Pages

Haastemies on tavoitellut SCC:n Ritaluomaa jo kaksi kuukautta

3.12.14

Hämeenlinna ei ole saanut purettua kiinteistökauppaa Sunny Car Centerin 16,3 hehtaarin tontista. Kannetta ei ole voitu käsitellä käräjäoikeudessa, koska haastetta ei ole saatu annettua tiedoksi toimitusjohtaja Markku Ritaluomalle.

Ritaluoma on myös Sunny Car Centerin ainoa päättäjä ja vastuuhenkilö. Hän on yhtiön ainoa hallituksen jäsen eikä yhtiön nimenkirjoitusoikeutta ole annettu kenellekään muulle.

Haastemiehet ovat kaksi kuukautta tavoitelleet Ritaluomaa. Seitsemän päivää -lehti tavoitti Ritaluoman aamulla 1. lokakuuta Helsingin-Vantaan lentokentältä, josta hän lähti Floridaan.

Kanta-Hämeen käräjäoikeudesta kanteen tiedoksianto on siirretty Espoon käräjäoikeuteen. Espoo on Ritaluoman kotikunta.

- Emme pysty tekemään mitään. Kävimme Ritaluoman kotiovella. Meille kerrottiin, että hän on ulkomailla ja palaa vuoden loppuun mennessä, Espoon käräjäoikeuden haastemies Arto Arima sanoo.

Muutenkin …tavoitellaan
Ritaluomaa tavoitellaan myös Sunny Car Centerin erääntyneistä laskuista, joita on jo ulosotossa sadoilla tuhansilla euroilla. Verotilitysten, eläkemaksujen ja sosiaaliturvamaksujen lisäksi haetaan maksua autotalon tontille pystytetystä pylonista.

Käräjäoikeuteen on myös tehty haastehakemuksia maksamattomista laskuista. Saataviaan perii muun muassa Sunny Car Centerin käyttämä hämeenlinnalainen asianajaja.

Ariman mukaan tiedoksiannot voitaisiin toimittaa Sunny Car Centerin Hämeenlinnan toimipaikkaan sijaistiedoksiantona. Haasteen ottaisi vastaan joku yhtiön työntekijä, koska sitä ei voida toimittaa nimenkirjoittajalle. Sijaistiedoksiantoa voidaan käyttää, jos henkilö välttelee haasteen vastaanottamista.

- Meillä on kuitenkin tieto, että henkilö on ulkomailla ja palaa. Sitä ei voida ajatella suoranaisena välttelynä, Arima kertoo.

Haaste voitaisiin toimittaa myös Yhdysvaltain viranomaisten kautta Ritaluomalle Floridaan. Ariman mukaan tällaisesta menettelystä tekee päätöksen ministeriö.

Jos vastaajaa ei tavoiteta, tiedoksianto voidaan tehdä julkaisemalla siitä kuulutus Virallisessa Lehdessä.

- Kuuluttaminen Virallisessa lehdessä on kantajan (Hämeenlinnan kaupungin) asia, Arima sanoo.

Hämeen Sanomat ei tiistaina tavoittanut Markku Ritaluomaa

Hämeen Sanomat


- Kop kop, Hämeenlinnan käräjäoikeus kokoontuu. Ensimmäinen asia asialistalla: onko haastemies jo saanut Markku Ritaluoman kiinni?
- Ei ole, herra puheenjohtaja.
- No oletteko koittaneet laittaa sähköpostia?
- Olemme, mutta kukaan ei vastaa siihen.
- Entä tekstiviestiä?
- Olemme, kukaan ei vastaa siihen.
- Facebookissa viestiä?
- Chat on pois päällä eikä seinälle voi kirjoittaa eikä yksityisviestejä hyväksytä.
- Oletteko soittaneet?
- Olemme! Ja sieltä vastataankin!
- Mistä puhelimeen vastataan?
- Floridasta.
- No eikös se sitten oo se Ritaluoma?
- Tavallaan...
- Tavallaan?
- No sieltä vastaa aina joku Ritaluoma, luulimme ensin että se on Markku Ritaluoma mut sit kun esittelimme itsemme ja asiamme kävikin ilmi, että kyseinen möreä-ääninen henkilö on kuulemma Rita Luoma, amerikkalaistunut televisiopersoona ja diiva joka esittää goottilaisia hahmoja elokuvissa taiteilijanimellä Sunny Garcenther.
- No hö. Tinder?
- Ei Rita Luoma käynyt tykkäämässä takaisin :/

Pohjoisessa pyryttää lunta – etelässä lauhtuu

2.12.14

Suomen yli liikkuu lähipäivien aikana useampi säärintama itään. Pohjois-Suomeen on tiedossa reippaasti lisää lunta, etelässä sää on pääosin poutaista ja ajoittain myös aurinkoista.

Lapissa lumisade yleistyy lännestä alkaen tiistaiaamuna. Lunta voi kertyä Koillismaalla sekä osassa Lappia yli 10 cm, paikoin jopa 15 cm. Maan eteläosassa sää pysyttelee poutaisena ja myös maan keskiosassa sademäärät jäävät hyvin vähäisiksi. Koko maassa sää lauhtuu ja tuulet voimistuvat.

Sateet väistyvät keskiviikkoaamuun mennessä itään ja itse keskiviikkopäivä on poutainen lähes koko maassa. Monin paikoin aurinkokin pääsee paistamaan, erityisesti maan eteläosissa. Illalla Lappiin saapuu lännestä uusi lumisadealue ja yöllä sateita tulee suuressa osassa maata, etelässä ja maan keskiosissa sateet ovat räntää tai vettä.

Torstaiksi sateet ovat jo väistyneet itään ja päivä on jälleen pääosin poutainen ja pilvipeite voi jälleen rakoilla eri puolilla maata.

Yle


- Jee! Eduskunta puoltaa lakiesitystä! Mahtavaa!
- Voi voi, nyt käy Suomen huonosti.
- Miten niin? Hyvin kävi!
- Herra laskee tulta ja tulikiveä maan päälle kuten Sodomassa ja Gomorrassa. Minä sanon. Odottakaapa vain. Luoja meitä varjelkoon.

Kirja: Toimittajien virheet maksoivat satoja miljoonia Talvivaaralle

26.11.14

Tänään julkistettu kirja arvostelee voimakkaasti osaa kaivosyhtiö Talvivaarasta kirjoittaneista toimittajista virheellisestä ja asenteellisesta uutisoinnista.

Talvivaaralta on jäänyt kielteisen kirjoittelun takia "satojen miljoonien eurojen" sijoitukset saamatta, vapaa toimittaja ja tietokirjailija Marko Erola kirjoittaa mediayhtiö Talentumin kustantamassa kirjassa Kirottu kaivos.

