Pages

Tutkimus: Palveluseteli voi lisätä ikäihmisten eriarvoisuutta

28.9.12

"Palvelusetelit voivat lisätä ikäihmisten eriarvoisuutta säännöllisessä kotihoidossa, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.

Eriarvoisuutta saattaa lisätä esimerkiksi vanhuksen huono kunto, jolloin palveluntarjoajien perusteellinen vertailu on hankalampaa hänelle kuin hyväkuntoiselle ikätoverille.

Toisilla on myös käytettävissään laadukkaammat palvelut kuin muilla. Joissain kunnissa palvelusetelillä ei voi ostaa esimerkiksi siivouspalveluita, vaikka vanhus tarvitsisi apua myös kodinhoidossa.

Palvelusetelin arvo määrittyy paikoin asiakkaan tulojen mukaan. Omavastuun osuus palvelun hinnasta saattaa nousta suureksi, jos setelin käyttäjä tarvitsee kalliita ilta- ja viikonloppupalveluita.

Sosiaalialan osaamiskeskus Verson tutkija Kirsi Kuusinen-James käytti tutkimuksessaan kyselyitä sekä ikäihmisten, palveluohjaajien sekä palveluntuottajien haastatteluita.
" HS


***

*ding dong*
- Jaha, sieltä taitaa tulla kotihoitopalvelun työntekijä, jonka maksoin palvelusetelillä. Minäpä av--
- NO TULEEKO SIELTÄ JOKU AVAAMAAN, HÄ!
- No tulen tulen, ei tarvitse olla töykeä!
- Nyt mummeli sitä ovea auki! Tässä on kauravelliä tupperwarerasiassa, mikrottakaa vaikka niin minä siivoan sillä välin. Jaha, täällähän on jotain rumia lapsia valokuvissa. Jätesäkkiin! Ja kaikki lehdet samantien tästä, vain urpothan lukevat näitä.
- Ei! Se oli minulla vielä...kesken...
- Jaha, ja sitten vähän kuntoutusta mummulle. Hypätään! Yy kaa koo!
- Mutta.
- MUMMU EI NYT URPUTA VAAN LOIKKII SIINÄ YY KAA MUMMULLA ON POMPPUFIILIS!
- *loikkien ja kädet vispaten* Onpas kyllä kerrassaan kelvotonta palvelua!
- Syyttäkää kuntaa. Myönsivät teille kitupiikkispäissään huonon palvelun setelin. Naapuri sai hyvän palvelun setelin, sille viedään kaviaaria ja jalkahierontaa.

Kasvosokealle kaikki ovat samannäköisiä

27.9.12

"Kasvosokeutta eli prosopagnosiaa on eriasteista, mutta pahimmillaan se vammauttaa ihmisen sosiaalisesti, kun hän ei tunnista tuttujaan eikä edes perheenjäseniään.

Synnynnäisesti kasvosokea Raili Tikkanen tietää miltä tuntuu, kun ihminen pitäisi tuntea, mutta kun ei tunne.

Sosiaalisessa kanssakäymisessä on omat hankaluutensa, kun ihmisen tunnistaminen kasvoista on hankalaa.

- Kauheita tilanteita, kun ihmiset sanovat, että olemme tavanneet jossakin ja minusta tuntuu, että ei olla. Minun mielestäni kaikki ihmiset ovat niin samannäköisiä, sanoo kemiläinen Raili Tikkanen.

-Siitä on vitsailtu koko minun elämän ajan, hän jatkaa.

Pirstaleisia kasvoja

Neurologisen häiriön aiheuttama kasvosokeus eli prosopagnosia voi olla synnynnäistä tai sairauden tai onnettomuuden aiheuttamaa.

Prosopagnosiaa on eriasteista, mutta pahimmillaan se vammauttaa ihmisen sosiaalisesti, kun hän ei tunnista kasvoista tuttujaan eikä lähimpiäkään ihmisiä.

Erikoislääkäri Taina Nieminen von Wendt Kuntoutus-ja lääkärikeskus NeuroMentalista kertoo, että pahimmillaan ihmiset näkevät kasvot pirstaleisina eivätkä tunnista edes omia perheenjäseniään.

- Siskokset opiskelivat samassa yliopistossa, istuivat kahvilapöydässä vastakkain, katsoivat toisiaan ja totesivat, että jotenkin on tutun näköinen. He rupesivat keskustelemaan, kunnes totesivat, että ovat siskoksia, Nieminen von Wendt kertoo.

...
" (Yle)



- Kultaaa...minä tulinkin nyt jo työmatkalta kotiin! Kulta...JUHANI! Oletko toisen naisen kanssa sängyssä?!
- Netta, etkö se olekaan sinä joka on täällä? Hupsista, aika noloa.

Stubb juoksutti lukiolaisia: "Tämä on Alexin kontribuutio"

26.9.12

"Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok) lenkkeilytti Tikkurilan lukion oppilaita tänään Vantaalla.

Kyseessä oli ministerin lanseeraaman Keho & Mieli -kiertueen aloitus.

Stubbin esikunnasta kerrotaan, että ministeri halusi kokeilla ensimmäistä kertaa juoksulenkkiä lukiolaisille pitämänsä luennon ohella.

Oppilaat kuuntelivat ensin ministerin 45 minuutin luennon ja kävivät sen jälkeen ministerin kanssa 45 minuutin lenkillä.

Esikunnasta kerrotaan, että tarkoituksena olisi, että jatkossa ministeri pitäisi vastaavia tilaisuuksia parin viikon välein matkaohjelmansa sallimissa puitteissa.

- Ajatuksena on innostaa lukiolaisia liikkumaan oman esimerkin myötä ja samalla keskustella heitä kiinnostavista asioista, ministerin esikunnasta kerrotaan.

- Tämä on myös Alexin kontribuutio presidentti Niinistön aloitteeseen nuorten kanssa yhdessä tekemisestä
." (IS)


***

*ovi rymähtää esikunnassa*
- APUA! :/
- Alex, mikä hätänä?
- No kun tuota minä olin tuolla Tikkurilan lukiolla pitämässä luentoa, niin...
- Niin mitä?
- No siinä 45 minuutin kohdalla ne alkoivat kysellä vaikeita kysymyksiä, että miten tämä maa makaa ja vaativat perusteluita hallitusohjelmalle ja sitten jossain kohtaa en vain osannut enää vastata, vaan juoksin ovesta suoraan pihalle...
- Voi Alex--
- ...niin nehän juoksivat perään! Jahtasivat kolme varttia, lopulta sain vinkattua taksin ja ajettua tänne. Mitä mä teen, mitä mä teen? Lehdet soittelee ihan kohta, mitä mä sanon niille? :´(
- Odotas, minäpä kirjoitan tästä muutaman lauseen...ajatuksena innostaa liikkumaan...kontribuutio nuorten kanssa yhdessä tekemiseen. No niin. Nämä luetaan sitten, jos joku kyselee asiasta.
- :D

Kari-Pekka Kyrö: Miksi hemmetissä Mieto olisi jättänyt käyttämättä dopingia?

25.9.12

"Suomen hiihtomaajoukkueen entinen päävalmentaja kertoo, että jo 1960-luvulta alkaen myös Suomi ja myös suomalaiset hiihtäjät ovat olleet sääntöjen vastaisessa kilpailussa mukana.

Eilisiin Juha Mietoa koskeviin väitteisiin Kyrö vastaa ihmettelevänsä, jos tuolloin ei olisi dopingia käytetty.

– En ole itse ole ollut paikalla 1970-luvulla, mutta jos katsoo urheilun maailmaa, ja kun tiedetään miten silloin aineita käytettiin, niin ihmettelen, miksi hemmetissä Juha olisi jättänyt niitä käyttämättä.

Kyrö toimi itse Suomen hiihtomaajoukkueen päävalmentajana vuosina 1998–2001.
" MTV3


***

- Juhaa! Hei Juha!
- Notta mitähän siellä harjootuskeskuksen nurkalla tapahtuu?
- Juha, me ollaan täällä vetämässä dopingia salaa valkuilta! Tuu messiin!
- Eipä saa vetähätä dopingia, siitä tulee satikutia!
- Nössö! Tuu nyt ottaan kato ees yhet ruiskut.
- Enkä tuu.
- Juha on mieto! Juha on mieto!
- Meen kertomaan valkulle, että täällä dopingia käytetähän!
- Juha, jos sen teet, niin me vedetään sua turpaan, heitetään sut ruusupensaaseen ja varastetaan sun mopon tulpanhattu.
- ...
- Että jos pidät nyt kuonosi ummessa tästä.
- Notta sentähän!

