Pages

Kuuluisan piraattisaitin perustajat raivona: Logomme varastettiin!

16.11.09

"Tiedostojen jakoon erikoistuneen Pirate Bay -nettisivuston perustajat ovat raivoissaan: heidän maailmanlaajuisesti tunnetuksi tullut, merirosvolaivaa esittävä logonsa on kaapattu!
Pirate Bay ei tullut rekisteröineeksi tunnustaan koskaan. Sandryds Handel -niminen yritys huomasi tilaisuutensa tulleen ja rekisteröi Ruotsin patentti- ja rekisterihallituksessa logoin itselleen, kertoo Aftonbladet.
- Emme nähneet, että se olisi kenenkään toisen omistuksessa. Se ei ollut rekisteröity ja niinpä me testasimme, Sandryds Handelin begt Westborg sanoo Aftonbladetissa.
Lehden mukaan Pirate Bayn perustajat ovat raivona. He ovat muun muassa kirjoittaneet patentti- ja rekisterihallitukselle e-mailin, jossa he ihmettelevät, kuinka voidaan hyväksyä niin ilmeinen plagiaatti. He hakevat rekisteröinnin purkua.
Nähtäväksi jää, saako Pirate Bay sympatiaa perätessään tekijänoikeuksiaan. Pirate Bay kun itse on ollut tuomiolla luvattomasta tekijän oikeuksien alaisen materiaalin jaosta. Myös yhtiön nimi viittaa selkeästi piratismiin, joten tavallaan yritys sai maistaa omaa lääkettään." (Aamulehti)



*ringaling*
- Sandryds Handel, kuinka voin auttaa.
- Pirate Bay täällä moi!
- Ai terve. Mitä jätkät.
- Veitte meidän logon!
- Hä, minkä.
- Meidän logon!
- Kato joo, onhan noissa jotain yhtäläisyyttä. Mut meillä se kirjoitetaan eri tavalla.
- Mut kaikki näkee et se on sama!
- Mut ei se kuiteskaan oo, ni.
- Miksi te ylipäänsä sen rekisteröitte? :(
- No eihan ekaksi ruvetaan mainostamaan sillä USB-kovalevyjä. Seuraavaksi me perustetaan The Piratebay -tamponimerkki. Ja lopuksi alamme sponsoroida tällä nimellä oikeistolaispuolueita.
- Mut nythän kaikki yhdistää meidät niihin! Roistot! Varastitte meidän nimen!
- Eihän mitään digitaalista voi _varastaa_. Onhan teillä vielä se teidän vanha logo. Senkus vaan käytätte. Nyt vaan teidän logonne tuli yleishyödylliseen käyttöön. Tää on vaan meidän tulkinta siitä ja se on arvokasta kulttuuria. Mut nyt mun pitää lopetella, koska me ollaan perustamassa Tukholmaan The Piratebay -öljyhomoklubi. Siellä kuule saa puujalkaa persreikään niin että tuntuu!
- Rekisteröitte tämän vain vittuillaksenne!
- No...kyllä joo. Entäs sitten?
- ...
- Niin arvelinkin. Moikkadoi!

Kuka käräytti H1N1-jonottajat? ”Monelle tippa linssiin”

11.11.09

"Espoon pysäköinninvalvonta iski sikainfluenssarokotetta jonottaneiden autoihin Espoonlahdessa maanantaina.

- Jono ulottui kauppakeskus Lippulaivalle asti. Sillä välin kun ihmiset tärisivät jonossa, kävivät lappuliisat sakottamassa kaikkien autot. Siinä tuli monelle eläkeläiselle tippa linssiin. Järkyttävää toimintaa, Ilta-Sanomiin yhteyttä ottanut henkilö kertoo.

Pysäköinninvalvoja Petteri Aumala vahvistaa Ilta-Sanomille, että paikalla on käyty. Hän ei tiedä, kuka sakkoratsian oli tilannut.

Aumalan mukaan tämän jälkeen on kuitenkin sovittu, ettei terveysasemia ratsata enää rokotusten aikaan." (Uusi Suomi)



- Kaupunginhallituksen kokous alkaa, kop kop.
- No niin, otetaanpas agendalla ensimmäinen aihe, joka myös päättää kokouksen: Mistä me revitään lisää rahaa? Valtuutettu Jantunen.
- No, mitäs jos nostetaan veroja? Sehän on tää perinteinen?
- Ei uskalla nyt. Suomenruotsalaiset ostavat kohta Kauniaisen itselleen ja jättävät veroprosentit nollaan.
- Nostetaan kirjastojen ja lääkäriasemien palvelumaksuja?
- Ei kukaan käy kirjastossa ja kaikilla on työterveyshuolto.
- Nostetaan joukkoliikenteen hintaa.
- Kaikilla on autot. Hetkinen...kaikilla--
- On...
- Autot! Mahtavaa! Aletaan sakottaa ihmisiä!
- Mutta 90% Espoosta on jo pysäköintikieltoaluetta.
- Eli sieltä saa paljon ilmaista rahaa! Missä kaikkialla olisi ihmisiä pysäköimässä paljon?
- No Lippulaivassa olisi sikainfluenssarokotteiden jako.
- Aivan mahtavaa! Jönssönen, keksi toinenkin paikka!
- No hautausmaan vieressä on sunnuntaisin usein autoja parkissa kun laitetaan mummoja multiin.
- Sakkopartio sinnekin. Hetkinen, eikös meillä ole myös hätätiedotuspalvelun ilmoitukset saatavilla?
- Toki on. Kuinni?
- No, seuraavan kerran kun rekka heittää Länsiväylällä poikittain ja liikenne pysähtyy niin sitten laitetaan ripin rapin lappuliisapartio juoksemaan autot läpi ja laittamaan kaikille sakot! Koska eihän nyt saakeli keskelle moottoritietä saa pysäköidä!
- Mut niillähän on moottorit käynnissä, eihän se oo pysäköintiä?
- Äppäp! Lain mukaan pysähtymisen määritelmä on joko matkustajien tai tavaroiden kyytiin otto tai kyydistä jättö! Kaikki muu on pysäköimistä!
- Nerokasta! Jos kaadellaan rekkoja sopivasti niin saadaan tunnissa sakotettua tuhansia autoilijoita!
- Ei meitä muuten olisi näihin hommiin valittu!

Wall Streetillä valmistaudutaan ennätysbonuksiin

10.11.09

"Kolme ehjin nahoin viime syksyn rahoitusmarkkinoiden kriisistä selvinnyttä amerikkalaista pankkia valmistautuu maksamaan työntekijöille ennätysbonukset, uutistoimisto Bloomberg kertoo.

Bloombergin mukaan nämä kolme pankki ovat Goldman Sachs, Morgan Stanley ja JP Morgan Chase. Kaikki kolme pankkia ovat maksaneet takaisin pääomatuen, jota ne saivat Yhdysvaltain liittovaltiolta viime syksynä.

Rahoitusmarkkinoita seuraavat analyytikot arvioivat, että nämä kolme pankkia maksavat bonuksia työntekijöilleen yhteensä 29,7 miljardia dollaria eli 19,8 miljardia euroa. Summa on 60 prosenttia suurempi kuin viime vuonna.

Summa on myös suurempi kuin edellinen yhteenlaskettujen bonusten ennätys. Ennätys on vuodelta 2007. Tuolloin nämä kolme pankkia maksoivat bonuksia 26,8 miljardia dollaria eli 17,9 miljardia euroa, Bloomberg kirjoittaa.

Bonukset jaetaan Bloombergin mukaan 119 000 työntekijän kesken. Se tekee keskimäärin 250 400 dollaria eli 167 000 euroa henkeä kohden.

Käytännössä bonuksia ei jaeta tasapuolisesti. Suurin osa rahoista menee ylimmille johtajille sekä muille paljon voittoa työnantajalleen tuoneille ihmisille." (HS)


- Huh! Meinasi kyllä tulla löysät housuun!
- No kyllä! Vastedes muistetaan ettei jouduta pankkikriisin kurimukseen!
- No se kyllä muistetaan! Vastedes ei mitään vastuuttomuuksia! Pidetään tiukka linja ja pääomat korkealla!
- Niin just! Ei heitellä rahoja ihan minne sattuu!
- Aivan niin! Eiköhän me pojat olla ansaittu tästä hommasta oikein kunnon bonukset!
- No ollaan! Laitetaanko saman tien vaikka 29,7 miljardia euroa!
- Joo, ja pääasiassa meille!
- Juu!
- Hei jätkät.
- No?
- Öö, eiks me just sovittu että ei enää vastuuttomasti jaella rahaa?
- No eihän se oo vastuutonta! Siis kamoon hei, säästetään ens vuonna sit! Eihän nyt voi tulla heti _toista_ kriisiä tähän perään, eihän!
- No ei tietenkään! Ollaan vastuullisesti vastuuttomia!