– Sadat miljoonat ovat jääneet saamatta, kun rahoittajat ovat sanoneet, ettei sinänsä kiinnostavaan Talvivaaraan voi sijoittaa sen huonon maineen takia, kirjassa kirjoitetaan siteeraten Talvivaaran talousjohtajaa Saila Miettinen-Lähdettä.

Erola arvostelee hyvin mediakriittisessä kirjassaan Talvivaarasta uutisoineiden yksittäisten toimittajien tekstejä ja jopa yksittäisten haastateltavien kommentteja. Kirja on lähestymistavaltaan poikkeuksellinen, koska yleensä mediakritiikki kohdistuu koko mediaan, eikä henkilöi toimittajia.

Erola kirjoittaa päättäneensä tehdä kirjan, koska hänen mukaansa media on kertonut Talvivaaran tarinan väärin ja osa toimittajista on kirjoittanut yhtiöstä suhteuttamatta ja usein tarkoituksenhakuisesti.

...

Taloussanomat


*ringaling*
- Kustannusosakeyhtiö Talentum, kuinka voin auttaa?
- Päivää. Saako teiltä semmoisia satukirjoja, joihin voi tilata päähenkilön nimen?
- Kyllä! Eli siis tämä henkilökohtainen satukirja painetaan räätälöitynä ajattelemallesi lapselle. Ikimuistoisessa sadussaan hän pääsee seikkailemaan, ratkomaan ongelmia ja vaikuttamaan tapahtumien kulkuun, sekä olemaan tarinan rohkea sankari.
- Miten se toimii?
- Satuun sijoitetaan lapsen nimi, ikä, kotipaikka ja hänen 2-3 rakkainta ystäväänsä.
- Kuulostaa hyvältä! Eli siis lapsen nimi on Pekka Perä, ikä 50 vuotta, kotipaikka Talvivaara, 2-3 rakasta ystävää ovat ilkeä toimittaja Juha Kauppinen, talousjohtaja Saila Miettinen-Lähde ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
- Se onnistuu! Ja mikä tilaajan nimi oli?
- Marko Erola. Korjaan, toimittaja Marko Erola.
- Kirja toimitetaan pian.
- Kiitos!
- Kiitos!

Poliisi ottaa rekkareiden lukulaitteen vakikäyttöön

24.11.14

Poliisihallitus vahvistaa, että kokeilussa ollut laitteisto on hyväksytty liikennevalvontavälineeksi.

Sovellus pystyy tunnistamaan autojen rekisterikilvet liikennevirrasta. Laite hälyttää, jos tunnistettu rekisteritunnus kuuluu autoon, joka on poistettu liikennekäytöstä, on katsastamatta tai on ilmoitettu varastetuksi. Myös maksamaton ajoneuvovero aiheuttaa hälytyksen.

Laitteistossa on lisäksi videovalvontakamera, jolla voidaan kuvata esimerkiksi vaaralliset ohitukset. Siinä on myös keskinopeusmittari, jota voidaan hyödyntää nopeusvalvonnassa.

IL


- Konstaapelit!
- Niin?
- Tässä on siis tämä uusi järjestelmä.
- Ahaa?
- Eli toinen teistä käyttää tätä lukulaitetta, joka lukee rekisterikilvet.
- Selvä!
- Ja toinen teistä sitten ruudun perusteella kirjoittaa sakkoilmoitukset tänne verkkopalveluumme.
- Selvä!
- Onko kysyttävää? Niin, konstaapeli Makkonen?
- Mitä koulutuksia tähän tarvitsee?
- Meillä on tämä lukulaitekurssi ja sitten meillä on ollut tuo verkkopalvelun käyttökurssi.
- Mutta minä olen käynyt vain sakkoilmoitusten kirjoituskurssin.
- Ja minä vain lukulaitekurssin!
- Se ei haittaa. Pyrkimyksenämme on koostaa parit siten, että aina toinen konstaapeleista osaa lukea ja toinen kirjoittaa.

Keskusta repi jo 7 prosentti­yksikön kaulan kokoomukseen

21.11.14

Pääministeripuolue kokoomuksen alamäki on jyrkentynyt, kertoo tuore HS-gallup.

Puoluekantansa kertoneista enää 17,4 prosenttia äänestäisi kokoomusta, mikäli eduskuntavaalit pidettäisiin nyt. Kysely tehtiin loka–marraskuussa.

Eduskuntavaaleissa kokoomuksen kannatus on ollut yhtä alhaalla viimeksi vuonna 1972.

Edellisessä HS-gallupissa syys–lokakuussa kokoomusta olisi äänestänyt vielä 19,4 prosenttia.

Oppositiopuolue keskusta nousi suurimmaksi puolueeksi jo syys–lokakuussa, mutta ero kokoomukseen oli tuolloin vain pari prosenttiyksikköä.

Nyt kaula on kasvanut jo seitsemään prosenttiyksikköön. Keskustaa äänestäisi 24,5 prosenttia puoluekantansa kertoneista.

...

HS


- Tervetuloa Fiktiivisten keskustelujen haastatteluun, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.
- Kiitos.
- Teillä on kannatus tällä hetkellä 19,5%. Mitä mieltä olette EU:n nykytilanteesta?
- ...
- Ja kas, juuri saamamme tiedon mukaan keskustan kannatus on nyt 21,3%. Mikä on puolueenne suhtautuminen Natoon?
- ...
- Kannatuksenne näköjään nousi 22,6 prosenttiin. Oletteko ajatellut avata Twitter-tilin?
- ...
- Ja tässä kohtaa keskustan kannatus onkin jo 24,5%. Kiitos haastattelusta, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.
- Kiitos.

Tasa-arvoisen avioliittolain äänestyksestä eduskunnassa tulossa jännittävä

20.11.14

Eduskunnan kanta tasa-arvoiseen avioliittolakiin selviää ensi viikon perjantaina. Äänestyksestä on tiettävästi tulossa tasaväkinen, hajontaa lienee etenkin kokoomuksen riveissä.

SDP:n kansanedustaja Mikael Jungner (sd.) arvioi, että SDP:n 42 kansanedustajasta viisi suhtautuu lakiin vastahankaisesti.

- Puheenjohtaja Antti Rinne sanoi syksyllä, että SDP:lle tämä on ihmisoikeuskysymys. Siinä on vaikea yhdenkään demarin äänestää vastaan, koska silloinhan tavallaan vetäisi mattoa Rinteen jalkojen alta, Jungner pohti lakivaliokunnan äänestyksen jälkeen tänään.

Lakivaliokunta päätyi odotetusti jälleen kielteiseen kantaan äänin 9-8. Vastaan olivat keskusta, perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja muutos 2011. Kokoomuksesta kolme vastusti.

Puolesta äänestivät SDP:n, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n edustajat sekä kokoomuksen Jaana Pelkonen. He ovat tehneet vastalauseen nyt läpi menneelle kielteiselle mietinnölle.