Finnair aikoo irtisanoa lentoemäntiä

24.9.12

"Finnair aikoo ulkoistaa matkustamohenkilökuntaa Espanjan reiteillä ja aloittaa yt-neuvottelut Suomessa olevan henkilöstön kanssa.

Yhtiö alkaa käyttää yhteistyökumppanin henkilökuntaa Barcelonan, Madridin ja Kanarian-lennoilla. Henkilökunnan kotipaikka olisi tulevaisuudessa Espanja.

Yhtiön mukaan henkilöstön yövyttäminen kohteessa lisää muun muassa hotelli- ja päivärahakustannuksia.

- Lentämällä reitit matkustamohenkilökunnan osalta Espanjasta käsin saavuttaisimme säästöjä, sanoo Finnairin asiakaspalvelun johtaja Anssi Komulainen tiedotteessa.

Lisäksi Finnair alkaa käyttää osin paikallista matkustamohenkilökuntaa New Yorkin-lennoilla.

Neuvottelujen seurauksena henkilöstö Suomessa saattaa vähentyä sadalla. Suunnitelmaa aletaan toteuttaa ensi vuonna lomautuksin ja mahdolliset irtisanomiset vuodesta 2014 alkaen.

Finnair on tehnyt matkustamohenkilökunnan kanssa sopimuksia säästötoimista, mutta ne eivät yhtiön mukaan riitä.

Finnairin palveluksessa Suomessa on noin 1 700 ja Aasiassa 300 lentoemäntää ja stuerttia. Suunnitelmat ovat osa Finnairin 140 miljoonan euron säästöohjelmaa.
" (IL)



*pling*
*pling*
*pling*
*pling*
- Niin, hyvä rouva?
- Käsittämättömän hidasta palvelua! Jouduin painamaan kutsunappia neljästi ennen kuin suvaitsitte saapua! Haluan kahvia ja heti!
- Tottakai, hyvä rouva. Tässä, hyvä rouva.
- Mikä siinä oikein sitten kesti aiemmin, häh?
- No kun minun piti lentää tätä konetta. Nyt pitääkin mennä takaisin ohjaimiin, ettei rysähdetä mereen.

Tutkimus: Psykopaateilla on huono hajuaisti

21.9.12

"Australialaistutkijat sanovat, että havaintoa voidaan hyödyntää sairauden diagnosoinnissa.

Tuoreen australialaisen tutkimuksen mukaan psykopaattisista häiriöistä kärsivillä ihmisillä on huomattavasti tavanomaista huonompi hajuaisti.

Tutkijat halusivat selvittää ovatko psykopatiaan liittyvät piirteet, kuten empatiakyvyn puute ja antisosiaalisuus yhteydessä heikkoon hajuaistiin. Jo aiemmin on tiedetty sekä psykopaateille tyypillisten ominaisuuksien että huonon hajuaistin johtuvan toimintahäiriöstä otsalohkossa (OFC).

Kaksi Sydneyn yliopiston tutkijaa testasi hajuaistin 79 nuorelta ihmiseltä, joilla on diagnosoitu psykopaattisia häiriöitä. Kokeessa tutkijat havaitsivat, että koehenkilöillä oli vaikeuksia erottaa erilaisia tuoksuja.

Tutkijat arvioivat, että Chemosensory Perception-lehdessä julkaistua tulosta voidaan hyödyntää psykopaattisten henkilöiden diagnosoinnissa. Tutkijoiden mukaan heikko hajuaisti on kiinnostava indikaattori sen vuoksi, että tutkittavan on vaikeaa pystyä huijaamaan haistamistestissä koska "oikeat" ja "väärät" vastaukset diagnoosin kannalta eivät ole tutkittavan tiedossa.

Tutkijat kuitenkin painottavat, ettei heikko hajuaisti merkitse henkilön olevan psykopaattinen. Huono hajuaisti voi johtua myös useista muista syistä.
" (Yle)



***

- Pyysit mua tulemaan käymään sun toimistossa, pomo?
- Joo. Istuhan alas, Sami. Sinähän olet ollut täällä töissä tosi pitkään, etkö?
- Olenhan minä, kohta 15 vuotta.
- Ja olet menestyksekkäästi johtanut projekteja täällä meillä. Näköjään näyttäisi siltä, että sait palkankorotuksenkin tuossa vuosi sitten, kun projektisi menestyi oikein kunnolla.
- Joo, se oli se SSD-projekti. Sehän edelleenkin on yksi tuottoisimmista projekteista mikä meillä on.
- Näinhän se näyttäisi olevan. Hienoa, olet siis tuonut firmalle todella paljon rahaa! Kuten varmaan tiedät, niin sinun yksikkösi vetäjä on tässä eläköitymässä. Sinä olet kokenein kaveri joka meillä on.
- Tarkoittaako tämä, että teette minusta nyt yksikönvetäjän?
- Mitäs luulet?
- Mahtavaa! Emmakin on tosiaan viimeisillään raskaana ja tässä tuli vähän remonttijuttuja, niin tämä on kyllä aivan mahtava uutinen, minä--
- Sami. Sinä saat potkut.
- Täh?
- Nyt kun yksikkösi vetäjä eläköityy, voimme ilman seuraamuksia lopettaa yksikkösi. Tilalle tulee intialainen porukka. Sinua ei tarvita ja sitä paitsi olet niin kallis kaveri, että firma säästää huomattavasti kun tipautetaan sinut listoilta. Halvemmat kaverit me toki saadaan muihin juttuihin, pari muutakin kollegaasi kuitenkin irtisanotaan. Me saadaan tällä jopa 0,15 prosentin säästö!
- Mutta...mites se SSD-projekti?
- No sehän rouhii meille jatkuvasti rahaa. Ei siihen sinua enää tarvita.
- Mutta mähän olen näyttänyt, että mä olen menestynyt! Mä olen johtanut projekteja tosi hyvin!
- Sami, Sami, Sami. Tutkimusten mukaan menestyvä ihminen onnistuu urallaan keskimäärin 60% ajasta. Sinulla on ollut todella hyvä putki tässä päällä, joten matemaattisesti laskettuna on todennäköistä, että epäonnistut seuraavaksi. Miksi firman pitäisi katsella sellaista, kun me voimme myös saada maksimaalista tuloa?
- Mutta...mutta...
- Niin, Sami. Sinulle tuli nyt tyhjä arpa kouraan. Voitko poistua? Haluaisin potkia sinut suorilta pellolle, mutta näköjään vuosien myötä sulle pitää antaa kaksi viikkoa palkallista aikaa. Pidä sitä vaikka viimeisenä bonuksenasi.
- Saatanan psykopaatti! Haista paska!
- Ei, minä en kyllä haista mitään.

Pöllöillä surkea tilanne, tutkijat eivät ymmärrä myyrien katoamista

20.9.12

"Lähes kaikilla Suomen pöllöillä pesintä on epäonnistunut tänä kesänä. Syynä on pöllöjen pääravinnon, myyrien vähyys. Tutkijat eivät ole löytäneet selitystä myyrien lisääntymissyklin järkkymiseen.

Suomen pöllöillä on ollut surkea pesintävuosi. Varsinkin eteläisessä Suomessa pesiminen on ollut hyvin vähäistä. Syynä tähän on pöllöjen pääravinnon, myyrien, puuttuminen.

Mitä enemmän pöllöt ovat riippuvaisia myyräravinnosta, sitä vähäisempää pesiminen on ollut. Eteläisessä Suomessa huonoin tilanne on lehto-, viiru-, sarvi- ja helmipöllöillä, sanoo Åbo Akademin tutkija Patrik Karell.

Myös huuhkajilla poikasia on ollut vähän, Karell kertoo. Huuhkajakannat ovat kuitenkin olleet laskussa jo 1980-luvulta lähtien, joten suuri osa huonosta pesimistuloksesta johtuu lajin yleisestä taantumisesta.

Huuhkajat ovat käyttäneet kaatopaikkoja ravinnonhankintaan, joten pienten ja huonosti hoidettujen kaatopaikkojen sulkeminen on vaikuttanut myös suurimman pöllömme oloihin. Huuhkajista yhä suurempi osa elää kaupungeissa, Karell kertoo.

Myös pohjoisen Suomen pöllölajit ovat pulassa, joskin myyrätilanne on pohjoisessa hieman Etelä-Suomea parempi.