6 kuukautta ilman Rautatientorin metroasemaa?

9.11.09

"Helsingin Rautatientorin metroasema saattaa olla kiinni jopa puoli vuotta vesivahingon takia.

HKL:n toimitusjohtaja Matti Lahdenrannan mukaan tarkempi arvio tilanteesta voidaan antaa iltapäivällä, kun aseman rullaportaiden vauriot saadaan tutkittua tarkemmin. Jos rullaportaat täytyy vaihtaa, voi asema olla kiinni jopa puoli vuotta.

Liikenne Kaisaniemestä länteen on Lahdenrannan mukaan poikki ainakin maanantaina. Metrojunat pääsevät näillä näkymin ajamaan Rautatientorin läpi kuitenkin lähipäivinä, Lahdenranta arvioi STT:lle. Metroradan sorapohja ei näytä vaurioituneen, joten suuria korjaustöitä ei luultavasti tarvita. HKL aikoo vielä maanantaina aikana tehdä koeajon Rautatientorin aseman läpi." (Uusi Suomi)


- Reima!
- Esko!
- Kuulitko että Rautatientorin metroasema suljetaan kuudeksi kuukaudeksi!
- Joo! Voi helevettiläinen! Missä me nyt juodaan Gambinaa?
- Mennään sinne Kaisaniemen metroasemaputkeen.

***

- Iida-Metsätähti!
- Veronika-Tummuus!
- Kuulitko että Rautatientorin metroasema suljetaan kuudeksi kuukaudeksi?
- Voi ei, missä me sit pidetään goottihengajaisia?
- Mennään Kaisaniemen puistoon, siellä on talvella vinterfrost.

***

- Spöde!
- Nypä!
- Vittu, kuulitko että Rautatientorin metroasema suljetaan kuudeksi kuukaudeksi?
- No missä vitussa me diilataan nenäkarkkia sillä välin?
- Mennään Kallioon!

***

- Anteeksi, hyvinpukeutunut herra. Rautatientorin metroasema on suljettu eikä metroon pääse täältä.
- Hä? Kuka metrolla ajaa? Minä tulin tänne huoriin.

Public Service Announcement VIII: Ne Salmiset

6.11.09


- Tuomas!
- Tuomas!
- Et sitten oo kirj--
- Hiljaa. Jätetään selittelemättä ja mennään suoraan asiaan.
- No mitäs.
- Eikun pohdiskelin tässä Ne Salmiset -ohjelman funktiota. Sehän on hurjan huono ohjelma.
- Ootko katsonut?
- Yritin kerran, but that's not the point. Eilisen kirjoituksen mukaan netin kertakäyttövitsi Pensseli-setä on nyt Suomessa ja esiintyy siinä ohjelmassa. Niin minä mietin että--
- Meinaat katsoa?
- Niin mietin sellaista että--
- Se on varmaan tosi hauska.
- Hiljaa saatana. Niin mietin sellaista että täähän on oikeastaan aika hyvä juttu.
- Selitä.
- Mieti nyt miten hienoa olisi jos Ne Salmiset profiloituisi viralliseksi "vanha vitsi" -ohjelmaksi. Siis että jos esiinnyt siinä ohjelmassa, olisit automaattisesti iänvanha juttu.
- Vau! Siinä on ideaa!
- Ja mieti, jos siinä aina juhlallisesti laitettaisiin tämä vanha vitsi hautaan! Esiintymisen jälkeen ladon taakse ja kuula kalloon! Syanidipullot kytketään valmiiksi tippaletkuun! Taustakankaaksi teloitusmuuri! Mieti mitkä mahdollisuudet!
- No kyllä! Uijui! Mieti mikä tähtikaarti! Danny! Frederik! Eveliina Kurki!
- Kuka?
- No sillä oli biisi "Sä osaat sillä lailla peppua vemputtaa".
- Ahaa! Julkkisvieraiksi Teuvo Loman ja Timo T.A. Mikkonen!
- BB-Henna ja Martina Aitolehti!
- Matti Nykänen ja Mervi!
- Ja loppuun Johanna Tukiaisen ja Susan Kurosen yhteishaastattelu!
- Jota säestävät Mamba ja Yö!
- Kyllä! Oi kyllä!
- It will be glorious!
- Me päädytään kyllä sinne vielä joskus itsekin.
- Totta kai, mut ei vielä vuosiin! :)

Huippusuosittu Pensseli-setä on loppuviikon Suomessa!

5.11.09

"Youtube-hitti Niilin Hanhien laulaja Pensseli-setä saapuu Suomeen keskiviikkona.

Ebdo Mihemed esiintyy lauantaina MTV3:n Ne Salmiset -viihdeohjelmassa.

Ilta-Sanomien lukijat valitsivat suomeksi tekstitetyn parodiakappaleen Niilin hanhet hauskimmaksi Youtube-videoksi, eikä suotta, sillä sitä on klikattu jo yli miljoona kertaa.

Syyriasta kotoisin oleva Mihemed on erityisesti häissä esiintyvä laulaja eikä hän tiennyt olevansa Youtubessa, sillä se on kielletty hänen kotimaassaan." (IS)



- Kato, Jakke!
- Hei, haluutko kuulla vitsin?
- Noo?
- Mikä on kirkasta ja haisee paskalta?
- Noo?
- Kirkan paska!
- Eiiisssaatana repeän eiivvvv voi hitto paras juttu ikinä, kiitti hei! :D

***

- Hei Jakke! Miten se vitsi menikään? Tytöt ei oo kuullu.
- No siis että mikä on kirkasta ja haisee paskalta.
- Ai niin! Kirkan paska! EI HITSI MITEN HYVÄ JUTTU!
- Joo :|
- Mennään kertoon se noille muillekin!

***

*ringaling*
- Ööhmm...Jakke.
- No moi! Me oltiin täällä bailaamassa ja sä oot nyt kaiutinpuhelimessa! Voisitko kertoo sen vitsin! Täällä on vaikka ketä!
- Ei saatana! Kello on kolme yöllä! *klik*

***

*ringaling*
- Jakke.
- Hei et ikinä arvaa mitä!
- No mitä.
- Pääset kertomaan sen vitsin Ne Salmiset -viihdeohjelmaan!
- Haista sinä mursu paska.
- Ai Kirkan paska?

Sikainfluenssakyselyt tukkivat neuvontanumeroita

4.11.09

"Sikainfluenssasta tietoa haluavat ovat ruuhkauttaneet kunnallisia neuvontanumeroita niin pahasti, ettei kaikkiin puheluihin ehditä vastata. Tilanne on samantyyppinen isossa osassa maata.

Linjoja varaavat flunssaoireisten lisäksi rokotuksista kyselevät soittajat. Esimerkiksi Turussa rokotekyselyjä varten on avattu oma numeronsa.

Tartuntaa epäilevälle olisi tärkeää saada puhelunsa läpi, koska monilla paikkakunnilla pyydetään soittamaan ennen vastaanotolle tuloa. Usein sairauslomakin heltiää puhelimessa.Helsingissä neuvotaan tulemaan suoraan influenssa-asemalle, jos ei saa ketään kiinni puhelimella.

Sikainfluenssaepidemia on nyt alkanut levitä Suomessa. Varmistettujen tartuntojen määrä tuplaantui viikossa. Niitä oli eilen lähes 1 100.

