Pages

Kalevalan päivän erikoinen: Väinämöisen ja Joukahaisen kohtaaminen

28.2.15

Vaka vanha Väinämöinen,
tietäjä iän-ikuinen,
oli teittensä ajaja,
matkojensa mittelijä
noilla Väinölän ahoilla,   
Kalevalan kankahilla.

Tuli nuori Joukahainen,
ajoi tiellä vastatusten:
tarttui aisa aisan päähän,
rahe rahkehen takistui,
länget puuttui länkilöihin,
vemmel vempelen nenähän.

Siitä siinä seisotahan,
seisotahan, mietitähän...
vesi vuoti vempelestä,
usva aisoista usisi.

Kysyi vanha Väinämöinen:
"Kuit' olet sinä sukua,
kun tulit tuhmasti etehen,
vastahan varattomasti?
Säret länget länkäpuiset,
vesapuiset vempelehet,
korjani pilastehiksi,
rämäksi re'en retukan!"

Silloin nuori Joukahainen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Mie olen nuori Joukahainen.
Vaan sano oma sukusi:
kuit' olet sinä sukua,
kuta, kurja, joukkioa?"

Vaka vanha Väinämöinen
jo tuossa nimittelihe.
Sai siitä sanoneheksi:
"Kun liet nuori Joukahainen,
veäite syrjähän vähäisen!    
Sie olet nuorempi minua."

Silloin nuori Joukahainen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Vähä on miehen nuoruuesta,
nuoruuesta, vanhuuesta!
Kumpi on tieolta parempi,
muistannalta mahtavampi,
sep' on tiellä seisokahan,
toinen tieltä siirtykähän.
Lienet vanha Väinämöinen,
laulaja iän-ikuinen,
ruvetkamme laulamahan,
saakamme sanelemahan,
mies on miestä oppimahan,
toinen toista voittamahan!"

Vaka vanha Väinämöinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Mitäpä minusta onpi
laulajaksi, taitajaksi!

Ain' olen aikani elellyt
näillä yksillä ahoilla,
kotipellon pientarilla
kuunnellut kotikäkeä.
Vaan kuitenki kaikitenki
sano korvin kuullakseni:
mitä sie enintä tieät,
yli muien ymmärtelet?"

Sanoi nuori Joukahainen:
"Tieänpä minä jotaki!
Sen on tieän selvällehen,
tajuelen tarkoillehen:
reppänä on liki lakea,
liki lieska kiukoata.

"Hyvä on hylkehen eleä,
ve'en koiran viehkuroia:
luotansa lohia syöpi,
sivultansa siikasia.

"Siiall' on sileät pellot,
lohella laki tasainen.
Hauki hallalla kutevi,
kuolasuu kovalla säällä.
Ahven arka, kyrmyniska
sykysyt syvillä uipi,
kesät kuivilla kutevi,
rantasilla rapsehtivi.

"Kun ei tuosta kyllin liene,
vielä tieän muunki tieon,
arvoan yhen asian:
pohjola porolla kynti,
etelä emähevolla,
takalappi tarvahalla.
Tieän puut Pisan mäellä,
hongat Hornan kalliolla:
pitkät on puut Pisan mäellä,
hongat Hornan kalliolla.

"Kolme on koskea kovoa,
kolme järveä jaloa,
kolme vuorta korkeata
tämän ilman kannen alla:
Hämehess' on Hälläpyörä,
Kaatrakoski Karjalassa;
ei ole Vuoksen voittanutta,
yli käynyttä Imatran."

Sanoi vanha Väinämöinen:
"Lapsen tieto, naisen muisti,
ei ole partasuun urohon
eikä miehen naisekkahan!
Sano syntyjä syviä,
asioita ainoisia!"

Se on nuori Joukahainen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Tieän mä tiaisen synnyn,
tieän linnuksi tiaisen,
kyyn viherän käärmeheksi,
kiiskisen ve'en kalaksi.
Rauan tieän raukeaksi,
mustan mullan muikeaksi,
varin veen on vaikeaksi,
tulen polttaman pahaksi.

"Vesi on vanhin voitehista,
kosken kuohu katsehista,
itse Luoja loitsijoista,
Jumala parantajista.

"Vuoresta on vetosen synty,
tulen synty taivosesta,
alku rauan ruostehesta,
vasken kanta kalliosta.

"Mätäs on märkä maita vanhin,
paju puita ensimäinen,
hongan juuri huonehia,  
paatonen patarania."

Vaka vanha Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
"Muistatko mitä enemmin,
vain jo loppuivat lorusi?"

Sanoi nuori Joukahainen:
"Muistan vieläki vähäisen!
Muistanpa ajan mokoman,
kun olin merta kyntämässä,
meren kolkot kuokkimassa,
kalahauat kaivamassa,
syänveet syventämässä,
lampiveet on laskemassa,
mäet mylleröittämässä,
louhet luomassa kokohon.