Lakivaliokunnan kokoomuslainen puheenjohtaja Anne Holmlund kuuluu vastustajiin. Hänelle kynnyskysymys on samaa sukupuolta olevien oikeus ulkoiseen adoptioon. Myös moni muu vastustaja perusteli kielteistä kantaansa lasten oikeuksilla.

Varamiehinä torstaina äänestäneet Mika Niikko (ps.) ja Kalle Jokinen (kok.) sanoivat äänestäneensä kuten lastenoikeuksien päivänä oli sopivaa.

- On tärkeää pitää avioliitto samansisältöisenä, jotta voimme turvata lapsille isän ja äidin jatkossakin, Niikko sanoi.

Puoltajien kuten Pelkosen mielestä lapselle on tärkeintä, että hänellä on ihminen tai ihmisiä, jotka rakastavat häntä.

Jani Toivola (vihr.) uskoo, että eduskunnan äänestyksessä voi tapahtua mitä tahansa. Hän huomauttaa, että lainsäädäntö on jo alkanut muuttaa perhekäsitystä, eikä tasa-arvoinen avioliittolaki määritä uudelleen lapsen etua vaan vahvistaa sitä.

Suomessa elää noin 10 000 lasta sateenkaariperheissä.

Suomen kaltainen rekisteröidyn parisuhteen malli on muun muassa Saksassa, Sveitsissä, Unkarissa ja Sloveniassa.

Jos vastalauseen eli tasa-arvoisen avioliittolain kannattajat voittavat ensi viikolla, suuri valiokunta tekee uuden mietinnön ja asia tuodaan uudestaan eduskunnalle. Holmlund ei osannut arvioida aikataulua.

KSML


- Ajokortti ja rekisteriote.
- Tässä.
- Mikä nyt on ongelmana?
- Katsokaas, teillä on lapsi takapenkillä.
- Niin?
- Ja teillä on ilmastoimaton auto.
- Niin?
- Lapsen etu olisi kyllä ilmastoitu auto. Tämä ilmastoimaton auto on nyt rekisteröity sekä teille että puolisollenne, joten tämä ei kyllä käy.
- Enkö minä nyt saa ajaa tällä?
- No siis siten voidaan tehdä, että puolisonne tai te saatte rekisteröidä itsellenne tuon auton ja ajaa lasta harjoituksiin mutta toinen ei saa.
- Mutta jos minä sairastun?
- No sitten se toinen ei…hetkinen, eiks me olla käyty tää keskustelu jo miljoona kertaa?
- Mitä?
- Miten monta kertaa tää juttu pitää selittää tän dialogin kautta? Mun mielestä Fiktiivisissä on käyty vertauskuvallisesti läpi jo tuhat kertaa se, miten uskomattoman idioottimaisia nää vastalauseet on verrattuna siihen JURIDISEEN juttuun mitä tässä on jo valmiiksi!
- Anteeksi, nyt en ymmärrä, minä vain ajan tätä autoa…
- No minä väännän tämän nyt rautalangasta. Porukkaa ahdistaa se, että homot pääsisivät naimisiin. Tämän perusteella väännetään kaiken maailman olkiukkoja ja puhutaan siitä, että kyllä lapsella on oikeus biologisiin vanhempiinsa. NO VOI JUMALAUTA! Ei kukaan tule hakemaan niitä onnellisten heteroperheiden biologisia lapsia väkisin homopareille! Ei varmasti! Sen sijaan tilanne on se, että homot voivat nyt jo adoptoida, mutta lapsi saa siinä tapauksessa vain yhden vanhemman. JA SE ON IHAN LAILLISTA NYT! Tää uusi avioliittolaki paitsi antaisi muutenkin ihmisille samat oikeudet ja lisäksi lapselle kaksi vanhempaa yhden sijasta!
- Mutta…
- Kumpi on lapsen etu? Yksi vanhempi vai kaksi vanhempaa?
- Minulla on Ford.
- Ei helvetti. Minä en jaksa enää tätä saakelin vääntämistä. Voisitteko nyt vihdoinkin esimerkiksi hoitaa tämän lain voimaan jotta ei tarvitsisi enää tapella tutkainta vastaan? Jumaliste. Menen hakemaan beaujolaista murheeseen, tämänvuotiset tulivat tänään myyntiin.
- Tuo on muuten alkoholimainontaa. Kohta Evira laittaa blogin kiinni.
- Nyt hiljaa.

Yli tuhat poliisia marssi siniset pipot päässä Mannerheimintietä

19.11.14

Poliisien runsaslukuinen mielenilmausmarssi on kulkenut Helsingin keskustan läpi. Helsingin poliisilaitoksen arvion mukaan paikalla oli yli 1200 marssijaa. Etukäteen mielenilmaukseen oli ilmoittautunut noin tuhat jäsentä Suomen Poliisijärjestöjen Liitosta.

Osallistujien letka ulottui Lasipalatsin edustalta Musiikkitalolle saakka.
- Marssi sujui tänään kokonaisuudessaan varsin rauhallisissa tunnelmissa pienistä liikenneruuhkista huolimatta, kertoo ylikomisario Jere Roimu Helsingin poliisilaitokselta.

Mielenosoittajat marssivat Mannerheimintietä pitkin Musiikkitalolta Senaatintorille, jossa kuullaan muun muassa kansanedustajien puheita.
STT:n toimittajan mukaan mielenosoitus on sujunut rauhallisesti ja hiljaisesti.
Mielenosoittajat ovat pukeutuneet sinisiin pipoihin ja poliisijärjestön liiveihin. Toimittaja kuvailee heidän käytöstään juhlallisen arvokkaaksi. Joukkoa innostettiin megafonilla huutamaan, että "meitä on liian vähän", mutta tulokset näyttivät jäävän vaisuiksi.

Mielenilmaus jatkuu neljään asti, joten Senaatintorin ympäristössä voi esiintyä ruuhkia.

AL


- ...Joten mä sit funtsin, että jos mä vaikka tulisin mukaan siihen sun rahankuljetusauton ryöstökeikkaan.
- En mä tiedä. Ootko sä tarpeeksi kova jätkä?
- Mä? Siis kysyt sä multa että oonksmä tarpeeksi kova jätkä?
- Niin. Kestätkö sä sen paineen?
- Kyllä mä poliiseille pärjään. Ei ne uskalla ees tapella mun kaa.
- Niinkö?
- No tuu mun kaa pihalle, näytän.

***

- No niin, tuolla on kato 1200 kyttää. HEI SIAT! TULKAA TAPPELEMAAN! VEDÄN TEITÄ KAIKKIA TURPAAN!
- MEITÄ ON LIIAN VÄHÄN!
- Kato, mähän sanoin.

Kittilän kunnanjohtaja sai potkut

18.11.14

Kittilän kunnanjohtaja Anna Mäkelä saa potkut. Kittilän kunnanvaltuusto päätti irtisanoa kunnanjohtajan maanantaina äänestyksen jälkeen.

Valtuusto päätti asiasta lopullisesti äänin 22–1, neljä tyhjää.