Havaintoja suo- ja lapinpöllöistä on selvästi tavanomaista vähemmän, kertoo Birdlife Suomen tiedottaja Jan Södersved järjestönsä Tiira-havaintoverkon tietoihin vedoten. Tunturipöllö ei ilmeisesti ole saanut aikaan yhtään pesintää.

Suomen pöllölajeista ainoastaan varpuspöllön tilanne on tavanomainen. Varpuspöllö käyttää ravinnokseen myyrien ohella myös pikkulintuja.

...
" (Yle)



- Mikähän hitto tässä nyt on... mikseivät pöllöt pesi?
- Tosi tympeää kyllä. Ei tässä mökillä ole enää yhtään niin tunnelmallista.
- Sitä maksaa isot rahat mökistä voidakseen nauttia luonnon rauhasta ja äänistä ja sitten pöllöt yhtäkkiä alkavatkin pelleillä. Raivostuttavaa.
- Voikohan tästä valittaa johonkin? Pitää tutkia joku virasto.
- Otetaan selvää, kun palataan takaisin kaupunkiin maanantaina. Mutta ojennas sitä myrkkyä lisää, että saadaan myyrät pois syömästä palkintoruusujani.

Irtisanova Metso kaavailee lisäosinkoa omistajille

19.9.12

"Jopa satoja työntekijöitä Suomessa irtisanova konepajayhtiö Metso kertoi 12. syyskuuta, että yhtiön hallitus ehdottaa ylimääräistä 0,50 euron osinkoa kutakin osaketta kohti. Lisäosinkoa yhtiö perustelee yhtiön vakaalla taloudellisella asemalla.

Keväällä Metso maksoi omistajille osaketta kohti 1,70 euron osingon.

Viime vuodelta jaettavasta lisäosingosta on tarkoitus päättää ylimääräisessä yhtiökokouksessa 12. lokakuuta. Lisäosinko maksettaisiin omistajille 24.lokakuuta 2012.

Metson suurimpia omistajia ovat valtion sijoitusyhtiö Solidium sekä työeläkeyhtiöt Ilmarinen ja Varma sekä Valtion eläkerahasto.

Solidium omistaa Metsosta 11,1 prosenttia, Ilmarinen 3,7, Varma 2,6 ja Valtion eläkerahasto 1,2 prosenttia. Viidenneksi suurin omistaja on pankkikonserni Nordea yhden prosentin osuudella.

Esimerkiksi Solidiumille 0,50 euron lisäosinko toisi yli kahdeksan miljoonan euron potin ja Ilmariselle vajaat kolme miljoonaa euroa. Kaiken kaikkiaan lisäosinko tietäisi omistajille arviolta 75 miljoonan euron tulon.
" HS



***

- Metson toimitusjohtaja Matti Kähkönen, onko teillä hetki aikaa?
- Totta kai. Oletteko joku toimittaja?
- No en nyt virallisesti, kirjoitan satiirista blogia internetiin.
- Vai internetiin! Kaikkea sitä nykyään. No mutta mitä halusitte kysyä?
- Yhtiönne hallitus ehdottaa ylimääräistä osinkoa omistajille, vaikka irtisanotte satoja työntekijöitä. Miten tämä on mahdollista?
- Annahan kun minä väännän rautalangasta! Nimittäin! Joukkoirtisanomiset korjaavat osakkeemme näyttämään paljon kauniimmalta! Hurja määrä menoja lähtee verrattuna tuloihin. Ja kun kerran osakekurssi nyt näyttää niin paljon paremmalta, niin pitäähän sitä nyt osingoilla palkita omistajat hyvästä tuloksesta! Döhh!
- Tuota...olen sanaton.
- Eikö ole nerokasta? Niin, se on tällaista se menestyksekäs bisneksenteko! Mutta meitsi lähtee nyt saunailtaan, moikka!

Suuri osa muistisairaista ei ilmaise hoitotahtoaan

18.9.12

"Muistisairauden saaneiden hoitotahto jää usein epäselväksi, selviää Muistiliiton tutkimuksesta. Lähes neljä viidestä tutkitusta muistisairaasta ei ollut ilmaissut hoitotahtoaan vuosi diagnoosin jälkeen.

Hoitotahdon ilmaisulla potilas voisi varmistaa, että hänen toiveensa toteutuvat myöhemmin elämässä muistisairaudesta huolimatta.

Muistisairauden toteaminen ei yleensä tule yllätyksenä lähipiirille. Neljä viidestä läheisestä sanoo tutkimuksessa, että diagnoosi oli odotettu varmistus omille epäilyille. Valtaosa potilaista ja läheisistä kokee diagnoosin neutraalina asiana tai helpotuksena.

Lähes kaikilla potilailla lääkitys on aloitettu pian sairauden toteamisen jälkeen. Sen sijaan ainakin 80 prosentilta puuttuu kuntoutussuunnitelma vielä vuosi diagnoosin jälkeen, selviää läheisten vastauksista.

Seurantatutkimukseen osallistui 580 ihmistä ympäri Suomen. Joukossa oli 290 vastadiagnosoitua muistisairasta ja saman verran omaisia. Potilaista 98 prosentilla diagnosoitu muistisairaus oli Alzheimerin tauti.

Aineiston keruuta ja analysointia rahoitti lääkeyritys Novartis Finland.
" (HS)



- Niin, rouva Pekurinen, teillä on varsin vakava muistisairaus.
- Niinkö muka?
- Kyllä.
- Voi että! Kerrassaan hirvittävää!
- No, hyvällä hoidolla voimme toki lievittää oireita. Mikä hoitotahtonne on?
- Mikä se on?
- No siinä kerrotte, että haluatte teitä hoidettavan.
- Miksi minua pitäisi hoitaa?
- Teillä on varsin vakava muistisairaus.
- Niinkö muka?
- Kyllä.
- Voi että! Kerrassaan hirvittävää!

Niinistön nettikampanja närkästyttää nuoria

17.9.12

"Nuorten syrjäytymistä ehkäisevä nettisivu on saanut osakseen irvailua. Kriitikot sanovat, että presidentti Sauli Niinistön kampanja on kaukana syrjäytyneiden arjesta

Ihan tavallisia asioita -sivulle on listattu keinoja, joilla nuorten arkea voidaan parantaa. "Älä tutustuta alkoholiin tai edes sen hajuun." "Älä anna nuorelle liikaa rahaa, tavaraa tai herkkuja." "Levännyt aikuinen on parempi aikuinen."

Viime viikolla julkistettu kampanja on nostattanut kiukkua nuorissa.

- Sivusto on lähinnä keskiluokan puuhakirja, jonka avulla jo hyväosaisissa perheissä voidaan parantaa arjen laatua, tiedottaa Vihreiden nuorten ViNOn puheenjohtaja Aleksi Laine.

- Niinistön suurella haloolla perustama syrjäytymistyöryhmä sai siis aikaan vihkon ja nettisivun, joissa neuvotaan, että pitäkää huolta lähimmäisistänne ja olkaa muutenkin ihmisiksi, kirjoittaa tamperelainen Emilia Kukkala.

- Saanen sanoa että mun mielestä tämä on vittuilua päin naamaa. Siis tämäkö ratkaisee meidän ongelmat? Ei olisi pitänytkää odottaa mitään suurempaa/järkevää/hyödyllistä. Näin pelastetaan nuoret syrjäytymiseltä, kiitos vinkeistä! sanovat Jakomäen nuoret aktiivit Lähiöprinsessat.

"Neuvoille on tarve"

Vinkit on koottu työryhmässä, jonka Sauli Niinistö kutsui koolle tultuaan presidentiksi. Työryhmässä on ollut mukana lapsi- ja nuorisojärjestöjä, kuten Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Pelastakaa Lapset ja Lastensuojelun Keskusliitto.

Sivusto on suunnattu kaikille suomalaisille.

- Neuvoille on tarve, jos arjen asiantuntijoilta kysytään. On selvää että tästä on rajattu pois ehdotukset jotka koskettaisivat resurssien jakoa. Se ei kuulu edes presidentin toimivaltaan, sanoo hanketta koordinoiva Sakari Huovinen.

Aseman Lapset ry kiittää kampanjan lähtökohtia, mutta ymmärtää mistä kritiikki kumpuaa.

- Resursseja on viety viime vuosina niin paljon, että varmaankin odotukset oli korkeammat. Näillä arjen pienillä ihmeillä ei enää tavoiteta sitä syvintä kuilua, toiminnanjohtaja Johanna Seppälä sanoo.

