toukokuun ensimmäisenä päivänä voimaan astunut laki estää turisteja ostamasta kannabista Hollannin coffee shopeista eli kannabiskahviloista.

Hollannissa siirryttiin liberaaliin huumausainepolitiikkaan 1970-luvulla huumeiden katukaupan ja siihen liittyvän rikollisuuden välttämiseksi.

40 vuoden aikana Hollantiin on noussut useita satoja kannabiskahviloita, jotka houkuttelevat sekä paikallisia että turisteja. Daily Mail arvioi jopa joka kolmannen turistin vierailevan kannabiskahvilassa Hollannissa lomaillessaan.

Uuden lain myötä coffee shopit joutuvat laatimaan rekisterin asiakkaista, jotka saavat ostaa kannabista kahvilasta.

Ostoluvan saamiseksi asiakkaalla pitää olla vakituinen osoite Hollannissa. Yhdellä kahvilalla saa olla enintään 2000 asiakasta.

Coffee shoppien omistajat valittivat kiellosta ja eteläisen Maastrichtin kahviloitsijat aikovat jättää noudattamatta sitä.

Myös Amsterdamin kaupunki on vastustanut myynnin rajoittamista. Kaupunginjohtaja Eberhard van der Laan pelkää kiellon vaikuttavan kielteisesti turismiin ja lisäävän pikkurikollisuutta.

Laki astui voimaan 1. toukokuuta eteläisessä Hollannissa ja laajenee ensi vuoden puolella muualle Hollantiin.
" (Matkaopas)


- Päivää.
- Päivää.
- Haluaisin muuttaa Amsterdamiin.
- No, sattumalta tässä talossa on juuri soluhuone vapaana.
- Niinkö? Kuka on vuokraisäntä.
- Minä.
- Paljonko vuokra on?
- 20 euroa päivältä.
- Aika paljon.
- Tiedän, mutta minkäs teet. Tehdäänkö toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus joka puretaan huomenna?
- Tehdään vain.
- Siitä nimi alle ja se olis kakskymppiä.
- Tuosta.
- No niin, tervetuloa hollantilaiseksi. Meillä on pöytiintarjoilu, montako avaruuskakkua tuodaan?
- Aloitetaan viidellä.

Leipätehdas veti Primulan konkurssiin

"Yli 100-vuotias leipomoyritys Primula haettiin tiistaina konkurssiin Espoon käräjäoikeudessa.

Perinteikkään perheyrityksen kohtaloksi tuli ylimitoitettu Järvenpään leipätehdashanke. Järvenpään Herkkutehdas meni konkurssiin jo viime syksynä ehdittyään toimia Järvenpäässä alle vuoden.

Lue lisää keskiviikon Keski-Uusimaasta.
" (Keski-Uusimaa)


- Kyllä leipä miehen tiellä pitää!
- Tules katsomaan näitä tilikirjoja.
- ...
- Niin.
- No voi perkele.

Leaf päätti irtisanoa 131 Sisu-tehtaalta

"Aakkoskarkkeja sekä Sisu- ja Leijonapastilleja valmistavan Auran tehtaan lopettaminen tietää potkuja 131 ihmiselle.

Maaliskuussa aloitetut yt-neuvottelut ovat johtaneet 131 ihmisen töiden loppumiseen, makeisvalmistaja Leaf kertoi tiedotteessaan keskiviikkoaamuna.

Työntekijät irtisanotaan Auran tehtaalta, joka pistetään kiinni vuoden 2013 tammi–maaliskuussa. Toistaiseksi voimassaolevat työsuhteet loppuvat tammikuun lopussa.

Leaf kertoo, että irtisanottaville on sovittu tukipakeista, joilla tuetaan muun muassa heidän uudelleentyöllistymistään ja kouluttautumistaan.

Auran tehtaan sulkeminen liittyy ruotsalaisyhtiö Cloettan ja Leafin yhdistymiseen. Tehtaan lopettamisella haetaan säästöjä, ja sen tuotanto siirretään Cloetta-konsernin muihin tehtaisiin Euroopassa.

Auran tehdas on toiminut nykyisellä paikallaan vuodesta 1973. Kun tehdas lopettaa, samalla loppuu myös muun muassa Sisu-pastillien valmistaminen Suomessa.

Cloetta kertoi maaliskuussa, että se suunnittelee myös kahden ruotsalaistehtaan sulkemista.
" (Taloussanomat)


(Kuulkaapas: talvisota on joutunut ajassa irralleen.)

- Huh huh mitä ristitulitusta!
- Lyijyä tulee joka suunnasta!
- No ei se mitään, mennään tosta suon yli niin että heilahtaa!
- Se on kyllä vaarallista.
- Ei se mitään, mennään suomalaisella sisulla!
- Se on kyllä nykyään ruotsalaista sisua.
- Ai.
- Eli mennäänkö ruotsalaisella sisulla?
- Okei, mennään vaan.
- Yy, kaa koo...
- (yhteen ääneen) Waterloo, I was defeated, you won the war!

Puhelinliittymien telemarkkinointi katoaa mustaan aukkoon

15.5.12

"Matkapuhelinliittymien puhelinmyynti uusille asiakkaille kielletään kolmen vuoden ajaksi. Valiokunnat perustelivat kieltoa muun muassa iäkkäiden kuluttajien vaikeuksilla ymmärtää tuotteita.

Elisan myynti- ja markkinointijohtaja Pasi Vanninen kertoo telemarkkinoinnin olevan Elisalle merkittävä markkinointikanava. Puhelinmyynnillä kaupataan toki paljon muutakin kuin puhelinliittymiä, kuten laajakaistaliittymiä ja muita Elisa-palveluja.

"Saamme edelleen soittaa omille asiakkaillemme "hoitosoittoja" ja päivityksiä sopimuksiin", Vanninen sanoo.

Jatkossakin yritykset voivat soittaa puhelinliittymäasioissa kuluttajan omasta pyynnöstä.

Vanninen kertoo, että yhtiö vain luopuu puhelinliittymien telemarkkinoinnista. Yhtiö ei paikkaa telemarkkinointia esimerkiksi kasvattamalla mediamarkkinoinnin määrää puhelinliittymien osalta.

"Kielto koskee tasapuolisesti koko markkinaa", Vanninen sanoo.

Soneran markkinointijohtaja Kimmo Kivisilta kertoo, että kielto ei vaikuta Soneran suunnitelmiin vaan yhtiö jatkaa markkinointipanostuksiaan suunnitelmien mukaan.

Dna:n kuluttajamyynnin johtaja Sami Aavikko ei kerro kuinka puhelinliittymien myynti jakautuu eri myyntikanavien kesken, mutta toteaa puhelinmyynnin olevan Dna:lle merkittävä kanava kaikissa tuoteryhmissä.