Valtuusto päätti myös, että irtisanominen pannaan täytäntöön heti ja kunnanjohtaja vapautetaan välittömästi tehtävistään.

Kunnanjohtajan erottamista valmistellut tilapäinen valiokunta esitti valtuustolle, että se päättäisi irtisanoa kunnanjohtaja Anna Mäkelän. Valiokunnan mukaan kunnanjohtajan ja Kittilän kunnan päättäjien välillä vallitsee merkittävä luottamuspula. Valiokunnan mielestä kunnanjohtajaa ei ole mahdollista siirtää muihin tehtäviin Kittilän kunnan organisaation sisällä.

...

Yle


- Kop kop, kop kop. Seuraavaksi esityslistalla kunnanjohtajan potkut.
- Keskustelemmeko me tästä asiasta siis?
- Eiköhän tämä ole aika suoraan kuulkaa sillä tavalla, että Helsingin likka lähtee takaisin sinne Helsinkiin. Tässä on vahva luottamuspula.
- Minkä takia ette enää luota minuun?
- No koska jos ees hissihankintoja ei voi tehdä kilpailulain vastaisesti kaverille vinkkaamalla niin ei se käy jos joku kantelee. Mitä jos meidän mökkidiilit tai porosafarisopimuksetkin tulevat päivänvaloon? En mä voi luottaa siihen, että meidän bisnekset eivät tulisi poliisin tietoon.
- Kai te nyt ymmärrätte, että tämä on aika lailla laitonta hommaa. Laittomasta irtisanomisesta tulee meikälle aika muhkeat korvaukset.
- Mikä laiton irtisanominen. Mikä tää on tää lakijuttu, mistä koko ajan puhutaan? Kyllä minä olen viimeiset 30 vuotta tehnyt täällä just mitä haluan niin kuin haluan eikä hyvä ystäväni poliisipäällikkökään ole ollut sitä mieltä, että olisin tehnyt jotain väärin! Vaikka ollaan bisneksistä paljon saunassa juteltukin!
- No, ihan miten haluatte, mutta minä lyön vetoa, että mikäli te nyt irtisanotte minut, niin tästä tulee vielä isompi mediahulina.
- Ei tule. Ei ole ennenkään tullut. Aina olen saanut tehdä kuten haluan. Minä! Minä! Minä! Ja se on oikein! Kysykää vaikka siskoltani, hänen mukaansa olen hyvä veli.

Aluehallintovirasto kielsi viski-sanan käytön yksityisissä blogeissa

11.10.14

Aluehallintovirasto (Avi) on kieltänyt kahta suomalaista blogistia kirjoittamasta viskistä, jos se liittyy Helsingissä kahden viikon kuluttua järjestettävään Olut & viskiexpoon. Samalla Olut & viskiexpon nimestä ja logosta piti pudottaa viski-sana pois.

Nyt Olutexpo Finland -nimellä järjestettävä tapahtuma sai lopulta anniskeluluvan Avilta sillä ehdolla, että Googlesta ei tule linkkiä tapahtumaan hakusanalla "viski", kertoo tapahtuman järjestäjä Mikki Nyman.
Avin vaatimuksesta Nyman pyysi kahta blogistia poistamaan yksityisistä blogeistaan kaikki viskiin liittyvät maininnat.

Jaskankaljat-blogia pitävä Jaakko Matikainen ja Mushimalt-blogia pitävä Nikolas kertovat, että alun perin he saivat Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviralta luvan kertoa blogeissaan, mitä viskejä messuilla on tarjolla ja luonnehtia niitä.

"Halusin tehdä asiat oikein, että ei tule ongelmia kenellekään. He antoivat selvät ohjeet: ei saa ottaa rahallista korvausta kirjoituksesta ja viskien hintoja ei saa olla esillä. Suoria mainoslauseita ei saa olla esillä missään nimessä", Matikainen kertoo.

Yllättäen Avi oli Mikki Nymaniin yhteydessä tällä viikolla. Avi oli asiasta eri mieltä kuin Valvira. Avin mukaan kaikki logot ja maininnat, jotka liittyvät viskeihin ovat kiellettyjä – niin olut & viskiexpon omilla sivuilla kuin yksityishenkilöiden blogeissa, joissa exposta puhutaan.

"Nyman oli minuun ja Jaakkoon yhteydessä. Hän pyysi, että otsikot ja viski-sanat, jotka liittyvät tapahtumaan, pitää poistaa tai muuten tapahtuma ei saa anniskelulupia", Nikolas kertoo.

"Ensin tuli reaktio, että nytkö alkaa yksityishenkilöiden määrääminen ja valvominen. Poistin heti logot ja muut maininnat, kuten määrättiin. Sitten tuli mieleen, että entäs jos olisin jättänyt logot paikoilleen? Olisiko se johtanut siihen, että tapahtuma perutaan yksityishenkilön takia, joka sinänsä ei ole tekemisissä tilaisuuden kanssa?" Nikolas kysyy.
Aluehallintovirasto katsoo, että tapahtuma mainostaa yksityisten blogien kautta. "Aluehallintovirasto katsoi, että me olemme jotenkin osallisia, vaikka emme ole", Nikolas sanoo.
Myös Jaakko Matikainen suostui siivoamaan bloginsa.

"En halua olla se olutblogi, joka estää oluttapahtuman järjestämisen. Eihän siinä olisi mitään järkeä", Matikainen sanoo.
Matikainen kertoo, että asioista pitää nyt puhua kieli keskellä suuta, ettei Avi peruuta lupia viime tingassa.

"En halua enempää kaivaa verta nenästä sellaiselta taholta, jonka kanssa taistelua ei voi voittaa. Kunhan messut ovat ohi, niin voin kysyä, että onko tässä yksityisen henkilön sananvapautta estetty", Matikainen sanoo.

Mikki Nyman anoi ja sai Patentti- ja rekisterihallitukselta keväällä luvan Olut & Viskiexpo Finland -toiminimeen. Nyman hämmästelee, että viranomainen estää laillisesti hankitun ja myönnetyn toiminimen käytön.

"Tapahtuman jälkeen otan Patentti- ja rekisterihallitukseen yhteyttä. Teen selvityspyynnön, sillä haluan mustaa valkoisella, miksi minulta evätään yrityksen virallisen toiminimen käyttö", Nyman sanoo.
Nymanin mukaan anniskelulupa tapahtumaan myönnettiin eilen perjantaina, kun blogistit olivat poistaneet kaikki viski-viittaukset tapahtumaan.

"Jos Nikolas nimittäisi tapahtumaa Olut & viskiexpoksi eikä olisi muuttanut kirjoituksiaan, en olisi voinut asialle mitään. Minulta olisi evätty anniskeluoikeus ja olisin ajautunut konkurssiin", Nyman sanoo.
Aluehallintovirastosta ei lauantaina tavoitettu ketään haastattelua varten.