Hän toivoo, että kampanja haastaisi yhteiskuntaa konkreettisiin toimiin, jottei se jäisi vain aikuisten asennekasvatussivustoksi.

- Ja vapaaehtoistyökin tarvitsee resursseja. Se ei ole ilmaista niin kuin usein luullaan, hän huomauttaa.

Huovinen myöntää, että vaikeimmissa ongelmissa olevia pelkkä nettisivu ei auta.

- On kipeä kysymys miten voisimme saada tietoa levitettyä sinne missä sitä eniten tarvittaisiin, hän sanoo.

"Tarttukaa syrjäytyneet niskasta kiinni"

Nuorisotyöttömyyden tutkijan, dosentti Jaana Lähteenmaan mukaan kampanja vaikuttaa osin populistiselta.

- Nuorten syrjäytymisestä on rakennettu hyvä vihollinen, jota kaikki voivat yhdessä kauhistella ja rakentaa sen varaan hyvän ihmisen imagoaan, Lähteenmaa tulkitsee.

Onko kampanjasta sitten jotain haittaa?

- Tällaisella puhetavalla, että tarttukaa syrjäytyneet itseänne niskasta kiinni, voidaan pahimmillaan oikeuttaa sitä että yhteiskunnan palveluja leikataan, hän näkee.
" (Yle)



*ringaling*
- YTHS:n päivystys.
- No hei, pitäis päästä juttelemaan jonkun kanssa. Väsyttää ihan kauheasti ja pelottaa tulevaisuus.
- Oletko miettinyt itsetuhoisia ajatuksia?
- En vielä, mutta--
- No sitten et ole akuutti tapaus. Koitapa pirauttaa puolen vuoden päästä.
*klik*

***

*ringaling*
- Valtion mielenterveyspalvelut.
- Moi, mun pitäis oikeasti nyt päästä puhumaan pian jonkun kanssa. Yritin kysyä YTHS:stä mutta tuntuu, ettei kukaan ota mun juttuja vakavasti. Väsyttää ja ahdistaa koko ajan ja pelottaa.
- No hei, tiedätsä. Sellaisissa maissa joissa syödään paljon kalaa ei juurikaan masennuta. Sun kantsis syödä kalaa. Ja netissä on sellainen hyvä tietopankki kanssa syrjäytymisvaarassa oleville. Ootsä muuten puhunut äitisi kanssa tästä?
- En, mutta--
- No herranjestas! Kerro sille! Ja jos siis sua väsyttää niin mee nyt ihmeessä nukkumaan! Ja syö sitä kalaa. Moi moi!
*klik*

***

- Äiti?
- No.
- Mua ahdistaa ja pelottaa. Musta tuntuu etten mä jaksa.
- Vhittu mhua khiinnostha pisthä ovi khii.

Kamerasta tuli humalatunnistin

"Kreikkalaistieteilijät kehittelevät uudenlaisia kameroita, joilla voi tunnistaa humalaiset ihmiset. Ehkä siitä voisi olla hyötyä virkavallallekin, ehdottaa CBS Seattle.

Georgia Koukioun ja Vassilis Anastassopoulosin algoritmit keräävät tiedon ihmisten naaman verisuonista lämpökameran avulla.

Alkoholin aikaansaama punoitus johtuu todellisuudessa verisuonten laajenemisesta, mikä muuttaa kasvojen ihon lämpötilaa. Lämpökamera on omiaan huomaamaan moiset muutokset.

Tutkijat todistivat keksintönsä tehon vertaamalla humalaisista ihmisistä saamiaan tuloksia selvien ihmisten tuloksiin. He havaitsivat myös, että alkoholia juoneen ihmisen nenä on tavallista lämpimämpi ja otsa tavallista viileämpi.
" (Tietoviikko)



- Hhei nhätti thyttö! Läheksshä meille vähän hharjoitteleen lasht...lashtenthek...no niinku tietsä...*björk* shori hei, eihän nhoi suhn kengät menny philalle?
- Kuinka erikoisesti käyttäytyvä nuori mies! Tarkistanpa kamerallani, onko hän humalassa...onhan hän! Tämä selittää kaiken! En olisi osannut muuten aavistaa lainkaan!

Arhinmäellä erikoinen kravatti – katso kuva

14.9.12

"Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki oli varustautunut MTV3:n kuntavaalitenttiin pääkallokravatilla.

Arhinmäki ei sulautunut massaan puoluejohtajien kuntavaalitentissä ainakaan kravattinsa puolesta. Arhimäki oli varustautunut tenttiin tummalla kravatilla, jossa oli keltaisia pieniä pääkalloja.

Kulttuuriministeri on aikaisemminkin herättänyt huomiota rennolla pukeutumisellaan, joka on poikkeavaa poliittisissa piireissä. Aikaisemmin hänet on nähty muun muassa tennareissa ja sonnustautuneena kravatin sijasta jalkapallojoukkueen kaulaliinaan.
" (MTV3)



- No, sanooko se mitään kiistanalaista?
- Ei, tää keskusteluhan on vasta alussa.
- Kertooko se jostain nuorisograffiteista? Skeittinuorista? Haukkuuko se korkeakulttuuripiirit?
- No ei hauku.
- Jotenkin meidän täytyy tehdä shokkiotsikko!
- Kuntavaalitentistä? Ei tää oikein oo shokkikam--
- KATO! KATO MILLAINEN KRAVATTI SILLÄ ON!
- Ootko sä tosissasi?
- Kirjoita äkkiä juttu! Tää on tärkeää! Kansan tarvitsee tietää!

Apple-pomolla riittää selityksiä: Kännykän langaton lataaminen on "itse asiassa monimutkaisempaa"

13.9.12

"Applen keskiviikkona julkistamassa uudessa iPhone 5:ssa ei ollut mahdollisuutta langattomaan lataamiseen, samalla tavalla kuin Nokian viime viikolla julkistamissa uusissa Lumia-puhelimissa.

Markkinoinnin mestarina Applen pitäisi nyt yrittää puhua tämäkin asia edukseen. Applen johtaja Phil Schiller onkin keksinyt jo selityksen sille, miksi puhelimen langaton lataaminen on huono idea.

Schiller sanoo AllThingsD:n mukaan, että langattomat laturit pitää yhä kytkeä seinään, joten ei ole selvää, kuinka paljon käyttömukavuutta ne lisäävät.

USB-johdon sen sijaan voi kiinnittää töpseleihin, tietokoneisiin ja niitä voi käyttää jopa lentokoneissa, Schiller selitti.

"Uuden laitteen luominen, joka pitää kiinnittää seinään, on itse asiassa useimmissa tilanteissa monimutkaisempaa", Schiller sanoi.

Samanlaista perustetta Schiller käytti myös NFC:n jättämiseen pois laitteesta. Aika näyttää, kuinka vakuuttavia perustelut ovat.
" (Talouselämä)



- iPhone 5. Se on yksinkertainen. Se on upea. Menimme takaisin suunnittelupöydälle ja mietimme koko jutun uudestaan. Tuloksena on paitsi tehokas ja käyttäjäystävällinen, myös kaunis laite. Se on kuin pieni taideteos. GPRS, EDGE, EV-DO, HSPA, lisänä HSPA+, DC-HSDPA, ja kyllä, LTE…uusi pienempi liitin, jolla ladata puhelimesi seinästä ja--
- Anteeksi, herra esityksenpitäjä siellä!
- Niin?
- Miksi tätä puhelinta ei voi ladata langattomasti? Nokian uuden Lumian voi.
- Uuden laitteen luominen, joka pitää kiinnittää seinään, on itse asiassa useimmissa tilanteissa monimutkaisempaa. Laturi pitää joka tapauksessa kytkeä seinään. Eikä sen käyttö ole mukavaa.
- Täh?
- Kun puhumme langattomasta latauksesta, sähkö voi tulla mistä vain. Se on koditonta. Se on ilmassa leijuvaa orpoa sähköä. Meidän laitteemme toimii Sinun sähkölläsi. Se on Sinun iPhonesi, jossa on kaikki mitä Sinä tarvitset. Haluamme antaa Sinulle sen hetken, jossa Sinä ja iPhonesi voitte viettää hetken kahdestaan. Kun kiinnität latauspiuhan iPhoneesi, se on kuin kiinnittäisit perhesiteen. Kestävän, lämpimän, rakastavan perhesiteen. Koska sitähän se on. iPhone 5 ei ole puhelin. Se on perheenjäsen. Se tuntee Sinut ja Sinä tunnet sen. Emme halunneet turmella tätä kokemusta langattomalla latauksella.
- *snif* Kuinka kaunista. Eikö minun tarvitse siis koskaan luopua iPhone 5:stä?
- Ei tietenkään! Tämä on ikuista! Paitsi sitten kun iPhone 6 tulee niin tämähän on sitten ihan skeidaa. Siitä tulee sitten ihan oma keynotensa.