Aavikon mukaan yhden kanavan poistuminen muuttaa yhtiön painotuksia.

"Jatkamme tulevaisuudessakin täysipainoisesti kaikkien myyntikanaviemme myynnin kehittämistä. Puhelinmyynti on kuitenkin ollut vain yksi kanava ja yksi osa uusasiakashankintaamme. Uusille asiakkaille palveluitamme myydään jatkossa Dna Kauppa -myymälöissä, netissä sekä jälleenmyyjien ja yhteistyökumppaneiden kautta", Aavikko sanoo.

Dna:n markkinointijohtaja Kati Riikosen mukaan yhtiö ei aio paikata yhden myyntikanavan menetystä lisäämällä markkinointitoimenpiteitä.

"Kokeilemme markkinoinnissa koko ajan jotain uutta ja tällä myyntikanavan menetyksellä ei ole yhteyttä markkinointitoimenpiteisiin", Riikonen sanoo.

Kiellon rinnalla eduskunta hyväksyi velvoitteen laskuerittelyssä. Vuoden kuluttua puhelinlaskussa täytyy eritellä muun muassa kännykällä maksetut matkaliput, kilpailut ja muut lisäpalvelut.
" (Markkinointi & Mainonta)


*ringaling*
- Pertti.
- No se on DNA:lta Samuli moikka.
- No heippa.
- Puhelinliittymästäsi haluaisin jutella.
- Hei hei hetkinen, tehän ette saa seuraavaan kolmeen vuoteen markkinoida uusia liittymiä mulle puhelimitse.
- Ei tässä ole kyse sellaisesta. Kyse on nyt siitä, että SIM-kortissasi on ongelma.
- Mulla on Soneran liittymä.
- No mutta jos sun tiedot näkyy tässä mulla ruudulla ja sulla on Soneran liittymä, niin tässä sun SIM-kortissa on kyllä ongelma.
- Ai jaa. No mitä sille voi tehdä?
- No itse asiassa näin puhelimitse mä en oikein pysty asialle tekemään mitään, sun pitäis tulla tänne DNA:n liikkeeseen. Tästä voi tulla laskutusongelmia jos asiaa ei korjata. Koska pääsisit tulemaan?
- No mulla on kyllä nyt vapaapäivä, että...onks tää nyt oikeasti kriittinen tilanne? Puhelin toimii kyllä.
- On tää aika kriittinen tilanne, ellet halua että sulle tulee perusteettomia laskuja.
- No mä lähden heti tulemaan.
- Hienoa! Laitan osoitteen tekstarilla.

***

(20 minuutin ajomatkan jälkeen)

- Moi, mä oon Pertti, mun piti tulla tänne kun mun SIM-kortissa oli joku ongelma?
- Joo, näytäs vähän sitä sun korttia.
- Oota, avaan puhelimen...noin, tuossa se on.
- Laita se tohon pöydälle.
- Onko näin hyvä?
- On hyvä. Joo, tää on selvä tapaus.
- Mikä ongelma siinä o--*mäisk* MITÄ HELVETTIÄ! Löit mun SIM-korttia vasaralla!
- Näin tais käydä.
- Miksi?!
- Se oli Soneran eikä DNA:n kortti. Korjataan tilanne, eli tuossa on tuo liittymäsopimus, vedät nimen alle ja siirryt meidän asiakkaaksi.
- Eihän näin voi tehdä! Valehtelitte mulle!
- Eikä valehdeltu.
- Kerroitte, että tulee perusteettomia laskuja!
- Nehän ois olleet perusteettomia, jos et olis ollut meidän asiakas. Että nimeä siihen tai tulee vasarasta.

Autoilija varo - paljasta hipiää luvassa loppuviikosta

"Loppuviikosta keli lämpenee eli vaatteet vähenee.
Lämpötila nousee monin paikoin yli 20 asteen, ja historia osoittaa tällaisten lämpöasteiden saavan tyttölasten ja jätkämiesten kuoriutumaan kansitakeistaan.

Kaduilla liikkuu vaarallisen paljon paljaita pohkeita, valkeita olkapäitä ja silkinpehmeää rintahipiää, joka kylmän talven ja viileän kevään jälkeen saattaa aiheuttaa huumaantuneen olon.

Kauniit naiset ja kauniit miehet voivat saada etenkin autoilijoiden huomiokyvyn herpaantumaan vaarallisesti.

- Naiskauneutta on aina mukava seurata, mutta uskon ja toivon mieskuljettajien pystyvän keskittyvän olennaiseen. Ja vastavuoroisesti en halua väheksyä sitä silmäniloa, jota vaatteita vähentäneet miehet tuottavat naisille, Liikenneturvan viestintäpäällikkö Kare Ojaniemi huomauttaa.

- Kesällä se on yksi häiriötekijä lisää radion ja navigaattorin lisäksi. Skarpataan, skarpataan, Ojaniemi muistuttaa.

Liikenneturvallisuuden lisäämiseksi olemme lisänneet kuvitukseksi paljaita pohkeita ja olkapäitä, joita voit katsella ennen ajoon lähtöä. Tällöin paljas iho ei tule niin suurena shokkina.
" (IS)


- ...jaha...käännyn tästä ja valo on punainen, noin, odotellaan...ja sitten lähtö kun valot menevät vihreälle ja lähden ajamaan kohti keskustaa, tarkistetaan kevyt liikenne PAKARA! *kräsh*
- Ei, en minä usko että niin käy.
- No ihan hyvin voi käydä!
- Kuule, vaikka sä et olekaan päässyt pukille kolmeen kuukauteen, niin ei sun tarvitse kaikkiin uutisjuttuihin ujuttaa vähäpukeisia naisia.
- "Uutisjuttuihin"? Me ollaan Ilta-Sanomien verkkotoimitus.
- Nnnniin, no...
- Meidän taso on korkeintaan 30 senttiä korkeammalla kuin Hymyn verkkotoimituksen.
- No totta. Mene sitten ja kirjoita se sun pakarajuttusi.
- Saanko soittaa Liikenneturvan viestintäpäällikölle?!
- No soita.
- Saanko laittaa paljaiden ruumiinosien kuvia juttuun?!
- Mene nyt jo siitä.

Uusi AC/DC-albumi valmistuu hitaasti

14.5.12

"AC/DC:n kitaristi Malcolm Young vahvistaa Classic Rockin haastattelussa bändin valmistelevan tulevaa studioalbumia ja uutta materiaalia voi odotella reilun vuoden, korkeintaan kahden kuluttua. Ilmeisesti hanke on kuitenkin vielä suhteellisen tiiviisti lähtökuopissa...

Tosin vokalisti Brian Johnson ehti lupailla uutta levyä jo ensi vuodeksi.

