Pages

Tiukempi valvonta iskee Helsingin terasseihin

23.10.13

Tuotteiden mainokset eivät saa näkyä enää ensi keväänä Helsingin terassien päivänvarjoissa ja sivuseinämissä. Myöskään kiinteitä, korkeita rakennelmia ei enää hyväksytä terasseille.

Määräykset sisältyvät yli 500 ravintola- ja kahvilayrittäjän uusiin vuokrasopimuksiin, joita he tekevät loppuvuoteen mennessä Helsingin rakennusviraston kanssa. Sopimukset tulevat voimaan terassikauden alkaessa ensi huhtikuussa ja kestävät kahdeksan vuotta.

Rakennusviraston mukaan tuotemainonta on kielletty jo nykyisissä sopimusehdoissa.

"Sitä ei ole juuri valvottu resurssien puutteen vuoksi, mutta nyt valvontaa kiristetään", kertoo toimistopäällikkö Timo Korhonen ja viittaa siihen, että terassisopimukset siirrettiin kiinteistövirastosta rakennusvirastoon pari vuotta sitten.

Yrittäjiä tiukka mainosten kielto harmittaa.

"Nyt tehdään nykyistä lakia tiukempi mainoskielto, jota meidän mielestämme pitäisi harkita uudelleen", sanoo varatoimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemi Matkailu- ja ravintolapalvelut ry:stä (MaRa).

Jos mainospäivänvarjot kielletään tyystin, yrittäjille tulee Aittoniemen mukaan kallis lasku uusien hankkimisesta.

"Iso sään kestävä varjo maksaa yli 2 000 euroa. Samaan aikaan kaupungin perimät vuokrat nousevat neljästä eurosta neliöltä 12 euroon", hän muistuttaa.

Aittoniemen mukaan eri yrittäjät joutuvat eriarvoiseen asemaan, koska yksityisen tontin omistajan kanssa sopimukset tekeville ei tule samanlaisia määräyksiä.

Toimistopäällikkö Korhonen kiistää näkemyksen: "Muidenkin terassien pitää noudattaa määräystä, jotta kaupunkikuva säilyy eheänä."

Rakennusvirasto ei valvo muita kuin sopimuskumppaneitaan.

Uudet terassiohjeet ovat pikkutarkat. Päivänvarjojen ja markiisien tulee olla yksivärisiä. Pleksi- tai lasikaiteita ei sallita, eikä niihin saa ripustaa suojakankaita.

Painekyllästettyjä kalusteita, penkkejä ja halpoja muovituoleja ei sallita. Valkoisia kalusteita ei saa käyttää, koska väri erottuu häiritsevästi katukuvassa ja häikäisee auringossa.

Terasseihin ei saa rakentaa perustuksia, lattiakoroketta eikä raskaita kiinteitä rakenteita.

"Kaupunki haluaa keveitä, helposti purettavia terasseja. Kaupunki ei halua enää Kämpin terassin kaltaisia rakenteita", kuvaa Korhonen.

HS


- *kuiskaten* Olut.
- Mitä?
- *kuiskaten* Iso kolmonen.
- Mitä?!
- *kuiskaten* Ottaisin Karhun ison kolmosen.
- Puhu nyt ääneen, en mä kuule!
- Siis ottaisin kolmostuopin.
- HILJAA! Haluatko että meiltä lähtee anniskeluluvat? Ja sitä paitsi sulla on sellaiset vaatteet, että näytät vapaa-aikaa viettävältä. Napit kiinni ylös asti. Ja jakaus tukassa keskelle.
- Onks nyt hyvä?
- Vielä hymy pyllyyn, niin sitten tarjoillaan. Mutta vain yksi.
- Kiitos nyt tästä.
- EI KIITOKSIA! Vastenmielisesti juot, tuossa terassin teräsjakkaralla. Ja sitten pois täältä, ennen kuin Rakennusviraston mies tulee kyselemään, että kuka täällä jakkaralla istuu.

Kuwait pohtii homoseksuaalien maahantulon kieltämistä - testit lentokentällä

9.10.13

Terveysministeriön korkea viranomainen kertoi, että maahantulijoille aiotaan tehdä lääketieteelliset tarkastukset, joista mahdollinen homoseksuaalisuus selviäisi. Homoseksuaalisuus on kielletty Persianlahden maissa.

Persianlahden maat suunnittelevat lääketieteellisiä testejä, joilla estettäisiin homoseksuaalien maahantulo, sanoo korkea-arvoinen kuwaitilaisviranomainen. Kuwaitin terveysministeriön kansanterveysosaston johtaja Yousuf Mindkar sanoo, että ehdotusta on määrä pohtia Persianlahden maiden kokouksessa marraskuun alkupuolella.

- Terveyskeskuksissa tehdään rutiiniterveystarkastuksia maahanmuuttajille, kun he tulevat Persianlahden maihin, selittää Mindkar kuwaitilaisen Al Rai -sanomalehden mukaan.

- Me aiomme kuitenkin tiukentaa terveystarkastuksia, jolloin voimme havaita homot, joiden maahantulo sitten estetään Kuwaitiin tai muihin Persianlahden maihin, Mindkar jatkoi.

Mindkar ei kuitenkaan tarkemmin määritellyt, millä tavoilla homoseksuaaleiksi epäillyt aiotaan tarkastaa.

Homoseksuaalisuus on kielletty Bahrainissa, Kuwaitissa, Omanissa, Qatarissa, Saudi-Arabiassa ja Arabiemiirikunnissa. Kuwaitissa homoseksuaalisesta teosta saattaa saada kymmenen vuotta vankeutta, jos osapuolena on alle 21-vuotias. Saudi-Arabiassa teosta saattaa saada kuolemantuomion.

Bahrainissa poliitikot ovat painostaneet estotoimiin, sillä heidän mukaansa maahan on tullut paljon homoseksuaaleja. Vuonna 2011 Bahrainissa pidätettiin 127 ihmistä, jotka olivat osallistuneet "moraalittomaan" juhlaan. Pidätetyt olivat homoseksuaaleja etupäässä Persianlahden maista.

Omanissa puolestaan aiemmin tällä viikolla paikallinen sanomalehti The Week suljettiin, kun se oli julkaissut homoseksuaalisuuteen myönteisesti suhtautuneen artikkelin.

Yle


- Anteeksi, tulettekos tänne tullin puolelle?
- No mutta siis tottakai, ilman muuta.
- Tarkistetaan matkalaukut.
- Miksi?
- No, tämä nyt on rutiini. Missäs asioissa saavutte? On niin hieno pinkki glitteröity lentolaukku.
- Ihana lomareissu vain.
- Anteeksi, millainen?
- Ihana.
- Tuota tuota...hei, mites se menee se yksi kappale?
- Mikä?
- Barbra Streisandin Don't Rain on my Parade.
- Ööh, tuota..."don't tell me not to live / just sit and putter / life's candy and the sun's a ball of butter / don't bring around a cloud / to rain on my parade"!
- Just se! Kuulkaahan nyt, meidän on--
- Kauanko tämä kestää? Aviomieheni odottaa.
- AHA! Tulihan se sieltä! Jäitte kiikkiin! Teidät on pidätetty!
- Mistä hyvästä?
- Tehän olette homo, arvon herra!
*mäiskäys käsilaukulla*
- ETTÄS KEHTAATTE! Vaikka vanhempani ovatkin Itä-Saksasta, olen aivan yhtä leidi kuin siskonikin!
- ...
- ?!
- Eipä tässä muuta. Turvallista matkaa.