Suurin osa tuoreista löydöksistä on Pohjois-Suomesta, mutta niitä on ilmaantunut lisää myös muualla maassa." (IS)


*ringaling*
- Kunnallinen sairaanhoitoneuvontanumero.
- Aaaagh! Just näin telkkarissa että sikainfluenssaa on maa puolillaan!
- Ei nyt aivan. Hiukan yli tuhat tapausta on todettu, mutta ei läheskään tietysti puolta asujamistosta. Olemme toki ottaneet asian vakavasti ja rokotuksia jaetaan--
- Ei mut mullakin on oireita!
- Jaa, millaisia?
- No ensinnäkin mua yskittää aina kun käyn tupakalla!
- No se saattaa johtua tupakas--
- Lisäksi mulla on kuumeinen olo!
- Koko ajan?
- Vain saunassa.
- Jaha...no, toivotaan että asia tästä paranee, juokaa vähän teetä niin tulee parempi olo ja--
- MITÄ MÄ TEEN?! MÄ EN HALUA SIKAFLUNSSAA!
- Herra, teillä tuskin on sikainfluenssaa. Siihen kuuluu korkea kuume. Minulla olisi muitakin puheluita, joten voisitte tietysti käydä rokotuksessa ja...
- EN HALUA SIKAINFLUENSSAA!
- No ette te sitä saa heti ja jos saisitte niin sehän on kuitenkin ihan tavallinen influenssa, on niitä ennenkin ollut eik--
- MITEN MINÄ VOIN VARMISTUA ETTEN SAA SIKAINFLUENSSAA?
- Peskää käsiä, älkää kätelkö vieraita ihmisiä älkääkä menkö aivastusten tielle.
- ENTÄS JOS MEEN?! MITÄS JOS MÄ SAAN SIKAINFLUENSSAN?
- Kuule, ammu ittes niin et taatusti saa sikainfluenssaa.
- Vau! Siinä on kyllä logiikkaa! Kiitos hei tästä! Moi!
*klik*

Voi ei! Kokoomuspoliitikon Porsche juuttui töyssyyn

3.11.09

"Kokoomuksen helsinkiläisen kunnallispoliitikon Pauli Leppä-ahon mitta on täysi. Hän ei nimittäin pääse Porschellaan pois kotikadultaan.

Kaupunki on rakentanut Mellunkylän Rekitielle hidasteita, jotka ylittävät Porschen maavaran.

- Kaistapäät tekivät pomppuradan. Olen blokeerattu. Tämä on tahallista haitantekoa ja vahingontekoa, Leppä-aho sanoo.

- Terroria ja sabotaasia!

Leppä-ahon Porsche Carrera Targan maavara on kahdeksan senttiä, kuormattuna viisi. Sen pitäisi Leppä-ahon mielestä riittää Helsingissäkin, sillä auto on tyyppihyväksytty koko EU:n alueella. Rekitiellä Leppä-aho on mitannut vatupassilla ja kepillä kymmenensenttisiä hidasteita.

Porschen alumiinisen öljypohjan vauriolle tulee hintaa 15 000 euroa. Alustan ilmanohjaimet maksavat 50-100 euroa ja pohjan ruosteeneston paikkaus 300-1 000 euroa.Porschella on lisäksi erittäin suuri tunnearvo.

- Tämä on neljäs Porscheni. Olen rakastunut siihen kuin naiseen, sen muotoihin ja niiden hipelöintiin. Täydellinen auto!

Leppä-aho ei aio jäädä Porschensa kanssa hidasteeseen makaamaan. Hän tekee valtuustokysymyksen heti, kun saa siihen kolmantena varavaltuutettuna mahdollisuuden.

Leppä-aho on jo pyytänyt oikeusministeri Tuija Braxia selvittämään, miten EU suhtautuu siihen, että tiettyjen valmistajien autojen käyttöä estetään Helsingissä. Hän harkitsee myös tutkintapyyntöä poliisille sekä ainakin oikeuskanslerin puoleen kääntymistä.

Kyse ei ole siitä, että Leppä-aholla olisi vain oma Porsche niin sanotusti ojassa. Hän muistuttaa edustavansa noin kymmentätuhatta muutakin matalan auton omistajaa.- Lähettäkää korjauslaskut kaupungille. Pidän huolen, että ne maksetaan vastuullisten omasta lompakosta, ei veronmaksajien rahoita, Leppä-aho yllyttää.

- Miksi autojärjestöjä ei kiinnosta, että täällä rakennetaan laittomia esteitä autonmyynnille? Yksin joutuu penkomaan. Ja saa veronmaksajana ilmaiseksi korjata päättäjien möhläyksiä.

Helsingin liikennesuunnittelupäällikkö Olli-Pekka Poutanen sanoo Rekitien hidastamista vaaditun 70 nimen adressilla. - Rakennusvirasto toteutti ne. Jos ne eivät sovi autoille, korjataan.

Leppäahon kampanjasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Uutiset." (IS)


*ringaling*
- Oikeusministeri.
- No se on Alfons von Hjäärderuuth täällä hei.
- No hei.
- Nyt olisi ongelma.
- Noo?
- Tuolla hiekoitetaan jalkakäytäviä.
- Joo, kun on pakkasta ja ihmiset liukastelee.
- No voi helevettiläinen! Tiedätkö mitä mulla on jalassa?
- No?
- No Berluti Rapiécés Reprisésit tietty!
- Hä, mitä ne on.
- Kato Googlesta. Pointti on nyt se, että kun mä yritän kävellä limusiinistani kasinolle punaista mattoa, niin niitä pikkukiviä menee mun kenkien alle ja niistä menee pohja pilalle.
- No mutta turvallisuuden takiahan me...
- Eikä minulla ole omaa lehmää ohjassa! Kymmeniä tuhansia muitakin käyttää näin kalliita kenkiä!
- No mitä ehdotatte?
- No, ainakin viimeksi kun valitin Aleksanterinkadusta, niin se kaivettiin auki ja sinne tehtiin lämmitys. Eikös niin vois tehdä koko Helsingille?

Wincapitalaiset vaativat rahanteko-ohjelmaa

2.11.09

"240 wincapitalaista on EOK-yhdistyksenn avustuksella vaatinut Wincapitan pääepäillyltä Hannu Kailajärveltä käyttöönsä tämän rahanteko-ohjelmaa, jotta rahantulo Wincapita-organisaatiossa jatkuisi.

Kailajärven edustaja Petter Kavonius on välittänyt jäsenille Oulun vankilasta Kailajärven tuoreen viestin, että hän on valmis luovuttamaan ohjelman jäsenien käyttöön ja sovittelemaan omaa työpanostaan, jotta valuuttakauppamylly lähtisi pyörimään.

Kailajärvi kuitenkin vetoaa, että poliisi rajoittaa hänen mahdollisuuksiaan tehdä näin. Rajoituksia toimintaan on, sillä Kailajärvi on vangittuna.

Poliisin mukaan Kailajärvi on myös kuulusteluissa kertonut, ettei Wincapita ole saanut tuottoja valuuttakaupoista ja että sen varat muodostuvat vain jäsenten rahasuorituksista.

Joukko wincapitilaisia uskoo kuitenkin edelleen toisin. Tämä tuli esiin myös sunnuntaina Kuopiossa, jossa heitä kokoontui EOK ry:n, Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliiton tilaisuuteen. Yhdistyksen jäseninä on satoja wincapitalaisia." (Savon Sanomat)


- ...ja katsokaa, laitan käteni tyhjään silinterihattuun ja...simsalabim, se on kaniini!
- Vau! Mahtavaa! Taio minullekin kani!
- Öö, en.
- Taio nyt!
- Eikun mennään seuraavaan temppuun. Katso korttia ja paina se miel--
- EIKUN SÄHÄN TAIOT MULLE KANIN!
- Eikun mennään ohjelm--
- KANI! KANI! KANI!
- Hei tota--
- TAIO MINULLE KANI!
- En mä oikeasti taikonut kania! Se tuli täältä pöydän salaluukusta, näetkö?
- Ai jaa...
- Niin, eli valitses tuosta kortti ja--
- TAIO MINULLE KANI!
- En minä osaa taikoa kaneja!
- Nyt taiot heti mulle ja mun kavereille kanit tai saat turpaan!

RKP shokissa: Suomen- ja ruotsinkieliset samaan kouluun?

21.10.09

"RKP:n kaupunginvaltuutetut ovat järkyttyneet Espoossa suunnitelmista siirtää suomen- ja ruotsinkieliset koululaiset samoihin tiloihin.
Ehdotuksen mukaan opetus luokkatiloissa järjestettäisiin omalla äidinkielellä, mutta oppilaat olisivat yhdessä lounastauoilla ja välitunneilla. Tilasiirroksella syntyisi säästöjä.

- Ehdotus järkytti meitä, kertoo kaupunginvaltuutettu Mia Grundström (r.) Hufvudstadsbladetissa.

Grundströmin mukaan samoissa tiloissa toimiminen johtaisi siihen, että ruotsin kieli katoaisi ja kaikista tulisi suomenkielisiä. Grundströmin mukaan kaikki RKP:läiset olivat ehdotuksesta totaalisen järkyttyneitä.
Espoon sivistystoimenjohtaja Aulis Pitkälä on nyt Yle Uutisten mukaan luvannut, ettei ruotsin- ja suomenkielisiä koululuokkia siirretä saman katon alle.

Espoo kuitenkin suunnittelee edelleen perustavansa uudelle Suurpellon asuinalueelle kaksikielisen koulukeskuksen.

