Pages

Huhtasaari haluaisi muuttaa perustuslakia – toimeentulon ei pitäisi koskea ”jokaista”

18.12.16

Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari sanoo, että perustuslaki on osittain aikansa elänyt.

Hänen mukaansa esimerkiksi perustuslain kirjaus siitä, että ”jokaisella” on oikeus toimeentuloon, on ongelmallinen.

– Jos joku on laittomasti maassa, niin tulkitaanko heidät silloin jokaiseksi? Onko meidän perustuslaki silloin ajan tasalla, jos voi mennä toiseen maahan ja saada ilmaisen ylläpidon?

Hänen mukaansa perustuslakia voisi täydentää siten, että toimeentulo rajattaisiin koskemaan laillisesti maassa oleskelevia.

– Perustuslakihan on sellainen arvokivijalka, mutta sekään ei ole betonoitu. Ajat muuttuvat, lakien ja perustuslakien pitää muuttua myös.

– Jos perustuslaki estää uudistuksia, niin silloin sitä pitää muuttaa.
Kannanotto liittyy Åbo Akademin valtio-opin professori Göran Djupsundin vaatimukseen uusista vaaleista, joita hän perustelee Helsingin Sanomien uutisella siitä, että hallitus on sivuuttanut oikeuskanslerin pyrkimyksiä korjata ongelmallisia lakiesityksiä.

– Tämähän ei ole mitenkään ainutlaatuista. Myös viime kaudella sote tyssäsi perustuslakiin.

– Professorien olisi hyvä miettiä vanhaa tuomarinohjetta: mikä ei ole oikeus tai kohtuus, ei saata olla lakikaan.

Aamulehti


(Vuonna 2020)
- Jaha, sehän on konstaapeli Möttönen.
- Herra ylikomisario.
- Ja kukas se tässä vieressä on.
- Tämä tässä on Jonttu. Jonttu on parikymppinen nisti.
- Heippa, Jonttu.
- Ei se pysty vastaamaan, sillä on hampaat lyöty kurkkuun.
- No semmoista se on. Mitäs Jonttu on tehnyt?
- Jonttu varasti lompakon.
- Vai niin. *laukaus*
- Ammuit sitten Jontun?
- Ammuin.
- Vaikka meillä on perustuslaki joka turvaa jokaiselle mahdollisuuden oikeudenkäyntiin?
- Jos joku tekee laittomuuksia, niin tulkitaanko heidät silloin jokaiseksi? Onko meidän perustuslaki silloin ajan tasalla, jos voi tehdä rikoksia ja saada silti reilun oikeudenkäynnin?
- Ah, Lex Huhtasaarihan tosiaan tuli eilen voimaan.
- Niin tuli! Aivan mahtavaa. Meidän putka on aivan tyhjillään. Mistä tulikin mieleen, voitko ruumista viedessäsi tuoda mulle pari lipasta lisää?

Riskienhallintayhtiöt antoivat matkustusvaroituksen Helsinkiin itsenäisyyspäivän ”kahakoiden” takia – ”Karta uusnatseja”

2.12.16

Kansainväliset riskienhallintayhtiöt varoittavat, että uusnatsien kulkue ja siihen liittyvä vastamielenosoitus voivat poikia kahakoita. Poliisi toppuuttelee uhkakuvien maalailua.

KAHDEN kansainvälisen riskienhallintayhtiön, Control Risksin ja International SOS:in, muodostama yhteenliittymä on varoittanut asiakkaitaan Helsingissä itsenäisyyspäivänä järjestettävästä Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) mielenosoituksesta sekä sen vastamielenosoituksesta.

Esimerkiksi monikansallisia suuryrityksiä palvelevat konsulttifirmat lähettivät matkustusvaroituksensa torstaina. Muun muassa mobiilisovelluksen kautta välitetyssä viestissä neuvotaan välttämään 6. joulukuuta alueita, joissa PVL liikkuu Helsingissä. PVL on kansallissosialistinen uusnatsijärjestö. ”Suunnittele reittisi vältellen uusnatsien kokoontumista”, hälytyksessä sanotaan.

Englanninkielisessä viestissä PVL:ää kutsutaan Finnish Resistance Movementiksi eli Suomen vastarintaliikkeeksi, jona ryhmä aiemmin tunnettiin. Alla suomennettuja otteita varoituksesta:

”Uusnatsistisen Suomen vastarintaliikkeen jäseniä kokoontuu kello 15.30 Hakaniemen torille, josta he marssivat kello 16 Johan Vilhelm Snellmanin patsaalle”, Control Risks ja International SOS ilmoittavat.

VAROITUKSESSA MAINITAAN myös antifasistisen Varisverkoston, anarkistien A-ryhmän ja Helsingin Vasemmistonuorten järjestämä Helsinki ilman natseja -mielenosoitus. Se alkaa kello 14.30 Asema-aukiolta ja päättyy Senaatintorille.

”Pysyttele poissa mielenosoituksista, koska on mahdollista, että vastapuolet ottavat yhteen. Mielenosoituskulkueiden päätepisteet ovat lähellä toisiaan.”

Tahattoman eksymisen mielenosoitusten keskelle ja toisaalta turhan pitkien kiertoreittien valinnan voi vinkkien mukaan välttää parhaiten siten, että kysyy kulkuohjeita suomalaisilta yhteyshenkilöiltä.

Varoitusviesti sisältää konkreettisten ohjeiden lisäksi taustatietoa, kun esiin nostetaan Asema-aukiolla syksyllä tapahtunut väkivallanteko.

”PVL:n jäsentä epäillään miehen tappamisesta 10. syyskuuta Helsingissä järjestetyssä vastarintaliikkeen mielenosoituksessa”, konsultointiyhtiöt viestittävät.

CONTROL RISKSIN ja International SOS:in tiedotusjohtaja Robert Walker kertoo HS:lle, että Helsingin mielenosoitukset on luokiteltu matalimmalle uhkatasolle. Kyse on siis lähinnä varotoimenpiteestä teemalla ”hyvä tietää”.

”Lähistöllä järjestettävä vastamielenosoitus nostaa kahakoiden mahdollisuutta. Vaikkakin tiedämme, että [Suomen] poliisi puuttuu herkästi levottomuuksiin”, Walker sanoo.

Walkerin mukaan hänen edustamansa yhtiöt seuraavat jatkuvasti, minkälaisia mielenosoituksia on tulossa missäkin. Sen jälkeen niistä muodostetaan uhka-arvio ja ilmoitetaan asiakkaille riskin vaatimalla painokkuudella.

”Teemme tätä kaikille maille – olivatpa ne sitten missä päin maailmaa tahansa.”

HELSINGIN POLIISILAITOKSEN hälytys- ja valvontayksikön johtaja, ylikomisario Seppo Kujala ei nosta Helsingin mielenosoituksia matkustusvaroituksen arvoisiksi.

”Kaupungissa on tuolloinkin turvallista liikkua”, Kujala sanoo.

Kujala muistuttaa, että mielenosoittajien agendat ovat muualla kuin sivullisissa henkilöissä. Poliisi on myös saanut asianmukaiset ilmoitukset kummastakin mielenosoituksesta.

Lisäksi Helsinki ilman natseja -mielenosoituksen järjestäjät ovat ilmoittaneet ennakkoon sitoutuvansa väkivallattomuuteen ja ilkivallattomuuteen, mitä edellytetään myös osallistujilta. PVL puolestaan kertoo nettisivuillaan neuvotelleensa oman kokoontumisensa käytännön järjestelyistä poliisin kanssa.

ENNAKKOASETELMAT ovat siis ainakin poliisin näkökulmasta hyvät.

”Jos ei halua tällaisessa väkijoukossa olla, niin sitten kannattaa vähän väistää. Mutta eivät nämä väkijoukot niin isoja ole, että siitä joku ongelma yhtäkkiä syntyisi”, Kujala ennakoi.

Helsingissä järjestetään itsenäisyyspäivänä myös useita muita mielenosoituksia ja tapahtumia.

HS


- Tervetuloa Fiktiivisten keskustelujen haastatteluun, ylikomisario Seppo Kujala.
- Kiitos.
- Kaksi riskienhallintayhtiötä ilmoittaa, että uusnatsien marssi on matkustusvaroituksen arvoinen. Mitä mieltä te olette?
- Pötypuhetta. Kaupungissa on turvallista liikkua.
- Ettekö pelkää, että itsenäisyyspäivänä tulee kahakoita?
- En tietenkään. Agendat ovat muissa kuin sivullisissa henkilöissä. Jos ei halua sellaisessa väkijoukossa olla, niin sitten kannattaa vähän väistää. Mutta ei siitä tosiaan mitään ongelmia tule. Että jos sitten nyt natsi vähän lyö, niin sitten se on oma syy, mitäs meni alueelle jossa oli natseja. Semmoista se elämä joskus on. Joskus iskee vessahätä, joskus iskee natsi.
- Ettekö koe, että on ongelmallista, että itsenäisyyspäivänä kadut ovat täynnä natseja?
- No jos natsi pelottaa niin kis kis, älä mene sinne. Pysy sitten kotona. Kiva olla nössön kaveri.
- Kiitos näistä kommenteista, ylikomisario.
- Kiitos.

Guggenheim-säätiön johtaja New York Timesille: Torjunta oli reaktio globalisaatiota vastaan

1.12.16

Armstrong aikoo jatkaa vielä keskusteluja museosta.

GUGGENHEIM-SÄÄTIÖN johtaja Richard Armstrong kertoi New York Times -lehden haastattelussa olleensa yllättynyt siitä, kuinka syvällä Guggenheim-museon vastustus Suomessa on.

Helsingin kaupunginvaltuusto hylkäsi Guggenheimin museon torstain vastaisena yönä äänin 53–32.

ARMSTRONGIN mukaan vastustus selittyy kansainvälisyyden vastaisuudella.

”Luulen että se oli reaktio kansainvälistymiselle tai vastareaktio globalisaatiolle. Niin minä olen sen itselleni selittänyt.”

HÄN aikoo lehden mukaan jatkaa keskusteluja museota kannattavien suomalaisten kanssa ja katsoa, kannattaako museota vielä yrittää saada kaupunkiin.

”On kuitenkin epätodennäköistä, että kovin pitkälle tässä päästäisiin”, Armstrong sanoi.

Säätiön kakkosjohtaja Ari Wiseman puolestaan totesi aiemmin Helsingin Sanomille, että ”tämä projekti on nyt käytännössä ohi”.

MYÖS Wiseman pohti syitä sille, miksi Guggenheimin museota ei Helsinkiin haluttu.

”Olen tietoinen antiamerikkalaisesta retoriikasta ja imperialismisyytöksistä, mutta en tiedä, oliko sillä vaikutusta päätökseen. Antisemitismistä kuulin vain hyvin harvoja toisen käden tietoja”, Wiseman sanoi.

HS


- Kas, naapuri! Sitä on käyty taas mualimmalla?
- Joo, täällä on vaikka mitä muistoesineitä taas mukana.
- Sinulla alkaakin olla niitä aika hyvin.
- Juu. Alkaa vain vähän tila loppua kesken. Hei, mulla olisi itse asiassa idea.
- Niin?
- Mitäs jos sä rakentaisit tuohon sun ajotielle semmoisen varaston, johon mä voisin tuoda tätä mun ylimääräistä kamaa? Voit sitten näyttää vieraille, että tämmöistäkin on. Voit päteä vielä, että ne on mun kamoja.
- Minä rakentaisin?
- Joo. Enkä mä veloittaisi sua tästä kuin ihan vähän.
- Eli siis koska sulla on liikaa kamaa, niin sinä haluat, että minä rakennan omilla rahoillani tähän vajan—
- Ei mitään vajaa vaan design-pytingin.
- —johon sä voit tuoda sulta ylijääneet matkamuistot? Ja sitten haluaisit että minä maksan siitä sulle rahaa? Miten sinä osallistut tähän? Muuten kuin laskuttamalla?
- No sä saat näitä mun esineitä.
- Saanko valita mitkä?
- No et tietenkään.
- Joo jospa ei.
- Tämä on selvästi vastareaktio globalismille. Sinä et vain halua näitä minun hienoja taide-esineitäni, kun pelkäät kansainvälistymistä.
- Eiku sä tarjoat vain ihan todella paskaa diiliä.
- Phyh. Tyypillinen Amerikkaa vihaava anti-intellektuelli.

Pääministeri Sipilä vaiensi Ylen: Uutisten johto hyllytti Sipilä-jutut – Ruben Stiller sai varoituksen

30.11.16

Juha Sipilä kirjoitti sähköpostissa Ylen toimittajalle, että hän ei luota lainkaan Yleisradioon.

Ylessä alkoi kuohua perjantaina 25. marraskuuta sen jälkeen, kun Yle oli julkaissut uutisen pääministeri Juha Sipilän (kesk) sukulaisten omistamasta Katera Steel -yhtiöstä.

Ylen ajankohtaistiimi oli jo kirjoittanut perjantain aikana valmiiksi jatkojutun, jossa haastateltiin kahta oikeusoppinutta siitä, oliko Sipilä ollut esteellinen päättäessään valtion sadan miljoonan euron lisärahoituksesta Terrafamelle.

Suomen Kuvalehden tietojen mukaan Ylen johto päätti perjantaina illalla, että juttua ei julkaista.

Pääministeri Sipilä lähetti perjantai-iltana kymmenkunta viestiä yhdelle Ylen toimittajalle. Viesteissä oli pääministerin saamaa tuohtunutta kansalaispalautetta. Sipilä kertoi, että hän ei luota Yleisradioon lainkaan.

Viimeisin viesteistä lähetettiin Ylen toimittajalle perjantain ja lauantain välisenä yönä.

Ylen ajankohtaistiimi alkoi työstää sähköposteihin liittyvää juttua maanantaina 28. marraskuuta. Juttuaihe kirjattiin Ylen toimitusjärjestelmään, journalismin portaaliin, niin sanottuun jopoon, aamulla ennen kahdeksaa.

Kolme Ylen työntekijää on kertonut nämä tiedot Suomen Kuvalehdelle. He eivät halua nimiään julki asian arkaluonteisuuden vuoksi.

Ylen ajankohtaistiimi alkoi maanantaiaamuna valmistella myös kolmatta Sipilä-aiheista juttua, analyysia siitä, miksi pääministerin sidonnaisuudet ovat tärkeitä asioita uutisoida. Tässä ja Sipilän lähettämistä sähköposteista kertovassa jutussa, jossa kävi ilmi pääministerin täydellinen luottamuksen puute Yleisradiota kohtaan, oli tarkoitus käyttää asiantuntijahaastateltavia.

Ylen johto, käytännössä päätoimittaja Atte Jääskeläinen, kielsi molempien juttujen edistämisen, SK:n lähteet kertovat.

Kaikki kolme aihetta näkyvät Ylen järjestelmässä edelleen. Jopo on järjestelmä, jonka pääsevät näkemään sadat Ylen työntekijät. Hyllytetyistä jutuista on puhuttu sähköpostijakeluissa, joissa ovat mukana muun muassa politiikkatoimitus, taloustoimitus ja hyötytoimitus.