HS


*ringaling*
- Haloota, bloginpitäjä.
- Aluehallintavirastosta päivää.
- Päivää.
- Kirjoittelette sitten tapahtumasta niin ettei saisi.
- Mitä ihmettä?
- Lapsille viinaksia suosittelette. Alkoholia markkinoitte. Bruttokansantuotteen pudotatte.
- Anteeksi?
- Tuoreimmassa bloggauksessanne on selvästi mainittu tislattu alkoholijuoma!
- Häh?
- Nyt se on poistettava.
- Minähän kirjoitin vain hiihtotapahtumasta.
- ?
- Joka järjestetään kuudetta kertaa.

Soundi-lehden legendaarinen toimittaja Juho Juntunen irtisanottiin

17.3.14

Soundi-lehden legendaarinen erikoistoimittaja ja sarjakuvataiteilija Juho Juntunen (s. 1953) irtisanottiin torstaina.

Irtisanominen liittyy leikkauksiin, joita Soundi-lehdessä on tehty sen jälkeen, kun Pop Media osti voittoa tuottaneen lehden A-lehdiltä syksyllä 2013.

"Palasin sairaslomalta töihin kuukausi sitten ja sain irtisanomisilmoituksen torstaina. Koska siirryimme Pop Mediaan vanhoina työntekijöinä, palkka juoksee vielä kuusi kuukautta", Juntunen vahvistaa Helsingin Sanomille.

Hän kuvaa oloaan haikeaksi.

"Kun lehden omistaja vaihtui, tapahtui kovia asioita. Alkoivat yt-neuvottelut, joissa tapahtui jo silloin irtisanomisia, ja lisäksi ihmisiä pantiin puolipäivätöihin. Sivumäärä pieneni, ja lopulta olin ainoa Pop Median kuukausipalkkainen toimittaja."

Pop Media julkaisee myös esimerkiksi Rumba-lehteä.

Juntunen oli vuosikymmeniä Soundin suosituin toimittaja, jonka tyylivalikoima ulottui underground- ja gonzo-henkisestä irrottelusta asiallisiin haastatteluihin.

Hän on pitkän uransa aikana kirjoittanut myös esimerkiksi Suosikkiin ja Ilta-Sanomiin.

Juntunen on myös kirjoittanut kirjat esimerkiksi Tuuliajolla-kiertueesta, HIM-yhtyeestä ja tatuointikulttuurista sekä julkaissut useita sarjakuva-albumeita.

"Täytyy toivoa, että löydän piirroksilleni uuden kodin. Miksen voi kirjoittaa lehtiinkin. Muitakin projekteja on, kuten aina, mutta niistä ei voi vielä puhua", Juntunen kertoo.

Soundi-lehden päätoimittaja Mikko Meriläinen kertoo, että kaikki henkilöstöpolitiikkaan liittyvät ratkaisut ovat tulleet suoraan Pop Medialta.

"Soundi syntyy näilläkin voimilla, mutta täysin toisin. Ennen tehtiin lehti lähinnä vakituisella työvoimalla, nyt lähinnä avustajavoimin."

Pop Median toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen sanoo, että rakennemuutos on nyt valmis.

"Meillä ei ole enää päätoimittajien ja toimituspäälliköiden lisäksi toimittajan tittelillä olevia työntekijöitä."

Häkkinen sanoo Pop Median siirtyneen yli 50-prosenttisesti tekemään digitaalisia sisältöjä.

"Lehtiä tehdään siinä sivussa jonkin verran. Rytmi-lehti yhdistettiin Soundiin vuodenvaihteessa. Yhtään lehteä ei olla lakkauttamassa, koska tilaajamäärät ovat riittäviä."

HS


*ringaling*
- Pop Media, toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen puhelimessa.
- No se on Helsingin Sanomien toimittaja täältä, päivää.
- Hyvää päivää.
- Pitääkö paikkansa, että olette irtisanoneet Soundi-lehdestä pitkäaikaisen toimittajan Juho Juntusen?
- No jos hän on toimittaja, niin ilman muuta.
- Lehdestä?
- Joo, ei meidän lehdessä ole enää toimittajia, paitsi pää-. Pitäähän nyt meillä olla joku hallinnollinen hahmo siellä.
- Voiko Soundi jatkaa samanlaisena ilman Juntusen kuvituksia?
- Niin siis anteeksi, kuka tämä Juntunen siis on?
- 39 vuotta Soundiin kirjoittanut legendaarinen gonzo- ja rocktoimittaja.
- En ole kuullutkaan. Jos se on toimittaja, lehtemme ei sellaisella mitään tee.
- Lehtenne ei tarvitse toimittajia?
- No ei. Sitä paitsi nykyään kaikki on netissä. Me laitamme jutut mieluummin sinne ja jos jää aikaa, teemme vielä lehtiäkin. Kyllähän ne näyttävät porukalle kelpaavan.
- Ettekö pelkää, että tilaajakanta kärsii?
- Emme tietenkään. Tilaajamäärät ovat aivan riittävät, onhan kyseessä Suomen merkittävin rocklehti. Mikä tilaajamääriin voisi muka vaikuttaa?

Oluen myyntiin kaavaillaan lukuisia uusia rajoituksia

11.3.14

Oluen myyntiin voi yhä tulla rajoituksia alkoholilain uudistuksen myötä.

Rajoitukset tarkoittaisivat, että kaljan myynti loppuisi iltakuuden jälkeen perjantaisin ja lauantaisin kaupoissa, kioskeilla ja huoltoasemilla. Oluen myyntiä rajattaisiin myös sunnuntaiaamuisin.

Nykyisin olutta saa myydä aamuyhdeksästä iltayhdeksään.

Päätöksiä ei ole tehty, mutta pelkät kaavailut ovat saaneet vähittäiskaupan takajaloilleen. Rajoituksilla olisi kaupan alan mukaan vakavia seuraamuksia.

Oluen myynnin rajoitukset aiheuttaisivat kaupan mukaan pienten myymälöiden kuolemia ja nostaisivat ruoan hintaa. Useat tuhannet työpaikat olisivat uhattuna.

Alkoholilaista vastaavan peruspalveluministeri Susanna Huovisen (sd) valtiosihteeri Ulla-Maija Rajakangas rauhoittelee kauppiaiden pelkoja.

"Mitään ei ole päätetty rajoituksista. Kaikki on vielä pöydällä", sanoo Rajakangas.

Uusi alkoholilaki on valmisteilla sosiaali- ja terveysministeriössä. Lakiesityksen piti alun perin valmistua vuodenvaihteessa.