Uuden Suomen bloggaaja Santeri Kyröhonka (kd.) kritisoi RKP:n suhtautumista blogissaan.
- Tälläinen tollo suomenkielinen tosin kuvittelisi, että yhdistämällä suomen- ja ruotsinkielinen opetus samoihin rakennuksiin, suomenkieliset pääsisivät, jos ei kielikylpyyn, niin ainakin kielisuihkuun välitunneilla. Ruotsinkielen opinnot alkaessaan olisikin jo kuullut ruotsinkieltä. Sehän saattaisi jopa motivoida opiskelemaan ruotsia! Kyröhonka kirjoittaa." (Uusi Suomi)



*toim. huom: Kaikki allaoleva on vapaasti suomennettu alkuperäisestä ruotsinkielisestä tekstistä parhaan osaamisen mukaan.

- No fy fan!
- Stefan, mikä hätänä? Loppuiko Akvavit? Tuliko purjehduskengän pohjaan reikä?
- Sattans sjutton, perkeleen suomalaiset uhkaavat siirtää ruotsinkieliset samaan kouluun suomenkielisten kanssa!
- Du säger inte! Nytkin jo Lisa-Bettina sanoo suomenkielisiä sanoja kavereidensa kanssa jutellessaan!
- Det säger jag jå, enkä todellakaan arvosta tätä kehitystä. Siis herrajumala! Miten me nyt sitten pidetään kirjaa näiden lasten tulevaisuudesta? Ennen oli helppoa kun saattoi vain suoraan lähettää luokan nimilistan hyvävelisäätiön tukihakuun. Nyt niitä joutuu erottelemaan! Ja kun siellä on kaiken maailman Sjöbergejä ja Lindholmeja jotka eivät edes ole täysiverisiä suomenruotsalaisia vaan kaiken maailman kuraverisiä!
- Ennen oli paremmin! Mutta kyllä nyt on niin, että kapinaan tässä ryhdytään! Minä en ainakaan kustanna merkkivaatteita ja sisäfilepihvejä koululaisille jos joku junttieinari niistä pääsee hyötymään!
- Minä sanoin jo aiemmin että oltaisiin nyt ostettu se Kauniainen kokonaan meille ja kielletty suomenkielisiä muuttamasta alueelle. Eihän se ois paljoa maksanut!
- No joo, ois kyllä pitänyt. Hei mutta Stefan, taisin keksiä ratkaisun…
- No?
- No vedotaan vähemmistöön! Vaaditaan että koska koulu on julkinen valtion laitos niin meidän lasten pitää saada sosiaalinen elämänsä ruotsin kielellä. Ja jos sieltä joku löytyy joka ei ruotsia suostu puhumaan, niin annetaan sille kenkää koulusta!
- Hurraa! Mahtava idea! Lisäksi voitaisiin merkitä sellaisella rintamerkkitähdellä kaikki suomea puhuvat!
- Tämä! Vi måste förstöra de Finnspråkiga!

Huumeista kärynnyt Tony Halme: Jyrkkä ei huumausaineille

14.10.09

" - Tuli vähän mokailtua. Rapatessa roiskuu, ex-kansanedustaja Tony Halme selittelee IS:lle huumekäryään.
IS tapasi Halmeen tiistaina iltapäivällä.
Viime sunnuntaina Halme jäi poliisin haaviin Valkeakoskella, kun hän oli ajamassa Tampereelta Helsinkiin.
Alkometri osoitti juuri ja juuri sallittuja lukemia, mutta huumetesteri antoi positiivisen tuloksen.
Halme myöntää käyttäneensä lauantai-iltana kokaiinia "muutaman viivan" verran.
- Olin yksissä juhlissa, ja siellä tuli kokeiltua.

Mikä on suhteesi huumausaineisiin?
- Ehdottomasti jyrkkä ei. Hyvä, että hommat hoidetaan ja pidetään tällaisia tarkastuksia, Halme kommentoi." (IS)


- Oho, jätkä ajoi just kissan päältä.
- Kappas.
- Ja toisenkin!
- Voi jukra!
- Kuuluu vaan kopsahtelua kun mirri toisensa jälkeen jää sun auton alle!
- No voi jumpe!
- Teetkö sä tota tahallasi? Hyväksytkö sä tän?
- En tietenkään. Mut hyvä että tarkistit asian, maailmassa on tosi kipeitä ihmisiä.

Opiskelijat maksoivat 21 miljoonaa euroa mätkyjä Kelalle

17.4.09

"Lähes 25 000 opintotuen saajaa on palauttanut viime vuoden opintotukia vapaaehtoisesti. Tukea palauttaneiden opiskelijoiden määrä pieneni edellisvuodesta, mutta eräänlaisen ennätyksen he tekivät tässäkin ruljanssissa

Opiskelijat palauttivat viime vuoden tukiaan pois ennätysmäärän verkossa. Kelan suunnittelija Jouni Parkkonen kertoo, että yli puolet opintotuen palauttajista myös maksoi tuen suoraan verkkopankissa.

– Opintotuen kaikista vapaaehtoisista palautuksista yli 91 prosenttia tehtiin verkossa, sanoo Parkkonen.

Opintotukea sai vuonna 2008 noin 329 000 opiskelijaa. Heistä 24 662 henkilöä eli 7,5 prosenttia palautti opintotukia vapaaehtoisesti.

Vapaaehtoisten palautusten yhteismääräksi kertyi 21,2 miljoonaa euroa.

Tukea palauttaneiden opiskelijoiden määrä pieneni viidenneksen edelliseen vuoteen verrattuna. Vuosi sitten opintotuen vapaaehtoisia palautuksia kertyi 29 miljoonaa euroa yli 31 000 opiskelijalta.

– Vuoden 2008 alussa korotettiin opiskelijan omien tulojen tulorajaa 30 prosentilla. Korotus on lieventänyt opintotuen tarveharkintaa, ja tämä näkyi siinä, että opintotukea palautettiin määrällisesti vähemmän, Parkkonen arvelee.

Vuoden 2008 opintotuet piti palauttaa maaliskuun 2009 loppuun mennessä välttääkseen tuen takaisinperinnän 15 prosentilla korotettuna." (Taloussanomat)


- Esa.
- Pekka.
- Tuliko takaisinmaksua.
- Tuli.
- Mennään baariin olemaan ryyppäämättä ja surraan asiaa.
- Okei.

***

- Otetaanko vielä yhdet.
- Otetaan. Tai siis ei oteta vieläkään.
- Okei, me ollaan nyt veetty jo tai siis oltais veetty kymmenen kaljaa per nuppi...oliko sulla montako erikoiskaljaa?
- Kaks Weihenstephaneria, muuten peruslapparia.
- Joo ja mulla oli se Aventinus. Hei, saatetaan saada nää velat kuoletettua vielä tänään!

Pankit kertovat asiakkaalle hänen luottoluokkansa

16.4.09

"Pankit lupaavat kertoa asiakkaalle hänen oman luottoluokkansa. Aamulehden selvityksen mukaan osa pankeista salaa kuitenkin yhä luokituksen perusteet, osa kertoo niistä yleisellä tasolla.

Esimerkiksi ammatti ja työhistoria, säästöt, maksuhäiriöt sekä asiakkaan ikä voivat vaikuttaa luokitukseen, koska nämä tekijtä voivat vaikuttaa lainamaksukykyyn. Vaikkapa lääkärillä on todennäköisesti parempi luokitus kuin pätkätyötä tekevällä tutkijalla.

Aiemmin suurin osa pankeista kieltäytyi kertomasta asiakkaalle hänen omaa luottoluokitustaan vedoten liikesalaisuuteen.

Tietosuojavaltuutettu otti jo toissa kesänä kannan, jonka mukaan asiakkaalle on pääsääntöisesti kerrottava hänestä rekisterissä olevat tiedot. " (Yle)



- Tervetuloa pankkiin, mennääs tänne huoneeseen ja otetaan teidän tietonne tähän näin ruudulle... eikun kuulkaas mennäänkin nyt tuonne perustiskille takaisin.
- Hä?
- Istukaa nyt vaan alas. Tai oottakaas, otan tän tuolin teiltä pois. Eli seiskää. Niin. Halusitte tietää luottoluokkanne.
- Joo, kun ajattelin kun nyt on asuntojen hinnat alhaalla ja korotkin niin jos selvittäisi luottoluokkaansa, että mites tuota rahaa voisi saada...
- Noniin, istutaan alas. Eli syötetään teidän nykyinen asuinpaikkanne, työpaikkanne, työhistorianne ja ikänne...hmmm.
- Mikä minun luottoluokkani on näistä teidän seinällänne olevista?
- Teidän luottoluokkaanne mitataan hieman eri tavalla. Näettekö tuonne ulos?
- Näen.
- Näettekö tuon korkean talon.
- Näen.
- Näettekö tuon korkean talon takana olevan kaupunginosan?
- Kyllä, siellä on slummia.
- Hyvä. Näettekö kaupunginosassa olevan eläimen?
- Juu, siellä on koira.
- Näettekö mitä koira tekee?
- Näen. Se paskoo. Hetkinen, meinaatteko te että minun luottoluokkani on mallia "koiranpaska"?
- En toki. Tarkoitan sitä, että jos nyt alatte säästää meille 300 euroa kuussa, niin viiden vuoden päästä voitte päästä meillä samaan luottoluokkaan kuin tuo koiranpaska tuolla.