***

Isoa joukkoa Ylen päälliköitä kiellettiin maanantaina iltapäivällä käsittelemästä Sipilän mahdollista jääviyttä Ylen ohjelmissa ja nettisivuilla.

Tämä tapahtui niin sanotussa ”pomoinfossa”, jossa oli paikalla kymmeniä henkilöitä. Kyseessä on Ylen päälliköiden kokous, joka pidetään joka maanantai. Pomoinfo pidettiin Ylen Radiotalossa Tori-nimisessä tilassa.

Palaverissa Ylen johdon Sipilä-linjauksesta kertoi Ylen päälliköille Marjo Ahonen, Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan tv- ja radiolähetyksistä vastaava päällikkö.

Käytännössä seuraavan aamun radion Ykkösaamuun sovittu Sipilä-uutista koskeva keskustelu peruttiin näin Ylen journalistisen johdon päätöksellä. Lisäksi peruttiin suunnitelma käsitellä Sipilää Aamu-tv:ssä ja maanantai-illan A-studiossa.

Kokouksen päätyttyä kielto aiheutti kuhinaa Ylen toimituksissa ja käytävillä. Eräät yleläiset alkoivat kerätä nimiä kirjelmään, joka on tarkoitus antaa päätoimittaja Atte Jääskeläiselle sekä saattaa tiedoksi Ylen päälliköille Marjo Ahoselle, Riitta Pihlajamäelle, Petri Kejoselle, Krista Taubertille sekä Ylen toimitusjohtaja Lauri Kiviselle.

Kirjelmässä yleläiset kertovat seuraavaa:

”Me allekirjoittaneet Yleisradion toimittajat olemme huolissamme Ylen journalistisen johdon linjauksista käsiteltäessä ilmitulleita pääministeri Juha Sipilän jääviysepäilyjä. Perjantaista 25.11. alkaen Ylen journalistinen johto on hyllyttänyt aihetta käsitteleviä jatkojuttuja ja rajoittanut uusien juttujen tekemistä. Useita keskusteluohjelmia on maanantaina 28.11. alkaneella viikolla kielletty niin ikään käsittelemästä aihepiiriä millään tavalla.”

”Ylen journalistinen johto on lisäksi suoraan kieltänyt kahden sellaisen tiedon julkaisemisen, jotka olisivat kansalaisille ja Yle-veron maksajille tärkeitä, jotta he voisivat arvioida kyseistä asiaa sekä pääministerin toimintatapoja yleisemmin. Nämä tiedot ovat 1) se, että pääministeri lähetti Ylen toimittajalle perjantaina 25.11. vielä iltamyöhään toistakymmentä viestiä kritisoidakseen häneen liittyvää uutisointia ja 2) tieto siitä, että pääministeri perui jo sovitun vierailunsa A-studiossa keskiviikkona 30.11.”

”Se, että pääministeri toimii näin, on yhteiskunnallisesti merkittävä uutinen, etenkin kun Yleisradion rahoitus on riippuvainen poliittisista päätöksistä.”

”Vaadimme myös, että saamme kaikissa tilanteissa työssämme noudattaa Journalistin ohjeita.”

Kirjelmässä on tämän jälkeen siteerattu kaikkea journalistista työtä koskevien Journalistin ohjeiden ensimmäistä pykälää: ”Journalisti on vastuussa ennen kaikkia lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.”

Kirjelmään on tiistain aikana kerätty nimiä eri puolilla Yleä. Suomen Kuvalehden tietojen mukaan sitä ei ole vielä toimitettu Atte Jääskeläiselle, joka on työmatkalla ulkomailla.

***

Ylen Pressiklubi-ohjelman juontaja Ruben Stiller sai Suomen Kuvalehden tietojen mukaan tiistaina 29. marraskuuta kirjallisen varoituksen siitä syystä, että hän valmisteli perjantain 2. joulukuuta lähetystä Ylen ”uutis- ja ajankohtaistoiminnan johdon asettaman journalistisen linjan vastaisesti” (varoituksen muotoilu).

Varoituksessa uhataan lisäksi, että Stiller irtisanotaan, jos hän vielä jatkaa ohjelman valmistelua toimituksen johdon asettaman journalistisen linjan vastaisesti.

Varoituksen on allekirjoittanut Marjo Ahonen, vastaavan päätoimittajan sijaisen ominaisuudessa.

Tiettävästi kirjallinen varoitus on sittemmin peruttu. Stiller oli tiistaina johdon edustajien puhuttelussa.

Varoituksen lopussa on Stillerin allekirjoitus, jossa hän vahvistaa saaneensa ilmoituksen tiedokseen 29. marraskuuta.

SK


- Kas niin, tervetuloa Fiktiivisten keskusteluiden ensimmäiseen humoristiseen ja suoraan uutisviikkolähetykseen! Minä olen Tuomas, ja kanssani tätä ohjelmaa juontaa Tuomas.
- Heipä hei, Tuomas!
- Heipä hei itsellesi, Tuomas!
- Kuten nykyiseen sosiaaliseen mediaan kuuluu, te voitte twiitata meille tunnisteella @fiktiivisia ja käyttämällä hashtagia #fiktiivinenuutisviikkoilta.
- Osallistukaa ja kertokaa näkemyksiänne! Tehdään tästä hauskaa.
- Ensimmäinen aiheemme tänään käsittelee Katera Steel -yritystä ja sen Terrafamelta saamaa tilausta. En tiedä, mitä kaikkea voisimme keksiä siitä, että ensin pääministeri laittaa Terrafamen pipon päähän ja antaa Talvivaaralle sata miljoonaa euroa ja sitten käy ilmi, että hänen sukulaistensa firma saattaa saada siitä jotain etua!
- Siellä taitaa olla pipo silmillä kun jääviyttä tutkitaan!
- Hauskasti sanottu, Tuomas! No oikeastihan tämä saattaa olla ihan pykälien mukaan mennyt, ainoa kysymys on tosiaan siinä, mahtaako pääministeri olla tietämättään jäävi. Jaa mutta kas, meillähän on tullut ensimmäinen twiitti!
- Luehan se toki ääneen.
- No minäpä luen. Täällä nimimerkki @juhasipila kommentoi näin: “Nyt jumalauta loppuu se asialla retostelu siellä, en luota teihin pätkääkään”. Kiitos yleisökommentista!
- Mutta niin! Tätä kun tutkimme hieman pidemmälle, niin voisimme kysyä asiasta asiantuntijoilta. Jos soittaisimme asiantuntijalle, hän on tunnettu koomikko!
- Jo vain, mutta ensiksi toinen twiitti! Täällä nimimerkki @juhasipila kommentoi näin: “Jos ja jos ja jos. Mitäs jos Fiktiiviset keskustelut loppuu?” Hauskasti lohkaistu sieltä, nimimerkki!
- Oikein hupaisaa osallistumista! Mutta tosiaan, soitetaanpa tunnetulle koomikolle ja kysytään Katera Steel—jahas, Twitter piippaa taas!
- Näin näyttäisi käyneen! Täällä nimimerkki @juhasipila kommentoi että “nyt jumalauta ette käsittele tätä asiaa ettekä nyt lue näitä viestejä siellä ääneen, tai tulee turpakeikka!” Hyvä pointti siellä yleisön puolella!
- Tuomas.
- Niin, Tuomas?
- Uhkaillaanko meitä tässä kesken lähetyksen ihan politiikan huipulta?
- Ei se ole mahdollista.
- Miksi ei?
- Tämä on FIKTIIVINEN keskustelu. Ei tätä ole olemassakaan! Tätä ei siksi voi uhkailla ja lopettaa, kun emme me edes väitä, että tätä on tapahtunut!
- Huh! Eli me voidaan sanoa täällä ihan mitä vain?
- No itse asiassa kyllä, koska tällä ei ole mitään yhteyksiä oikeisiin ihmisiin, eläviin tai kuolleisiin tai miten tää nyt menee tämä disclaimer.
- Eli minä voin sanoa ihan suoraan, että kaikkein fiksuin tapa, miten fiktiivinen Juha Sipilä olisi voinut asian hoitaa, olisi ollut se, ettei olisi raivopäissään lähetellyt fiktiiviselle Ylen Atte Jääskeläiselle ja muille toimittajille keskellä yötä postia? Että jos tosiaan tässä ei oltu tehty mitään väärää, olisi antanut koko homman vain mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja katsonut kun oikeusasiamies olisi todennut, ettei hän ole jäävi?
- Niin voit sanoa.
- Voinko sanoa myös, että fiktiivinen Atte Jääskeläinen on nyt vain onnistunut tällä julkaisemattomuuspäätöksellään suututtamaan porukkaa enemmän ja nyt asiaan kiinnitetään vielä paljon enemmän huomiota? Kun kuitenkin Terrafame-korruptioepäilyäkin pahempi juttu on se, että julkisen median rahoituksesta päättävä poliitikko valittaa hänestä tehtävästä uutisoinnista ja sitten uutisointi yhtäkkiä lakkaa. Voinko sanoa, että se antaa ristiriitaisen viestin median vapaudesta?
- Kyllä noinkin voi sanoa.
- Onko minun luvallista sanoa tässä täysin fiktiivisessä dialogissa, että vaikka fiktiivinen Atte Jääskeläinen toteaa, että on itse tehnyt päätöksen julkaisematta jättämisestä eikä fiktiivisen Juha Sipilän itkupotkuraivari ole vaikuttanut asiaan mitenkään, niin se, ettei saisi uutisoida siitä, että pääministeri on saanut keskellä yötä itkupotkuraivarin vaikuttaa siltä, että uutismedia ei uutisoi pääministeristä oikein? Että tässä tuntuu siltä, kuin fiktiivinen Atte Jääskeläinen tanssisi fiktiivisen Juha Sipilän pillin mukaan?
- Mielestäni kyl— jahas, Twitter piippaa taas.
- Mitäs siellä?
- No täällä nimimerkki @juhasipila toteaa “Näin ei voi jatkua” ja sitten tässä on valokuva, jossa ollaan sytyttämässä bensiinikanisteria…näköjään tässä meidän studion ovella!
- Ohhoh! Kyllä kuva kertoo tuhat sanaa mediassa, jossa käytettävissä on vain 140 merkkiä!
- Näin on! Tällä kertaa uutisilta päättyy tähän, kiitos kaikille osallistumisesta! Moi!

Työttömät joutuvat vapaaehtoistöihin – hallituksen työryhmältä mullistava ehdotus

18.11.16

Tuen saaminen edellyttäisi jatkossa ”osallistumista yhteisön toimintaan”, hallituksen asettama tutkijaryhmä ehdottaa. Se voi tarkoittaa esimerkiksi vapaaehtoistyötä.

Samaan aikaan, kun julkisuudessa on keskitytty ensi vuonna alkavaan perustulokokeiluun, hallitus on kehittänyt kulisseissa varsin toisenlaista uudistusta suomalaiseen sosiaaliturvaan.

Juha Sipilän hallitus on nimennyt yhdeksi kärkihankkeekseen ”osallistavan sosiaaliturvan mallin luomisen”, ja ehdotusta uudesta mallista on hallituksen toimeksiannosta kehittänyt tänä vuonna professori Heikki Hiilamon johtama tutkijaryhmä.

Ryhmä on laatinut ennen kaikkea Hollannin esimerkin pohjalta ehdotuksen, joka mullistaisi Suomen tukijärjestelmän: siinä missä perustulo tekisi perusturvasta kaikille suomalaisille vastikkeettoman, tutkijoiden ehdottama ”osallistumistulo” tekisi työttömyystuista täysin vastikkeellisia.

– Osallistumistulon saaminen edellyttäisi osallistumista yhteisön toimintaan. Se voi tarkoittaa esimerkiksi vapaaehtoistyötä, opiskelua, lähimmäisenhoitoa tai työharjoittelua, sanoo Hiilamo, joka avasi vuoden lopussa julkistettavan selvityksen pääkohtia Taloussanomille.

Tarkoituksena korvata työmarkkinatuki


Hiilamon mukaan osallistumistulo ei korvaisi ansiosidonnaista työttömyysturvaa, sillä sen saajat ovat aktiivisia työnhakijoita.

Sen sijaan osallistumistulo voisi korvata työmarkkinatuen, jolle pudonneiden työnhaku ei ole tuottanut tulosta.

Nykyisin työ- ja elinkeinotoimistot tarjoavat osalle pitkään työttömänä olleista esimerkiksi kuntouttavaa työtoimintaa. Kieltäytyminen voi johtaa tukien pienenemiseen.

Osallistumistulo kääntäisi vastikkeellisuuden ajatuksen päälaelleen, sanoo Hiilamo: viranomaiset eivät enää yrittäisi pakottaa työttömiä erilaisiin ”aktivointitoimenpiteisiin” sanktioiden uhalla, vaan työttömät ehdottaisivat viranomaisille itse toimintaa, johon he haluaisivat osallistua.

– Työttömän pitää osoittaa, että hän ansaitsee tuet. Tässä mallissa ei ole varsinaisia sanktioita, vaan osallistuminen on ehto koko tuen saamiselle.

Työtön sopisi itselleen sopivasta ”osallistumistoiminnasta” sosiaalityöntekijän kanssa.

– Jos mikään neuvottelu sosiaalityöntekijän kanssa ei tuota tulosta, henkilö siirtyy toimeentulotuelle, josta taas voi aina palata osallistumistuen piiriin.

...

IS


- Hei, neiti siellä? Böö!
- Apua, teillähän on pistooli! Onko tämä ryöstö?
- Ei toki, tämä on vapaaehtoinen käteistuki teiltä minulle.
- Minulta teille? Vapaaehtoinen? Eli eikö minun tarvitsekaan antaa teille käsilaukkuni sisältöä? Eikö tämä olekaan ryöstö?
- Kyseessä on osallistavan henkiinjäämisen malli.
- Mitä se tarkoittaa?
- Se tarkoittaa sitä, että te annatte minulle rahanne ja vastineeksi saatte jäädä henkiin.
- Ei se kuulosta kovin vapaaehtoiselta.
- Katsokaa, yksilön pitää osoittaa, että hän ansaitsee jäädä henkiin. Tässä mallissa ei ole varsinaisia sanktioita, vaan rahojen luovuttaminen on ehto henkiinjäämiselle.

Sipilä piposta: Se oli suojavaruste

16.11.16

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö hermostui pääministeri Juha Sipilän tyyliin. Sipilä esiintyi maanantaina Terrafamen mainospipo päässä.

Oppositiopuolue vihreät hyökkäsi tänään hallitusta vastaan arvostelemalla kannattamattoman ja ympäristön turmelleen kaivosyhtiö Terrafamen – entisen Talvivaaran kaivoksen – tukemista.

– Minusta ei ole Suomen pääministerin arvovallalle sopivaa, että Terrafamen mainospipo päässä mainostetaan edelleen raskaasti tappiollista kaivosta, vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö sanoi.

Hallitus taas väittää kaivoksen toimivan nyt ympäristöä kuormittamatta. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei myöskään näe ongelmaa siinä, että esiintyi Terrafamen pipossa.

– Talvivaaran alueella ollaan Talvivaaran suojavaatetuksessa, Sipilä sanoi tiistaina Yle Uutisille.

