Pages

Perussuomalaisten kansanedustajat käyttävät Facebookia valiokunta-asioiden hoitamiseen – asiantuntijalta täystyrmäys

8.4.20

Kansanedustaja Ano Turtiainen (ps) sai Facebookilta julkaisukiellon. Turtiaisen mukaan kielto vaikeuttaa hänen valiokuntatyöskentelyään.

Perussuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiainen on saanut Facebookilta kuukauden mittaisen julkaisukiellon.

Turtiainen kertoi asiasta perjantaina puolueen lehdessä Suomen Uutisissa.

Turtiaisen mukaan Facebook ilmoitti hänelle maaliskuun loppupuolella, että profiili on asetettu julkaisukieltoon.

– Facebookilta en ole saanut tietooni mitään syytä julkaisukieltoon. Eikä Facebook ole edes poistanut mitään aiempia julkaisujani. Olen joskus saanut muutaman huomautuksen palvelun ylläpitäjältä, kun olen julkaissut jotain hieman ”rajumpaa”, mutta julkaisukieltoa en ole ennen saanut.

Valiokunnissa omat viestiketjut
Turtiaisen mukaan julkaisukielto vaikeuttaa luottamustehtävien hoitamista.

Turtiainen on eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen ja lakivaliokunnan sekä puolustusvaliokunnan varajäsen.

– Julkaisukielto lamaannuttaa täysin ryhmätyöskentelyn perussuomalaisten kansanedustajien kanssa. Meillä ei tällä hetkellä ole tavanomaisia ryhmäkokouksia, joten eduskuntaryhmä pitää keskenään yhteyttä Messenger-viestiketjussa. Koska en voi julkaista, en voi osallistua keskusteluun millään tavalla, Turtiainen sanoo Suomen Uutisissa.

– Valiokunnissa meillä on vielä omat viestiketjut, enkä voi osallistua niihinkään. Parhaiten minuun saa nyt yhteyden sähköpostilla tai tekstiviestillä. Minulle voi myös laittaa Messenger-viestiä. Voin edelleen lukea viestit, mutta tällä hetkellä en voi vastata.

...

IL


- Eli siis nyt käsiteltävänä on seuraava julkilausuma, joka tehdään koronaviruksen aiheuttamista muutoksista. Tähän tarvitaan myös kommentit liikenne- ja viestintävaliokunnasta, joten jos Ano voisi--
- Ei Ano ole täällä.
- Miksei?
- Se sai taas bannia.
- Taas? Mitä nyt? Eikö se nyt pysty pitämään rasismia housuissaan niin paljon että saadaan nää meidän etäkokoukset pidettyä?
- No siis...
- Unohda. Mä keksin jotain.

***

Lähettäjä: Puheenjohtaja
Lähetetty: 8.4.2020
Vastaanottaja: Perussuomalaisten ryhmä
Aihe: Palaveri

Hei,

Kävi ilmi, että ei löydy yhtään ryhmäkeskustelupalvelua josta jotakuta meistä ei olisi bannattu, niin nyt sitten pitää vain rikkoa kokoontumiskieltoa ja nähdä kasvotusten. Eli palaveri pidetään myöhemmin sovittavassa ravintolassa.

**

Lähettäjä: Erkki
Lähetetty: 8.4.2020
Vastaanottaja: Perussuomalaisten ryhmä
Aihe: VS: Palaveri

Petellä on sinne porttikielto.

-eki

**

Lähettäjä: Puheenjohtaja
Lähetetty: 8.4.2020
Vastaanottaja: Perussuomalaisten ryhmä
Aihe: VS: Palaveri

En edes vielä sanonut mikä ravintola.

**

Lähettäjä: Erkki
Lähetetty: 8.4.2020
Vastaanottaja: Perussuomalaisten ryhmä
Aihe: VS: Palaveri

Luota vaan kun sanon.

-eki

**

Lähettäjä: Puheenjohtaja
Lähetetty: 8.4.2020
Vastaanottaja: Perussuomalaisten ryhmä
Aihe: VS: Palaveri

Perkele.

***

- No niin, nyt saatiin pystyyn tämä Pertin serkkupojan nopeasti väsäämä chat-kikkula tänne Geocities-palvelimelle. Onko kaikki nyt vihdoinkin paikalla? Hyvä. Ja koittakaa nyt pitää ne kikkelikuvat vähän vähemmällä. Siirrytään vihdoin äänestykseen. Kari jaa, Pertti ei, Ville ei, Heikki jaa, Yrjö...onks tää kuvassa nyt pystyssä vai ei, Yrjö?
- Se näyttää vaan pieneltä kun kuva on otettu kaukaa.
- Eli Yrjö jaa, Jussi jaa, Ritvalla ei äänioikeutta ollutkaan eli päätän että asia jätetään pöydälle. Kiitos kokouksesta.

Yli 500 ihmisen tilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka, hallitus varautuu taudin leviämiseen lisätalousarviolla

13.3.20

Viranomaisten toimivaltarajojen vuoksi yli 500 ihmisen yleisötilaisuuksien peruuttaminen etenee portaittain. Valtioneuvosto eli hallitus suosittaa suurten yleisötapahtumien peruuttamista, koska ilman valmiuslain käyttöönottoa valtioneuvostolla ei ole suoraa toimivaltaa antaa määräystä tällaisesta asiasta. Sosiaali- ja terveysministeriö ohjeistaa valtioneuvoston suosituksen mukaisen toiminnan aluehallintoviranomaisille.