HS


- Täällä on vapaa kassa!
- No hei! Tässä viikonloppuostoksia teen.
- Juu! Tuleekin varmasti mukava viikonloppu. Mitäs, teillä on näköjään fondue-ilta tulossa?
- Joo, hain oikein viimosen päälle hyvää gruyerea ja tuoretta leipääkin. Kelpaa näin tässä vielä viileinä iltoina syödä porukalla. Teillä oli näköjään mainioita uusia import-oluitakin.
- Kuulostaa todella hyvältä! Mutta kuulkaa…tämä on vähän noloa…
- No?
- Minä en saa vielä tähän aikaan myydä teille tätä alkoholia.
- Ah.
- Joo, se alkaa vasta minuutin päästä se myyntiaika.
- No ei se mitään. Voisin ostaa yhden Ässä-arvan?
- Ilman muuta. Raaputelkaa tässä odotellessa.
- No niin, tulisko…nyt on jo kuulkaas kaksi kertaa 100 000 euroa! Äh, ei tullut enää kolmatta, eikä näköjään voittoa lainkaan. No, mutta sellaista se on. Eli ostan nämä oluet siis vielä nyt tässä ja lähden fonduetalkoisiin.
- Kuulkaahan, tämä on vähän noloa…minä en saa enää tänään myydä alkoholia. Kello on jo minuutin yli.

Kalevalan päivän erikoinen: Kullervon tarinan päätös (eli osa kolme kolmeosaisesta tarinasta)

28.2.14

Kullervo, Kalervon poika, sinisukka äijön lapsi,
siitä suorikse sotahan, vainotielle valmistaikse.
Hioi hetken miekkoansa, toisen keihoa teroitti.

Emo tuon sanoiksi virkki: "Ellös, poikani poloinen,
saako suurehen sotahan, menkö miekan melskehesen!
Ken suotta sotahan saapi, tahallansa tappelohon,
se soassa surmatahan, tapetahan tappelossa,
miekkoihin menetetähän, kalpoihinsa kaaetahan.

"Lähet vuohella sotahan, kaurihilla tappelohon.
Pian vuohi voitetahan, kauris kaatahan likahan:
tulet koiralla kotihin, sammakolla saat piha'an."

Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:
"En mä silloin suohon sorru enkä kaau kankahalle,
korppien kotisijoille, variksien vainioille,
kun sorrun sotatiloille, vaivun vainotanterille.
Somap' on sotahan kuolla, kaunis miekan kalskehesen!
Sorea sotainen tauti: äkin poika pois tulevi,
potematta pois menevi, laihtumatta lankeavi."

Tuon emo sanoiksi virkki: "Kun sinä sotahan kuolet,
mitä jääpi taatollesi vanhan päivänsä varaksi?"

Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Kuolkohon kujarikoille, kaatukohon kartanolle!"

"Mitä jääpi maammollesi vanhan päivänsä varaksi?"

"Kuolkohon kupo sylihin, läävähän läkähtyköhön!"

"Mitä jääpi veikollesi päivän vastaisen varaksi?"

"Metsähän menettyköhön, vainiolle vaipukohon!"

"Mitä jääpi siskollesi päivän vastaisen varaksi?"

"Kaivotielle kaatukohon, sotkutielle sortukohon!"

Kullervo, Kalervon poika, kohta lähtevi ko'ista.
Sanovi sanan isolle: "Hyvästi, hyvä isoni!
Itketkö sinä minua, koskas kuulet kuolleheksi,
kansasta kaonneheksi, sortuneheksi su'usta?"

Tuon isä sanoiksi virkki: "En minä sinua itke,
jospa kuulen kuolleheksi: poika toinen tehtänehe,
poika paljoa parempi, äijeä älykkähämpi."

Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Enkä itke mie sinua, kuulisinko kuolleheksi.
Saan minä mokoman taaton: suun savesta, pään kivestä,
silmät suolta karpaloista, parran kuivista kuloista,
jalat raian haarukasta, muun lihan lahosta puusta."

Virkkoi siitä veikollensa: "Jää hyvästi, veikkoseni!
Itketkö sinä minua, koskas kuulet kuolleheksi,
kansasta kaonneheksi, sortuneheksi su'usta?"

Veikko tuon sanoiksi virkki: "En itke minä sinua,
josko kuulen kuolleheksi: veli toinen saatanehe,
veli paljoa parempi, kahta mointa kaunihimpi."

Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Enkä itke mie sinua, kuulisinko kuolleheksi.
Saan minä mokoman veljen: pään kivestä, suun savesta,
silmät suolta karpaloista, hiukset kuivista kuloista,
jalat raian haarukasta, muun lihan lahosta puusta."

Sanoi siitä siskollensa: "Hyvästi, sisarueni!
Itketkö sinä minua, koskas kuulet kuolleheksi,
kansasta kaonneheksi, sortuneheksi su'usta?"

Noin sisar sanoiksi virkki: "En itke minä sinua,
josko kuulen kuolleheksi: veli toinen saatanehe,
veli paljoa parempi, äijeä älykkähämpi."

Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Enkä itke mie sinua, kuulisinko kuolleheksi.
Saan minä mokoman siskon: pään kivestä, suun savesta,
silmät suolta karpaloista, hiukset kuivista kuloista,
korvat lammin lumpehista, varren vaahteren vesasta."

Sanoi siitä äitillensä: "Äitiseni, armaiseni,
minun kaunis kantajani, kultainen kulettajani!
Itketkö sinä minua, koskas kuulet kuolleheksi,
kansasta kaonneheksi, sortuneheksi su'usta?"

Tuon emo sanoiksi virkki, itse lausui, noin nimesi:
"Et älyä äitin mieltä, arvoa emon syäntä.
Itkenpä minä sinua, kun sun kuulen kuolleheksi,
väestä vähenneheksi, sortuneheksi su'usta:
itken tulville tupamme, siltalauat lainehille,
kujat kaikki kuurullani, läävät länkämöisilläni;
lumet itken iljeniksi, iljenet suliksi maiksi,
sulat maat vihottaviksi, vihottavat viereviksi.

"Mit' en itkeä ilenne, kut' en voine voivotella,
itkeä inehmisissä, itken saunassa saloa,
yliset kulasvesille, saunan lauat lainehille."

Kullervo, Kalervon poika, sinisukka äijön lapsi,
läksi soitellen sotahan, iloitellen tappelohon.
Soitti suolla, soitti maalla, kajahutti kankahalla,
rojahutti ruohokossa, kulahutteli kulossa.

Vieri viestinen jälestä, sai sanoma korvihinsa:
"Jo iso kotona kuoli, vaipui valtavanhempasi.
Käypäs tuota katsomahan, kuten kuollut hauatahan!"

Kullervo, Kalervon poika, hänpä varsin vastaeli:
"Kun lie kuollut, kuolkahansa! On meillä kotona ruuna,
millä maahan vietäkähän, kalmahan katettakahan!"

Soitti suolla mennessänsä, patakoitteli palolla.
Vieri viestinen jälestä, sai sanoma korvihinsa:
"Jo veli kotona kuoli, vaipui lapsi vanhempasi.
Käypäs tuota katsomahan, kuten kuollut hauatahan!"