Yle


*introtunnari*
- Oikein mukavaa lauantaiaamua täältä meidänkin puolestamme. Minä olen ohjelman juontaja Jorma Piisinen ja tämä on uusi televisiosarjamme Koti turvalliseksi, jossa me käymme läpi erilaisia suojavarusteita ja turvavälineitä, joita kotona voidaan tarvita. Myöhemmin ohjelmassamme käydään hiihtäjä Aino-Kaisa Saarisen kanssa katsomassa autoon sopivia turvakaukaloita ja tietysti meillä on myös Samin, Jaajon ja Akun Turvaruutu, jossa tänään tutkitaan hauskalla tavalla palohälyttimiä. Aivan ensiksi kuitenkin meillä on täällä vieraanamme pääministeri Juha Sipilä, joka on tullut kertomaan meille omista suojavarusteistaan. Tervetuloa ohjelmaan, pääministeri Sipilä.
- Kiitos. Mukava olla täällä.
- Sinulla onkin täällä pöydällä aikamoinen määrä kaikenlaisia turva- ja suojavarusteita. Mehän voisimme nyt käydä näitä lävitse. Mikäs tämä tässä ensimmäisenä on?
- No se on tällainen hopeanharmaa Bellin pyöräilykypärä. Tämä on tärkeä etenkin pitkillä pyöräreissuilla, mutta tämä on myös tarpeeksi kevyt, ettei se sekoita tukkaa, kun polkaisen kohti eduskuntaa. Pyöräily on muutenkin oikein hyvä ja terveellinen harrastus.
- Heh, se on kyllä totta! Ja tiedoksi kotiin, että meillä on tässä kevään aikana tulossa myös pyörävertailu, jossa tosiaan käymme läpi kevään uutuuspolkupyörät nimenomaan turvallisuusaspektista katsoen. Mutta jatketaanpa eteenpäin. Tässä on näköjään sitten seuraavaksi pöydällä Terrafamen pipo.
- Kyllä. Pipo on tärkeä suojavaruste, jos on vaikka ulkona kylmässä. Se on lisäksi sellainen hyvä turvavaruste, että jos vaikka päättää tarjota Terrafamelle sata miljoonaa euroa lisätukea eikä lakkautakaan Talvivaaraa kuten on luvannut, niin silloin ihmiset keskittyvät mukavasti tähän pipoon ja että onpas se pääministeri röyhkeä eivätkä muista, että tässä ollaan ajamassa luontoa tuhoavaa politiikkaa. Pipo on todella miellyttävää materiaalia ja parasta siinä on se, että se on ihan ilmainen, mitä nyt tulee vähän poliittisia velvoitteita.
- Sepä kuulostaa mukavalta! Mikäs tämä seuraava suojavaruste on?
- No se on vakuutuskuori. Sillä voi kivasti suojata omaisuutensa talteen verottajalta sillä aikaa kun tekee maahan muutoksia, jotka mahdollistavat, että veronkierto helpottuu.
- Näin on! Ja niille katsojille tiedoksi, jotka nyt suuttuvat ja valittavat siitä, että pääministeri tässä televisio-ohjelmassa ihan suoraan kertoo helpottavansa veronkiertoa, niin kyllähän tekin Tallinnasta olette joskus lonkeroa hakeneet, eli turha on siitä valittaa! Meillä on nyt sitten tässä vielä yksi suojavaruste. Mikäs tämä on?
- No tämä on perussuomalaisten hallitusyhteistyö. Eli siinä vaiheessa kun näyttää siltä, että äänestäjiltä alkaa tulla liikaa lokaa niskaan, niin sitten minä pirautan tuolle Soinin Timolle ja pyydän, että joku heidän puolueestaan tekisi jotain todella tyhmää, kuten valittaisi räjähtelevistä lepakoista, haukkuisi lapsia rasistisesti pääsiäisenä tai erotuttaisi hampurilaisravintolan työntekijän vain yhden Twitter-viestin takia. Sitten ihmiset alkavat mouhottaa näistä asioista ja minä saan olla vapaasti ihmisperse!
- Se on melkoinen suojavaruste se! Kiitos, pääministeri Juha Sipilä! Me lähdemme mainoskatkolle, mutta muistakaa sillä aikaa osallistua viikkoarvontaamme, jossa tällä kertaa arvotaan sammutuspeite! Moi hetkeksi!

Terrafamen kaivoksen alasajo ei ole enää vaihtoehto – Sipilä: "Sotkamossa on tehty ihme"

14.11.16

Sotkamon Talvivaaran entisen kaivoksen alasajo ei ole enää vaihtoehto, sanoo Terrafamessa vieraillut Juha Sipilä. Luotto ulkopuolisen rahoituksen löytymiseen on kova.

Pääministeri Juha Sipilän ilme oli tyytyväinen, kun hän palasi maanantaina Terrafamen kaivoskierrokselta.

– Sotkamossa on tehty ihme, Sipilä totesi saapuessaan median eteen.

Sipilän mukaan kaivoksella on menty vuodessa huomattavasti eteenpäin siitä, mikä kaivoksen tilanne oli vielä hallitusneuvottelujen aikana, kun Talvivaarasta saapui mustia kirjekuoria.

– Silloin kun teimme ensimmäisiä päätöksiä, meillä oli ympäristöriski, prosessiriski ja taloudellinen riski yhtä aikaa päällä. Se oli hyvin hankala päätöksentekotilanne, mutta onneksi silloin luotettiin, että tästä saadaan vielä ongelmat ratkaistua. Nyt ympäristöriski näyttää olevan hyvin hallinnassa ja samoiten prosessi, Sipilä sanoi.

Sipilän vierailu liittyi Terrafamen viime viikolla saamaan lisärahoitukseen, joka tuo yhtiölle lisäaikaa rahoitusneuvotteluihin sekä kassavirran kohentamiseen. Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi esitystä, jonka mukaan vuoden 2017 talousarvioesitystä täydennetään 100 miljoonan euron lisäpääomituksella Terrafamelle.

Sipilän mukaan talouspoliittisen ministerivaliokunnan päätös oli yksimielinen.

– Käytiin hyvin tarkkaan läpi, että mikä täällä on tilanne, mutta yksimielinen päätös tehtiin, Sipilä totesi.

Huono diili ei ole vaihtoehto

Enää haasteena on saada kuntoon yhtiön kassavirta, sillä valtio ei enää halua olla ainoa maksumies. Talouden positiivinen kehitys on myös edellytys uuden ulkopuolisen toimijan löytymiselle.

Sen suhteen Sipilä on kuitenkin luottavainen.

– Meillä on syy luottaa siihen, että yhtiön kassavirta tulee positiiviseksi siinä aikataulussa kun meille on kerrottu.



Pääministeri Juha Sipilä tapasi maanantaina myös Terrafamen johtoa. Terrafamen hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratialla on selkeä päämäärä: Kaivosyhtiön kassavirta kääntyy positiivisen puolelle vuoden 2018 alussa.

– Jos metallien hinnat pysyvät nykytasolla, niin ehkä se aikaistuu muutamalla kuukaudella, mutta suunnitelmien mukaan siis mennään, Ratia sanoi.

Yle


- Juha…mikä on?
- …
- Juha, sähän hikoilet ihan. Ja miksi sä rapistelet niitä Talvivaara-papereita?
- Tota…nyt on kuule semmoinen juttu että…muistatko silloin kun rupesin pelaamaan sitä nettipokeria?
- Joo. Sähän pelasit sitä niin paljon, että sitten lopulta otit toisen lainan pankista, kun yritit voittaa takaisin ne rahat, jotka silloin aikanaan hävisit. Kun olit aivan kusessa sen homman kanssa. Kun meni talon omistuskirjat ja kaikki. Onneksi voitit sitten lopulta ne rahat takaisin.
- Niin. No. Tämä ei nyt ole täysin erilainen tilanne.
- Juha, ethän sinä vain ole laittanut lisää rahaa Talvivaaralle?
- …
- Juha, ethän.
- …
- Juha saatana.

AP: Donald Trumpista Yhdysvaltain presidentti

9.11.16

Republikaanien ehdokas Donald Trump on voittanut Yhdysvaltain presidentinvaalit, kertoo uutistoimisto AP.

Ensimmäisenä voittajan julisti uutistoimisto AP, kun vahvistui että Trump saa yli 270 valitsijamiestä.

Raja ylittyi, kun Trumpin voitto Wisconsinissa varmistui.

Trump voitti useissa tärkeissä vaa'ankieliosavaltioissa, kuten Floridassa, Ohiossa ja Pohjois-Carolinassa.

Vaalien ääntenlaskenta on edelleen kesken.

Trump menestyi huomattavasti ennakoitua paremmin ja demokraattien Hillary Clinton arvioitua heikommin.

Vaaleissa valitaan Yhdysvaltain 45. presidentti.

Yle


- Tuomas.
- Niin, Tuomas?
- Trump voitti. Miten et ole julkaissut vielä yhtään dialogia?
- Ei mulla ole mitään.
- Mitä? Miten ei ole.
- No en valmistautunut tähän.
- MITEN ET?
- Tajuatko, että ne äänestivät presidentiksi tyypin, joka sanoi että “teen paremman järjestelmän, mutten kerro millainen se on”?
- Ai vähän niin kuin me Sipilän.
- …
- Niin.
- Voi helvetti.
- Keksi nyt ees joku juttu.
- En.
- JOKU JUTTU.
- Okei, tässä tulee:

***

- Hei britit! Täällä Saksa.
- Moi Saksa! Tulitte just sopivaan aikaan, meillä on bileet päällä! Me ollaan täällä just katsottu, että meitä riistetään ja maahanmuuttajat on pahoja ja hirveitä ja syypäitä meidän kaikkiin ongelmiin. Me just päätettiin äänestää EU:sta eroamisesta, saadaan väärät ihmiset kotiin.
- Joo, me huomattiin. Me tultiin sanomaan, että ÄLKÄÄ TEHKÖ SITÄ. Me mokattiin aikanaan äänestämällä semmoista vaihtoehtoa, jossa joku hassutukkainen tyyppi sanoi, että meidän kaikki ongelmat on tietyn vähemmistön syytä. Ja sehän meni ihan hanurilleen!
- No eeeei meille nyt voi käydä niin. Eikä Boris Johnsonilla nyt niin hassu tukka ole!

*muutamaa kuukautta myöhemmin*
- Hei USA! Täällä britit.
- Moi britit! Tulitte just sopivaan aikaan, meillä on bileet päällä!


***

- Ei tuo ole hauska.
- Ei täällä mikään ole hauskaa.

Sipilän hallitus siunasi sotilaskiväärien kaupat sortovaltio Turkmenistaniin ja Jemenissä sotiviin arabimaihin – Miksi Suomen linja muuttui?

24.10.16

Virallisesti Suomi edistää ulkopolitiikassaan maailmanrauhaa. Silti suomalaisyhtiöt myyvät hallituksen luvalla tarkka-ampujien kivääreitä useille Jemenin sotaan osallistuville arabimaille. Ja toisin kuin aiemmin, nyt hallitus myöntää asevientilupia myös Keski-Aasian julmiin diktatuureihin.

Turkmenistanilaiset tarkka-ampujat saivat kesäkuussa 2015 rahtilastin kaukaa Suomesta.

Riihimäkeläinen asetehdas Sako oli lähettänyt Turkmenistaniin, yhteen maailman lohduttomimmista diktatuureista, kolme eri kiväärimallia testattavaksi. Turkmenistanin asevoimien ammattilaiset alkoivat mallata, mikä Sakon tarkkuuskivääreistä sopi parhaiten heidän käteensä.

Asetehdas Sako ei tehnyt mitään lainvastaista. Suomen valtioneuvosto – eli pääministeri Alexander Stubbin hallitus - oli toukokuussa 2015 myöntänyt testikivääreille asevientiluvat. Nämä luvat olivat ehdolliset, sillä testikiväärit oli palautettava Suomeen.

Luvat selviävät SaferGlobe-tutkimusverkoston Suomen asevalvontaraportista 2016 sekä puolustusministeriön asevientitilastoista.

Syyskuussa 2015 Suomessa oli vallassa Juha Sipilän hallitus. Tuolloin puolustusministeriö myönsi varsinaisen asevientiluvan Turkmenistaniin. Se oli 50 kiväärille ja 100 000 patruunalle.

Vuotta myöhemmin, kesäkuussa 2016, valtioneuvosto myönsi Sakolle vastaavan vientiluvan 150:lle tarkka-ampujien kiväärille myös toiseen Keski-Aasian jälkineuvostoliittolaiseen diktatuuriin, Turkmenistanin naapurimaahan Uzbekistaniin.

Asevientiluvilla Turkmenistaniin ja Uzbekistaniin Sipilän hallitus teki jyrkän linjanmuutoksen. Vielä Jyrki Kataisen pääministerikaudella Suomi katsoi – ja hyvin perustein –, etteivät Keski-Aasian diktatuurit kelpaa sotilasaseiden vientikohteeksi.

Asekauppa diktatuureihin on erityisen ongelmallista. Kun Suomi myy aseita, se ei voi vaikuttaa siihen, kuinka niitä ostajavaltiossa käytetään.

Ei etenkään Turkmenistanin kaltaisissa maissa, joissa niitä nimenomaan saatetaan väärinkäyttää.

”Nämä armeijat tekevät niillä sitä, mitä organisaatiossaan parhaaksi katsovat”, sanoo Sakon toimitusjohtaja Raimo Karjalainen.

Karjalainen myöntää, ettei Sakolla ole mahdollisuuksia seurata, käytetäänkö sen sotilaskivääreitä vastuullisesti. Ei yhtiöllä ole toisaalta vastuutakaan seurata.

”Ei. Ei meillä semmoisia valtuuksia ole”, hän sanoo.

”Ei mikään valtio yksittäiselle yhtiölle näistä asioista raportoi.”

...

HS


- Juu, eli tästä teidän hakemuksestanne.
- Niin?
- Olisi vähän huonoja uutisia.
- Kertokaa.
- Valitettavasti turvapaikkahakemuksenne on hylätty. Kotimaassanne on lukuisia alueita, jotka ovat turvallisia teille. Tästä taulukosta näette sen.
- Mutta...voiko tästä valittaa?
- Tästä ei nyt voi valittaa.
- Mutta minä kuolen.
- Ette te kuole. Ei siellä mitään niin pahaa ole. Ai niin, vielä yksi asia.
- Niin?
- Kun kerran olette menossa sinne päin, niin voisitteko mitenkään viedä nämä aselaatikot mukananne?

20 ammattia, joissa työttömille olisi paljon työpaikkoja – Miksi nämä eivät kelpaa?

6.10.16

Töihin haetaan myyntineuvottelijoita, hitsaajia, siivoojia ja järjestyksenvalvojia. Heitä on melkein saman verran työttöminä, mutta avoimia paikkoja ei saada täytettyä.

Tuija Kantelinen, 51, hakee nyt ensi kertaa töitä, melkein ihan mitä vaan. Helmikuusta lähtien hän on kirjoittanut jo 138 hakemusta. Kolme työnantajaa on rehellisesti ilmoittanut, että hakivat nuorempaa.