"Viel' olin miesnä kuuentena,
seitsemäntenä urosna
tätä maata saataessa,
ilmoa suettaessa,
ilman pieltä pistämässä,
taivon kaarta kantamassa,
kuuhutta kulettamassa,
aurinkoa auttamassa,
otavaa ojentamassa,
taivoa tähittämässä."

Sanoi vanha Väinämöinen:
"Sen varsin valehtelitki!
Ei sinua silloin nähty,
kun on merta kynnettihin,
meren kolkot kuokittihin,
kalahauat kaivettihin,
syänveet syvennettihin,
lampiveet on laskettihin,
mäet mylleröitettihin,
louhet luotihin kokohon.

"Eikä lie sinua nähty,
ei lie nähty eikä kuultu
tätä maata saataessa,
ilmoa suettaessa,
ilman pieltä pistettäissä,
taivon kaarta kannettaissa,
kuuhutta kuletettaissa,
aurinkoa autettaissa,
otavaa ojennettaissa,
taivoa tähitettäissä."

Se on nuori Joukahainen
tuosta tuon sanoiksi virkki:
"Kun ei lie minulla mieltä,
kysyn mieltä miekaltani.
Oi on vanha Väinämöinen,
laulaja laveasuinen!
Lähe miekan mittelöhön,
käypä kalvan katselohon!"

Sanoi vanha Väinämöinen:
"En noita pahoin pelänne
miekkojasi, mieliäsi,
tuuriasi, tuumiasi.
Vaan kuitenki kaikitenki
lähe en miekan mittelöhön
sinun kanssasi, katala,
kerallasi, kehno raukka."

Siinä nuori Joukahainen
murti suuta, väänti päätä,
murti mustoa haventa.
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Ken ei käy miekan mittelöhön,
lähe ei kalvan katselohon,
sen minä siaksi laulan,
alakärsäksi asetan.
Panen semmoiset urohot
sen sikäli, tuon täkäli,
sorran sontatunkiohon,
läävän nurkkahan nutistan."

Siitä suuttui Väinämöinen,
siitä suuttui ja häpesi.
Itse loihe laulamahan,
sai itse sanelemahan:
ei ole laulut lasten laulut,
lasten laulut, naisten naurut,
ne on partasuun urohon,
joit' ei laula kaikki lapset
eikä pojat puoletkana,
kolmannetkana kosijat
tällä inhalla iällä,
katovalla kannikalla.

Lauloi vanha Väinämöinen:
järvet läikkyi, maa järisi,
vuoret vaskiset vapisi,
paaet vahvat paukahteli,
kalliot kaheksi lenti,  
kivet rannoilla rakoili.

Lauloi nuoren Joukahaisen:
vesat lauloi vempelehen,
pajupehkon länkilöihin,
raiat rahkehen nenähän.
Lauloi korjan kultalaian:
lauloi lampihin haoiksi;
lauloi ruoskan helmiletkun
meren rantaruokosiksi;
lauloi laukkipään hevosen  
kosken rannalle kiviksi.

Lauloi miekan kultakahvan
salamoiksi taivahalle,
siitä jousen kirjavarren
kaariksi vesien päälle,
siitä nuolensa sulitut
havukoiksi kiitäviksi,
siitä koiran koukkuleuan,
sen on maahan maakiviksi.

Lakin lauloi miehen päästä
pilven pystypää kokaksi;
lauloi kintahat käestä
umpilammin lumpehiksi,
siitä haljakan sinisen
hattaroiksi taivahalle,
vyöltä ussakan utuisen
halki taivahan tähiksi.

Itsen lauloi Joukahaisen:
lauloi suohon suonivöistä,
niittyhyn nivuslihoista,  
kankahasen kainaloista.

Jo nyt nuori Joukahainen
jopa tiesi jotta tunsi:
tiesi tielle tullehensa,
matkallen osannehensa
voittelohon, laulelohon
kera vanhan Väinämöisen.