Kullervo, Kalervon poika, hänpä varsin vastaeli:
"Kun lie kuollut, kuolkahansa! On siellä ori kotona,
millä maahan vietäkähän, kalmahan katettakahan!"

Soitti suolla käyessänsä, kullervoitsi kuusikossa.
Vieri viestinen jälestä, sai sanoma korvihinsa:
"Jo sisar kotona kuoli, vaipui lapsi vanhempasi.
Käypäs tuota katsomahan, kuten kuollut hauatahan!"

Kullervo, Kalervon poika, hänpä varsin vastaeli:
"Kun lie kuollut, kuolkahansa! On meillä kotona tamma,
millä maahan vietäkähän, kalmahan katettakahan!"

Kulaten kulossa astui, heläellen heinikossa.
Vieri viestinen jälestä, sai sanoma korvihinsa:
"Kuoli ehtoinen emosi, kaatui maire maammuesi.
Käypäs tuota katsomahan, miten miero hautoavi!"

Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Voi minä poloinen poika, kun kuoli emo minulta,
uupui uutimen tekijä, vaipui vaipan kirjoittaja,
pitkän piustan kehreäjä, väkivärttinän vetäjä;
enk' ollut luona luopuessa, läsnä hengen lähtiessä!
Lie kuollut kovin viluhun vainko leivän puuttehesen?

"Kuollut koissa pestäköhön Saksan saippuavesillä,
silkkihin si'eltäköhön, palttinoihin pantakohon!
Siitä maahan vietäköhön, kalmahan katettakohon,
itkuvirsin vietäköhön, laulaen lasettakohon!
En vielä kotihin joua: viel' on Unto kostamatta,
mies katala kaatamatta, ilkeä hävittämättä."

Meni soitellen sotahan, ilon lyöen Untolahan.
Sanan virkkoi, noin nimesi: "Oi Ukko, ylijumala!
Jos nyt mulle miekan saisit sekä kalvan kaunihimman,
joka joukolle pitäisi, saattaisi satalu'ulle!"

Saip' on miekan mielehisen, kalvan kaikkien parahan,
jolla kaatoi kaiken kansan, joukon Untamon hävitti.
Tuvat poltteli poroksi, kypeniksi kyyetteli:
kivet jätti kiukahista, pitkän pihlajan pihoista.

Kullervo, Kalervon poika, jo tuosta kotihin kääntyi
ison entisen tuville, vanhempansa vainioille:
tupa on tyhjä tultuansa, autio avattuansa;
ei tulla likistämähän, käyä kättä antamahan.

Antoi kättä hiilokselle: hiilet kylmät hiiloksessa.
Tuosta tunsi tultuansa: ei ole emo elossa.

Pisti kättä kiukahalle: kivet kylmät kiukahassa.
Tuosta tunsi tultuansa: ei ole iso elossa.

Loi on silmät sillan päälle: silta kaikki siivomatta.
Tuosta tunsi tultuansa: ei ole sisar elossa.

Vieri valkamavesille: ei venettä valkamassa.
Tuosta tunsi tultuansa: ei ole veli elossa.

Loihe siitä itkemähän; itki päivän, itki toisen.
Itse tuon sanoiksi virkki: "Oi on ehtoinen emoni!
Mitäs mulle tänne heitit eläessä tällä maalla?

"Et kuule, emo, minua, jos ma silmillä siherrän
eli kulmilla kujerran, päälaella lausuelen!"

Emo hauasta havasi, alta mullan muistuttavi:
"Jäihän multa Musti koira käyäksesi metsämaille.
Ota koirasi keralle, mene tuonne metsämaille,
ylös korpehen kohoa metsän tyttöjen tyköhön,
sinipiikojen pihalle, havulinnan liepehille,
evähiä etsimähän, antia anelemahan!"

Kullervo, Kalervon poika, otti koiransa keralle,
läksi tietä telkkimähän, korpehen kohoamahan.
Kävi matkoa vähäisen, astui tietä pikkaraisen;
tuli tuolle saarekselle, tuolle paikalle tapahtui,
kuss' oli piian pillannunna, turmellut emonsa tuoman.

Siin' itki ihana nurmi, aho armahin valitti,
nuoret heinät hellitteli, kuikutti kukat kanervan
tuota piian pillamusta, emon tuoman turmelusta:
eikä nousnut nuori heinä, kasvanut kanervan kukka,
ylennyt sijalla sillä, tuolla paikalla pahalla,
kuss' oli piian pillannunna, emon tuoman turmellunna.

Kullervo, Kalervon poika, tempasi terävän miekan;
katselevi, kääntelevi, kyselevi, tietelevi.
Kysyi mieltä miekaltansa, tokko tuon tekisi mieli
syöä syyllistä lihoa, viallista verta juoa.

Miekka mietti miehen mielen, arvasi uron pakinan.
Vastasi sanalla tuolla: "Miks' en söisi mielelläni,
söisi syyllistä lihoa, viallista verta joisi?
Syön lihoa syyttömänki, juon verta viattomanki."

Kullervo, Kalervon poika, sinisukka äijön lapsi,
pään on peltohon sysäsi, perän painoi kankahasen,
kären käänti rintahansa, itse iskihe kärelle.
Siihen surmansa sukesi, kuolemansa kohtaeli.

Se oli surma nuoren miehen, kuolo Kullervo urohon,
loppu ainakin urosta, kuolema kovaosaista.

Silloin vanha Väinämöinen, kunpa kuuli kuolleheksi,
Kullervon kaonneheksi, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Elkötte, etinen kansa, lasta kaltoin kasvatelko
luona tuhman tuuittajan, vierahan väsyttelijän!
Lapsi kaltoin kasvattama, poika tuhmin tuuittama
ei tule älyämähän, miehen mieltä ottamahan,
vaikka vanhaksi eläisi, varreltansa vahvistuisi."

Kalevala


TAPAHTUNUT VIIME JAKSOSSA:

Kullervo on onnistunut viettämään hilpeää senssielämää banjomeiningillä siskonsa kanssa. Kun sisaruussuhde on paljastunut, sisko loikkaa koskeen kuin ätläkkä lohi ja siitäkös soppa syntyy. Tämän jälkeen Kullervo lähtee kostamaan isänsä kuolemaa…vaikka siis isä on hengissä…kai…jotain? Olkoon. Jatkamme. Kolmas ja viimeinen osa.