Kantelinen on jäänyt työttömäksi Kariston Kirjapainosta. Elokuussa hänen kaltaisilleen painopinnanvalmistajille oli työvoimatoimistossa avoinna yksi työpaikka, kun työttömiä oli 567. Alan digitalisoituminen on karsinut työpaikkoja nopeaan tahtiin.

Työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Pekka Tiainen kokosi työvoimatilastoista ne ammatit, joissa tällä hetkellä on eniten työpaikkoja suhteessa alan työttömien määrään.

Kärkeen nousi useampia myyntialan ammatteja. Jokaista työtöntä myyntineuvottelijaa kohden oli elokuussa avoinna 2,5 työpaikkaa. Myös siivousalalla vähintään joka toiselle työttömälle löytyisi työpaikka, mutta ei ehkä omalta paikkakunnalta.

Miksi myyntineuvottelijoita on työttömänä, vaikka työpaikkoja on paljon avoinna?

Hankalinta on täyttää niitä myyntialan paikkoja, joissa on puhdas provisiopalkka. Sellaisia on kuitenkin vain viisi prosenttia alan työpaikoista, sillä suurimmalla osalla myyjistä on yhdistelmäpalkka. Jotkut tienaavat hyvin elantonsa myös provisiopalkalla, jos tuote on suhteellisen helposti myytävissä.

Puhelinmyyntityön huono maine hidastaa paikkojen täyttymistä. Jos myyntineuvottelijaa hakee tunnettu firma, hakijoita yleensä riittää. Työnhakijat luottavat silloin paremmin siihen, että palkat maksetaan sovitusti.

Myyntialan paikat vaihtelevat ja tuotteet voivat olla erilaisia kuin mitä työnhakija on tottunut myymään. Yksityisille ihmisille myyminen on erilaista kuin yrityksille. Jos on myynyt asiakkaille kasvokkain autoja tai maatalouskoneita, on ehkä liian iso kynnys ottaa vastaan perinteistä puhelinmyyntityötä.

Jos myyntineuvottelijalla on ikää yli 50 vuotta, hän on ehtinyt kartuttaa tietoa alasta ja tottunut melko hyvään ansiotasoon. Myyntialan mediaaniansio on 4 850 euroa, eikä entistä pienempi palkka ainakaan heti houkuttele. Työtön jää helposti odottelemaan unelmia lähempänä olevaa työpaikkaa. Työnsaanti kuitenkin yleensä vaikeutuu jo vuoden työttömyyden jälkeen.

Myyntityötä monesti myös lähtökohtaisesti pelätään, eikä se tunnu omalta. Myös Tuija Kantelinen karsisi omalta työnhakulistaltaan kaikki myyntialalta haiskahtavat työt, koska “ei ole myyntihenkinen”.

Lähes kaikkea muuta hän voisi harkita, esimerkiksi henkilökohtaiseksi avustajaksi ryhtymistä.

...

Yle


- En kyllä yhtään tajua, miksi ihmiset valittavat työvoimapulaa. Minunkin telemarkkinointiyrityksessäni olisi tuhottomasti työpaikkoja, silti ihmiset eivät halua niihin. Yrityksen puutetta, sanon minä.
- Saatat olla kyllä oikeassa. Ehkä tuotteessasi on vikaa?
- Tuotteessa? Me myydään kyllä parhaat lehdet.
- Eikun siinä sun markkinoimassa tuotteessa, eli työpaikassa. Kerropa mulle, miksi mun kannattaisi tulla sulle töihin? Myy mulle sun duunipaikka.
- No siis onhan se parempi kuin olla työttömänä.
- Opiskelu on parempi kuin olla työttömänä, siitä saa tutkinnon. Kerro lisää.
- Meillä voi vaikuttaa omiin ansioihinsa.
- Kuinka?
- No jos myy enemmän, saa enemmän. Jos myy vähemmän, saa vähemmän.
- Onko mahdollista, että työpaikastasi saa niin vähän liksaa, että sillä ei saa vuokraa maksettua?
- Onhan se.
- Onko mahdollista, että kyseessä on niin vihattu ammatti, että etenkin aloittelijan voisi olla vaikea pärjätä myyntihommassa?
- Ei kai nyt kukaan puhelinmyyjiä vihaa.
- Tuota...tai ei mitään. Jatketaanpa. Oletko viimeisen kuukauden aikana pestannut porukkaa töihin?
- Kuule vaikka kuinka!
- Onko kuinka moni heistä vielä palveluksessa.
- Ei kovin moni.
- Miksi he lähtivät?
- No enimmäkseen valittivat, ettei jäänyt tarpeeksi rahaa käteen. Ja että työ oli kamalaa.
- Ystävä hyvä...voisiko olla niin, että tarjoamasi työpaikka on niin hirveätä skeidaa, että ihmiset oppivat siitä välttämään alaasi? Voisitko sinä olla se ääliö, joka pilaa myyntityön maineen?
- Ei ole tarve mennä henkilökohtaisuuksiin. Eikä tässä edes puhuttu minusta vaan siitä, että työttömät ovat laiskoja, jotka eivät tahdo tehdä töitä.

Vain yksi puolue ei edellytä rasismin vastaista sitoumusta kuntavaaliehdokkailtaan

24.9.16

Suurista puolueista vain perussuomalaiset ei edellytä kuntavaaliehdokkailtaan virallista sitoutumista rasismia ja vihapuhetta vastaan.



Perussuomalaiset ei vaadi ehdokkailtaan kirjallista sitoumusta rasismin vastustamiseen, vaikka perimmäinen ajatus on kaunis, kertoo puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo.

– Käytännössä olen huomannut, kentällä kun liikkuu, ihmisillä on niin eriävät näkemykset siitä, millainen puhe on kenenkin mielestä rasistista. Sen määritteleminen ensin, mikä on sallittua ja mikä ei, olisi tarpeen.

– Kun lähdetään Kehä III:n ulkopuolelle, niin keskustelutapa ja -tyylit ovat kovin erilaisia. Eri ihmisillä on eri ajatukset, mikä on rasistista puhetta ja mitä voi vitsillä heittää ja mitä ei.

Useat perussuomalaiset valtuutetut ovat tällä valtuustokaudella saaneet erilaisia sanktioita mm. asiattomista kommenteistaan sosiaalisessa mediassa. Elokuussa Espoon valtuuston ryhmäjohtajat sanoutuivat yhteisesti irti rasismista ja vihapuheesta. Taustalla oli espoolaisen perussuomalaisen luottamushenkilön esiintyminen sosiaalisessa mediassa.

Slunga-Poutsalon mukaan puolue aikoo luottaa kuitenkin siihen, että ehdokkaiden arvostelukyky pelaa.

– Kun ehdolle asettuvat ovat aikuisia ihmisiä, toivotaan että he osaavat käyttäytyä arvonsa mukaisesti.

Kuntalehti


- Perussuomalaisten Riikka Slunga-Poutsalo, tervetuloa Fiktiivisten keskustelujen haastatteluun.
- Kiitos.
- Teillä oli Kuntalehdessä—
- *koputus* Anteeksi, oliko tämä studio 2B?
- Tuota, kyllä tämä on, meillä on kyllä täällä haastattelu kesken perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon kanssa.
- Joo, tota mää oon siis Pera, huoltomies. Meillä vaihdetaan koko taloon palovaroittimia ja tänne studioon pitäis nyt vaihtaa tämmöinen. Ei kai haittaa jos mä vaan nopeasti laitan tämän tuonne kattoon?
- Ei haittaa.
- No, mää kapuan tuonne ylös ja alan ruuvailla. Ihan kauheesti anteeksi tästä häiriöstä.
- Ei se mitään. Niin, Perussuomalaisten puoluesihteeri Slunga-Poutsalo, te kerroitte Kuntalehdessä siitä, kuinka ette aio vaatia sitoumuksia kuntavaaliehdokkailtanne rasisminvastaisuuteen.
- Aivan totta. Ajatushan on perimältään kaunis. Olisi toivottavaa, että kaikki osaisivat käyttää kieltä, joka ei ole rasistista, mutta esimerkiksi Kehä III:n ulkopuolella huumori voi olla vähän ronskimpaa. Siellä esimerkiksi voidaan kysyä, mitä eroa on *PIIP* PIIP* *PIIP* ja ämpärillisellä *PIIP* *PIIP* *PIIP*, no ämpäri tietysti!
- ANTEEKSI KAUHEASTI! Minä taisin tökätä tätä palovaroitinta ja se alkoi huutaa. En kai minä pilannut teidän haastatteluanne?
- Ehkä oli ihan hyvä, ettei tuo juttu mennyt nauhalle. Mutta kertokaahan, puoluesihteeri Slunga-Poutsalo, miksi nämä normit olisivat erilaisia muualla?
- Kas kun siellä ei katsos niitä ulkomaalaisia ole, niin sitten voi sanoa niistä vaikka mitä, niin ei silleen riko mitään kohteliaisuusnormeja! Selän takanahan voi perinteisesti Suomessa puhua ihan mitä vaan. Naapuriahan on haukuttu pataluhaksi oikein kunnolla ja sitten hymyilty seuraavana päivänä kaupassa. Se on sitä aitoa suomalaisuutta!
- Onko tosiaan?
- No on. Ja onhan se nyt myönnettävä, että pääkaupunkiseutulaiset ovat melko herkkänahkaista porukkaa. Mutta onhan se ymmärrettävää, se on viherpiipertäjien helpompi syyllistää perussuomalaisia muka rasistisesta kielenkäytöstä kuin myöntää suoraan, että maamme on lepsun politiikan takia väärällään *PIIP* *PIIP* *PIIP* *PIIP* *PIIP* jotka *PIIP* *PIIP* suomalaista työssäkäyvää ihmistä suoraan *PIIP*.
- ANTEEKSI! Minä osuin taas siihen palovaroittimeen!
- Ei se mitään. Tämä on ihan hyvä näin. Kiitos haastattelusta, Riikka Slunga-Poutsalo.
- Kiitos.

TVO Olkiluoto 3:sta: "Emme ole koskaan olleet yhtä lähellä valmistumista"

23.9.16

Vuosikausia alkuperäisestä aikataulustaan jäljessä olevan Olkiluoto 3 -ydinvoimalan on TVO:n mukaan määrä käynnistyä loppuvuodesta 2018. Ydinvoimayhtiö TVO kertoo asiasta ranskalaislehti Le Figarolle.

– Emme ole koskaan olleet yhtä lähellä työmaan valmistumista, sanoo TVO:n yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Anna Lehtiranta Le Figarolle.

Lehtirannan mukaan reaktori pitäisi ladata ydinpolttoaineella ensi kertaa alkuvuonna 2018. Viimeisten varmistusten jälkeen reaktorin pitäisi saada käyntiin tuolloin loppuvuodesta, Lehtiranta sanoo.

Olkiluoto 3 on kymmenen vuotta jäljessä alkuperäisestä aikataulustaan. Kustannukset ovat kolminkertaistuneet yli 10 miljardiin euroon.

TVO ja voimalan rakentaja, ranskalainen Areva yrittävät päästää sopuun korvauksista. Areva vaatii TVO:lta 3,5 miljardia euroa, TVO Arevalta 2,6 miljardia.

Taloussanomat


*krunts*
- Ai saakeli, taas astuin Lego-palikkaan. Veeti! Veetiii! HEI VEEETI, TÄNNE NYT!
- Joo joo mutsi.
- Katso tätä huonetta! Tämähän on ihan katastrofialue!
- Joo joo mutsi.
- Nyt sinun pitää siivota tämä huone.
- Joo joo mutsi.
- Heti!
- Joo joo mutsi.

*kolme tuntia myöhemmin*
- No niin, Veeti, miltäs täällä näyt--VEETI! Oletko sinä vain pelannut pleikkaria viimeiset kolme tuntia!
- Joo.
- Missäs vaiheessa ajattelit saada tämän huoneen siistiksi?
- Hei mutsi. Tää huone ei oo koskaan ollu niin lähellä siivoamisen aloittamista ku just nyt.
- ...
- Voitsä mennä, mullon just bossibattle kesken.

Halla-aho: Perussuomalaisten äärioikeistosidonnaisuuksien selvittäminen mahdotonta lakia rikkomatta

22.9.16

Europarlamentaarikko Jussi Halla-Aho ei innostu perussuomalaisten jäsenten äärioikeistosidonnaisuuksien selvittämisestä. Hänen mukaansa selvitystä olisi mahdotonta tehdä lakia rikkomatta.

Ylen haastattelussa perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini kertoi aiemmin aikovansa keskustella puolueen jäsenten äärioikeistokytkösten selvittämisestä perussuomalaisten puoluesihteerin ja eduskuntaryhmän puheenjohtajan kanssa. Europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon mukaan selvitys olisi käytännössä mahdoton toteuttaa.

– En tiedä miten voidaan selvittää perussuomalaisten jäsenten järjestösidonnaisuuksia, koska järjestöjen jäsenrekisterit ovat salaisia. Sitä ei voi lakia rikkomatta tehdä, Halla-aho sanoi perussuomalaisten tiedotustilaisuudessa.

Halla-aho kritisoi myös kovin sanoin Asema-aukion tapahtumien uutisointia. Hänen mielestään uusnatsien mielenilmaisussa pahoinpidellyn ja myöhemmin kuolleen miehen tapausta käytetään keppihevosena, jolla hyökätään demokraattisia keinoja käyttävien kimppuun.

– Suomen Vastarintaliike on muutamasta kymmenestä taparikollisesta koostuva joukko, joka ei liity perussuomalaisiin mitenkään. Tätä on käytetty hyökkäyksessä nimenomaan perussuomalaisia kohtaan, Halla-Aho sanoi.

Halla-ahon mukaan poliittisesta henkirikoksesta puhuminen on tapauksen yhteydessä harhaanjohtavaa, sillä hänen mielestään on selvää, että pahoinpitelyn tarkoituksena ei ollut murha. Tapauksella sen sijaan yritetään siirtää huomiota pois turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien rikollisuuden aiheuttamasta turvallisuusuhasta, Halla-Aho uskoo.

Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrää Halla-aho pitää edelleen poikkeuksellisen korkeana tilanteen rauhoittumisesta huolimatta. Hänen arvionsa mukaan viime vuoden tilanne Torniossa voi toistua, mikäli rajatarkastukset Ruotsissa ja Tanskassa lopetetaan.