- Olen työskennellyt joidenkin biisi-ideoiden parissa, kuten muutkin jannut. Meilla oli pitkä tauko Stiff Upper Lip ja Black Ice -levyjen välillä joten tarvitsemme vielä pari vuotta saadaksemme homman toimimaan.

Black Ice ilmestyi vuonna 2008.
" (V2)


- Tervetuloa Fiktiivisten keskustelujen haastatteluun, AC/DC:n legendaarinen rytmikitaristi Malcolm Young.
- Kiitos.
- Olen ymmärtänyt aiemmista haastatteluistanne, että teillä on hieman vaikeuksia saada uusi studioalbumi tulille.
- Näin on.
- Kuinka nyt näin?
- AC/DC kuitenkin julkaisi ensimmäisen levynsä vuonna 1975 ja levyjä on ilmestynyt jo 14 kappaletta. Tässä vaiheessa on siis syytä miettiä, millä tavalla saataisiin sellainen tuoreus meidän levylle. Meillä on lukuisia vaihtoehtoja ja yritämme nyt valita näistä sopivimmat.
- Millaisia vaihtoehtoja teillä on?
- No, lähdetään jo ihan vaikka soittimista. Angus ei osaa päättää, soittaako levylle punaisella, mustalla vai toisella mustalla Gibsonin SG -kitaralla. Yksi mahdollisuus on myös kolmas musta, mutta se ei ole vielä valmis.
- Millainen tämä kolmas musta on?
- No se on tasan Anguksen omien toiveiden mukaan tehty SG.
- Millaiset osat siinä on?
- Juuri täsmälleen samanlaiset kuin tavallisessakin SG:ssä. Sillä se Anguksen signature-soundi tulee. Vahvistinpuolella voimme soittaa joko Marshallin vahvistimella ja kaapilla jotka on vedetty täysille tai sitten Marshallin kombolla, joka on vedetty täysille.
- Entä mitä muuta joudutte miettimään?
- Täytyy selvittää, soittaako rumpalimme Phil beat-komppia vai suoraa rokkikomppia.
- Onko muita ongelmia?
- No sovituksellisesti tietysti. Ilmeisesti on mahdollista että biisi alkaa kitarariffillä, basso soittaa suoraa kasia ja laulu kertoo naisista ja salamoista ja pommeista.
- Tai?
- Tai vaihtoehtoisesti se voi kertoa naisista, salamoista, pommeista ja rockista.
- Teillä on selvästi vielä paljon pähkittävää!
- Niin on. Voin kuitenkin luvata, että bändin tunnistaa levyltä.
- Näillä puheilla voi olla vaikea uskoa, mutta toivotaan silti!

Olen alkanut syödä terveellisemmin, vakuuttaa 40 prosenttia suomalaisista

11.5.12

"Elintarviketrenditutkimus kertoo, että peräti 40 prosenttia suomalaisista parantanut ruokatottumuksiaan vuoden aikana. Oman ilmoituksensa mukaan 36 prosenttia miehistä ja 45 prosenttia naisista sanoi muuttaneensa syömistään terveellisempään suuntaan.

Eniten ruokavaliotaan rukanneita on 20 - 29-vuotiaiden ikäryhmässä, lähes puolet.

Muutoksen syynä on perinteisesti terveellisyys ja painon hallinta, mutta rinnalle ovat nousseet myös elintarviketrendit eli halu suosia luomua ja lähiruokaa.

Viikoittain luomua ostavista kuluttajista peräti 71 prosenttia arvioi lisäävänsä luomun käyttöä.

- Yksinkertaisuus, luonnollisuus ja paikallisuus vallitsevat elintarviketrendeissä, luonnehtii toimitusjohtaja Topi Jurvanen Consumer Compassista.

Elintarviketrendien kolme vahvaa ovat: luomu, lähiruoka ja lisäaineettomuus.

Selvityksen mukaan valmisruokien ja einesten kysyntä tulee laskemaan selkeästi. Vastaajista 38 prosenttia arvioi vähentävänsä niiden käyttöä. Puhtaiden perusraaka-aineiden suosion uudesta tulemisesta kertoo myös se, että einekset eivät kiinnosta kuluttajia edes luomuna.

- Esimerkiksi vihannesten ja juuresten kohdalla luonnonmukaisuus kiinnostaa enemmän kuin joka kolmatta kuluttajaa, mutta einesten kohdalla vain noin joka kymmenes pitää sitä merkittävänä ostopäätökseen vaikuttavana tekijänä, Jurvanen huomauttaa.

Ruuan kotimaisuus ja luonnollisuus ovat tulevaisuudenkin valtteja. 37 prosenttia aikoo lisätä lähituotettua ja 35 prosenttia lisäaineetonta ruokaa, luomua 32 prosenttia. Kotimaiset kasvikset pitävät pintansa kestosuosikkina: Jopa 40 prosenttia arvioi lisäävänsä niiden käyttöä keittiössään.

Lihansyönti ei näytä olevan laskussa. Viikoittain punaista lihaa ostavista 31 prosenttia arvioi lisäävänsä punaisen lihan käyttöä ja käytännössä loput aikovat jatkaa lihan kulutusta entiseen malliin.

Consumer Compassin toteuttamasta Elintarviketrendit 2012 -tutkimuksessa oli mukana 1031 ihmistä.
" (AL)


*ringaling*
- Janhonen.
- Consumer Compassista heippa. Teemme Elintarviketrendit 2012 -tutkimusta, haluatteko osallistua?
- No ei mulla tällä hetkellä parempaakaan tekemistä ole, joten mikäpä ettei.
- Oletteko mielestänne parantaneet ruokailutottumuksianne viime vuoden aikana?
- No kyllä vaan! Olen syönyt paljon enemmän vihanneksia ja käynyt lenkillä.
- Niinkö?
- Kyllä vaan. Vaimo pakottaa ja tekee jotain salaatteja.
- Ette siis säännöllisesti kisko kaljaa ja syö makkaraa?
- En tunnusta mitään. Kuka kertoi? Riittää, että vaimo nalkuttaa! Eikö se nyt jo oo ihan selvää, että syön niitä salaatteja, ihan varmasti oon parantanut ruokavaliota, lisäkilot johtuu vaan siitä kun nyt on sellainen aineenvaihdunta vain. Sitä paitsi lihas painaa enemmän kuin läski.
- Niin tuota--
- Että kyllä olen parantanut ruokatottumuksiani, turha soitella tänne ja haukkua läskiksi, saatana!
*klik*

HP esitteli ”maailman ensimmäisen” kannettavan monitoimitulostimen

10.5.12

"HP julkisti 15 uutta tulostuslaitetta keskiviikkona, niiden joukossa on laite jota HP nimitti ”maailman ensimmäiseksi” kannettavaksi monitoimitulostimeksi. Laitteen ominaisuuksiin kuuluu sisäänrankennettu Bluetooth 2.0 +EDR joka mahdollistaa langattoman tulostamisen kannettavilta ja älypuhelimista, laitteesta löytyy myös tehokas akku josta riittää virtaa 500 sivun tulostamiseen.