Nyt syttyi design-raivo: Kuvapari paljastaa älyttömän tempun Helsingin ytimessä

12.9.12

"Helsingin keskustaan avattiin kesällä Baana-pyöräkaista, ja sen koristukseksi kuvataiteilija Janne Siltanen teki skeitattavan taideteoksen Love Helsinki. Nyt asfaltti teoksen ympäriltä on kuitenkin rouhittu niin, ettei teoksen luona voi skeitata.

Teokseen kuuluu seinämaalauksen lisäksi maassa oleva veistos, jonka ympärillä voi skeitata. Nyt Facebookissa leviää kuitenkin kuva kaupungin tekosista: teoksen ympäriltä on kuorittu asvaltti pois. Siinä ei voi enää skeitata.

Skeittaajat ja kaupunkikulttuurin ystävät ovat teoksen häpäisystä tuohtuneita. Skeittaajien suosimalla Spot Digger -facebooksivulla on kommentoitu kiivaasti tuhon paljastavaa kuvaparia.

Asiaan on perehtynyt myös Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri. Hän kirjoitti Facebookissa ottavansa asvalttimysteeristä selvää heti aamulla, koska "yöllä on vähän vaikea saada ketään kiinni".

Helsinki on tänä vuonna maailman Designpääkaupunki.
" (IS)



- No nyt se on valmis! Mahtava ja upea puisto, jossa kelpaa kaupunkilaisen kelliä ja saada vähän luontoa ankeuden keskelle!
- On kyllä hieno! Mukavat penkit ja kaikki! Täällä sielu lepää!
- Katos hei tonne.
- Mitäää.
- Nuoria. Istuvat noille penkeille ja hengaavat täällä. Pitävät ääntäkin.
- Ei niin saa tehdä! Kyllä kaupungin pitää olla hiljainen ja steriili! Haetaan piikkilankaa ja vedetään penkkien yli ja ympäri, ettei niillä voi istua.
- Just niin! Ei täällä voi olla miten vaan!

Haluatko unistasi elokuvia? Pian se on mahdollista

11.9.12

"Näit viime yönä käsittämätöntä unta ja haluaisit jakaa sen elokuvana kavereillesi? Pian se on mahdollista.

The Sleep Project on israelilaisen Liran Goldbergin projekti, joka kerää varoja yhteisöllisestä rahoituspalvelusta Kickstarterista. Tecca.com-verkkosivuston mukaan projektin ideana on kerätä verkossa ihmisten unia ja tehdä niistä elokuvia tai tv-ohjelmia.

Goldberg tavoittelee Kickstarterista 80 000 dollarin pääomaa, jolla ihmisten unista pystyttäisiin filmatisoimaan elokuvia. Projekti hakee rahoituksen lisäksi myös sisältönsä verkosta. Omat unesi voit jakaa The Sleep Projectin nettisivuilla.
" (YleX)



- Ja kato...nyt yhtäkkiä vaihtuu maisema ihan kokonaan. Ja nyt toi tyyppi muuttuu. Ja kato nyt mitä ne syö. Ja nyt ollaankin eri ajassa.
- Whoah! Tää Sleep Projectin leffa on aika kummallinen. Sulla on outoja unia!
- Mikä ihmeen Sleep Project? Tää on David Lynchiä.

Jopa 1,8 miljardin euron it-hanke starttaamassa Suomessa

10.9.12

"Suomeen hankitaan uusi valtava sosiaali- ja terveysalan tietojärjestelmä. Potilastietojärjestelmän hankinnan kokonaisarvoksi on arvioitu Sitran selvityksessä 1,2 – 1,8 miljardia euroa.

Yhteistä järjestelmähankintaa valmistelevat Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten ja Keravan kaupungit, Kirkkonummen kunta sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri.

Jos kunnat niin päättävät, hankinta alkaa vielä kuluvan syksyn aikana. Jokaisen organisaation täytyy tehdä päätös, lähteekö mukaan hankintaan.

Ensimmäisenä asiaa käsittelee Helsingin terveyslautakunta ensi tiistaina.

Hankitaan neuvottelumenettelyllä

Hankinnassa käytetään neuvottelumenettelyä. Käytännössä tietojärjestelmän hankkimisesta julkaistaan ilmoitus, jonka perusteella halukkaat tarjoajat voivat tehdä osallistumishakemuksen.

Niiden joukosta valikoidaan ne yritykset, joiden kanssa neuvottelut tietojärjestelmän toimituksesta käynnistetään. Karsinnasta neuvotteluvaiheen aikana ja lopullisesta hankintasopimuksesta päättävät kaupungit ja kunnat sekä HUS kukin erikseen.

Tietojärjestelmän toimittaja on tarkoitus olla valittuna ensi vuoden lopulla. Uusi järjestelmä otetaan käyttöön porrastetusti siten, että se on käytössä vuoden 2017 alussa.

Hankkeen isäntäkaupunkina toimii Helsinki. Hankejohtajana toimii Helsingin terveysasemien johtaja, lääketieteen tohtori Antti Iivanainen.

Hankintaa valmistelee hanketoimisto, jossa työskentelee sosiaali- ja terveydenhuoltoalan, tietohallinnon sekä juridiikan ammattilaisia.
" (Tietoviikko)



- Isä...
- Poikani.
- Isä...kuinka voit?
- Poikani. Olen viimeisillä voimillani huomannut, että olen koko elämäni vain jahdannut rahaa. Minusta on tullut vihainen ja kärttyisä ja katkera vanha mies. Enkä ollut koskaan läsnä, kun olit pieni.
- Isä...
- Minä rakastin rahaa. Siksi minusta tuli tällainen. Mutta poikani, sinusta ei tarvitse tulla samanlainen.
- Mutta--
- Sinun pitää vihata rahaa. Siksi kirjoitinkin ehdoksi testamenttiini, että jotta voit saada omaisuuteni, kaikki 180 miljardia euroa, sinun tulee tuhlata neljässä vuodessa 1,8 miljardia euroa.
- Mutta isä - kuinka minä sen teen? Minähän olen vain sosiaali- ja terveysalan päättävä henkilö.
- Luotan siihen, että keksit jotain. Hyvästi, poikani.
*piip piip piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii*

Oulun poliisikoirilla sukupolvenvaihdos: Miljoonia tienannut Peikko jää eläkkeelle

"Oulun poliisilaitoksella työskentelee seitsemän partiokoiraa, joista moni on jäämässä eläkkeelle.

Jos ihmishengen hinta on liikennevakuutuskeskuksen arvion mukainen 2,2 miljoonaa euroa, Oulussa poliisikoirana työskennellyt Peikko on tienannut uransa aikana 6,6 miljoonaa euroa.

Se on nimittäin pelastanut kymmenen vuoden aikana ainakin kolmen ihmisen hengen.

Lisäksi Peikon ansiolistalla on kuusi elinkautistuomioon johtanutta kiinniottoa. Se on siis hankkinut rikollisille yhteensä lähes sata vuotta vankeutta.

”Koira on verraton apulainen vielä nykyäänkin, vaikka kuinka modernia CSI-aikakautta eletäänkin”, koiran ohjaaja, ylikonstaapeli Tero Rytkönen sanailee.

Saksanpaimenkoira Peikko, viralliselta nimeltään Rivaldo’s Tarzan, jäi eläkkeelle viime viikolla.