Aluehalllintoviranomaiset antavat toimivaltaisina viranomaisina määräykset peruuttaa yli 500 ihmisen yleisötilaisuudet. Ylen tiedon mukaan tämä tulee olemaan sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistuksen linjaus. Esimerkiksi kouluja ei lasketa yleisötilaisuuksiksi, joten määräys ei tule koskemaan niitä.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi tiedotustilaisuudessa, että valtion järjestämät isot seminaarit ja tapahtumat perutaan toukokuun loppuun saakka.

(…)

Yle


- No niin, tervetuloa nyt kaikki tänne Suomen koronadenialistisen liikkeen illanviettoon. Kaikki yli 500:n henkilön yhteistapahtumat on kielletty, mutta meitä on...kolme. Haluaisiko jäsen J aloittaa?
- No siis! Sitä olen miettinyt että miten niin meillä on epidemia, kun meillä on tosi paljon terveitä ihmisiä. Ja sitä paitsi maapallon historiassa ihmisiä on kuollut tauteihin ennenkin!
- Nimenomaan! Miksi tulee hallitukselta tällaisia käskyjä, eihän talous kestä tällaista ollenkaan!
- No tätä mä kuule just tarkoitan! Miksi meidän pitäisi mennä karanteeniin, eikö Kiinan pitäisi ennemmin mennä, sieltähän tämä tulee!
- Kuule justiinsa! Kaiken maailman terveysfasistit täällä yrittävät viedä oikeuteni!
- Ja siis toisaalta! Jos se pitäiskin paikkansa, niin Suomihan voi tienata tällä! Ajattele mitkä säästöt sosiaaliturvaan ku osa porukasta vaan kuolee!
- Dude. Toi on aika synkkää ja mä oon sentään koronadenialisti.
- Sori.
- ...
- ...
- No mut hei, tiettekste mitä mä teen?
- No?
- Joka kerran kun kuulen jonkun huolestuvan koronasta menen ja nuolen tuntemattoman naamaa!
- Nice! Vähänkö se ärsyttää kaikkia naiiveja terveydestä kiinnostuneita tyyppejä!
- Nice! Ootko miettinyt, että vois myös lentää toiseen maahan nuolemaan ihmisiä?
- Hahahahaa trolololoo mahtava idea!
- …
- Niin muuten kauanko nää karanteenit kestää?
- Normaalisti 14 päivää mutta meitä pidetään vareiksi vuoden.
- Terveysfasismia!

Meghanin someviesti Katelle paljastui - britit raivoissaan: ”Häivy heidän sivuiltaan”

15.1.20

– Näkemiin, Mr. ja Mrs. Hollywood Markles, britit tylyttävät Meghania ja Harrya.

Sussexin herttuattar Meghanin somekäyttäytyminen on saanut britit suunniltaan.

Kun herttuatar Catherine kiitteli Kensington Royal -Instagramissa saamistaan syntymäpäiväonnitteluista, yksi viesteistä sai britit raivoihin.

Yllättäen Sussex Royal, toisin sanoen Meghanin hallinnoima Instagram-sivusto, laittoi myös onnitteluviestin Catherinelle.

Syntyi ennennäkemätön someraivo, sillä Meghanin viattomalta kuulostava viesti sai lähes 30 000 kommenttia, joista suurin osa oli negatiivisia.

”Häivy heidän sivuiltaan”

Catherinen Instagram-seuraajia raivostutti muun muassa se, että Meghan onnitteli Katea päivän myöhässä ja vieläpä somessa. Seuraajat muistuttavat myös siitä, kuinka Meghan ja Harry pilasivat Catherinen syntymäpäivän ilmoittamalla vain päivää aiemmin vetäytyvänsä kuningashuoneesta.

– Sinulla ei ole mitään kunnioitusta. Ensin pilasit Catherinen syntymäpäivän ilmoituksellasi, ja nyt onnittelet somessa päivän myöhässä.

– Sussex Royalille, häivy heidän sivuiltaan.

– Olen todellakin varma, että toivotat hänelle hyvää syntymäpäivää, eräs faneista toteaa sarkastisesti itkunauru-hymiöin.

– En malta odottaa, kunnes te molemmat, (Meghan ja Harry) muutatte pois.

– Meghan, aivan kuin välittäisit.

– Näkemiin Mr. ja Mrs. Hollywood Markle, eräs faneista toivottaa.

Lisäksi Meghanin syntymäpäivätoivotus on saanut paljon pelkkiä itku-nauru -hymiöitä.

...

IL


(jossain Lontoon alueen sairaaloista)

- *vihaista tuhinaa, kännykän näppäilyä*
- Herra tohtori!
- Hoitaja, keskeytitte tuhinani! Mitä!
- Sir, meillä on tilanne. Onko tuo Instagram?
- Mene pois! Minulla on kriisi päällä!
- Mutta potilas on menehtymässä, sir, meidän täytyy auttaa häntä nyt!
- Tiedätkö mikä päivä tänään on.
- Sir, hän vuotaa kuiviin. Hän tarvitsee lääkärihoitoa nyt!
- TIEDÄTKÖ MIKÄ PÄIVÄ?!
- En, sir...voitteko auttaa...
- EI AINAKAAN HERTTUATAR CATHERINEN SYNTYMÄPÄIVÄ!
- Ai no siinä tapauksessa, pahoittelut häiriöstä ja voimia suruunne.