Laitteen nimi on Officejet 150 Mobile All-In-One. Laitteen tulostusnopeus on 22 sivua sekunnissa kun käytetään pelkkää mustaa ja 18 sivua sekunnissa kun tulostetaan värillisenä. Tulostimesta löytyy lisäksi yksi USB 2.0 portti, PictBridge porrti ja SD-korttipaikka. Laite kykenee tulostamisen lisäksi skannaamaan ja kopioimaan ja tapahtumia on helppo ohjata laitteesta löytyvästä 2,36” kosketusnäytöstä. Tulostimen aivoima toimii ARM9 SoC suoritin.

Laitteen ulkoiset mitat ovat: 35,50 x 17,65 x 8,95 cm. Painoa laitteella on 2,88kg ilman akkua ja 3,06kg akun kanssa. Tuetut käyttöjärjestelmät ovat Windows 7, Windows Vista (x32, x64), Windows XP Professional (x32), Windows Server 2003, Windows Server 2008 ja Mac OS X v10.5 tai uudempi.

Tulostimen hinnaksi ilmoitetaan $399 ja toimitusten pitäisi alkaa kesäkuussa.
" (mato78)


- Katsopas mitä minä tein!
- Mikä ihme tuo on?
- Se on mukana kannettava monitoimitulostin.
- Mutta sellaisethan painavat aivan helkkarin paljon.
- Ei tämä! Kokeile!
- Oho, sitähän voi oikeasti kantaa mukana! Miten se on noin kevyt? Saanko katsoa sisälle?
- Katso vain.
- Eihän täällä sisällä ole mitään.
- Ei niin.
- No eihän tämä sitten toimi.
- Milloin olet viimeksi käyttänyt monitoimitulostinta joka toimii?
- Aivan totta. Lyömme rahoiksi!

Potkut Facebook-tykkäyksestä olivat ok

"Facebook-tykkäystä ei tuomarin mielestä voi pitää perustuslain suojaamana puheena.

Oikeus antoi merkittävän ennakkopäätöksen Yhdysvalloissa. Sheriffin alaisuudessa työskennellyt mies sai potkut, kun hän klikkasi tykkää-painiketta Facebookissa. Tykkäys kohdistui henkilöön, joka yritti syrjäyttää sheriffin vuoden 2009 nimityksessä.

Tuomari katsoi, että miehen klikkaus ei ollut perustuslain suojaamaa puhetta, yhdysvaltalainen kansalaisjärjestö Aclu kertoo. Eli potkittu olisi ilmeisesti ollut paremmin suojassa, jos hän olisi ilmaissut kantansa selvemmin kirjoittamalla viestin Facebookiin.

Päätöksestä haettaneen aina korkeimman oikeuden mielipidettä. Sillä välin työntekijöiden täytyy nähtävästi alkaa pelätä Facebookissa muutakin, kuin vain sopimattomia kirjoituksia tai biletyskuvia menneisyydestä, jotka uusi aikajana on saattanut tuoda esiin.

Oma uusi uhkansa ovat työnantajat, jotka vaativat työtä hakevalta Facebook-salasanaa taustojen tarkistamiseen. Ainakin yksi osavaltio Yhdysvalloissa on kieltämässä tällaisen toiminnan.
" (Digitoday)


- Herttuainen, helvetin hyvää työtä siinä viimeisimmässä asiakkuudessa.
- Kiitos, pomo!
- Loistavasti neuvoteltu diili ja jatkomyynnitkin ovat nyt todella helppoja.
- Kiitos, pomo!
- Olet ehdottomasti kovin myyjä koko firmassa.
- Kiitos, pomo!
- Sinut pitäisi palkita, mutta...
- Mutta mitä?
- Kato nyt tätä jumalauta.
- Mitä?
- Tykkäsit Jope Ruonansuusta Facebookissa.
- No ku se on aika hyvä.
- Eikä ole. Saat kenkää.
- Mitä?! Eikö tämä ole vapaa maa, missä saa tykätä mistä haluaa?
- No mut mieti nyt hei. Jope Ruonansuu.
- ...
- Mieti ny vähän hei.
- Okei, menen siivoamaan pöytäni.

Putin ratkaisi pelin jääkiekkokaukalossa

9.5.12

"Vladimir Putin käynnisti presidenttikautensa tuttuun machotyyliin, tällä kertaa jääkiekkokaukalossa.

Myöhään tiistaina Moskovassa järjestetyssä jääkiekko-ottelussa Putin teki maalin, maalisyötön ja ratkaisi lopulta ottelun onnistuneella rangaistuslaukauksella.

Putinin suoritusta seurasivat katsomosta hänen ystävänsä Italian ex-pääministeri Silvio Berlusconi ja Saksan ex-liittokansleri Gerhard Schröder. Yleisö otti Putinin haltioituneesti vastaan, kertoi valtiontelevisio.

Putin pelasi yhdessä amatöörien kanssa vanhoja neuvosto- ja venäläiskiekkolegendoja vastaan. Hän liukui jäälle viimeisessä erässä, jolloin vastustajan puolustus joutui yhtäkkiä sekasortoon, ja Putin löi kiekon verkkoon. Seuraavasta maalista Putin korjasi syöttöpisteet.

Kun tilanne oli 5-5, siirryttiin rangaistuslaukauksiin. Ratkaisijan rooliin valittu Putin laukoi kiekon pehmeästi maalivahdin taakse, ja yleisö mylvi riemusta.
" (IL)


- No niin jätkät. Ekaan erään lähdetään kovasti painaen. Hyvä syöttöpeli ja tehdään niitä paikkoja. Ei yritetä sankaritekoja vaan tiimillä toimitaan! Muistatte, te ootte kiekkolegendoja! Antaa palaa!
- Ookoo, valkku!

***

- No niin, joukkue. Eka erä meni todella hyvin. Loistavaa toimintaa! Olemme edelleen johtoasemassa! Pidetään vaan homma kasassa ja voitto on meidän!
- Kyllä vaan, valkku!

***

- No niin, tiimi. Toinen eräkin on mahtavasti hallussa, nyt vaan pidetään tämä linja ja...hetkinen, kännykkäni soi, anteeksi. Haloo? Jaha? Vai niin. Mm-hmm. Ymmärrän. Tämä selvä. Kiitos. *klik* Kas niin. Kolmanteen erään lähdetään siten, että kun meitä päin tulee maalille laukaus, niin molari päästää sisään.
- Mitä helvettiä, valkku?
- Juu. Ja sitten jos ja kun päädytään rankkarikisaan, niin päästetään laukaus myös. Ja sitten jos näkyy sellaisia mustissa puvuissa olevia aurinkolasimiehiä, niin hymyillään, tehdään ristinmerkki ja toivotaan että ollaan hengissä vielä huomenna. Mikäli voitamme matsin, emme taatusti ole.
- Onko siellä kolmannessa erässä tapahtumassa jotain erikoista?
- En voi sanoa mitään.