Oulun poliisilaitoksella työskentelee seitsemän partiokoiraa. Niistä moni jää eläkkeelle yhtäaikaisesti Peikon kanssa.
" (Kaleva)



(vuonna 2014)

- Mruh? (Peikko?)
- Rrrräyh. (Mene pois).
- Rrr-au-rauh? (Peikko, etkö muista?)
- Rrrrr. Mrruuh? (Muistan toki, Rolf. Mitä edes teet täällä?)
- Huurr-rrauhhrrr. (Meillä on ongelma päällä. Johnson on palannut.)
- Rarr. (Se ei liikuta minua. Olen eläkkeellä.)
- Rrraurr! (Peikko! Tiedät kyllä, että olet ainoa joka on ikinä saanut Johnsonin kiikkiin.)
- Mrraur. (Tiedän. Ei kiinnosta. Minä olen eläkkeellä. Jos sallit, lähden tutkimaan hajukokoelmaani.)
- Rrrr-raff. (Peikko...hänellä on Siiri.)
- Mrr? (Siiri?! Mutta--)
- Rräyrräyh! (Siiri ajatteli, että hän voisi saada Johnsonin kiinni, mutta Siiri ei ole yhtä kokenut kuin sinä.)
- Grrr...rr...rrr... (Lupasin itselleni, etten enää palaisi siihen helvettiin...mutta Siiri...)
- Hrraurr. (Raportoi päämajaan tunnin päästä. Saat briefingin sieltä.)
- Rrr. (Selvä.)
- Grraurrar? Rrrrhrrhr. (Ja Peikko? Toimit sitten sääntökirjan mukaan tällä kertaa, ymmärrätkö?)
- Mrrr. (Rolf, minä teen työni kuten parhaaksi näen.)
- Hrrrar. (Luoja varjelkoon meitä kaikkia. Onnea matkaan, Peikko!)

Pikavippien mainonta nuorille sai moitteet - "Sit on fanii"

7.9.12

"Nuorille tarkoitettu pikavippimainonta on saanut kuluttaja-asiamiehen moitteet. Kuluttajaviraston mukaan mainonta sivuutti täysin luottosopimusten taloudelliset vaikutukset ja takaisinmaksun.

OK Money Finance Oy:n NRJ-radiokanavalla soineista mainoksista sai vääristyneen kuvan velkaantumispäätöksen seurauksista. Ne houkuttelivat huolettomalla elämällä ja kaveripiirin ihailulla.

Mainosten perusviestinä oli, että nuorten huvittelu-, kauneus- ja vaatetarpeet voi helposti täyttää pikaluotolla ja elämä voi muuttua mukavammaksi - "sit on fanii".

Yritys markkinoi nettisivujaan radiossa viime vuoden kesä-syyskuussa. Kampanjan neljässä radiomainoksessa keskustelee kaksi nuorta, joista toinen kannustaa toista ottamaan luottoa rahahuoliinsa.

Kuluttaja-asiamiehen mukaan mainonta oli hyvän luotonantotavan ja kuluttajansuojalain vastaista.
" (Talouselämä)



- Hei beibi, lähetäänks harrastamaan vähän humalaseksiä?
- Tarjoo mulle ensin drinkki, sit voin harkita.
- En mä voi, ku ei oo fyrkkaa yhtään.
- Köyhä! Mun kroppa ei tuu missään nimessä olemaan sun hiplauspuu!
- Eiku siis mä just maksoin kaikki mun pikavipit pois, niin oon tällä hetkellä ihan persauki.
- Ai sä oot ottanu pikavippejä! Just just! Mä kuuntelin NRJ:tä ja siellä mainoksessa sanottiin, että kaverit ihailee jos ottaa pikavippejä! Et sit on fanii! Sun on siis pakko olla cool! Eli tottakai mä harrastan sun kanssa humalaseksiä!
- No niin, lähetään sit teille!
- Miksei teille?
- Ei mulloo kämppää ku ei oo luottotietoja.
- Ahaa! No mennään sit meille!
- Tarjooks eka drinkin?
- No tietty.

Maailman rikkain nainen moittii köyhiä kateudesta

6.9.12

"Sydney. Maailman rikkain nainen, australialainen kaivoskuningatar Gina Rinehart, on käynyt hyökkäykseen köyhiä vastaan.

"Jos olet kateellinen niille, joilla on rahaa, älä vain istu ja valita. Juo ja polta vähemmän ja tee enemmän töitä", hän suomi kaivosteollisuuden ammattijulkaisussa.

Rinehartin varallisuus on arviolta noin 24 miljardia euroa, mikä tekee hänestä myös Australian rikkaimman henkilön.

Osansa Rinehartin arvostelusta sai myös Australian keskustaoikeistolainen hallitus. Hänen mielestään hallituksen pitäisi alentaa minimipalkkaa ja veroja, muuten Australia päätyy Kreikan tielle.

Rinehartin kommentit saivat kuitenkin täystyrmäyksen hallitukselta.

"Tällaiset lausunnot loukkaavat niitä miljoonia australialaisia, jotka käyvät työssä ja maksavat laskunsa", moitti valtiovarainministeri Wayne Swan.
" (HS)



- Hitto kun on vähän rahaa...ja samaan aikaan muut ostavat kultaisia huvipursia. Eikö tätäkin voisi tasoittaa vähän?
- Ettäs kehtaat olla kateellinen. Jokainen on oman onnensa seppä. Jos haluat paljon rahaa, tee kuten minä.
- Ai miten?
- Tule siitetyksi rikkaasta isästä ja peri hänet. Ei ollut helppo homma vaan syntyä tähän perheeseen, usko pois! Kokeile vaikka itse, ei onnistu jokaiselta!

Burana hakkasi Elovenan

"Suomen suosituimmat hyvinvointibrändit ovat Burana, Lumene ja Elovena, kertoo Terve Median kysely. Burana loikkasi kärkeen viime vuoden kolmannelta sijaltaan ja tipautti Elovenan ykköspaikalta.

Orion Pharman Burana on kipulääkkeiden markkinajohtaja Suomessa ja sillä on vahva tunnettuus. Brändin mainonta on leimautunut Beethovenin "Für Eliseen". Buranan mainontaa suunnittelee turkulainen mainostoimisto Reflex.

Kärkikolmikkoa seuraavat GlaxoSmithKlinen kipulääke Panadol ja Nivea.

Yliopiston Apteekki piti paikkansa suosituimpana hyvinvoinnin palvelubrändinä. Perässä tulevat Intersport, Terveystalo ja Aurinkomatkat.

Terve Median mukaan listalla kärkeen nousivat myös julkiset hyvinvointipalvelut kuten uimahallit.

Terve Median yhdessä 15/30 Researchin ja M3 Researchin kanssa toteuttamaan kyselyyn vastasi kesä-heinäkuussa 7319 suomalaista. Vastaajista naisia oli 79 prosenttia ja 21 prosenttia miehiä.
" (Markkinointi&Mainonta)



- Huh huh. Onpas jotenkin huono olo ja väsyttää nykyään ihan sikana. Ja särkee.
- Sä taidat valvoa liikaa ja istua huonossa asennossa. Kokeile liikuntaa, lepoa ja kaurapuuroa.
- Kuulostaa hirveän vaivalloiselta. Otan mieluummin särkylääkettä.

Varo tällaista olutlasia!

5.9.12

"Hupeneeko olut liian nopeasti? Syy saattaa löytyä lasin muodosta.

Tuoreen Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan ylhäältä pullea lasi huijaa kulauttelemaan nopeammin kuin juoja haluaisi, kertoo The Huffington Post.

Asia kävi ilmi Bristolissa järjestetyssä testissä. Siinä koehenkilöille tarjottiin juomaa suorasta ja kaarevasta lasista. Kokeen todellista tarkoitusta ei paljastettu, vaan tutkittaville väitettiin kyseessä olevan sanatehtävä.

Testiin osallistui vain kohtuukäyttäjiä, alkoholin suurkuluttajat rajattiin esitutkimuksessa pois.

Kaarevan lasin saaneet joivat oluensa huomattavasti muita nopeammin. Jos lasi oli pieni (1,7 dl), muodolla ei ollut merkitystä juomisen nopeuteen.

Tutkijat uskovat ilmiön liittyvän siihen, että kaarevassa lasissa on vaikea hahmottaa, milloin puolet annoksesta on kulunut. Lasin optinen harha antaa vaikutelman puolivälistä kohdassa, jossa suurin osa alkoholiannoksesta on jo vatsassa.

Kohtuukäyttäjät tapaavat arvioida juomisnopeuttaan saavuttaessaan lasin puolivälin.

Brittitutkijoiden mielestä alkoholin käyttö olisi hillitympää, jos kaareviin laseihin merkittäisiin selkeästi puolivälin etappi.
" (Ruokala.net)



- Ja tässä nää meidän bisset. Sä tarjoat seuraavat.
- ...
- No mikä nyt on?
- Kepa saatana.
- Häh.
- Kato tota lasia.
- Niin?
- No se on ylhäältä pullea!
- Mitä siitä?
- No tästä tulee nopeemmin känniin! Nyt pitää hakea heti kapeampi olutlasi.
- Mutta mää maksoin nämä jo.
- No sitten juodaan nää nopeasti pois ja haetaan sitten uudet, joista ei tuu niin nopeasti känniin.