Yle


- Europarlamentaarikko Jussi Halla-Aho, tervetuloa Fiktiivisten keskustelujen haastatteluun.
- Kiitos.
- Viime päivinä mediaa on kuohuttanut Asema-aukiolla tapahtunut väkivallanteko.
- Olen iloinen, että käytit termiä väkivallanteko, etkä esimerkiksi poliittinen murha.
- Niin, uhrihan kuoli--
- Juu, mutta on päivänselvää, että tarkoitus ei ollut tappaa. Oli tarkoitus vain tehdä pikaistuksissaan hyppypotku ja lyödä hipin pää asvalttin. Ja sitten ottaa vähän videota. Tappaa ei ollut tarkoitus.
- Mutta eikö yksikin isku voi tappaa?
- Kuulkaahan nyt. Minä olen katsonut Yksin kotona -elokuvan monta kertaa. Jos pää osuu asvalttiin, niin sitten vain väännetään nenä paikalleen ja jatketaan.
- Mennäänpä eteenpäin. Puolueenne puheenjohtaja Timo Soini on kertonut, että aiotte selvittää puolueenne jäsenten natsiyhteydet. Miten suhtaudutte tähän?
- No saa luvan yrittää. Meillä on oikeuksia. Meitä ei tarvitse leimata natseiksi turhan takia. Eikä järjestöiltäkään voi kysyä. Rekisterit ovat salaisia. Vissiin se nyt puolueelle kuuluu, että onko natsi vai ei ole. Ja tarkistaminen on muutenkin turhaa, kun ei meillä natseja ole.
- No mutta eikö tämän sitten pitäisi olla todella helppoa? Jos ei ole natsi, niin silloinhan voi selvittää asian puoluejohdolle. Näyttää avoimesti sidonnaisuutensa.
- Ei todellakaan. Siitähän seuraisi vain kaaos.
- Miten niin?
- No mikäli avoimesti näytetään puoluejohdolle, mihin järjestöihin kukin kuuluu, niin sieltähän voi tulla vaikka mitä juttuja esille! Ajattele jos joku vaikka kuuluu Martta-kerhoon.
- Haittaisiko se?
- No ei se haittaa, mutta entäpä jos joku sattuisi vaikka kuulumaan Seta ry:hyn?
- Haittaisiko se?
- No siis silloin puolueemme natsit, joita ei siis ole, voisivat hyökätä näiden setalaisten kimppuun ja sitten oltaisiin koko puolue toistemme kimpussa! Miten siinä sitten toimit, hä! Olisiko hieman noloa hei.
- Jussi Halla-Aho, kiitos haastattelusta.
- Kiitos.

Sipilä tuomitsee väkivallan, vihapuheen ja rasismin

20.9.16

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) tuomitsee blogissaan väkivallan, rasismin ja vihapuheen kaikissa muodoissaan. Hän pitää erittäin hyvänä, että sisäministeri Paula Risikko (kok.) on päättänyt kartoittaa uudelleen väkivaltaisten järjestöjen laillisuuden.

– Viime viikkoina on tapahtunut väkivallantekoja, jotka huolestuttavat laajalti ihmisiä ja heikentävät turvallisuudentunnettamme. Poliisi tutkii sekä Helsingin Asema-aukion että Kajaanin Otanmäen tapausta. Omasta ja koko hallituksen puolesta haluan esittää osanoton omaisten ja läheisten suruun, Sipilä kirjoittaa.

Hänen mukaansa on myös syytä selvittää, onko lainsäädäntömme ajan tasalla vihapuheisiin ja -tekoihin puuttumiseksi. Erityisesti internetissä ja sosiaalisessa mediassa keskustelu helposti karkaa käsistä. Puhekin on teko, hän korostaa.

Sipilä huomauttaa, että keskustelu myös maahanmuutosta ja turvapaikanhakijoista jatkuu, ja viime päivinä siihen on tullut vakava lisäsävy.

– Nyt on pidettävä pää kylmänä ja sydän lämpimänä. Meistä jokainen voi pohtia, mitä itse voi tehdä sen hyväksi, että vainoa ja sotaa pakenevien ihmisten kotoutuminen Suomeen helpottuu.

Orpo kiellon kannalla

Valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) mielestä väkivaltaiset äärijärjestöt pitäisi kieltää. Hän kertoi Ylelle, että poliisin on syytä käydä tarkasti läpi tapahtumat uusnatsien mielenosoituksessa Helsingissä.

– Jos löytyy keinot kieltää väkivaltaa käyttävien poliittisten järjestöjen toiminta, kannatan sitä, Orpo sanoi.

Savon Sanomat


(Tapahtumapaikka: Crystal Laken leirintäalue)
- IIIK!
*splät*

***

- Apua! Hyvän tähden, apua! Tulkaa katsomaan!
- Jahas, jahas. Lähdetään katsomaan. Juu juu.
- Siis käsittämätöntä! Tuolta metsästä tuli lätkämaskinen viidakkoveitsimurhaaja ja se--
- Kyllä, kyllä. Näen mainiosti. Siinä on selvästi otettu blondia teiniä kurkusta kiinni ja paiskattu tämä--
- Ei tarvitse kuvailla! TUOSSAHAN SE RUUMIS ON.
- Kyllä, tässä on tapahtunut kuule kaikenlaisia väkivallantekoja viime aikoina. Nimittäin tämä kaveri selvästi vihaa blondeja teinejä, mutta olen kuullut, että eräs toinen blondi teini on Lempäälässä ajanut mopoautolla ihan viatonta mummelia päin. Että pitäisi nyt nämä ääripäiden jutut kitkeä kokonaan.
- Siis yhdistätkö sä tässä nyt oikeasti tapahtuneen veriteon jonkinlaiseksi ääripäätoiminnaksi, jossa tämän lätkämaskikaverin inhoamat tyypit ovat varmasti tehneet jotain ansaitakseen tämän ja joiden omat teot pitää nähdä jotenkin vastavuoroisina edustuksina?
- No, sitähän tässä vähän haetaan.
- NO EIKÄ HAETA. Blonditeinit eivät metsästä murhaajahirviöitä kuin Buffy Vampyyrintappajassa!
- Noh noh. Nyt pitää pitää pää kylmänä ja sydän lämpimänä.
- ...
- Sitä paitsi ihan varmaan se tuo blondikin on jotenkin härnännyt sitä lätkämaskityyppiä. Ei nakkikioskillakaan saa köniinsä, jos ei haasta riitaa.

Sipilä kypsyi jossitteluun Bernerin kohtalolla: "Mitä jos Yle loppuu ja Maikkari loppuu, mitä sitten"

13.9.16

Jos, jos ja jos..., sanoi pääministeri Juha Sipilä (kesk.), kun häneltä kysyttiin, mikä on liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) asema, jos eduskunnan tarkastusvaliokunta löytää hänen toiminnastaan moitittavaa Finavia-jupakassa.

Sipilä haluaa antaa tarkastusvaliokunnalle työrauhan eikä spekuloi tulevalla.

– Jos, jos ja jos. Mitä jos Yle loppuu ja Maikkari loppuu, mitä sitten, Sipilä lohkaisi.

Pääministeri korostaa edelleen, ettei Valtion tarkastusvirasto nähnyt Bernerin toimissa mitään lainvastaista, vaikka moitteet olivatkin ankarat. Sekä Sipilä että Berner perustelivat toimia sillä, että Finavian hallitus oli tehnyt ristiriitaisia päätöksiä.

...

MTV3


- Pääministeri Juha Sipilä, tervetuloa jälleen Fiktiivisten keskustelujen haastatteluun.
- Kiitos.
- Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, kuinka liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on Finavia—
- Tosi kiva läppäri sinulla.
- Kiitos, mutta—
- Onko se Applen Macbook Pro?
- Kyllähän se on.
- Onko se mukava käyttää?
- On kyllä, mutta—
- Olisi tosi ikävä, siis TOSI ikävä jos se hajoaisi yhtäkkiä. Jos se hakattaisiin vasaralla pirstaleiksi. Mukavat verhot muuten tässä sinun olohuoneessasi, jossa tätä keskustelua käymme.
- Ööh—
- Onko tämä pimennysverho bambua?
- Luultavasti…
- Mitäs luulet, syttyisikö se hyvin palamaan? Polttaisiko se samalla tämän koko asunnon? Se olisi todella ikävä JOS niin sattuisi käymään. Ihan todella todella ikävä. Toivottavasti niin ei käy, eihän?
- Mutta Anne Berner—
- Oih! Ihana koira sinulla!
- Kiitos haastattelusta, pääministeri Sipilä.
- Kiitos.

Apulannasta kertovaa Teit meistä kauniin -elokuvaa markkinoidaan hampurilaisaterialla – ohjaajan mielestä se on järjettömän punkkia

9.9.16

Elokuvaohjaaja Tuukka Temonen riskeerasi oman kotinsa Teit meistä kauniin -elokuvan rahoituksen takia. Punk-yhtyeen ex-basisti on ylpeä elokuvan Hese-ateriasta ja leffajojosta.

Teit meistä kauniin kertoo punk-bändin syntytarinan. Yhtenä leffan näkyvimmistä sponsoreista on hampurilaisketju Hesburger, joka mainostaa elokuvaa triplasipulihampurilaisaterialla. Onko se ristiriitaista?

Bussipysäkeillä näkyvä mainoskampanja on parin sadan tuhannen arvoinen. Lisäksi Hese sponsoroi elokuvan tekoa parilla kymmenellä tuhannella. Siitä, mikä on ja mikä ei ole punkkia, kertoo myös yksi elokuvan käänteentekevistä kohtauksista.

Onko hamppari punk-bändistä kertovalle elokuvalle korni oheistuote, ohjaaja Tuukka Temonen?

- Mun mielestä se on ihan järjettömän punkkia, että tuollainen turkulainen perheyritys, jolla on pitkät perinteet, laittaa anarkian merkin mainokseen ja haluaa poiketa heidän hyvin konservatiivisesta korporaatiomaailmasta tähän suuntaan, Temonen kommentoi YleX:lle.

Temonen sanoo olevansa erityisen ylpeä elokuvan hampurilaisateriasta: hänen mukaansa se kertoo siitä, että leffa on ikään kuin samalla viivalla Frozenin ja muiden isojen elokuvien kanssa.

- Se ei ole enää puuhastelua, kun isot merkittävät korporaatiot hyväksyvät sen rinnalleen samanarvoisena kuin Disney-elokuvat. Kun korporaatiot kiinnostuvat, niin silloin mun mielestä juttu on iso.

Mutta ymmärtääkö ohjaaja punkin ja purilaisen välistä ristiriitaa?

- Se on taas sellaista kyynistä maailmaa. Se on sitä, missä omaa menestystä ei saisi hehkuttaa, eikä saisi onnistua saati yrittää onnistumisen eteen.

“Taide on uskottavampaa, jos siihen on valmis laittamaan myös omia rahojaan”

Punk-bändinä aloittanut Apulanta on ollut Suomen musiikkikentän outolintu, jolla ei ole ollut koskaan suurta levy-yhtiötä tukena. Samankaltaista linjaa noudattelee myös Teit meistä kauniin -elokuva, jota Elokuvasäätiö lähti tukemaan vasta aivan loppuvaiheessa. Tuukka Temonen rahoitti oman leffaunelmansa siis itse.

Ohjaaja kiinnitti talonsa ja neuvotteli rahaa eri tahoilta. Temosen mukaan hänen ajatusmaailmansa eroaa muista elokuva-alan ihmisistä.

- Suomessa on sellainen erikoinen ajatus, että jos tekee taidetta, niin raha pitää saada kokonaan jostain muualta. Mä taas lähden siitä, että se taide on uskottavampaa, jos siihen on valmis laittamaan myös omia rahojaan.

Temosen mukaan Elokuvasäätiö oli ihan ihmeissään siitä, että ohjaaja laittoi projektiin omat rahansa kiinni.

- Mulle on valjennut tämän projektin aikana se, että Helsingin pieni eliitti on todella vieraantunut kaikesta muusta maailmasta.

Hamppari oli siis leffalle todella tärkeä juttu, mutta löytyy oheistuotteista muutakin ihmeteltävää. Entäs sitten tämä Teit meistä kauniin -jojo?

- Cokis-jojo oli ensimmäinen oheistuote, jonka meidän sukupolvi muistaa. Se on vapauden symboli, ohjaaja perustelee.

YleX


- Elokuvaohjaaja ja Apulannan ex-basisti—
- En ole basisti.
- Hm?
- http://www.enolebasisti.com
- Aivan. Eli siis elokuvaohjaaja Tuukka Temonen, tervetuloa Fiktiivisten keskustelujen haastatteluun. Olemme täällä keskustelemassa Teit meistä kauniin -elokuvasta. Oletko mielestäsi oikea mies ohjaamaan elokuvan?
- No, olenhan sentään Apulannan entinen basisti, joten luonnollisesti.
- Mutta juuri teit selväksi, ettet—
– Kun aihe on niin lähellä itseä, sen tuntee tosi hyvin ja tietää, miten sitä pitää käsitellä, ja millaisista kulmista sitä pitää katsoa.
- On esitetty epäilyksiä, että Teit meistä kauniin -elokuva olisi falski ja teollinen teos, joka vain rahastaa nostalgiannälkäisillä entisillä teineillä, maalaillen kuvaa lapsuuden lama-ajoista, samalla mainostaen yhtyeen käsittämätöntä erinomaisuutta.
- Tämähän on se tyypillinen kriitikon näkökulma. Minusta on erikoista, että kriitikko ylipäänsä hahmona on olemassa. Elokuva-arviohan on aina suoranaista vihapuhetta elokuvataidetta vastaan. Paitsi jos arvio on tietysti hyvä. Minusta on tietysti hauskaa, että vaikkapa Kalle Kinnunen totesi, että elokuva on “teollista vanukasta”, meillä kuitenkin on pienenä tee-se-itse-firmana indiemeininki ja kaikkihan tietävät, että mikäli esimerkiksi panttaa talonsa elokuvaa varten, on helppo tehdä taiteen edessä sellaisia ratkaisuja, joita suuri yleisö saattaisi karsastaa. Suomessa on sellainen erikoinen ajatus, että jos tekee taidetta, niin raha pitää saada kokonaan jostain muualta. Mä taas lähden siitä, että se taide on uskottavampaa, jos siihen on valmis laittamaan myös omia rahojaan. Ei tule valittua sitä kaikkein varminta ja valmiiksi pureskelluinta tietä silloin, kun on vastuu ainoastaan itselleen ja omalle kodilleen ja loppuelämälleen.
- Aivan. Elokuvan oheismainonta on myös huomattu—
- Siksihän mainostetaan, että huomataan, eikö?
- Totta. Etenkin tämä Hesburger-diilinne on herättänyt keskustelua.
- Mun mielestä se on ihan järjettömän punkkia, että tuollainen turkulainen perheyritys, jolla on pitkät perinteet, laittaa anarkian merkin mainokseen ja haluaa poiketa heidän hyvin konservatiivisesta korporaatiomaailmasta tähän suuntaan.
- Mutta eikö käytännössä tässä tilanne mene toisin päin - anarkian merkki korporaation rahantekijänä ei juuri anarkiasta kerro? Eikö tämä ole tekopyhää?
- Tiedätkö mikä on tekopyhää? Se, että pitäisi tehdä mitä sanotaan! Niin kuin nyt vaikka punkkarit. Pitäisi olla yhteiskuntakriittinen ja pitäisi miettiä vähävaraisia ja pitäisi yrittää murtaa sortavat järjestelmät! Pitäisi ja pitäisi!
- Niin, no—
- Tiedätkö mikä on oikeata punkkia? Se, että pesee aamulla hampaat ja menee kouluun! Se, että opiskelee itselleen kunniallisen ammatin. Se, että tienaa omat rahansa ja äänestää sopivaa ehdokasta vaaleissa! Mutta ennen kaikkea se on oikeata punkkia, että antaa hallituksen tehdä rauhassa omat ratkaisunsa eikä lähde huutelemaan poliittisille kentille! Se on sitä aitoa punkkia!
- Kas, kaadoit riehuessasi kahvia HOK-Elanto-paidallesi. Onko se punkkia?
- Alepasta ostettiin teininä kaljat. Tämä paita on vapauden symboli.
- Kiitos haastattelusta, Tuukka Temonen.
- Kiitos.