”Vastenmielistä”: Viisi vuotta sitten kadonneen Madeleinen kuva halpamatkamainoksessa

"Halpoja Portugalin-matkoja markkinoiva VoucherDigg.co.uk on käyttänyt mainoksessaan paljon julkisuudessa olleen, kadonneen pienen tytön Madeleine MacCannin valokuvaa, uutisoi BBC. Matkatoimiston ilmoitus linkittyy suureen matkatoimistoon, Lowcostholidays.com-sivustoon. Kuva on sama, jonka Madeleinen vanhemmat julkaisivat pian tytön katoamisen jälkeen. Lowcostholidays on kommentoinut valokuvan käyttöä ja sen näkymistä heidän sivuillaan vastenmielisenä.

McCannien tiedottajan mukaan teko on anteeksiantamaton ja todella järkyttävä.

Lowcostholidays.com-sivuston tiedottajan mukaan heillä ei ole markkinointisopimusta VoucherDiggin kanssa. Heidän mukaansa VoucherDigg-sivustolla ei ole oikeutta markkinoida heidän matkojaan millään tavalla. Yritys ei ole vielä saanut VoucherDiggin edustajia kiinni. VoucherDigg on eräänlainen mainossivusto, joka kerää suurten matkatoimistojen tarjouksia ja mainostaa niitä sivuillaan.

– Pahoittelemme suuresti kaikkea ahdinkoa, jota tämä on aiheuttanut. Emme ole voineet asialle yhtään mitään ja tunnemme syvää halveksuntaa niitä kohtaan, jotka kuvaa ovat käyttäneet, Lowcostholidaysin toimitusjohtaja sanoi BBC:lle.

Lowcostholidays.com on ottanut yhteyttä asianajajiinsa ja tapaus selvitetään heidän mukaansa perinpohjaisesti.

Madeleine katosi perhelomalla viisi vuotta sitten.
" (AL)


- Nyt on ongelma.
- No mikä.
- Ei kukaan enää tahdo perhelomia. Meidän täytyy markkinoida paljon aggressiivisemmin.
- Tai sitten meidän täytyy löytää joku uusi asiakasryhmä, joille markkinoida.
- No ei me oikein voida markkinoida kuin lapsettomille kaupunkilomia tai sitten lapsiperheille rantalomia.
- Aa, mutta entäs jos markkinoisimme lapsiperheille, jotka haluavat olla lapsettomia?
- Kuulostaa irvokkaalta ja mauttomalta.
- Älä huoli, kyllä minä löydän kuvan, jolla tämän voi tehdä maulla.
- Niinkö?
- Joo, markkinoidaan vaikka jonkin julkkiksen kuvalla.

Toimeentulotuen alentaminen ei kannusta nuoria opiskelemaan

8.5.12

"Taloudellisilla pakotteilla uhkaaminen on huono keino ohjata nuoria koulutukseen, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksesta. Tutkimuksen mukaan ongelmat terveydessä tai työkyvyssä hankaloittavat nuorten sosiaalityön asiakkaiden opiskelua. Opiskelun voi estää myös haluttomuus ottaa opintolainaa, sillä nuoret epäilevät saavatko he koulutuksen jälkeen töitä.

Toimeentulotukea voidaan alentaa, jos nuori kieltäytyy opiskelu- tai työpaikasta.
" (TS)


- Mitäs Hemmo?
- Ahdistaa, masentaa ja pelottaa tulevaisuus. Menen sängyn alle piiloon.
- Eikun nyt menet tähän opiskelupaikkaan jonka olen sulle keksinyt.
- Ahdistaa, masentaa ja pelottaa vielä enemmän.
- Jos et heti mene, katkaisen sulta toimeentulotuen.
- Ahdistaa, masentaa ja sinä pelotat mua nyt. Jään tänne sängyn alle.
- Hitto vie. Minä ajattelin, että jo valmiiksi syrjäytyneitä on helpoin kontrolloida uhkailemalla heitä. Teetänpä tutkimuksen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ja katsotaan mitä he sanovat.

Käytätkö tätä helppoa kikkaa suojata rahat? Joka viides unohtaa

"Luotto- ja pankkikorttien kopioiminen on kasvava uuden rikollisuuden muoto. Skimmaus on lisääntynyt Suomessa hurjasti. Viime vuonna siitä jäi kiinni viisi kertaa enemmän rikollisia kuin vuotta aiemmin.

Toiminta on hyvin organisoitua ja sitä pyörittävät kansainväliset rikollisjärjestöt. Luottokunnan johtaja Jukka Ruotsalainen kertoo Huomenta Suomessa tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan 10-20 prosenttia maksukortin käyttäjistä ei automaattisesti suojaa PIN-koodin näppäilyä.

PIN-koodin näppäilyn suojaaminen esimerkiksi lompakolla tai kädellä on ainut keino estää, ettei koodi joudu vääriin käsiin, vaikka kortin tiedot joutuisivatkin.

- Suomalaisilla on ehkä vähän semmoista arkuutta. Pohditaan, että onko noloa suojata tämä.

Kortin käyttö on viime vuosina lisääntynyt huimasti. Enää noin 16 prosenttia suomalaisista vannoo käteisen nimeen.

Vain pieni murto-osa maksutapahtumista joutuu skimmauksen tai muun korttirikollisuuden kohteeksi.

- Kortti on turvallinen käyttää ja kortinhaltija on lisäksi suojattu. Kortin liikkeellelaskija on se, joka kantaa vastuun, kunhan kortinhaltija on huolellinen.
" (MTV3)


- Käydään nopeasti automaatilla ennen ku mennään baariin, on sitten käteistä.
- Käydään vaan.
- Kas niin, kortti sisään ja pin...
- Jaa, sä suojaat kädellä pin-lukua?
- Juu, skimmaus on nykyään sen verran yleistä, että pin-koodin suojaaminen on ainoa tapa välttyä tulematta ryöstetyksi.
- No ei ainoa sentään. Minulla on toinen tapa välttyä rahojeni viemiseltä.
- Dokaat kaiken?
- Dokaan kaiken.

Tutkimus: Dinosaurukset saattoivat lämmittää ilmastoa kaasuillaan

"Washington. Dinosaurukset saattoivat lämmittää merkittävästi ilmaa metaanipäästöillään, eli proosallisesti pieremällä, paljastaa maanantaina julkaistu tutkimus.