Tutkimus: Seksi voi alentaa arvosanoja

4.9.12

"Seksin harrastaminen voi laittaa nuoren pään pyörälle. Tutkimuksen mukaan satunnaissuhteiden harrastamisella on monta negatiivista vaikutusta.

On väistämätön tosiasia, että teini-ikäisetkin harrastavat seksiä. Kun hormonit jylläävät, elämä voi olla yhtä hullunmyllyä, mutta satunnaisen seksin harrastamisen on nyt todettu vaikuttavan jopa arvosanoihin.

America Sociological Association raportoi, että teini-ikäiset, jotka harrastavat satunnaissuhteita, saavat todennäköisemmin huonoja arvosanoja ja sairastavat enemmän kuin muut. Satunnaissuhteita harrastavat ovat myös haluttomampia osallistumaan opetukseen ja heidät erotetaan muita helpommin koulusta.

Niillä teini-ikäisillä, jotka harrastavat seksiä vakituisessa parisuhteessa, ei ole vastaavia ongelmia. Tutkimuksen mukaan tämä johtuu siitä, että vakituisessa parisuhteessa olevat saavat kumppaniltaan tukea, joka voi auttaa heitä menestymään paremmin.
" (Ava)



- Opettaja?
- Niin, sinä jo 18-vuotiaaksi ehtinyt abioppilaani?
- Minä sain tästä kokeesta kutosen.
- Joo-o.
- Lupasit seiskan.
- Joo-o.
- Sitten minä tulin kotiisi lyhyessä hameessa ja harrastin kanssasi seksiä vastineeksi paremmasta numerosta. Ja tuli huonompi numero kuin alunperin?!
- Mitä tässä nyt voi sanoa. Se vain oli niin huonoa.

Asiantuntijaksi pääsee heppoisin keinoin

"Asiantuntija-asemaan pääsee mediassa aiempaa helpommin. Asiantuntijoilta ei vaadita enää tiettyä muodollista tai tieteellistä pätevyyttä, mikä kasvattaa julkisuudessa ääneen pääsevien kirjoa. Ongelmana on, että tämä johtaa myös heppoisen mutu-tiedon tai kaupallisesti motivoituneiden puheenvuorojen levittämiseen.

Asiantuntijuus on kärsinyt samanlaisen inflaation kuin julkkiksen käsite, sanoo Helsingin yliopiston viestinnän professori Esa Väliverronen. Hänen mukaansa kuka tahansa, joka antaa lausuntoja mediassa voi olla asiantuntija - jos hänet sellaiseksi kerran nimitetään.

- Asiantuntijalta ei enää vaadita perinteisiä kriteerejä eli tieteellistä koulutusta ja ammatillista erikoistumista, Väliverronen sanoo.

Esa Väliverrosen mukaan tavalliset ihmiset myös brändäävät itsestään hanakasti asiantuntijoita. Ruokabloggaaja esiintyy ravitsemusasiantuntijana, media-alan sekatyöläinen sosiaalisen median asiantuntijana tai kolumnisti talousviisaana. Ilmiö liittyy etenkin oman uran edistämiseen. Henkilökohtaisiin kokemuksiin pohjautuva asiantuntijuus aiheuttaa kuitenkin ongelmia.

- Tähän itsensä brändäämiseen liittyy usein henkilökohtaisia intressejä. Ja näitä taustoja ei useinkaan tarkasteta vaan ajatellaan, että asiantuntija on automaattisesti puolueeton ja neutraali taho, Väliverronen kuvaa.

Esimerkiksi luontaistuotteiden puolesta puhuvalla terveysasiantuntijalla tai uutta ohjelmistoa kehuvalla tekniikkatietäjällä saattaa siis olla oma, kaupallinen lehmänsä ojassa.

...
" (Yle)


- Ja studiossa on asiantuntijana Mikael Karlsson kertomassa meille Lapin alueen elinkeinoelämän kehittymisestä 1970-luvulta lähtien. Kiitos, että saavuit studioon.
- Hyvää iltaa.
- Mikä teidän näkemyksenne on Lapin alueen elinkeinoelämän haasteista?
- On pyrittävä keskittämään tehokkaampaan tuotantoon ja yhteistyöhön. Lappi elää turismista, mutta jakamalla esimerkiksi valtion virastoja tahi tehtaita maakuntiin voimme vahvasti virkistää Lapin alueen merkittävyyttä Suomen alueella.
- Kuulostaa periaatteessa järkevältä. Oletteko tehnyt tutkimusta aiheesta?
- En.
- Teettekö yleistyksiä perusteorioiden perusteella?
- Minkä perusteorioiden?
- Onko teillä jotain tutkintotodistusta?
- Tässähän se.
- Tämähän on ruutupaperi johon on kirjoitettu vahaliidulla "ASIJJAN TUNTIJJA". Mitä kokemusta teillä ylipäänsä on Lapista?
- Enoni kävi kerran Kuusamossa.
- ...
- Niin.
- Kiitos. Sitten siirrymme lähetyksessä eteenpäin. Säästä meille tulee kertomaan asiantuntija Stödö, joka pummasi minulta kahvirahaa Ison pajan pihalla.
- SIELLÄ SATAA!

Antti Jokinen: Puhdistus-elokuva ei ole ahdistava

"Sofi Oksasen romaaniin Puhdistus perustuva elokuva tulee ensi-iltaansa Suomessa perjantaina.

Moni on kokenut romaanin ahdistavana, mutta elokuvan ohjaaja Antti Jokinen rohkaisee silti ihmisiä elokuvateatteriin.

– Ei tarvitse pelätä, otin pois kaikkein ahdistavimmat ja väkivaltaisimmat kohtaukset. Toivoisin, että varsinkin naiset kaikissa ikäryhmissä – ja miehet toki myös – menisivät katsomaan sen. Lapsia en teatteriin veisi, Jokinen sanoo Radio Novan Enbuske & Linnanahde Crew -ohjelmassa.

Jokinen kiinnostui elokuvaprojektinsa aikana myös Viron historiasta aivan uudella tavalla.

– Oli mielenkiintoista huomata, että Stalin oli Hitlerin kaltainen, ellei pahempikin. Hirviö monella tavalla.

Puhdistus-elokuva sai maailman ensi-iltansa viime viikolla Virossa
." (MTV3)



(sisältää spoilereita kirjasta jonka ihan varmasti jokainen joka on halunnut on jo lukenut koska onhan siitä nyt jo puhuttu aivan törkeän pitkään)

- Okei ja poikki! Tota noin. Ei tää nyt oikein tiedättekö hei. Tää saa ihan liian korkean ikärajan mikäli tää kohtaus pysyy tällaisena ahdistavana. Eli muutetaanpa käsistä ja otetaan tää Zaran väkivaltainen mies pois ja vaihdetaan siihen tilalle, että Zara onkin pökrännyt nähdessään luottokorttilaskun, kun se on ostanut ihania muotivaatteita.
- Antti, ootko sä nyt ihan varma tästä?
- Joo joo. Ja sitten karkottamisen sijaan Ingel lähteekin muotisuunnittelijaksi Ranskaan. Ja sitten Aliide ja Ingel tapaavatkin siellä, juovat samppanjaa ja kikattavat, ostavat muotivaatteita ja menevät komeiden rikkaiden miesten kanssa naimisiin.
- Ei se kyllä ole Sofi Oksasen näkemyksen mukainen silloin tai kerro Neuvosto-Viron kärsimyksistä...
- No vaihdetaan leffan nimeksi Sophie Kinsellan Puhdistus. Toimii tosi kivasti.

Uusi Helene Schjerfbeckin maalaus paljastui toisen maalauksen alta

3.9.12

"Maanantaiaamuna Ateneumin taidemuseon konservointitiloissa koettiin jännittäviä hetkiä, kun konservaattori Kirsi Hiltunen leikkasi poikki mustalla langalla tehtyjä ompeleita Helene Schjerfbeckin 1890 maalaaman maiseman reunoilta.

Maisema Raaseporista oli ommeltu toisen maalauksen päälle, joka nyt paljastettiin. Kun kaikki ompeleet oli saatu ratkotuksi, alta paljastui herkkä äiti ja lapsi -aiheinen maalaus.

"Tämä on enemmän kuin uskalsin toivoa", huudahti Schjerfbeck-tutkija Leena Ahtola-Moorhouse, joka on Ateneumissa esillä olevan Schjerfbeckin 150-vuotisnäyttelyn kuraattori.

"Olimme läpivalaisseet teoksen, mutta sen perusteella alla olevasta maalauksesta paljastui vain hahmo. Emme voineet tietää, onko taiteilija jättänyt teoksen kesken."