Hallituksen paperi: Työttömät jatkossa aina haastatteluun 3 kk välein – rikkomuksista sanktiot täysimääräisinä

2.9.16

Hallitus kertoo budjettineuvotteluissa hyväksytyssä työllisyystoimien listauksessaan, että työttömät kutsutaan jatkossa poikkeuksetta TE-toimiston haastatteluun kolmen kuukauden välein. Työvoimaviranomaisen asettaman työllistymissuunnitelman rikkomuksista seuraa sanktio.

Torstaina julkaistussa Hallituksen päätös työllisyyttä lisäävistä toimista -liitteessä kerrotaan, että ”työ- ja elinkeinotoimistojen palvelutoimintaa uudistetaan toteuttamalla työttömien määräaikaishaastattelut poikkeuksetta kolmen kuukauden välein”.

– Velvoittavan työllistymissuunnitelman toteutumista seurataan tehostetusti ja rikkomuksista säädetyt sanktiot toimeenpannaan täysimääräisesti, hallitus kertoo.

Dokumentin mukaan hallituksen strategiaistunto seuraa järjestelmän noudattamista kuukausittain. Haastattelujärjestelmän ”toimeenpano turvataan tarvittaessa tulosperusteisena ostopalveluna ja suurimpien kaupunkien vastuuta työvoimapolitiikasta lisätään käynnistyvissä kokeiluissa”.

Kokoomuslehti Verkkouutiset kertoi budjettineuvotteluiden alla ”työttömyysturvaleikkuriksi” kutsutusta suunnitelmasta, jonka mukaan työttömällä olisi joka kolmas kuukausi haastattelu työvoimahallinnon edustajan kanssa. Työttömän aktiivisuuden kolmen kuukauden tarkastelu voisi johtaa työttömyysturvan asteittaisiin leikkauksiin, kerralla kolmen prosentin alennuksina. Tästä ei kuitenkaan puhuta hallituksen työllisyyspaperissa.

Uusi Suomi


- Istuutukaahan alas, herra...Mäki-Jaskari, paperit sanovat?
- Juu, Joosehan mää oon.
- Aivan kyllä. Eli siis tiedätte, miksi olette täällä?
- Tuli kirije teiltä, että pittäis tulla juttelemaan.
- Juuri niin. Te olette siis jääneet työttömäksi. Mutta tehän olette olleet maatalousyrittäjä?
- Näihän se on. Kolokytä vuotta. Ensin yritettiin vilijellä mutta hallahan ne vilijat vei. Sitten tuli vielä maataloustuissa onkelmia eikä maitotilakaa oikeen kannattanu niin oli pakko laittaa sukutila myyntiin ja nyt pittäis varmaan keksiä jotain.
- Kyllä, kyllä. Eipä hätää, sillä meillä on olemassa teille ratkaisu! Kyllä teistä vielä työntekijä tehdään!
- Emminä tiiä...
- Höpö höpö. Tiedätte varmaankin kysynnän ja tarjonnan lain?
- Tottakai. Jos luuaan kysyntää niin sitten voiaan tarjotakki.
- No niin. Meillä olisi tiedossa teille vahvasti kasvavalla alalla työpaikka, jossa saatte tavata paljon uusia ihmisiä ja tehdä luovia ratkaisuja interaktiossa!
- Mitähän ny.
- Arvon herra Mäki-Jaskari, tiedättekö te montako työtöntä Suomessa oli kesällä 2016?
- No empä kyllä tiijä.
- Minäpä kerron. 216 000!
- Se on aika palijon!
- No nimenomaan! Nyt on tehty hallituksen toimesta päätös, että JOKAINEN näistä työttömistä haastatellaan kolmen kuukauden välein! Te olette juuri nyt sellaisessa haastattelussa!
- Ahaa?
- Tiedättekö te, montako tuntia vuodessa menee, jos jokainen työtön haastatellaan 3 kuukauden välein puolen tunnin haastattelussa? Se on 428 000 tuntia, joka jaettuna seitsemällä ja puolella tunnilla tarkoittaa 57 067 työpäivää!
- Jahaas...
- Tämä taas jaetaan vuoden työpäivillä, joita on 253 kappaletta ja usko tai älä, Sipilän hallitus on tällä yksinkertaisella ranneliikkeellä juuri luonut 225 henkilötyövuotta töitä!
- Voihan herranjestas! Kyllähä ny on!
- Että älkääpä huolestuko, herra Mäki-Jaskari, me lähdetään nyt ostamaan teille tämmöinen näppärä halpa puku ja Mikki Hiiri -solmio ja teillä on oma ensimmäinen itse tekemänne työttömän haastattelu kello 13!
- Kyllä on hianoa, kun tyättömästä näin hualta pidetään!

Koulutuksesta leikataan sittenkin: Yliopistoilta lähtee 14 miljoonaa – "Tuli täysin puskista"

17.8.16

Hallitus esittää kilpailukykysopimuksen vuoksi yli 20 miljoonan euron leikkauksia yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitukseen. Oppilaitoksille ja niiden työntekijöille uudet leikkaukset tulivat yllätyksenä.

Hallitus ehdottaa budjettiesityksessään yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitukseen uusia leikkauksia, jotka tulivat oppilaitoksille ja niiden työntekijöille yllätyksenä.

Ammatilliseen koulutukseen tehtävä 200 miljoonan euron leikkaus oli jo aiemmin tiedossa, mutta hallitus on lisäksi tekemässä yli 20 miljoonan euron lisäleikkaukset, valtiovarainministeriöstä vahvistetaan Taloussanomille.

Ne supistavat yliopistojen rahoitusta 13,9 miljoonalla, yksityisten ammattikorkeakoulujen rahoitusta 6,9 miljoonalla ja ammatillisen koulutuksen rahoitusta 2–3 miljoonalla.

Kesäkuussa valtiovarainministerin salkun ottanut Petteri Orpo (kok.) on useaan otteeseen vakuuttanut, ettei koulutuksesta enää leikata. Opetus- ja korkeakoulualaa edustavalle Sivistystyönantajille asia selvisi vasta perjantaina.

– Tämä tuli täysin puskista. Olemme hyvin hämmentyneitä, Sivistystyönantajien toimitusjohtaja Teemu Hassinen sanoo.

...

Taloussanomat


- Petteri, nyt kun lähdetään sinne juhliin, niin muistat sitten käyttäytyä, jooko?
- Joo joo. Mä lupaan, että se viime kerta oli viimeinen.

***

- Petteri, nyt kun kohta ollaan siellä juhlapaikalla, niin osaathan olla. Et esitä kukkupiiloleikkiä.
- En en. Lupaan.

***

- Petteri, nyt noustaan autosta. Muista mitä lupasit.
- Hei, mun sanaan voi luottaa.

***

*kop kop*
*ovi aukeaa*
- No hei, Mira! Kiva nähdä!
- Hei äiti ja iskä. Tämä on nyt se Petteri, josta...PETTERI! HOUSUT TAKAISIN YLÖS NYT!
- KUKKUPIILOOO!

Donald Trump kohautti jälleen: Nimitti Obamaa ISISin perustajaksi

12.8.16

Tuskin päivää ilman Yhdysvaltain republikaanipuolueen presidenttiehdokkaan Donald Trumpin räväkkäästä kommentista syntynyttä kohua.

Keskiviikkona Trumpin retoriikka keräsi jälleen uusia kierroksia kampanjatilaisuudessa Sunrisen kaupungissa Floridassa, jossa Trump väitti väistyvän presidentin Barack Obaman olevan terrorijärjestö Isisin ”perustaja”. Osansa sai tietysti myös Trumpin kilpasisko paikasta Valkoisessa talossa, demokraattien ehdokas Hillary Clinton.

– Isis osoittaa kunniaa Obamalle. Hän on ISISin perustaja. Hän perusti ISISin. Ja sanoisin, että hänen kumppaninsa perustamisessa oli kavala Hillary Clinton, Trump sanoi muun muassa Guardianin mukaan.

Trump käytti puheessaan useaan kertaan Obamasta tämän koko nimeä, Barack Hussein Obama. Näin hän halusi ilmeisesti herättää ihmisissä mielleyhtymiä presidentin ja ääri-islamismin välillä.

Kuka on vastuussa ISISistä?

Republikaanipuolue on kritisoinut Obaman hallintoa riittämättömistä toimista terrorijärjestöä vastaan. ISIS pitää edelleen hallussaan laajoja alueita Irakin ja Syyrian valtioiden alueilla. Trump on ottanut kuitenkin retoriikassaan ison harppauksen muuta puoluetta edemmäksi.

Monen arvion mukaan ISISin synty juontaa juurensa Irakin sotaan ja sitä maassa seuranneeseen valtatyhjiöön. Yhdysvaltojen johtaman liittouman hyökkäyksestä Irakiin päätti republikaanipresidentti George W. Bush.

Trump on syyllistänyt Clintonia myös vuoden 2012 terrori-iskusta Yhdysvaltain konsulaattiin Bengasin kaupungissa Libyassa. Hyökkäyksessä kuoli Yhdysvaltain suurlähettiläs ja kolme muuta Yhdysvaltain kansalaista.

Clinton oli iskun aikaan maan ulkoministeri. Hän on saanut runsaasti kritiikkiä siitä, että hän käytti ministerinä omaa siviilisähköpostiaan työasioidensa hoitoon, mikä altisti viestit tietoturvariskille. Clintonin ei kuitenkaan katsottu syyllistyneen rikokseen.

....

Aamulehti


- Ja siksi, hyvät reformiklubin jäsenet, on selvää, että politiikkamme ongelma on se, että annamme liikaa valtaa poliitikoille. Meidän tulisi siirtyä välittömästi tärkeissä asioissa kansanäänestyksiin ja—
- Humpuukia.
- Mitä?
- Suora demokratia on kyllä kaunis ajatus, mutta se olettaa, että jokainen äänestäjä tutkisi asioita huolella eikä hänen mielipiteensä olisi heilautettavissa demagogien avustuksella.
- Mutta kyllähän äänestäjät ovat fiksuja, jos heidän antaa päättää.
- En usko. Äänestäjät nielevät mitä tahansa, jos se vain tukee heidän omaa ajattelutapaansa. Ja usko kun kerron: maa on täynnä pikkumaisia ihmisiä, rasisteja ja kaiken maailman katkeria hahmoja.
- Kuinka kyynistä. Lyödäänkö asiasta veto?
- Lyödään vain. Lyön omaisuuteni vetoa siitä, että pääsen 400 päivässä New Yorkista Clevelandiin ja republikaanisen puolueen presidenttiehdokkaaksi. Aion myös tehdä sen siten, että haukun kilpakumppaneitani jatkuvasti, valehtelen ja liioittelen asioita ja muutenkin kylvän silkkaa riitaa kaikkialle.
- Miten luulet onnistuvasi?
- Hei, Diiliä tuli kuitenkin 14 kautta. Enköhän minä yhtä mediarumbaa osaa pyörittää.
- Entä mitä sitten, jos satutkin onnistumaan? Aiotko presidentiksi asti?
- No en todellakaan. Sitten väännän vain kaiken sanomani niin rajuksi parodiaksi, ettei kukaan enää luule, että olisin tosissani. Kyllä ne sitten äänestävät vastaehdokasta kun tajuavat, että olen vitsillä mukana.
- Saa nähdä, tuskin pääset niin pitkälle. Sano moikat omaisuudellesi!
- Ei, se olet nyt sinä, joka pääset sanomaan lompakollesi “you’re fired.” No niin, miespalvelijani Passepartout, lähdetään. Meillä on pitkä matka edessä.

Britannian eroleiri joutui heti pyörtämään lupauksiaan

26.6.16

Maahanmuutto jatkuu eikä julkinen terveydenhuoltojärjestelmä saakaan luvattuja varoja. Britannian eroa EU:sta vaatineet ovat joutuneet jo perumaan puheitaan.

Britannian EU-eroa vaatineet kampanjoijat ovat joutuneet heti pyörtämään kampanjassaan esittämiään lupauksia maahanmuutosta ja julkisen terveydenhuollon petraamisesta.

Konservatiivien europarlamentaarikko Daniel Hannan myönsi myöhään perjantaina, että muista EU-maista Britanniaan suuntautuva maahanmuutto jatkuu EU-eron jälkeenkin.

– EU-eroa kannattaneet äänestäjät joutuvat pettymään, jos he luulevat, että tästä lähin Britanniaan ei tule lainkaan muuttajia EU:n alueelta, Hannan sanoi Britannian yleisradioyhtiö BBC:lle.

Eroleiri oli ottanut kampanjassaan voimakkaasti kantaa maahanmuuton rajoittamiseen.
– Pyydämme vain jonkinlaista valvontaa siihen, ketkä tulevat maahan ja kuinka paljon tulijoita on, Hannan sanoi nyt.

Itsenäisyyspuolueen Farage: Tapahtui virhe

Britanniassa kansanäänestystä edeltänyttä kampanjointia syytettiin molemmilla puolilla likaiseksi peliksi, jossa valheita ja puolitotuuksia ei säästelty.

Maahanmuutto ja Britannian EU:lle tilittämät maksut olivat keskeisiä kampanjateemoja.

Jo perjantaina itsenäisyyspuolueen Ukipin johtaja Nigel Farage joutui pyörtämään lupauksen siitä, että Britannian Brysseliin viikoittain maksamat 350 miljoonaa puntaa käytettäisiin julkisen terveydenhuoltojärjestelmän rahoittamiseen, mikäli Britannia eroaa EU:sta. Farage sanoi televisiohaastattelussa, että lupaus oli ollut virhe.

EU-eron puolesta kampanjoinut konservatiiviparlamentaarikko Liam Fox vuorostaan epäili, olisiko Britannian syytä ollenkaan ryhtyä EU:sta eroamisen menettelyyn. Hän viittasi Lissabonin sopimuksen artikla 50:een, joka antaa raamit jäsenvaltion eroamiselle unionista.

– Ennen kansanäänestystä sanottiin monenlaisia asioita, joita ehkä on syytä pohtia tarkemmin. Tämän artiklan käyttö on yksi niistä, Fox sanoi brittilehti Guardianin mukaan.

Ennen päätöksiä olisi syytä ainakin käydä läpi tarkka harkinta-aika, Fox painotti.

Yle


*ringaling*
- Sanoma Magazinesin asiakaspalvelu, kuinka voin auttaa?
- Päivää! Minä haluaisin nyt irtisanoa minun Aku Ankan tilaukseni!
- Kuinka ikävää. Ettekö pidä lehdestämme?
- No siis luen toki joka viikko.
- Miksi sitten haluatte lopettaa tilauksenne?
- No siis ensinnäkin siksi, että minulle tulee mainoksia postiluukusta ja tekin tulette postiluukusta.
- Aha…?
- Toisekseen tämä tilaus maksaa 69 euroa vuodessa ja sillä rahalla voisin ostaa vaikka mitä muuta!
- Se on aivan totta kyllä.
- Että nyt kyllä minä irtisanon tilauksen.
- Oletteko nyt ihan varma, ettette halua pysyä tilaajana?
- OLEN! Nyt loppuu se tilaus heti! Olette kaikki ihan tyhmiä!
- Asia selvä. Harmin paikka, tilaus päättyy. Hei hei.
- Hei hei, ei tule ikävä!