Tutkimuksen mukaan jopa 20 000 kiloa painavat dinosaurukset ahmivat sellaiset määrät lehvästöä ja ruohoa, että metaanipäästötkin olivat runsaita. Current Biology -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan dinosaurukset saattoivat tuottaa kaiken kaikkiaan jopa 520 miljoonaa tonnia metaania vuodessa.

"Laskelmamme osoittavat, että dinosaurukset saattoivat tuottaa enemmän metaania kuin kaikki nykyiset lähteet, eli eläimet ja teollisuus yhteensä", äimisteli tutkija Dave Wilkinson John Moores -yliopistosta Liverpoolista.

Dinosaurukset kaasuttelivat ilmakehää 250 – 65 miljoonaa vuotta ennen ajanlaskumme alkua.
" (HS)


- *pröt*
- *prööt*
- *turaus*
- *fart*
- *trööt*
- *pöräyn*
- *knrt*
- *triit*
- *niuuuuu*
- *PRÖT*
(meteoriitti sanoo fiuuuuuu ja kräsh)

Auta lähimmäistäsi – uskovaista ei juuri myötätunto motivoi

7.5.12

"”Auta lähimmäistäsi”, kertovat useat uskonnolliset teokset. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kuitenkin kertoo, että läheistä autettaussa erittäin uskovaisia ihmisiä ohjaa myötätunto harvemmin kuin ateisteja tai agnostikkoja.

Alunperin Social Psychological and Personality Science -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa huomattiin, että esimerkiksi uskovaisten anteliaisuutta ohjaa harvoin myötätunto. Tulokset kiistävät väitteen, jonka mukaan anteliaisuuden takana olisi puhdas auttamisen halu ja myötätunto. Tutkijat arvioivat Medical Xpressin artikkelissa, että uskovaisia ihmisiä ohjaa enemmän moraalinen pakko kuin aito huoli toisesta.

Tutkijat tekivät kolme erillistä koetta. Ensimmäisessä analysoitiin yli 1300 amerikkalaisen vastauksia lähimmäisten auttamisesta ja kävi ilmi, että ”ei-uskovat” ja ”vähän uskovat” auttoivat koditonta, luovuttivat paikkansa julkisessa kulkuvälineessä toiselle ja lainasivat tavaroitaan todennäköisemmin kuin itsensä uskovaiseksi luokittelevat ihmiset.

Toisessa kokeessa 101 henkilöä katsoi kaksi köyhän lapsen arkea sisältävää videota. Toinen video oli neutraali ja toinen tunteisiin vetoava. Sen jälkeen henkilöiltä kysyttiin, kuinka monta dollaria (0-10) henkilö antaisi videoiden lapsille. Ei-uskovaiset olivat valmiita antamaan useammin rahaa sydäntäsärkevän videon lapselle.

Kolmannessa kokeessa 200 opiskelijalta kysyttiin ensin, kuinka myötätuntoiseksi he tunsivat olonsa sillä hetkellä. Tämän jälkeen he pelasivat eräänlaista peliä, jossa joko piti antaa rahaa muukalaiselle tai rahaa sai itse. Jos rahaa sai, sitä oli mahdollisuus antaa toiselle peliä pelaavalle henkilölle. Huomattiin, että ei-uskovaiset jakoivat voittojaan auliimmin muille opiskelijoille.
" (Tohtori.fi)


- Päivää, tutkimuksen tilaaja!
- Päivää, tutkimuksen toteuttaja.
- Mitä saisi olla?
- Tarvitsisin tutkimuksen uskovaisuuden vaikutuksesta myötätuntoon.
- Eipä se taida juuri vaikuttaa, riippuu varmaan enemmän se, että onko ihminen hyvä tyyppi vai ei.
- Haluaisin silti käyttää varojani nollatutkimukseen.
- Asia selvä! Millaisia tuloksia haluaisitte?
- Tällä kertaa haluaisin, että tutkimuksessa uskovaiset olisivat myötätunnottomia. Aattele miten raflaavaa uutista siitä saisi.
- No tämä selvä. Alamme heti haastatella ihmisiä, joita otamme tutkimukseen.

***

- Päivää.
- Päivää.
- Oletteko uskovainen?
- Olen.
- Oletteko mukava jätkä?
- No minähän oon aivan helvetin mukava jätkä.
- Valitan, teille ei ole tilaa tutkimuksessamme.

***

- Päivää.
- Päivää.
- Oletteko ateisti?
- Olen.
- Oletteko mukava jätkä?
- Haista sinäkin jo.
- Valitan, teille ei ole tilaa tutkimuksessamme.

***

- Jaha, saimme seulottua 200 ihmistä joilla teimme tutkimuksen. Tulokset ovat kuten sovittiin.
- Kiitos! Onneksi tieteellisellä tutkimuksella voi nykyäänkin todistaa faktoja maailmaan.

Näin kestät työtä, jota inhoat

"Hanskat tiskiin ja haistatukset pomolle. Kohti merenrantaa tukka avoautossa hulmuten. Näinhän se menee elokuvissa, mutta oikeassa elämässä töistä ei niin vain lähdetä. Miten kestää päivästä päivään työtä, jota inhoaa?

Jos työssä ei viihdy, ihmisiä yleensä opastetaan vaihtamaan työtä. Mutta eihän se niin yksinkertaista ole. Monella laina painaa päälle, puoliso on työttömänä tai muuta työtä ei vain saa.

Nykypäivänä pitää koko ajan mennä eteenpäin, vaihtamalla paranee. Mutta mitä jos onni löytyykin siitä, että vain tyytyy siihen mitä on.

Työtyytymättömyys voi sitäpaitsi myös olla oire laajemmasta pahasta olosta, joka ei parane työpaikkaa vaihtamalla.

Taloussanomat listasi tapoja hoitaa työpotutusta.

Työterveyslaitoksen (TTL) vanhempi tutkija Jari Hakanen puhuu oman työn tuunaamisen puolesta.

– Perinteisesti ajatellaan, että leipääntyminen ja uupumus johtuvat työoloista ja johtamisesta. Sitä ei ole paljoakaan katsottu, että miten me työntekijät voimme tehdä työtä innostavammaksi ja lisätä motivaatiota, edellyttäen tietysti että ihminen ei ole täysin uupunut.

Työn tuunaaminen on työn yksilöllistä muokkaamista. Likipitäen kaikissa töissä työntekijällä on jotain mahdollisuuksia säätää työn tekemisen tapaa ja esimerkiksi päättää miten itse haluaa kohdella toisia ihmisiä.