Lehti: Lilius saa potkut

6.4.09

"Tiistaina komennon Fortumissa ottaa uusi hallitus, joka päättää myös toimitusjohtajasta. Palkkiokohu oli liikaa Fortumille, jonka maineella on merkitystä asiakkaista kilpaillessa.

Miljoonapalkkioiden kasvoksi muodostunut Lilius ei sovi myöskään Matti Vanhasen hallituksen kuvioihin kun yhteiskunnallinen ilmapiiri ei talouskurimuksessa hyväksy jättipalkkioita.

Viimeinen niitti potkuille oli torstaina pidetty tunteellinen tiedotustilaisuus, jossa Lilius arvosteli Fortumin valtio-omistajaa ja poliitikkoja. IS:n asiantuntijalähteiden mukaan Liliuksen purkaus ylitti kaikki bisnesmaailman sovinnaisuuden rajat. Kaikki tämä tekee mahdottomaksi Liliuksen jatkamisen toimitusjohtajana joulukuiseen eläkkeelle astumiseen saakka.

Ennenaikainen lähtö Fortumista tietää Liliukselle muhkeaa eropottia. Fortumin vuosikertomuksen mukaan toimitusjohtaja saa irtisanottuna 24:n kuukauden palkan erorahana. Liliuksen tapauksessa summa olisi noin 1,7 miljoonaa euroa.

Valtion omistajaohjauksesta vastaaja Jyri Häkämies ei ota asiaan kantaa vaan toteaa, että mahdollisesta irtisanomisesta päättää Fortumin hallitus." (IL)


- Hei, meitsi lähtee nyt vetään!
- Ookko varma? Saat vaan 50 donaa kuussa tästedes.
- Uijjuma. Ehän mä sillä pärjää.
- Mä ajattelinkin.
- Joo, odotas, kiskaisen pienen tiedotustilaisuuden tähän. Hei valtio! Haista vittu!
- No nyt menit kyllä kaikkien bisnesmaailman sovinnaisuuksien yli! Lähe meneen niin kuin suunnittelitkin mutta ota kahen vuoden palkka mennessäs!
- Kiitti!

Lilius katkerana: Perhettänikin uhattiin

2.4.09

"Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius järjesti torstaina tiedotustilaisuuden, jossa hän piti tunteikkaan ja katkeran sävyisen puheen.

Liliuksen mielestä valtio-omistaja on ollut epäselvä ja epävarma tukija.

"Yhtiökokouksissa on oltu tyytyväisiä ja tukea on tullut, mutta julkisuudessa on oltu toista mieltä. Tämä on opportunismia", Lilius moitti useita kertoja kauppa- ja teollisuusministeriön toimintaa ja nykyistä omistajaohjausyksikköä.

Liliuksen mukaan yksikkö on kunnioittanut hyvän hallinnon periaatteita, mutta tukea oikeissa kohdissa ei ole tullut.

Pitkään Ruotsissa työskennellyt Lilius sanoi, että naapurimaassamme ei olisi ikinä tapahtunut tällaista.

Lilius päätti lähdöstään tänään sen jälkeen kun hallituksen puheenjohtaja Peter Fagernäs ilmoitti eroavansa. Aamulla lähtiessään töihin Lilius ei vielä tiennyt jättävänsä Fortumia.

Liliuksen mukaan Fagernäsia on kohdeltu väärin, koska tämä ei ollut päättämässä 2002 osakepalkkiojärjestelmästä.

Lisäksi Liliuksen lähtöön oli henkilökohtaiset syyt.

"Perhettäni on uhattu ja olen joutunut liikkumaan henkivartijan turvin. Suomalaiset ovat olleet katkeria Liliuksen hänelle hänen ansaitsemiensa miljoonien vuoksi. Ei ole mukavaa olla myrskyn silmässä. Olen kuitenkin ollut palkkioiden kohde enkä ole neuvotellut niiden suuruudesta", hän sanoi.

Lilius antoi ymmärtää, että hän haluaa jatkaa ainakin osittain liike-elämässä, mutta hän on valmistautunut myös eläkkeelle jääntiin.

"Olen tehnyt tiettyjä järjestelyjä eläkkeelle jääntiä ajatellen", sanoi Lilius, joka ilmeisesti viittasi Välimerellä kelluvaan isoon purjeveneeseensä.

Lilius sanoi ymmärtävänsä, että optio- ja osakepalkkijärjestelmät herättävät tunteita, koska ne ovat tuottaneet paljon rahaa.

"En ole kuitenkaan nähnyt yhtään ihmistä, joka olisi ilmoittanut päättäneensä näiden kannustinjärjestelmien perustamisesta. Tässäkin olisin kaivanut vastuunkantajia", hän sanoi.

Liliuksen mukaan viimeksi kohutusta osakepalkkiojärjestelmästä päätti hänen osaltaan Fortumin poliittisesti koottu hallintoneuvosto, mutta kukaan ei sieltäkään ole ilmoittautunut päättäjäksi." (HS)


- Lilius! Sinua itkettää! Miksi?
- No kun kaikki on ihan ilkeitä mulle :'(
- Häh. Mitä tarkoitat?
- No kaikki jatkuvasti sanoo että Lilius on ahne ja ilkeä tyyppi joka saa ihan kamalasti rahaa eikä se ollenkaan välitä ihmisarvosta!
- No mutta...eikös se vähän ole noin?
- NO ON SE MUTTA EI SITÄ MULLE ITSELLENI TARVITSE TULLA KERTOMAAN :'(
- No mutta onhan tuo toiminta ollut aika pöyristyttävää. Fortum kuitenkin jakoi optioita ja sitten ilmoitti rahoittavansa uudet sijoituksensa nostamalla sähkön hintaa. Perusteluksi tähän kuitenkin kerrottiin että on paine nostaa hintaa koska Suomessa se on Eurooppaan nähden niin halpaa. Lisäksi valtio-omistajuuden tulosjakoperiaatteita tulkittiin ilmeisen tahallaan väärin että saatiin lähes tuplasti optioetuja oikeaan nähden - ja lopuksi vielä perusteltiin muista asioista leikkauksia taantumalla.
- Kuules nyt! Mun perhettänikin on uhkailtu! Pitää kulkea henkivartijan kanssa! Ei oo mun syy että mulla on upeat optiot ja mahtava liksa ja Välimerellä oleva huvipursi ja kultainen vessanpytty! En oo päättänyt näistä!
- Mutta olisit voinut kieltäytyä niistä. Tai ilmoittaa että näin taantuman aikana nämä varat siirrettäisiin toisiin sijoituskohteisiin.
- NO MUT ENHÄN MÄ VOI MÄÄRITTÄÄ OMAA ARVOANI IHMISENÄ JOS MULLE EI MAKSETA ENEMPÄÄ RAHAA!!! Mieti nyt jos mä tienaisin saman verran kuin vaikka joku varatoimitusjohtaja! Mikä meitä kahta erottaisi? Ei mikään! Mulla ois hienompi titteli käyntikortissa mut se tienais saman verran ja sit se tulis että hää hää, millaista on olla iso pomo hei kun mäkin tienaan saman verran kuin sää - ootko vähän luuseri hei! Tää on ihan kamalaa! Ruotsissa ei ois tapahtunut mitään tällaista! Kysykää niiltä jotka nää rahat halus antaa mulle! Mä en oo tehnyt mitään pahaa! Oon ottanut rahaa vastaan! En oo antanut ittelleni rahaa!
- Kuulostaa krokotiilinkyyneleiltä.
- SÄ ET VOI TAJUTA MILTÄ MUSTA TUNTUU! TE OOTTE KAIKKI IHAN SAMANLAISII! JA NYT MÄ ITKIN MEIKITKIN POSKILLENI! KAIKKI MUN YMPÄRILLÄ ON OPPORTUNISTEJA!
- Ja se, että näppärästi on ottavana osapuolena kun rahaa jaetaan, ei ole...?
- MÄHÄN SANOIN ET SÄ ET YMMÄRRÄ MUA! *parkumista*

Toimitusjohtaja Liliuskin jättää Fortumin

"Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius jää eläkkeelle joulukuussa.