Ahtola-Moorhousen mukaan paljastunut maalaus on valmis teos, mihin viittaa myös se, että Schjerfbeck on signeerannut sen. Miksi taiteilija päätti ommella sen päälle toisen maalauksen, on arvoitus.

Uusi maalaus puhdistetaan ja kehystetään ja tuodaan esille Schjerfbeck-näyttelyyn arviolta viikon kuluttua.
" (HS)



- Että tällainen tää nyt olis. "Nainen ja lapsi."
- Ai kun kiva. Tosi kivasti sait valon vangittua. Et mä otan tän nyt mukaan, moi!
- Tota noin...
- No mitä vielä?
- Mites jos maksaisit nyt tän teidän muotokuvan?
- Niin joo no tota. Kato tota mun niskaa. Onkse jotenkin kalpee?
- Ei sen kyllä pitäis--
- Ja kato, ootko sä maalannu Eugenista vähän läskin. Ei tää nyt oikeen oo sitä mitä mä tilasin.
- No mutta mähän tein sen luonnoksen ja se oli susta tosi jees, mites nyt?
- No mut en mä nähnyt sitä tälleen valmiina, jotenkin tää on nyt...en mä tiedä. Jos laitat puoleen hintaan?
- Haistahan sinä perse. Myyn jollekulle muulle.
- No mut tossa ollaan minä ja Eugen. Et sä voi luvatta käyttää meidän näköisyyttä!
- Mut olihan mulla lupa.
- No ei oo enää! Minkäs teet, lälläslää!
- Nimeän taulun uudestaan. "Rasittava ämmä ja muksunsa." Tai sitten maalaan teidän päälle maisemakuvan.
- Näkis vaan.

Kroonisesti sairaiden hoitoja halutaan leikata – valtio säästäisi

"Suomen pitäisi kaventaa perusoikeuksiin lukeutuvaa pitkäaikaissairaiden oikeutta hoitoihin.

Vaatimus on kirjattu valuuttarahasto IMF:n Suomelle antamiin politiikkasuosituksiin, jotka julkaistiin perjantaina.

IMF:n mielestä Suomi voisi säästää rahaa, jos sairaiden kansalaisten oikeutta pitkäaikaishoitoihin kiristettäisiin.

IMF ei erittele tai yksilöi, mitä hoitoja, sairauksia tai menettelyjä se kritisoi. Kiristysvaatimus on esitetty vain yleisellä tasolla eli Suomi saa itse päättää miten toimia.

Suomen hallituksen IMF:lle antamasta kommentista on pääteltävissä, että tätä vaatimusta pidettiin Helsingissä yllättävänä.

Kansantaloudellista merkitystä on ainakin diabetes-hoidoilla ja erittäin vakavien sairauksien hoidoilla. Tulo- ja varallisuustasosta riippumatta kaikille suomalaisille tarjotaan hyvinkin kalliita hoitoja.

IMF suosittelee Suomelle myös potilasmaksujen lisäämistä. Maksut hillitsisivät hoitojen kysyntää.

Rahaston tarkastajat ovat kuitenkin sitä mieltä, että kroonisesti sairaiden maksurasituksen lisäämisen kanssa pitää olla varovainen.
" (Talouselämä)



- Moikka, täällä taas.
- Jahas, sehän on potilas Keinänen. Mitenkäs se kasvain voi?
- No se syöpähän uusiutuu taas.
- Kas vain! No niin, kattellaanpas...tää on näköjään uusiutunut sulla jo ainakin kolmesti jo.
- Niinhän se on.
- No, mulla on hyviä uutisia. Säästyt kivuliailta hoidoilta.
- Niinkö? No mutta sehän on kiva. Kuinkas tämä?
- No kun IMF:n suosituksen mukaan kroonisesti sairaiden hoitokuluja pitäis leikata. Olis silloin varaa parantaa muitakin kuin tuollaisia epästandardeja tuumorinkantajia.
- Mutta siis...
- Niin siis tokihan saat ostaa näitä kivuliaita hoitoja, jos tahdot, mutta...
- Mutta mitä?
- No mitä tässä laskimella naputtelin niin halvemmalla saisit tosi kivan kirsikkapuisen arkun tai vaihtoehtoisesti useampia uurnia. Voisit hankkia etukäteen, tää sun syöpähän todennäköisesti periytyy muksullesi niin olis sitten tuhka-astia valmiina!
- Onko se niin kallista muka?
- No, me nostettiin varmuudeksi hintoja. Hillitsee kysyntää.

Kolmas Hobitti-elokuva sai nimen ja julkaisuajankohdan

"Peter Jacksonin Hobitti-elokuvatrilogia käynnistyy joulukuussa. Nyt myös elokuvasarjan päätösosa on saanut nimen.

Alun perin kahdeksi elokuvaksi suunniteltu tarina päätettiinkin venyttää trilogiaksi, jonka toinen osa on nimetty uudelleen uusien päätösten takia. Toisen osan nimi on The Hobbit - The Desolation Of Smaug, joka on vapaasti suomennettu Smaugin yksinäisyys. Kolmas osa on saanut J. R. R. Tolkienin vanhan teoksen nimen Hobitti - sinne ja takaisin, joka alun perin oli kakkoselokuvan nimenä.

Ensimmäinen elokuva Hobitti - odottamaton matka saa ensi-iltansa 12. joulukuuta. Hobitti - Smaugin yksinäisyys saapuu elokuvateattereihin ensi vuoden lopulla ja trilogian päätösosa juhlii ensi-iltaansa keskellä kesää heinäkuussa 2014.

Elokuvastudio halusi lyhentää aikaa toisen ja kolmannen elokuvan välillä, osittain sen takia, että kesällä on paljon elokuvakatsojia liikkeellä, mutta myös sen takia, ettei fanien tarvitse odottaa vuotta nähdäkseen päätöselokuvan.

Elokuvissa Martin Freeman nähdään Bilbo Reppulina. Muita ensimmäisessä elokuvassa esiintyviä näyttelijöitä ovat tutut Sir Ian McKellen, Elijah Wood, Andy Serkis, Orlando Bloom ja Cate Blanchett sekä Evangeline Lilly ja Bret McKenzie.
" (Voice)



- Peter!
- Kas, sehän on New Line Cineman tuotantojohtaja. Miten voin auttaa?
- No tuota tuota. Mehän tehtiin silloin aiemmin ne Sormusten Herrat.
- Joo, niinhän me tehtiin.
- Ja nyt sä teet sitä Hobittia.
- Juu, sehän on melkein valmis.
- No tuota tuota...näitkö sen viimeisen Harry Potterin?
- Joo, näinhän minä.
- Sehän oli kahdessa osassa.
- Ja?
- Ihmiset ostivat mielellään lippuja kahteen osaan! Eli maksoivat samasta elokuvasta kahdesti!
- Joten?
- Ja Sormusten herrakin oli kolmessa osassa. Silloin me myytiin lippuja kolme kertaa.
- En ole täysin varma, mihin pyrit tällä.
- Eikö sitä Hobittiakin voisi jakaa useampaan osaan?
- Ei se kyllä vaikuta taiteellisesti fiksulta ratkaisulta.
- Miksei?
- Sormusten herra oli alunperinkin trilogia. Sormuksen ritarit, Kaksi tornia ja Kuninkaan paluu.
- No miksei tästäkin voi tehdä trilogiaa?
- No katsopa tätä. Sormusten ritarit. 572 sivua. Kaksi tornia. 480 sivua. Kuninkaan paluu. 539 sivua.
- Niin?
- No katsopa tätä Hobittia. Yksi kirja. 328 sivua. Koko tarina vie vähemmän tilaa kuin yksi osa Sormusten herrasta.
- En ole täysin varma, mihin pyrit tällä.
- MITÄ HITTOA MINÄ OIKEIN LAITAN NIIHIN ELOKUVIIN?! Ei tässä ole tarpeeksi sisältöä kolmeen leffaan!
- Höpsistä. Laitat vaikka niitä keijuja tai jotain maisemakuvia.
- Ne ovat haltioita tai hobitteja.
- En minä tiedä. Jotain sellaista mistä fantasiateinit tykkäävät.
- En nyt kyllä oikein pidä tästä.
- No, onneksi sinä ohjaajana teetkin vain taiteelliset päätökset etkä taloudellisia. Ja minusta se, että veloitamme kolme kertaa elokuvan katsomisesta on äärimmäisen mukava taloudellinen päätös.