...
" (Taloussanomat)


- No niin, Atte. Meillä on tämä meidän kehityskeskustelu tässä näin.
- Joo.
- Mitenkäs sä oot täällä meillä viihtynyt?
- No jos nyt suoraan asian sanon, niin aivan perseestä.
- Voi ei...
- Hirveätä skeidaa. Mutta äläpäs vaivu murheen alhoon, oi esimieheni.
- Kuinkas noin?
- Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Jari Hakanen puhuu oman työn tuunaamisen puolesta ja nyt me tehdään kuule pomo siten, että me tuunataan mun työstäni parempi.
- Kerrohan.
- Pitäisin työstä varmaan enemmän, jos ei tarvitsisi olla näiden apinaihmisten kanssa tekemisissä.
- Sinähän olet asiakaspalvelutyössä.
- Joo, mutta vastedes asiakaspalvelutyöhöni ei kuulu asiakkaiden palveleminen. Saan olla valinnaisesti himassa just niin paljon kuin haluan.
- Mutta...
- Lisäksi mun työhöni kuuluu vastedes myös tuplasti kovempi liksa ja saan käydä firman luottokortilla strippiluolissa.
- Eihän sulla ole firman luottokorttia.
- Ei niin, vielä. Sä hoidat mulle sellaisen, siihen asti käytän sun korttia.
- Tuota...
- Ja firma kustantaa mulle myös joka vuosi viisi viikkoa lomaa johonkin valitsemaani kohteeseen. Kuluineen. Ensiksi haluan mennä Vegasiin. Ensi vuonna sitten Singaporeen. Sitten sanoisin, että työni on tuunattu kohdilleen.
- Ja minkähän helvetin takia mä suostuisin näihin ehtoihin enkä anna kenkää?
- Koska mulla on kuvia susta ja meidän TET-harjoittelijatytöstä takahuoneessa, senkin pervo.
- Otapa tämä mun luottokortti tästä niin hoidetaan ne muut sovitut jutut sitten pikapuoliin.

Kauppalehdeltä saa ilmaiseksi enää 25 uutista

"Uudistunut Kauppalehti ottaa verkossa käyttöön maksumuurin. Nyt lukijat saavat ilmaiseksi 25 uutista kuukaudessa. Verkkopalvelu edellyttää rekisteröitymisen kolmen uutisen lukemisen jälkeen.

M&M kertoi Kauppalehden maksumuurista perjantaina.

Lehden mukaan keskustelut, Oma salkku -palvelu, pörssi ja blogit ovat vapaasti luettavissa. Kauppalehden uutisia ei ole saanut kommentoida nimimerkillä viime syksyn jälkeen.

Kauppalehti on ottanut uudistuksen myötä käyttöön uusia tilaustyyppejä, kuten verkkouutisten ostoon Uutistilauksen. Lehden voi tilata nyt myös pelkästään digitaalisessa muodossa. Lehti kauppaa lisäksi VIP-tilausta, johon se on paketoinut sekä printti- että digisisältönsä.
" (Markkinointi & Mainonta)


- Arvoisa Kauppalehden toimitus, meillä on ongelma.
- Jaa mikä ongelma?
- Ihmiset eivät enää osta lehtiämme vaan lukevat olennaiset uutiset verkosta.
- No mutta onhan meillä mainostulot siellä verkossakin.
- No on, mutta eihän me nyt voida rehellisesti edustaa kapitalistista ajattelumallia, mikäli emme ala laskuttaa ihmisiä uutisista enemmän myös verkossa.
- No miten tehdään?
- Yksi esimerkki voisi olla vaikka


Hei, mikäli haluat lukea tämän hauskan jutun loppuun, sinun pitää rekisteröityä tässä!

Nimi:

Sähköpostiosoite:

Luottokortin numero:

Haluan aivan helkkaristi mainospostia sähköpostiini.




Päihdejärjestö: Olvin lonkeromainos viittaa kannabikseen

4.5.12

"Olvi myy uutuuslonkeroa kannabismielikuvilla, väittää Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry. Järjestön mukaan Olvin tapa mainostaa uutta Leguana-lonkeroaan mainoslauseella 'Legualize!' viittaa kannabikseen, jonka laillistamisen puolesta on jo vuosikymmenten ajan kampanjoitu tunnuksella "Legalize".

Olvin markkinointijohtaja Olli Heikkilä sanoo, että yhtiöllä ei ole tullut mieleenkään, että mainos yhdistyisi kannabikseen.

"En käytä kannabista, eikä täällä kukaan muukaan. Me myymme lonkeroa", Heikkilä sanoo.

"Yhteyttä ei tarvitse hakemalla hakea", EHYT ry sanoo. "Kun Leguana-lonkeron sloganin "legualize!" kirjoittaa internetin hakukoneeseen, saa tarjolle vähemmän tietoa lonkerosta mutta melkoisen määrän aineistoa kannabiksesta".

Heikkilän mukaan "legualize" viitta ainoastaan lonkeron Leguana-nimeen. "Se on markkinatoimiston keksimä ja hyvä."

Sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteltu lakiesitystä, jossa alkoholin mielikuvamainonta kiellettäisiin. EHYT ry:n mukaan Olvin mainoskampanja on erinomainen esimerkki siitä, miksi lainsäädäntömuutoksia tarvitaan. "Myyvien mielikuvien hakeminen laittomista huumeista on kaikkea muuta kuin vastuullista alkoholimainontaa".

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry aloitti toimintansa tämän vuoden alussa Elämäntapaliiton, Terveys ry:n ja Elämä On Parasta Huumetta ry:n yhdistyessä
." (HS)


- Nyt mainosjätkät saatana.
- Mitä?
- Tuli EHYT ry:ltä soittoa, jossa kerrottiin, että meidän Leguana-lonkeron mainosteksti viittaa kannabikseen.
- Niinkö?
- No jotenkin ne ovat vetäneet tällaisia johtopäätöksiä, en minä kyllä tajunnut että miten.
- No mitä se tarkoittaa?
- No me joudutaan vetämään tämä mainos pois. Keksikää jotain uutta. Mitäs muuten ne muut meidän tilaamat kampanjat?
- No tässä ois tää Olvin kananmunalonkero, me haettiin sellaista aamiaistatsia että "kokkeleissa nousuun!" ja sitten olis tää Olvi X -olut, että "parhaat bileet X-taasilla!" ja tietysti tämä Hermanni Hiiren limonadi lapsille mainoslauseella "Herska tekee hyvää!"
- Huh. Onneksi sentään ette onnistuneet mokaamaan näitä muita tahattomilla huumeviittauksilla.

Vapaavuori: Päätöksiä ei tehdä FB-demokratialla

"Kokoomusryhmyrin mielestä vihreät oli epäjohdonmukainen Guggenheim-asiassa.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jan Vapaavuori moittii vihreitä, jotka vetosivat Guggenheim-tapauksessa kansalaismielipiteeseen. Vapaavuoren mukaan ei ole todisteita siitä, että "kansa" todella vastusti museota.