Lilius kertoo harkinneensa eläkkeelle siirtymistä jo pitkään. "Viimeaikaiset tapahtumat Fortumin ympärillä saivat minut ilmoittamaan päätöksestäni tänään", hän kertoo Fortumin tiedotteessa.

Yhdeksän vuotta Fortumin johdossa toiminut Lilius toimitti yhtiön hallitukselle kirjeen, jossa hän ilmoittaa käyttävänsä työsopimuksensa mukaista oikeutta jäädä eläkkeelle täytettyään 60 vuotta.

Hän hoitaa tehtäväänsä täysipainoisesti vuoden loppuun hallituksen ohjeiden ja toivomusten mukaisesti.

Aiemmin tänään Fortumin hallituksen puheenjohtaja Peter Fagernäs ilmoitti jättävänsä yhtiön." (Arvopaperi.fi)


- Lilius.
- Ai hä.
- Sait liikaa rahaa.
- No vittu sori.
- Nyt tästä järjestetään tutkinta. Lainvastaista tointa tuo.
- Ei kiinnosta.
- Ai miks?
- Lähen eläkkeelle! Reinot on jo ostettu!
- Mitä? Et sä voi!
- Menin jo! Moiii!

Liliukselle riittää rahaa, nuorille ei kesätöitä

"Fortumilla on varaa maksaa johdolle kannustimia, mutta ei palkata kesätyöntekijöitä, Ilta-Sanomat ihmettelee. Lehden laskelmien mukaan johdon palkkioilla olisi palkannut 900 kesätyöntekijää.

Fortumin johdon saamat osakekannustimet herättävät nyt monenlaista närää. Samaan aikaan, kun johtoa palkitaan, yhtiö ei aio palkata läheskään yhtä paljon työntekijöitä kuin aiempina kesinä.

Ilta-Sanomien haastatteleman Fortumin viestintäjohtajan Maria Romantschukin mukaan yhtiö puolittaa kesätyöntekijöiden määrän alle sataan. Yhtiön toimitusjohtaja Mikael Lilius on samaan aikaan saanut valtio-omistajan ohjeiden vastaisesti ylisuuret kannustimet.

Ilta-Sanomat laskee, että Fortumin johtoryhmän 5,6 miljoonan euron osakepalkkioilla hinnalla Fortum olisi pystynyt palkkaamaan yli 900 kesätyöntekijää. Romatschukin mielestä asioita ei voi verrata keskenään. Hän huomauttaa, että moni yritys ei palkkaa yhtään kesätyöläistä." (Taloussanomat)


- Päivää, Maria Romantschuk.
- Päivää.
- Fortumin johto on saanut suuria osakekannustimia.
- No niin on.
- Taantuman aikana.
- Jeh, kantsisko olla Fortumin johtoa!
- Ei mutta eihän tässä ole mitään järkeä. Juuri muutamia päiviä sitten Akava, Elinkeinoelämän keskusliitto, Kirkon työmarkkinalaitos, Kunnallinen työmarkkinalaitos, SAK, STTK ja Valtion työmarkkinalaitos allekirjoittivat yhteisen vetoomuksen, että nuorille tarjottaisiin taantuman aikanakin kesätöitä, että talous saataisiin nousuun. Te puolititte kesätyöntekijöidenne määrän mutta jaoitte valtio-omistajan ohjeiden vastaisia kannustimia ihmisille jotka ovat jo rikkaita.
- Ja?
- Vetoomus!
- Kuules, harva se päivä kun kävelen Rautatientorin poikki tulee jos jonkinmoista viherpiipertäjää vetoamaan vaikka mihin. Eihän nekään meitä kiinnosta hatintatin vertaa! Nyt homman nimi on se, että Lilius on silitellyt osakkeenomistajain kultaista kruunua ja nostanut sähkönhintaa maireasti telkkarissa perustellen että "suuri on paine kun Suomessa on huikeasti halvempaa sähköä kuin muualla Euroopassa" eikä missään vaiheessa mainitse, että Suomessa käytetään sähköä esimerkiksi lämmittämiseen enemmän kuin vaikkapa Italiassa. Pitäähän se siitä palkita. Ne kesätyöläiset, eihän ne voi vaikuttaa pörssikurssiin millään tapaa!
- Entä eettinen näkökulma?
- Mikä helvetin eettinen näkökulma. Firmalla on tismalleen yksi ainoa vastuu ja sekin on osakkeenomistajille. Firman pitää tuottaa rahaa. Se, että myymme tarviketta jota ihmisten on käytännössä pakko ostaa, on tietysti harmillista ostajille mutta mainio asia meille! Heh, meillä on suurempi asiakasriippuvuussuhde kuin heroiinikauppiailla!
- Mutta perinteisestihän opiskelijat tienaavat kesätöissä rahat kesän elämiseen kun eivät saa tukea. Millä he asumisensa maksavat? Eihän heillä ole varaa edes leipään!
- Syökööt kakkua.

Public Service Announcement VII: Aprillipäivä

1.4.09


- Tuomas.
- Tuomas.
- Taas on mennyt pari päivää ilman päivitystä. What gives?
- No ei oo kerennyt. Mutta tänään meinasin kirjoittaa.
- No, mikset kirjoittanut?
- Mieti.
- En tajua.
- Mieti tarkkaan.
- En tajua vieläkään.
- Nyt on mikä päivä?
- ...Ensimmäinen neljättä?
- Eli?
- Aprillipäivä.
- Niin.
- Ja?
- No, tiedät varmaan miten Fiktiiviset keskustelut toimivat. Hankitaan yksi kappale typeriä ja pöyristyttäviä uutisia ja sitten kommentoidaan niitä hupaisasti.
- No jotenkin noin.
- No, lukaisepa vaikka ampparit.comia tänään. Puolet otsikoista ovat hassunhauskoja aprillipiloja.
- Aaaa. Tajusin. Niissä ei ole faktan häivää lainkaan.
- Aivan. Siksi tänään Fiktiivisten keskustelujenkin tulee pitää aprillipäivää.
- No miten se tapahtuu?
- No, puhumalla kerrankin suoraan, asiallisesti ja huumoritta.
- Taisit tehdä niin.
- No niin tein. Eli tästä syystä Fiktiivisiä keskusteluja ei tänään julkaista. Huomenna ehkä kirjoitetaan jostain.
- Kerro nyt jotain faktaa tästä päivästä.
- Työpöydälläni on ollut tänään kuusi purkkia ananasta. Nyt enää neljä.
- Kiitos tästä.

Syöpään kuolleen Jade Goodyn vaatteet huutokaupataan

27.3.09

"Viime viikolla kohdunkaulan syöpään kuolleen Jade Goodyn vaatteet aiotaan huutokaupata, kertoo The Sun. Big Brother -tähden aviomies Jack Tweed haluaa myydä vaatteet, jotta voisi kerätä näin rahaa sairaanhoitajille, jotka hoitivat Goodya kellon ympäri tämän viimeisinä päivinä.

Tweed on kertonut ystävilleen, että toinen vaihtoehto on lahjoittaa vaatteet syöpätutkimusta tukeville kaupoille.

Jade Goody oli sanonut ennen kuolemaansa Tweedille, että vaatteet saa myydä tai ne saa lahjoittaa pois – pääasia on, että rahat menevät hyvään tarkoitukseen.

Tweed aikoo tyhjentää Goodyn asunnon tämän hautajaisten jälkeen. Hautajaiset pidetään ensi lauantaina." (HS)


- Ja Jade Goodyn vihreä tunika, alkuhinta 100 euroa--
- 1000 euroa!
- 1000 euroa tarjottu, tuleeko korotuksia? Ei? Ensimmäisen, toisen ja kolmannen kerran - myyty herrasmiehelle siinä edessä!
- Kiitos.
- Sitten Jade Goodyn farkut, alkuhinta 500 euroa--
- 1000 euroa!
- 1000 euroa tarjottu, tuleeko korotuksia? Ei? Ensimmäisen, toisen ja kolmannen kerran - myyty herrasmiehelle siinä edessä!
- Kiitos.
- Sitten Jade Goodyn t-paita, alkuhinta 50 euroa--
- 1000 euroa!
- Jumaliste, mies! Miten sinä tarjoat joka hemmetin vaatteesta noin paljon?
- Omistan vanhan taksimersun.
- Häh?
- Eli olen maksanut ylihintaa siitä, että olen ostanut auton jonka takapenkille on oksennettu. Kertonee jotain luonteestani?
- Ensimmäisen, toisen ja kolmannen kerran - myyty 1000 eurolla herrasmiehelle siinä edessä!