Kalevala, kolmas runo


- Hei, älä tuki siellä tietä! Tässä on vaan yksi kaista!
- Kuka siellä vikisee?
- Hei pappa, meetkö tieltä, täällä yrittää jotkut kulkea?
- Siis mikä tuulennussima vinkuheinä sieltä avautuu? Osoitapas nyt vanhemmalles vähän kunnioitusta ja väistä.
- Siis heitätsä mulle jotain ikäkorttia? Lol kalkkis!
- Kuule sä et tiedä mitään, isäs joutunut ei sotimaan.
- Katotaan! Mulla on täällä kännykässä Wikipedia!
- Et sinä räkänokka _oikeasti_ tiedä mitään.
- Ootas kuule ku kerron! Hylkeet[1] (Phocidae) on eväjalkaisiin kuuluva vedessä elävien petoeläinten heimo, johon kuuluu 19 nykyisin elävää lajia. Heimosta on käytetty yleisesti myös nimeä varsinaiset hylkeet,[2][3] erotukseksi korvahylkeistä (Otariidae). Suomessa säännöllisesti tavattavia hyljelajeja ovat norppa ja halli eli harmaahylje. Kirjohylje on Suomessa satunnaislaji.
- Mitä…
- Lisäksi! Siika (Coregonus lavaretus) on Euraasian pohjoisosien sisä- ja murtovesissä elävä lohikalojen lahkon parvikala. Siika on erittäin monimuotoinen kala, josta voi samassakin järvessä elää morfologisesti, ravinnonkäytöltään, kasvunopeudeltaan ja kutukäyttäytymiseltään hyvin erilaisia muotoja tai populaatioita.
- Et sinä nyt oikeasti tiedä mitään, pikkupoika. Et oo ollu läsnä kun tätä maata on oikeasti rakennettu!
- Hoh! Muistan kuule sen, kun meriä kynnettiin—
- Et ollu kuule siellä, minä tietäisin.
- Mitä sä ukko huutelet! Haluutko puukosta!
- Älä rupee räkänokka kuule mulle. Oon karaokekuningas.
- Mää kuule pistän sua puukolla, risuparta.
- Katto kallellaan siinä kuusen alla…
- Mitä sää ukko horiset?
- Hei tarjoilija tuokaa mulle kolpakko, yhtä kylmä niin kuin aina ennenkin.
- MITÄ SÄ KALKKIS TEET?!
- SUOMEN NIEMELLÄ SUOMEN KIELELLÄ ÄIJÄT HUUTAA LAILLA PERKELEEN!
- Mitä! Mä uppoan!
- JA KUN SUOMI PELAA LÄTKÄÄ SE UPPOO JOKA JÄTKÄÄN, KALJAA KONEESEEN JA UKKOMETSOON!
- Tää imee! Siis sekä biisi että suonsilmäke! Apua!

Muna Foods hylkäsi pahvin - Pakkauksen voi uudelleenkäyttää Legojen lailla

17.2.15

Muna Foods on uudistanut kananmunapakkauksen uuden tuotekonseptin myötä. Eggplay-pakkaukset valmistetaan muovista.

Muovisten kananmunakoteloiden idea on niiden monipuolinen jatkokäyttö, kertoo Muna Foods tiedotteessaan. Kotelot sopivat rakennuspalikoiksi kuten Legot ja vaikka säilytysrasiaksi tai kasvulaustaksi.

Yle kertoo, että tanskalaiseen pakkauskeksintöön pakattuja Kultamuna-kananmunia saa jo ainakin K- ja S-ryhmän kaupoista.

Muna Foods kertoo, että Eggplay on "ensimmäinen todellinen pakkausuutuus kananmunasektorilla sen jälkeen, kun 1960 luvulla siirryttiin irtomyynnistä kuluttajapakattujen munien myyntiin".

Muna Foods on ollut syksystä 2014 osa Pohjoismaista kananmuna-alan liittoumaa, johon lisäksi kuuluvat Hedegaard Foods Tanskasta, Svenska Lantägg Ruotsista ja Koks Munatootmine Eestistä. Yhteensä liittouman liikevaihto on noin 175 miljoonaa euroa.

Markkinointi & Mainonta


- No, mitäs laitetaan?
- No pistä vaikka että...että Munakunnan nimeksi vaihtuu Muna Foods.
- Thshihihihi! Mitäs muuta?
- Ja että...öö...munakennoista tulee muovisia!
- Joo! Törkeen hyvä idea! Pistä jotain jargonia siihen.
- Oota, oota...mites ois..."ensimmäinen todellinen pakkausuutuus kananmunasektorilla"--
- Eheivv!
- --"sen jälkeen kun 1960-luvulla siirryttiin irtomyynnistä kuluttajapakattujen munien myyntiin".
- Tää on NIIN läppä. Siis vitsi tää on niin läppä.
- Mitäs vielä?
- Pistä vaikka, että niitä muovijuttuja voi pinota kuin legoja!
- Ei tää mee kyl kellekään läpi.
- Älä sano, voi mennäkin. No niin. Nyt ajastat sen tiedotteen huhtikuun ensimmäiselle.
- Mistä se laitetaan?
- Varmaan tosta.
- Pitääks täs painaa OK?
- Emmä tiedä. Kai se tallentaa sen ilmankin. Nyt painat sit vaan "Julkaise" ja aprillipäivänä sit nauretaan. Mut älä laita yhtään aikaisemmin, ku nää tiedotteet menee myös meidän markkinointitiimille. Niille menee läpi mikä vaan, kohta ne tekee muovisia munarasioita oikeasti.
- Lol, ei kai nyt kukaan niin naiivi oo?