– Olen aina vastustanut gallup- ja facebook-demokratiaa. Meillä on välillinen demokratia, jossa ajatuksena on, että kansalaiset äänestävät edustajansa perehtymään asioihin perusteellisesti ja muodostamaan sen perusteella kantansa, Vapaavuori kirjoittaa blogissaan.

Hänen mielestään vihreät ovat toimineet epäjohdonmukaisesti.

– En ole havainnut, että vihreät poliitikot vetoaisivat kansalaismielipiteeseen kerjäläisasiassa, maahanmuuttokysymyksissä tai kehitysyhteistyön suhteen. Päinvastoin.
" (Verkkouutiset)


- Jan Vapaavuori, tervetuloa Fiktiivisten keskustelujen haastatteluun.
- Kiitos.
- Olette moittinut vihreitä epäjohdonmukaisuudesta Guggenheim-asiassa.
- Kyllä.
- Miksi?
- Olen aina vastustanut gallup- ja facebook-demokratiaa. Meillä on välillinen demokratia, jossa ajatuksena on, että kansalaiset äänestävät edustajansa perehtymään asioihin perusteellisesti ja muodostamaan sen perusteella kantansa. En ole havainnut, että vihreät poliitikot vetoaisivat kansalaismielipiteeseen kerjäläisasiassa, maahanmuuttokysymyksissä tai kehitysyhteistyön suhteen. Päinvastoin.
- Kyseessä kuitenkin oli taidemuseo, joka jakoi selkeästi mielipiteitä ja suuri osa kansasta, muun muassa taidepiirit itse, vastustivat Guggenheimia. Kyseessä oli suuri rahallinen sijoitus, ei lakitekninen päätös. Mitä mieltä tästä olette?
- Poliitikkojen ja poliittisten liikkeiden pitää ajaa sitä mihin itse uskovat ja asettaa se kansalaisten arvioitavaksi, eikä tahdottomasti myötäillä paremmin tai huonommin selvitettyä torikäsitystä. Lupaan tässä omalta osaltani, etten koskaan tule vetoamaan minkäänlaisiin gallupeihin oman mielipiteenmuodostuksen tahi äänestyskäyttäytymisen perusteena, vaan tulen jatkossakin muodostamaan käsitykseni itse. Ja munkkikahvit tarjoan saman tien sille, joka saa minut kiinni tämän lupauksen pettämisestä.
- Eli toisin sanoen yritätte kertoa että...
- ...Poliitikon pitäisi päättää just sillä tavalla miltä hänestä tuntuu. Ja musta tuntuu siltä, että haluan ympäristön joka on kiva ja turvallinen poliitikolle jolla on kyllä pätäkkää mitä käyttää.
- Ettekö siis aio kuunnella äänestäjiä?
- Hei, minä olen se asiantuntija. Pakkohan mun on olla. Jos en olisi, kukaan ei olisi äänestänyt mua. Logiikkani on aukoton.
- Mikä on viestinne Guggenheimin vastustajille?
- Tienatkaa enemmän, niin minäkin teen.

Laintulkinta uhkaa lopettaa vauvakinot

3.5.12

"Elokuvia valvova viranomainen on lähettänyt elokuvateattereille huhtikuussa muistutuksen vauvakinoissa esitettävistä elokuvista. Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus (Meku) katsoo, että vauvakinoissa saa esittää vain kaikille sallittuja eli S-luokiteltuja elokuvia.

Elokuvateatterit pelkäävät vauvakinojen loppuvan uuden tulkinnan myötä.

"Ohjetta on tarkennettu vastaamaan kuvaohjelmalain henkeä", sanoo johtaja Leo Pekkala Mekusta.

"Huomasimme että vauvakinonäytöksissä esitettiin K–7-elokuvia, vaikka yleisössä on pieniä lapsia."

Vauvakinot tulivat Suomeen 2001. Päiväsaikaan järjestettyjen erikoisnäytösten yleisönä on yleensä äitejä ja sylivauvoja. Ohjelmisto on rakennettu kiinnostamaan nuoria äitejä.

Meku selvitti vauvakinojen ohjelmistoa yleisövinkin perusteella. Vauvakinoihin, joissa on esitetty K–7 tai K–12 -merkinnöin varustettuja elokuvia, päästettiin aiemmin myös lapsia, sillä näytöksissä oli normaalista poiketen valoja päällä ja äänenvoimakkuus tavanomaista alhaisempi. Usein sylivauvat nukkuvat vauvakinossa.

Pekkala muistuttaa että laki on lastensuojelullinen ja yksiselitteinen.

"Kasvatustieteilijänä en voi ymmärtää, miten alle kaksivuotias ei voisi olla altis vaikutuksille. Ei ole tieteellistä perustetta sille, että vaikutus alle kaksivuotiaalle olisi erilainen kuin yli kaksivuotiaalle", Pekkala sanoo.

"Eivät vauvat välttämättä nuku vauvakinonäytöksissä. Ja nukkuvatko, ei silläkään ole väliä", Pekkala sanoo.

Elokuvateatterien liiton mukaan vauvakinot ovat nyt vaarassa loppua kokonaan.

"Uusi ohjeistus vaikuttaa erittäin paljon. Jos elokuvien täytyy olla kaikille sallittuja, eiväthän aikuiset äidit halua katsoa lastenelokuvia", sanoo varapuheenjohtaja Tarja Piiroinen elokuvateattereiden liitosta.

Piiroisen mukaan teattereiden omistajat ovat olleet hyvin tarkkoja vauvakinojen ohjelmistosta. Esillä on ollut draamaa tai komedioita, ei jännäreitä eikä toimintaa. Piiroisen mukaan kaikille sopiviksi luokiteltuja elokuvia on myös niin vähän, että niistä ei riitä ohjelmistoon sarjaksi asti.

"Onko tässä hätävarjelun liioittelua? Pitäisikö myös raskaana olevilta kieltää elokuvissakäynti?" Piiroinen kysyy.
" (HS)


- Anteeksi rouva, mutta--oi anteeksi!
- Mitä?
- En huomannut, että imetätte.
- Ei se mitään, kertokaa toki.
- Niin, te kysyitte, että missä salissa vauvakino on tänään ja minä kävin selvittämässä.
- No?
- Ei sitä enää järjestetä.
- Miksi?
- No sinne olisi tullut K7-elokuva katseltavaksi.
- Ja?
- Siinä olisi vilahtanut rinta. Se ei ole soveliasta lasten katseltavaksi.
- Oletko vittu tosissasi.
- Anteeksi?
- Tässähän tämä muksu paraikaa lutkuttaa tissiä. Olen ymmärtänyt, että tämän ikäisten katseltavaksi rinnat soveltuvia vasta ovatkin.
- Tiedän, mutta kuulemma elokuvassa myös sanotaan ruma sana.
- No perkele, lähden kai lapseni kanssa baariin.