Edustaja kiistää Josh Grobanin ja Katy Perryn seurustelun

25.3.09

"Josh Groban ja laulajakollega Katy Perry saattavat kuulostaa täydelliseltä pariskunnalta, mutta Grobanin edustajan mukaan suhdetta ei ole olemassa.

- Josh ja Katy ovat läheisiä ystäviä ja viettävät aikaa yhdessä, mutta he eivät ole pari, Grobanin edustaja Luke Burland kertoo People-lehdelle.

Perezhilton.comin mukaan taas kummankin lähellä olevat tahot ovat varmistaneet suhteen olevan totta.

I Kissed A Girl -hitillään valloittanut Katy Perry erosi vuoden alussa Travis McCoysta. Josh Groban bongattiin Katyn Los Angelesin keikalta helmikuussa." (IL)


- Hyvää huomenta, Luke! Tässä postisi.
- Vitut tämä mikään hyvä huomen ole. Mitä nuo ovat?
- Ostin tähän aulapöydälle auringonkukkia! Minä niin tykkään niistä!
- Etkä tykkää. Onhan ne kirkkaanvärisiä ja tuovat paistetta päivään, mutta et sinä niistä pidä.
- Ai :( No, mutta kuitenkin! Huomenna ajattelin mennä elokuviin poikaystäväni kanssa!
- Ettekä mene.
- Mennäänpä!
- Niin kauan kuin työskentelet minulle, et helvetti mene.
- Ai :( Hienot kengät sinulla!
- Eikä ole. Lopeta nyt jo paskanjauhanta ja kerro miten edustettavillani menee.
- No, Josh seukkaa nykyään Katy Perryn kanssa!
- Vitut seukkaa.
- Kylläpäs, ne olivat aamulla täällä ja todella onnellisia--
- Sanoin: vitut. Järjestä lehdistötilaisuus, sanon vitut muillekin.

Toivo Sukarin uusin hanke: Titanic-kopio Kiiminkiin!

24.3.09

"Ideaparkeistaan tunnettu liikemies Toivo Sukari aikoo rakentaa liki 100 vuotta sitten uponneen Titanic-laiva uudelleen. Tällä kertaa Titanic ei seilaa merillä vaan nököttäisi Kiimingin Ideaparkin kyljessä.

Sukari esitteli 30 miljoonaa euroa maksavan ideansa Oulussa Yrittäjäfoorumissa, jossa oli puhumassa Suomen toisesta, Kiiminkiin nousevasta Ideaparkista.

- Se lisäisi entisestään Kiimingin Ideaparkin matkailullista vetovoimaa, perustelee Sukari hurjaa Titanic-ideaansa oululaiselle Forum24-lehdelle.

Sukarin tarkoituksena on rekennuttaa 267 metriä pitkästä Titanicista yksi yhteen kopio. Laivan rakentaminen Kiiminkiin maksaisi noin 30 miljoonaa euroa.

Sukari on pitkään puuhannut Kiiminkiin toista Suomen Ideaparkia. Ensimmäinen toimii Lempäälässä Tampereen lähellä.

Sukarin tavoitteena on, että Kiimingin Ideaparkin rakennustyöt saadaan alkuun jo kesään mennessä.

Sukarin puolesta myös Titanicin toteutus voisi lähteä liikkeelle heti ensimmäisessä aallossa.

Sukari uskoo, että Kiimingin Titanic vetäisi väkeä Pohjois-Pohjanmaalle ulkomaita myöten.

- Titanicin tietävät kaikki, hän huomauttaa.

Kiimingin Ideaparkista tulee noin 105 000 neliön laajuinen. Sen rakentamiskustannukset ovat noin 120 miljoonaa euroa. Ideapark rakennetaan puusta, jolloin se olisi valmistuessaan maailman suurin puurakennus, Sukari kertoo.

Sukari kaavailee, että Kiimingin Ideaparkia avajaisia vietettäisiin 1.11.2011 kello 11." (IS)


- No niin, tervetuloa kaikki päättävät elimet tähän upeaan Ideapark-kokoukseen. Minä olen Topi Sukari, mutta tiedätte sen kyllä koska maksan teille kaikille liksaa.
- Hei, Topi.
- No niin. Nythän on niin, että seuraavat Ideaparkit rakennetaan Kiiminkiin, Äetsään, Kutemajärvelle ja Hettaan. Kiimingin nähtävyys on jo keksitty, se on Titanic. Muita ehdotuksia?
- Hindenburg. Joka ilta räjäytetään se uudestaan.
- Toimii. Mitä muuta?
- Äetsään luonnollisesti sukellusvene Kursk.
- Käy.
- Kutemajärvelle WTC-tornit. Sopivat myös paikkakunnan teemaan kun saadaan pari pystyssä jöpöttäjää.
- Loistavaa! Entä Hettaan?
- Suomalainen demokratia.
- Näillä mennään.

Poliisia pakoon ajaneen matka tyssäsi liikenneympyrässä

23.3.09

"25-vuotiaan joensuulaismiehen pakomatka päättyi liikenneympyrän liikenteenjakajaan. Mies puhalsi promillemittariin niukasti yli sallitun rajan, 0,52.

Poliisi oli saanut ilmoituksen autosta, joka oli Utrassa kolhinut toista autoa ja poistunut paikalta. Havaittuaan kyseisen auton poliisipartio oli kääntynyt tämän perään. Siitä säikähtäneenä mies oli yrittänyt kaasutella karkuun - huonolla menestyksellä.

Ajokortittomalla kuskilla oli kaksi ihmistä kyydissään pakomatkalla. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta." (IS)


- Konstaapeli!
- Niin?
- Kauheita asioita, täällä ajelee rattijuoppo!
- Niin?
- No miksi vain seisotte siinä! Ottakaa rattijuoppo kiinni! Heti! Ajakaa häntä takaa!
- Ei tartte.
- Miten niin ei tarvitse! Ettäs kehtaatte! Olette virassa! Pidättäkää hänet!
- Joo, kohta.
- Miksi vasta kohta?
- No kohta se osuu tuohon liikenneympyrän liikenteenjakajaan. Se on ajanut mua karkuun viimeiset puoli tuntia tuossa ympyrässä eikä se ole vielä tajunnut että minä lähdin hakemaan kahvia. Hörppään sumpit loppuun ja käyn hakemassa maistivillen pois.

Ihmiset kuluttavat keskimäärin 19 euroa Sedun baareissa

20.3.09

"Taantuma ja viime syksynä voimaan tullut happy hour -mainoskielto ovat vaikuttaneet selvästi ravintolabisnekseen. Sedu Koskisen perustama SK-ravintolat -yökerhoketju ei juuri tuotoilla röyhistele.

- Meidän asiakkaat käyttävät nyt keskimäärin 19 euroa yhden illan aikana. Se sisältää jo sisäänpääsymaksun, eli asiakkaat ostavat keskimäärin kaksi drinkkiä illan aikana, SK-ravintoloiden toimitusjohtaja Antti Raunio kertoo.

Asiakkaiden käyttämä rahasumma on 60 yökerhoa omistavan SK-ravintoloiden mielestä liian vähän. Pyrkimys olisi nostaa luku edes kolmeen ravintola-annokseen.

Tämän vuoksi SK-ravintolat lanseerasivat torstaina uuden rannekemyynnin: yhdellä lipulla pääsee Helsingissä kaikkiin SK-ravintoloiden 13 ravintolaan.

Tarkoituksena on saada ihmiset aiemmin kotioloista baareihin.

- Pyrimme siihen, että ihmiset aloittaisivat iltansa aikaisemmin anniskeluravintoloissa, Raunio sanoo.

- Tämä on ainoa laillinen keino, miten saamme ihmiset valvomattomista paikoista valvottuihin paikkoihin." (IS)


- Moi moi poke!
- Lähdössä vai? Paljonkos käytit?
- Ootas, emmä muista...
- Kuittia näkyviin.
- Näköjään ostin pari kaljaa. 16 euroa meni.
- Jaha. Se on sit 15 euroa ulospääsymaksua.
- Täh?
- No vähintään pitää käyttää 31 euroa per ilta. Eli joko meet tilaamaan lisää tai sitten tulee ulospääsymaksu.
- No voi saatana. Nyt on jo paha olo. Oksennan lattialle ja rikon laseja!
- Niistä tulee sitten maksua jotka voidaan vähentää ulospääsymaksusta.
- Mut sit mulle tulee kauhee olo ja krapula!
- Olisit miettinyt ennen kuin tulit ravintolaan.
- No mut mä haluan juhlia sivistyneesti!
- Sivistys maksaa. Ulospääsymaksun verran.