***

(kaksi viikkoa myöhemmin)
*ringaling*
- Sanoma Magazinesin asiakaspalvelu, kuinka voin auttaa?
- Päivää! Minulle ei ole nyt kahteen viikkoon tullut Aku Ankkaa! Että mikä tämä juttu nyt on? Ja sitä paitsi minulle tulee edelleen postin kautta mainoksia!
- Mainoksille emme voi mitään, ne tulevat teille muutenkin ellei teillä ole “ei mainoksia” -kylttiä. Mutta tuosta lehdestä, antakaahan kun katson…näyttää siltä, että olette irtisanoneet tilauksenne.
- Niin olen! Eli missä se Aku Ankka nyt on!
- No se Aku Ankka ei tule teille, jos ette tilaa. Tai voitte toki ostaa irtonumeromyynnistä, jolloin hinta on 3 euroa 20 senttiä per lehti.
- Mutta minä haluan jokaisen Aku Ankan!
- Se on mahdollista, mutta siinä tapauksessa Ankkojen hinta on teille 166 euroa ja 40 senttiä.
- MITÄ! Kauhean kallista! Enkö minä muka voi ostaa niitä irtonumeroita samalla hinnalla kuin silloin se kestotilauksen aikana? Enkö minä voisi saada vähän alennusta?
- Eli siis ymmärsinkö nyt oikein: olette irtisanoneet tilauksenne näyttävän kärttyisästi syistä, jotka eivät käytännössä ole edes meidän vikaamme ja nyt toivotte, että saisitte tuotteemme samoilla ehdoilla kuin silloin kun olitte vielä tilaaja?
- NO KYLLÄ! En minä silleen _oikeasti_ ajatellut, että se tilaus irtisanottaisiin!

Perheenyhdistämisen tiukentamiselle tulossa eduskunnan siunaus

15.6.16

Eduskunta on hyväksymässä perheenyhdistämisen tiukennukset hallituksen esityksen mukaisena. Perheenyhdistämisen suuntaa-antaviin tulorajoihin eduskunta ei puutu.

Eduskunta on tiukentamassa turvapaikan tai oleskeluluvan saaneiden perheenyhdistämisiä. Perheenyhdistämisen edellytyksenä on jatkossa riittävä toimeentulo. Turvapaikanhakijalla pitää olla Maahanmuuttoviraston ohjeen mukaan 2 600 euron nettotulot kuukaudessa, jotta hän voisi saada puolison ja kaksi lasta Suomeen.

Nettotuloihin lasketaan mukaan muun muassa lapsilisät ja mahdollinen asumistuki. Perheen elättäminen ei saa vaatia toimeentulotuen käyttöä.

Tulorajaa ei sovelleta, jos turvapaikan saaneen perheenjäsenet jättävät hakemuksensa kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä. Toimeentulovaatimus koskee myös kiintiöpakolaisia.

Toimeentulovaatimuksista voidaan poiketa, jos siihen on poikkeuksellisen painava syy tai lapsen etu sitä vaatii. Tuloraja ei koske Suomen eikä Pohjoismaiden kansalaisia.

Lakimuutoksella toimeentuloedellytys laajenee koskemaan suojelua saavien niin sanottuja vanhoja perheitä, jotka ovat olleet olemassa jo ennen perheenkokoajan Suomeen tuloa.

Perheenkokoajalta vaaditaan turvattua toimeentuloa jo nykyisen lain perusteella niissä tapauksissa, joissa perheenyhdistämistä haetaan Suomeen tulon jälkeen muodostetulle perheelle.

Eduskunnan hallintovaliokunta päätti lakimuutoksen sisällöstä tiistaina. Lopullisesti muutos hyväksytään täysistunnossa.

Oppositiopuolueet eivät hyväksy tiukennuksia. Oppositio muun muassa pitää Maahanmuuttoviraston määrittelemää suuntaa-antavaa 2 600 euron tulorajaa kahden vanhemman ja kahden lapsen perheelle kohtuuttomana.

Yle


- Maahanmuuttoviraston alaisuudessa toimiva yksityinen konsultti Edvard Klausberg, tervetuloa Fiktiivisten keskustelujen haastatteluun.
- Kiitti hei, kiitti kosolti!
- Te olette ymmärtääkseni olleet ajamassa tätä perheenyhdistämisen tiukentamista tulotason takia. Voitteko kertoa lisää?
- No siis tottakai. Elikkä mä nyt selvitän tätä hommaa sulle täs fläppitaulul, onks jees sulle? Okei. Eli mä piirrän tähän nyt tämmösen koordinaatiston. Et jos nyt katot tossa, nii esimerkiksi tos on Libanon, elikkä niinku 25%. Ja sit tässä on Tsad, niin se on niinku 3,7%. Ja sit tässä on Ruotsi, niin sekin on 1,53%. Nii sit täs on Suomi, niin 0,22%! Hiffaatsä!
- Nyt en oikein...
- Okei, venaa venaa. Mä selitän. Mä selitän. Eli kato sähän tiedät ku Microsoft anto just kenkää ihan sika monelle tyypille?
- Kyllä, muistan otsikot.
- Eli siis hiffaatsä, et syy siihen, et porukka saa kenkää siks Microsoftilta, ku niiku Windows-puhelinten markkinaosuus on ALLE PROSENTIN!
- Joo?
- Eli siis kato ku markkinaosuus on niin kehno, niin sillon pitää selkeesti tehdä jotain organisatoorisii muutoksii, muuten ei kannata pitää siis koko hommaa pydes!
- Kertokaa toki lisää.
- Eli siis täs niinku turvapaikanhakijahommassa per capita Suomi on aivan totaalisen down. Siis niin ku katotaan tota meidän keskimääräist pakolaismäärää, niin me asutetaan vaan 0,22% pakolaisia meidän maan asujamistoon nähden. Ja ottaen huomioon, et me ollaan pieni kansa, nii se pakolaismäärä on TOSI pieni. Ei meil oo mitään kilpailuetuu esimerkiks Ruotsiin nähden. Siks mä lähin tekemään niinku full business case overhaul, eli meidän pitää selkeesti erottuu eri meiningil meidän kilpailijoist.
- Ja?
- No siis tsekkaa vaiks Applee. Ne on erottunu siten, että niillä on selkeesti kalliimpaa kamaa joka taas menee silleen varakkaammalle posselle. Ja Eliashan sen sit hiffas siel Teatterin VIP-huoneessa et Edvard, TÄÄ ON SE JUTTU joka meidän pitää hoitaa siihen pakolaisongelmaan. Eli meidän pitää olla selkeesti semmonen luksusvaihtoehto! Ja sit me funtsittiin, et mikä on se keskimääränen nettoliksa minkä suomalainen duunari vetää. Eli me laskettiin mediaaniliksa ja sit siitä netot, niin nettona kouraan jää abaut 2250 euroo.
- Hmm?
- Nii sit me funtsittiin et meidän pitää selkeesti luksustuotteena hinnotella tää veks plebeijiltä! Nii sit me törmättiin semmoseen suhteellisen raundiin lukuun et 2600 euroo nettona käteen ja sit pääsee niiku tänne skulailee hommii. Ja sit ku on selkeesti ylempää keskiluokkaa, niin on mahiksii et sit voi investoida vaik kotimaiseen teollisuuteen ja sit me ollaan selkeesti taas ykkönen! Ja sit voidaan saada meidän markkinaosuudet kasvamaan ihan eri meiningil.
- Tuota...olettekohan te nyt käsittäneet pakolaispolitiikan ihan oikein?
- Hei, Suomi Oy Ab, pakolaispolitiikka on vaan yks osasto meidän firmas ja näil muutoksil se on ihan hiton houkutteleva!

Päivän meili kansanedustaja Li Anderssonille: Onneksi olkoon

7.6.16

Olette tullut käytännössä valituksi vasemmistoliiton uudeksi puheenjohtajaksi jo ennen puoluekokousta. Saitte jäsenäänestyksessä lähes 62 prosenttia annetuista äänistä. Aino-Kaisa Pekonen ja Jari Myllykoski luopuivat ehdokkuudesta.

Tällainen puheenjohtajan valintatapa on problemaattinen. Eikö puoluekokouksen pitäisi valita puheenjohtaja ja käydä sitä ennen asiaa koskeva keskustelu. Nyt päätös on sinetöity etukäteen valmiiksi ja puoluekokous saa vain taputtaa. Tästä tulevat mieleen ihan toiset järjestelmät kuin länsimainen demokratia.

Jokainen puolue toimii omalla kulttuurillaan. Vasemmistoliitossa nyt käytetty malli ei ole kuitenkaan loppuun asti harkittu. Kannattaisiko Oulun puoluekokouksessa keskustella tästä?

IL


- Olisko lounaan paikka?
- Kyllä olisi. Mitäs, olisko sushia?
- Sushi kuulostaa hyvältä. Lähetkö Ilmo kanssa messiin?
- Joo! Sushi on tosi jees. Marjatta?
- Diggaan sushista täysiä. Jere, miksi sä olet niin tuohtunut?
- Minusta tällainen on problemaattista. Tässä vain mennään syömään paikkaan, josta kaikki pitävät. Ei se ole demokraattista.
- Täh? Miten niin?
- Annahan kun selitän. Ensiksi teemme siten, että meistä asettuu valitsijamiehiksi ehdolle jotkut.
- Minä voisin--
- Marjatta ei voi. Pitää olla valitsijaMIES. Ilmo, oletko sä valitsijamies?
- Jere, mitä hittoa sä nyt selität.
- OOTKO SÄ NYT VAI ETKÖ OO HALUATKO SÄ SYÖMÄÄN VAI ET.
- Okei, mä oon sit semmoinen valitsijamies. Urpo.
- Urpo ei ole täällä. Minä olen toinen. No niin, nyt laitetaan sitten lappuja hattuun. Kirjoitetaan sinne valitsijamiehen nimi, jonka halutaan äänestävän lounaspaikkaa. Näin, minä kirjoitan ekan. Noin. Laittakaahan lappuja.
- Ei mua oikein kiinnostele lappujen laittaminen sun hattuun.
- Olkaa sitten tuollaisia. Aika päättyi! Katsotaan laput, tai siis lappu...valitsijamieheksi on valittu JERE! Eli minä! Jes! Ja minä päätän, että me menemme nyt lounaalle Amican ruokalaan! Siellä on palapaistia.
- Sä olet Jere yks mulkku.
- Sitä on länsimainen demokratia!

Elina Lepomäki kohtaa poliittisen satiirin

6.6.16


Twitter


- Kokoomuksen puheenjohtajaehdokas Elina Lepomäki, tervetuloa Fiktiivisten keskustelujen haastatteluun.
- Kiitos.
- Kävitte taannoin Twitterissä keskustelua Uutisraportti-ohjelman juontajan ja käsikirjoittajan Tuomas Peltomäen kautta teitä käsitelleestä televisio-ohjelmasta.
- Olisin varovainen käyttäessäni termiä "tv-ohjelma" videopätkästä, jonka suurin osa porukasta katsoo internetistä.
- Totta, totta. Olitte kuitenkin tuohtunut siitä, että teille laitetaan sanoja suuhun.
- Tämä on totta.
- Miten suhtaudutte siihen, että olette haastateltavana huumoriblogissa, jonka pointti nimenomaan on kärjistää mielipiteitä? Tässähän nimenomaan laitetaan sanoja suuhunne.
- Minä olen sitä mieltä, että tämä on hyvä. APUA! Ei minun niin pitänyt sanoa. Aivan kuin--
- Niin?
- Aivan kuin joku pakottaisi minut sanomaan asioita, joita en tarkoita!
- Onko poliittinen julkisuus teille uusi asia?
- On. Eikun ei ole! Mitä tämä on?
- Tämä on huumoria. Tai sitten tämä on välillä tapa purkaa argumentteja ja näyttää niistä tietyt kulmat.
- En arvosta tätä lainkaan. Tämä ei ole hauskaa.
- Ei tämän tarvitse aina olla hauskaa. Miten sanoisitte noin suoranaisesti - mikä mahtaa olla keskimääräisen kannattajanne ydinviesti esimerkiksi sosiaalitukien käytön ja verosuunnittelun suhteen?
- Mitä tekemistä sillä on tämän kanssa?
- No, oletatte, että moni tulkitsee vaikkapa Uutisraportin asioita haluamallaan tavalla. Miten näkisitte oman poliittisten lausuntojenne toimivan tässä suhteessa?
- Niin?
- Jos olette sitä mieltä, että sekä sosiaalitukien käyttäminen että verosuunnittelu ovat ok, koska ovat laillisia ja siksi moraalisia, niin miksi ette sano niin, vaan kiertelette?
- Mitä tarkoitatte?
- Jos perustuloa käsittelevän keskustelun kontekstissa toteatte, lainaan teitä: "Mun mielestä hyvinvointivaltio on mennyt aika kauas tarkoituksestaan, jos se toimii, niin kuin nykyisellään, vähän tämmöisenä kenen tahansa järjestelmäbingona, että otanpa itselleni mahdollisimman paljon ulos" mutta ette koskaan mainitse asiaa verosuunnitteluasiassa, vaan toteatte että "jokainen joka käyttää … mitä tahansa verovähennystä hyväkseen, kuten vaikka käy Tallinnan laivalla hakemassa juhannusjuomia, niin mun on hirveen vaikea nähdä siinä mitään moraalitonta" - ettekö näe mitään kummallista siinä, että valitsette periaatteessa samoista asioista eri kantoja kontekstista riippuen?
- Mutta enhän minä ole eri mieltä näistä asioista!
- Aivan totta, kuten Twitterissä mainitsitte. Koetteko, että poliittisessa viestissänne on ongelma, jos kerran sanotte asioita ja ne tulkitaan jatkuvasti väärin?
- Minä sanon aina mitä ajattelen. Suoraan.
- No ettekö te siis omassa poliittisessa viestissänne pidä puheenvuorojanne sellaisina, että ne voi tulkita sillä tavalla kuten haluaa? Ettekö te toimi siis aivan samalla tavalla kuin Uutisraportti? Pitäisikö teistä itsestänne tehdä oikaisuvaatimus? Elina Lepomäki, oletteko te sketsiohjelma?
- Ei tämä ole huumoria! Ei tässä ole mitään hauskaa! Oikeasti minulla olisi tähän varmasti vastaus! Tässä vain laitetaan sanoja minun suuhuni! Joku voi luulla, että ajattelen näin oikeasti!
- Niin, niin laitetaan. Semmoista se on.

Työkokeilun ”aivopieru” kuumensi ministerin: ”Teille ei tunnu kelpaavan mikään!”

15.4.16

Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström (ps.) vastasi tänään eduskunnan kyselytunnilla kritiikkiin koskien hallituksen työnäytekokeilua.