- Mamma!
- No mitä.
- Lähden sotaan.
- Täh. Miksi?
- Kostamaan!
- Mitä kostamaan?
- No kostamaan kostamaan!
- Etkä mene.
- Menenpäs.
- Etkä mene.
- Menenpäs.
- Etkä mene.
- Menenpäs. Onko tämä oikeasti meidän maamme kansalliseepos?
- No on.
- Eikä ole.
- Onpa.
- Eikä ole.
- Onpa.
- Eikä ole.
- On. Ja nyt poikani, sinä urpojen ruhtinas. Mitä ihmeen järkeä sinunkin on johonkin sotaan lähteä?
- No pitäähän sitä nyt.
- Eikä pidä.
- Pitäähän.
- Saat vielä miekasta siellä. Ja kun sinä, poika raavas, menet ja tapatat itsesi siellä paikan päällä niin mitä isällesi käy?
- No, varmaan menee hengiltä.
- Entäs minulle?
- No hengiltä sinäkin.
- Mites veljes?
- Hengiltä.
- Siskosi?
- Eikse mennyt jo koskeen?
- Eli siis annas kun minä nyt oikeasti mietin tätä asiaa. Sinä olet lähdössä kostamaan…
- Isäni kuolemaa.
- Jep. Isäsi, joka on…elossa. Okei, okei. Hyvä. Ja kun sinulle ehdotetaan, että huolehtisit perheestäsi, toteat että…
- Sama vaikka kuolisivat.
- Okei, hyvä että tarkistin. Tuota…ihan vain yksi pieni kysymys.
- No?
- OLETKO IHAN VITUN JÄRJILTÄSI?! Eihän tuossa ole mitään järkeä!
- Akat hiljaa.

***

- FAIJA!
- No mitä.
- Lähden sotaan.
- Täh. Miksi.
- Katso tohon ylös, dialogia mamman kanssa.
- Joo, katsoin. Eihän tuossa ole mitään järkeä. Idiootti!
- No mutta jos minusta nyt aika jättää, niin suretko minua?
- Annas kun mietin. Tollo läksee sotimaan ihan vaan sotimisen ilosta. Eiköhän me kuule mennä maammon kanssa saman tien tupaan ja väsätään hilkkasen parempi jälkeläinen.
- No…no…ITE OOT! Mites veli?
- Hä.
- Suretko mua jos nyt lähden tästä sotaan?
- Dude, enhän mä ees oikein tunne sua. Ja oikeastaan sä oot kyllä vähän mulkero.
- No…HAIST ITE! Ja äiti ja sisko…
- Niin?
- No, Kalevalassa kaikki toistetaan jatkuvasti joten üllars büllars, tekin sanotte samaa?
- Mene jo.
- Menen menen!
- Mutta kyllä minua se poikani harmittaisi, jos sinusta henki irtoaa.
- Tattis, mamma.
(poistuu sotaan)

***

(määrittelemättömän ajan päästä)
- Kullervo!
- No mitä.
- Faijas kuoli.
- Hä? Taas?
- No eiku oikeasti. Mee kattomaan hautajaisiin.
- No en! Mulkku ukko.

***

(taas hetkeä myöhemmin)
- Kullervo!
- No mitä.
- Broidis kuoli.
- Mihin?
- Ei täällä sanota. Varmaan kansanrunouteen. Mee kattomaan hautajaisia. Hirveet bileet.
- No en varmana!

***

(tovia myöhemmin)
- Kullervo!
- No mitä.
- Siskos kuoli.
- Eikse ollut jo aiemmin…?
- Eikun tää on ilmeisesti joku toinen.
- Aa, okei. No sit.
- Meetkö hautajaisiin?
- No vittu arvaa.

***

(menihän tässä jo hetkinen)
- Kullervo!
- No mitä.
- Mutsis kuoli.
- …
- Et varmaan mee senkään hautajaisiin?
- MITÄ HITTOA?! Ootko sä joku hirviö? SIIS MUN SUKULAINEN ON KUOLLUT, VOITSÄ KÄSITTÄÄ?! Miten sä voit suhtautua tähän näin kylmästi?!
- Kuule Kullervo, susta ei aina ota ihan täysiä selvää. Lähdet siis hautajaisiin?
- No en minä nyt tästä samantien kerkiä. Pitää käydä tappamassa Unto.
- Pitikin kysyä: miten hiton kauan sulla tässä reissussa oikein kestää?
- No en minä tiedä.
- Ja miten sinä ajattelit muuten ees sen Unton hoidella?
- Öö, en tiedä. Olis siistiä jos olis semmoinen miekka, jolla sais kaikki tapettua. Eläimet ja kaikki.
*poks* - Tuossapa sinulle miekka!
- Ukko Ylijumala! Miten sää nyt sitten mulle tämän…hetkinen, ei sullakaan nyt kyllä logiikka vetele täysiä.
- LISÄÄ VERTA JA TISSEJÄ!

***

- Hei kato! Kaikki Untamon kansa!
- Oho, sillä on miekka!
*SLÖRT*
- No ni, nyt ne ne kaikki on tapettu, palaan kotiin.

***

- Haloo? Haloo?! Ei täällä taida olla ketään.
- No haloo ittellesi.
- Kuka sinä olet?
- Kertojaääni, sinähän olet täällä yksin, Kullervo.
- Eihän täällä ole ketään hengissä!
- No kappas vaan, Einstein. Eikö sua just aiemmin pyydelty perheesi hautajaisiin?
- No…joo?
- Niin just, pässi.

***

- Kukkuu!
- Kuka se oli?
- Se olen minä, äitisi.
- Mitä, mistä?
- Haudan takaa. Pöö!
- Iik!
- No ni, nyt kun onnistuit sitten rikkomaan kaikki lelusi, eiköhän oo parempi että lähdet kuule koiran kanssa metsästämään itellesi ruokaa.
- Aijjaaa.
- Ja ota miekka mukaan, se on tarinan tässä kohdassa tärkeä juttu kuule.

***

- No nyt oon metsässä.
- Hau.
- Mitäs nyt teen.
- Hau hau.
- Pitäiskö vaan sitten tökätä tällä miekalla itteään.
- Hau hau hau. Vuh.
- No, ehkä kuolen.
*TÖKS*

Ja niin tarinamme päättyy. Hieman…no, toisteinen mutta kuitenkin. Muistettakoon kuitenkin, ettei kannata kasvattaa lasta kieroon, ettei—

- HEETKINEN NYT! Meinaatko että koko elämäni on ollut sellainen tietoisku? Varokaa heikkoja jäitä? Että huonosti kasvatettu lapsi on huonosti kasvatettu?

Niin, no, niinkin.

- Kuka siellä oikein on kertojana? Onkse taas Väinämöinen? Tiedätkö Väiski, sä olet yllättävän kehno tarinankertoja.

Miten niin?

- No siis, ensinnäkin mun koko motiivi kostoretkelle on faijan kuolema. Sit se onkin elossa. Sitten en muka tunnista mun siskoa. Ja montako siskoa mulla ees ylipäänsä on? Ja miten hiton kauan mulla oikein kesti sitä Untamoa hakiessa ja miksi se oli niin helppoa mun teurastaa ne kaikki? Ja miksi pitää toistaa joka perheenjäsenen kohdalla ne kuolemajutut ja että ”surisitko sää mua jos mää kualisin”?

No siis…saatoin olla hieman humalassa kun kerroin.