Työnäytettä on ehditty kritisoimaan palkattomaan työhön pakottamiseksi.

Lindström korosti, että työtön voi antaa työnäytteen täysin vapaaehtoisesti.

– Älkää nyt ampuko ideoita alas, ennen kuin niitä on edes julkistettu, Lindström sanoi.

Tämän jälkeen oppositiopuolue vasemmistoliiton kansanedustaja Annika Lapintie syytti työnäytekokeilun olevan ”hallituksen aivopieru”. Lindströmin mielestä ilmaisu oli alatyylinen.

Lapintie huomautti, että Suomessa on jo koeaika, osa-aikatyötä ja silpputyötä.

– Luoko hallitus uuden ilmaistyöntekijöiden luokan? Lapintie kysyi.

Lindström kuumeni selvästi Lapintien syytöksistä.

– Te puhuitte, että joutuisi – ikään kuin pakotetaan. Juuri sanoin, että tämä on vapaaehtoisuuteen pohjautuva. Tämä on kokeilu. Jollei se toimi, se lopetetaan. Teille ei tunnu kelpaavan mikään! Lindström tuohtui.

Myös vasemmistoliiton Li Andersson kysyi Lindströmiltä työnäytteestä. Hän oli huolissaan siitä, että työnäyte korvaisi palkkaamisen.

– Se huoli, että tässä oltaisiin luomassa joku ilmaistyömarkkina, niin kuten sanoin äsken, tämä malli on kesken, Lindström sanoi.

Hän vakuutti, että jos porsaanreikiä ja riskejä löytyy, kokeilua ei tehdä.

Lindstöm esittelee tarkemmin hallituksen työllistämistoimia ensi viikolla tiedotustilaisuudessa.

Uusi Suomi


- Hei! Nyt mää sen keksin! Nyt mää sen keksin!
- No mitä?
- Mä keksin miten saadaan työllistettyä kaikki työttömät.
- Eikä? Aivan upeaa, valtavaa suorastaan!
- Tiedän. Ja mä keksin sen aivan itse!
- No, kerro! Kerro miten se tehtäisiin.
- Okei, annas kun mä selitän, tää on nimittäin tajunnanräjäyttävää. Sähän tiedät, mikä on isoin ongelma työntekijöiden palkkaamisessa?
- No?
- No se, että miten sä saat ne työntekijät tuottamaan enemmän kuin mitä ne kuluttavat firmalle.
- Joo…?
- Et niin kuin sulla pitää olla hyvä bisnesidea ja sitten sen yhden henkilön työpanoksen pitäisi tuottaa enemmän kassavirtaa kuin sen ylläpitäminen maksaa. Jopa sen verran, että jää katetta.
- No kerro lisää!
- Mikä on leijonanosa työntekijäkuluista?
- Verot?
- Ei verot vaan sen työntekijän PALKKA.
- Palkka?
- Niin, palkkahan on kulu! Niin ajattele jos ne työntekijät eivät saisi lainkaan _palkkaa_, niin sittenhän kun sen palkan suhteen maksetaan myös veroja, niin ne verotkin laskisivat!
- Ahaa?
- Ja koska ei makseta palkkaa, niin ei kerry lainkaan eläkettä, joten eläkemaksutkin katoaisivat kuin tuhka tuuleen!
- Joo?
- Joten toisin sanoen jokainen euro, jonka se työntekijä toisi kassavirtaa, se olisi ihan pelkkää plussaa!
- No mutta miksi joku tulisi töihin ilman palkkaa?
- Tää on hei vapaaehtoinen malli, ei tartte heti dumata.
- No mutta miksi joku tulisi töihin vapaaehtoisesti ilman palkkaa?
- Näyttääkseen että osaa.
- Täydellinen ajatus. Ostan ajatuksen välittömästi ja se otetaan rajatusti käyttöön vuonna 2019.
- Niinkö?
- Kyllä. Vastedes nimittäin en maksa ainoallekaan ministerille, joka tulee henkselit paukkuen tekemään hommia, joihin kyvyt eivät selvästikään riitä.

Unkari: Euroopassa on 900 ”vaarallista aluetta” – mukana paikkoja Tukholmasta ja Kööpenhaminasta

14.4.16

UNKARIN hallituksen mukaan maahanmuutto on synnyttänyt Euroopan pääkaupunkeihin alueita, joihin on vaarallista mennä. Tällaisia kaupunginosia on hallituksen mukaan muun muassa Tukholmassa, Berliinissä ja Pariisissa.

Alueet on lueteltu tällä viikolla avatulla verkkosivustolla. Sivusto on osa kampanjaa, jolla Unkari vastustaa Euroopan unionin päätöstä sijoittaa turvapaikanhakijoita eri jäsenmaihin. Unioni päätti 160 000 tulijan uudelleen sijoittamisesta syyskuussa.

UNKARIN pääministeri Viktor Orbán vastustaa kiivaasti erityisesti muslimien maahanmuuttoa ja on toistuvasti esittänyt turvapaikanhakijat turvallisuusuhkana.

Orbán imoitti alkuvuodesta järjestävänsä EU:n pakolaiskiintiöistä kansanäänestyksen, jossa unkarilaisilta kysytään ”haluatko, että EU voi määrätä muiden kuin Unkarin kansalaisten asuttamisesta Unkariin ilman Unkarin parlamentin suostumusta?”

Äänestyspäivää ei ole vielä päätetty.

KANSANÄÄNESTYKSEN vuoksi avatun sivuston mukaan ”vaarallisia alueita” on kaupungeissa, joissa asuu paljon maahanmuuttajia. Sivustolla on kartta, jossa muun muassa Tukholman, Kööpenhaminan ja Berliinin päälle on lisätty punainen varoitusteksti ”no-go”.

Merkillä hallitus tarkoittaa sellaisia kaupunginosia, joita ”viranomaiset eivät pysty tai pystyvät vain isoin ponnistuksin pitämään valvonnassaan”.

”Näillä alueilla vastaanottoyhteiskunnan kirjoitetut tai kirjoittamattomat normit eivät juuri toteudu”, sivustolla kirjoitetaan.

Unkarin mukaan tällaisia alueita on ympäri Eurooppaa jo 900, mutta sivusto ei tarkenna, millä perusteella tietyt kaupunginosat on luokiteltu vaarallisiksi.

UNKARILAINEN 444.hu-uutissivusto sai Unkarin ulkoministeriöltä perustelut joidenkin kaupunkien osalta. Perustelut ovat lähinnä viittauksia yksittäisiin blogeihin ja nettisivuihin.

Tukholman osalta ulkoministeriö viittasi Ruotsissa asuvan amerikkalaisen blogitekstiin, jossa kerrottiin Ruotsin poliisin vuonna 2014 listaamista ongelmallisista alueista. Bloggaaja tosin huomauttaa itsekin tekstissään, ettei Ruotsin poliisi kutsu alueita Unkarin hallituksen käyttämällä termillä ”no go”.

Ulkoministeriö viittaa jo poistettuun viranomaissivuun, vaikka tuoreempaakin tieto on saatavilla. Viimeksi joulukuussa Ruotsin poliisi julkaisi raportin ongelmallisista alueista. Raportin mukaan Ruotsissa on 53 aluetta, joissa järjestäytynyt rikollisuus haittaa arkielämää ja yritystoimintaa.

BERLIINISTÄ ulkoministeriö nimesi Neuköllnin vaaralliseksi kaupunginosaksi, 444.hu kertoo. Ulkoministeriö sanoi uutissivustolle, että perustelut luokitukseen löytyvät Berliinin kaupungin virallisilta sivuilta. Suomessa Neukölln tunnetaan lähinnä nuorten turistien suosimana kaupunginosana.

...

HS


- Soititte, pääministeri?
- Joo. Tarvitsen toimistooni matkatoimistovirkailijan.
- Lähetämme parhaan henkilömme heti.

***

- Päivää, halusitteko matkustaa johonkin, herra pääministeri?
- En varsinaisesti. Mites näitä kaupunkeja, mites toi Berliini.
- Ah! Kulttuurin kehto! Berliinin sykkivä taidekulttuuri ja ruoka ovat ehdottomasti kokemisen arvoisia! Eri maiden gastronomiset elämykset nostavat veden kielelle, ja--
- Onko siellä neekereitä.
- Anteeksi, mutta tuohan on todella rasistisesti sanottu.
- Olkoon vaan. Onko siellä neekereitä.
- Berliini on kansojen sulatusuuni! Yhteisen elämän ja rakkauden kehto!
- Eli siis onko.
- No erilaisia ihmisiä siellä on paljon. Ketään ei diskriminoida.
- No hyi. Ei sit sinne voi mennä. Merkitsen listaan.
- Mihin listaan?
- Näette sitten.

Panamalainen lakitoimisto sotki Punaisen Ristin rahanpesuun

11.4.16

Tietovuodon asiakirjat paljastavat, että Mossack Fonseca on säännöllisesti hyödyntänyt kansalaisjärjestöjen, kuten kansainvälisen Punaisen Ristin ja WWF:n nimiä piilottaakseen asiakkaidensa rahojen alkuperän. Järjestöt eivät ole asiakirjojen perusteella tienneet menettelystä.

Niin sanottujen Panaman papereiden mukaan panamalainen lakitoimisto Mossack Fonseca on järjestelmällisesti hyödyntänyt tunnettujen kansainvälisten kansalaisjärjestöjen nimiä piilottaakseen asiakkaidensa rahojen alkuperää.

Ranskalainen Le Monde ja sveitsiläinen Le Matin Dimanche ovat tutkineet Panaman papereita. Asiakirjojen mukaan Mossack Fonseca perusti kaksi ylevältä kuulostavaa säätiötä – Faith Foundationin ja Brotherhood Foundationin.

Asiakirjojen mukaan noin 500 yritystä on siirtänyt varojaan näihin kahteen säätiöihin useiden miljoonien arvosta. Epäilysten välttämiseksi Mossack Fonseca on kuitenkin merkinnyt säätiöiden omistajaksi Punaisen Ristin.

Järjestelyn tarkoituksena on ollut piilottaa varojen tosiasialliset omistajat ja hyödyntää Punaisen Ristin mainetta epäilyttävien varainsiirtojen hälventämiseksi.

Aineistossa on vuodelle 2008 päivätty sähköposti, jossa lakitoimiston työntekijä kertoo, että Mossack Fonsecalla on valmis todistus, jota käytetään säännöllisesti. Sähköpostissa kerrotaan, miten Faith Foundationin edunsaajaksi merkitään juuri kansainvälinen Punainen Risti.

Vuoden 2011 maaliskuussa lähetetyssä sähköpostissa kerrotaan Faith Foundationin edunsaajan osoite. Kyseessä on Sveitsin Genevessä päämajaansa pitävän Punaisen Ristin osoite.

Myös ympäristöjärjestö WWF:n nimeä on hyödynnetty varojen todellisten omistajien piilottelussa.

Asiakirjojen perusteella järjestöt eivät ole tienneet, että niiden nimiä on hyödynnetty varojen piilottelussa. Panaman lakien mukaan järjestöille ei ole tarvinnut kertoa, että ne on merkitty säätiöiden edunsaajiksi, Mossack Fonseca sanoo sähköpostissaan.

Punainen Risti on tyrmistynyt tiedoista.

– Työskentelemme konliktialueilla. Olemme aseettomia. Ainoa suojamme ovat nimemme ja tunnuksemme. Ihmiset luottavat maineeseemme. Mitä jos nämä rahat liittyvät jonkin konliktin osapuoleen. Ajatelkaa, millaisia seurauksia sillä meille olisi, Punaisen Ristin kansainvälisen komitean edustaja Claire Kaplun sanoi uutistoimisto AP:lle.

Punaisen Ristin nimen tai merkin väärinkäyttö on kansainvälisen oikeuden mukaan rangaistavaa. Geneven sopimuksen hyväksyneet valtiot sitoutuvat suojaamaan järjestön mainetta väärinkäytöksiltä.

Yle


*ringaling*
- Mossack Fonseca, kasvoton lakimies puhelimessa.
- No se on kansainvälinen veroviranomainen täällä heippa. Vähän tässä näistä varainsiirroista.
- Ai mistä varainsiirroista? Ei meillä täällä mitään varoja siirretä.
- No siis kun täällä on nämä Faith Foundation ja Brotherhood Foundation, niin ne kiinnostavat.
- Mikä niissä kiinnostaa? Eivät ole yhtään kiinnostavia sellaiset, ei niistä kannata kysellä.
- Eikun nämä nimet ovat vaan niin...jotenkin tuntuvat vähän falskeilta. Ihan niin kuin joku olisi keksinyt, että tällaisia säätiöitä ei ainakaan tutkittaisi.
- Miten niin falskeja? Hä? Aika paksua soitella tänne ja sanoa jotain falskiudesta. Oma nimesikin on varmaan tosi falski, varmaan joku...joku...Heikki.
- Mitä?
- Niin että falski Heikki olet. Helppoheikki. Että ootko itte kiertänyt siis veroja eikun siis perustanut ihan hyviä ja täysin puhdasmielisesti nimettyjä säätiöitä. Että ihan turha soitella tänne! Eiköhän tämä puhelu ollut tässä!
- Hei hei hei, älkääs nyt, vaikutatte jotenkin stressaantuneelta.
- STRESSAANTUNUT OOT ITE ARVAA MILTÄ TUNTUU KUN JOKU SOITTELEE TÄNNE JA SYYTTELEE VERONKIERROSTA EI TUNTUIS KIVALTA SUSTAKAAN HEI!
- Mutta enhän minä syyttänyt teitä vielä mistään. Haluaisin vain tietää, kenen varoja ovat Faith Foundationissa ja Brotherhood Foundationissa.
- Öö...niin siis nehän on...no siis ne mun paprut on siis tuolla vähän kauempana niin en mä nyt _just_ näe niitä omistajia.
- Minä voin kyllä odottaa kun haette ne.
- Jaa...niinkö? Joo...no...ai hitsin vitsi nythän mä muistin että mun sihteeri vei ne just tänään pesuun.
- Pesuun?
- Pesuun? Kuka vei mitään pesuun. Siis vei ne...mitä nyt papereille tehdään...
- Arkistoon?
- Niin just! Arkistoon meni ne, eli en pysty juuri nyt sanomaan teille, että keitä omistajia siellä on!
- Tämä kuulostaa nyt perin epäilyttävältä. Meidän on nyt pakko tulla paikan päälle tutkimaan tätä asiaa.
- Ei! Älkää tulko! Me on just remontoitu! Maali on vielä märkää! Tulee hienoon pukuun tahroja!
- Mutta jos ette voi kertoa omistajia, niin meidän on pakko tutk--
- PUNAINEN RISTI! NE ON PUNAISEN RISTIN RAHOJA!
- Niinkö?
- Joo! Niillä autetaan kuule koko maailmaa ja siellä sota-alueilla saavat lapset niillä rahoilla ruokaa.
- Ai. No sitten. Ei kai tässä mitään. Jatkakaa hommia, mukavaa päivänjatkoa!
- Kiitos! Me jatketaan juuri niin kuin ennenkin!
*klik*