Murtautuminen Maciin onnistui alle 10 sekunnissa

19.3.09

"Turvallisuustutkija Charlie Miller kuittasi 5000 dollaria murtamalla tuoreimmilla turvapäivityksillä varustetun Applen Mac-koneen alle 10 sekunnissa.

Millerin tehtaili ennätyksen eilen turvallisuusalan konferenssissa Cansecwestissa. Viime vuonna samassa tapahtumassa Charlie Miller murtautui MacBook Air -kannettavaan kahdessa minuutissa.

Miller ei paljasta yksityiskohtia siitä, miten hän onnistui Maciin murtautumaan 5-10 sekunnissa.

Pari viikkoa sitten hän kertoi haastattelussa, että kaikkein yksinkertaisinta on murtautua Maciin Safari-selaimen kautta. Siitä ei ole tietoa, saiko Miller 5000 dollarinsa juuri Safarin "avustuksella".

Parhaillaan käynnissä olevassa turvallisuuskonferenssissa toinen tutkija murtautui vaivatta niin Internet Explorer- kuin Safari-selaimella varustettuun Windows 7 -koneeseen." (Tietoviikko)


- Moikka Charlie.
- Moikka.
- Sun pitäisi nyt murtautua tähän mäkkiin nopeasti.
- No selvä!

*humps*

- No sehän meni näppärästi! Miten teit sen?
- Yksi sana: sorkkarauta.

Uskovat taistelevat kovimmin kuolemaa vastaan

18.3.09

"Ne, joilla on selkein käsitys tuonpuoleisesta kamppailevat ankarimmin sinne siirtymistä vastaan. Amerikkalaistutkimuksen mukaan uskonnollisimmat potilaat vaativat kaikkein ankarimmin lääkäreitä tekemään kaikki mahdollinen heidän pitämisekseen hengissä.

Tutkimuksessa oli seurannassa kaikkiaan 345 terminaalivaiheen syöpäpotilasta, joita tutkittiin heidän kuolemaansa saakka. Tutkimus osoitti, että säännöllisesti rukoilevat ihmiset vastaanottivat kolme kertaa todennäköisemmin elämää pitkittävää hoitoa, kuin vähiten uskontoon luottava potilasjoukko.

Tällaisiin elämää pitkittäviin hoitoihin kuului muun muassa elvytys ja hengityskoneen käyttö potilaan viimeisinä elinpäivinä. Dana-Faber –syöpäinstituutin tutkijat totesivat tutkimuksessaan, että tällaiset hoidot voivat tehdä kuolemasta tavallista epämukavampaa.

Myös aiemmat amerikkalaistutkimukset osoittavat, että uskonnollisilla ihmisillä on taipumus luottaa elämänsä loppuvaiheessa intensiiviseen hoitoon, kertoo tutkimuksesta uutisoinut BBC verkkosivuillaan. Tutkimusraportti on julkaistu Journal of the American Medical Association -lehdessä." (Verkkouutiset)


- Rouva Johansson, kuinka voitte tänään?
- No niin hyvin kuin nyt 93-vuotias keuhkosyöpäinen sydänpotilas voi voida. Vähän sattuu.
- Ymmärrän. Omaisenne toivat sukuraamattunne, ristinne ja kirjan "Keskusteluja Jumalan kanssa".
- Kiitos. Viime hetkillänikin voin luottaa Herraan. Taivaassa on Jeesus lunastanut minulle paikan autuudessa.
- Ymmärrän. Minun pitäisi nyt keskustella teidän kanssanne hieman.
- Kertokaa.
- Ilmeisesti syöpäsolunne ovat sen verran pahalaatuisia, että voin luvata teille enää muutaman päivän elinaikaa. Siirrämme teidät saattohoitoon ja--
- Ja mitähän helvettiä sinä luulet tekeväsi?
- Anteeksi? Ymmärrän, että tämä on vaikea kuulla, mutta teemme kaikkemme taataksemme teille mukavat oltavat.
- Ei käy! Pojankloppi, sinähän parannat minut!
- Ymmärrän, että reagoitte voimakkaasti, mutta valitettavasti emme voi tehdä mitää--
- HAISTAHAN POIKA JO! Sinä parannat minut. Tuot niitä sytostaatteja tai mitä ne on. Ja hengityskoneet ja kaikki. Minähän en ole täältä vielä lähdössä!
- Emme vain valitettavasti voi tehdä mitään. Voimme helpottaa oloanne ja kohtahan olettekin jo paremmassa paikassa.
- Hei! Se on minun uskoni, ei sinun! Mistä sinä tiedät vaikka minusta tulisikin vain pelkkä ruumis mullan alle!
- Niin, nämä ovat vaikeita asioita ja--
- Tässä ei ole mitään vaikeaa. Sinä - pidät minut hengissä. Minä - pysyn hengissä. Comprende?
- Pyydän sairaanhoitajaa tuomaan hengityskoneen. Siunausta.
- Mitä sinäkin siitä tiedät!

Näin Mäkkäri ja Hese yrittävät saada lapset koukkuun

17.3.09

"Hampurilaisravintolassa vaanii vaara, jota monet vanhemmat eivät osaa aavistaa. Tuoreen tutkimuksen mukaan yksi lasten lihavuuteen johtavista syistä löytyy hampurilaisaterioista. Asia selviää Kuluttajaliiton tuoreesta selvityksestä.
Esimerkiksi McDonaldsin ja Hesburgerin ateriat sisältävät runsaasti rasvaa ja energiaa ja vain vähän kuidun lähteitä. Hampurilaisravintolat houkuttelevat lapsia asiakkaakseen ovelin keinoin - aterian mukana tulevan kylkiäisten avulla.
Kuluttajaliiton mukaan kylkiäinen ei saisi muodostua hallitsevaksi tekijäksi tuotteen markkinoinnissa, mutta näin väistämättä käy.
- Ravintolassa on tarjolla lelu, joka vaihtuu jopa viikoittain. Tarkoituksena on saada lapsi keräämään koko sarja, jotta saadaan hänet käymään viikoittain hampurilaisravintolassa. Leluissa käytetään tunnettuja hahmoja, sanoo Kuluttajaliiton asiantuntija Annika Marniemi."(Aamulehti)


1976:
- Te siat! Te kapitalismin ikeet! Minä olen selvittänyt teidän markkinointinne perusperiaatteet!
- Menes punikkitoimittaja sieltä helvettiin.
- En varmasti mene! Tämän helmikuun manifestin lyömme läpi lehdissämme! Varautukaa tietopommiin!
- Varaudu sä proleperse vesisuihkuun!
*vesisuihkutus keskellä talvea*

2009:
*puuh*
- Jumaliste! Ihan oikee 70-luvun toimittaja! Sä olit syväjäätyneenä kaikki nämä vuodet!
- Olinko? Mikä vuosi nyt on?
- 2009.
- Olen jo myöhässä! Nyt pitää äkkiä painaa lehteen juttu siitä, että lapsille markkinoidaan ruokaa leluilla!
- Mutta sehän on tiedetty jo vuos--
- Hiljaa! Haluan totuuden lehteen nyt!
- Mut--
- NYT!
- Okei, painetaan sitten.

Potkut hymiöllä

"Muutama kymmenen satamaoperaattori Finnsteve Oy:n tilapäistä ahtaajaa sai jokin aika sitten tylyn viestin.

Firma ilmoitti kirjeellä, ettei viennin ja tuonnin laman takia heidän palveluksiaan tarvita.

Eikä siinä kaikki. Kirjekuoressa seisoi iloinen toivotus: "Hyvää työpäivää!" ja päälle päätteeksi leveästi hymyilevä hymiö.

- Ei todella tuntunut kivalta. Että pannaan tuolla tavalla leikiksi, kun on toisten leivästä kyse, sanoo yksi kirjeen saaneista, nyt onnekseen jo muualta töistä saanut.

Kirjeen oli allekirjoittanut Finnsteven henkilöstöjohtaja Markku Hakala. Hän myöntää, että yhtiö on töiden puutteen takia joutunut pudottamaan toista sataa miestä käsittävän tilapäisten ahtaajien joukon noin neljäänkymmeneen.

Kirjekuoren hymiöteksti on Hakalalle yllätys. Hän vakuuttaa, ettei kuoriin ole voinut olla painettuna tuollaista tekstiä. Pikavauhtia hän selvittää asian.

- Valitettavasti asia kuitenkin pitää paikkansa. Kyse on firman frankkeerausleimasta, joka on sisältänyt tällaisen toivotuksen ja hymiön. Postittaja ei millään ole voinut tietää, millaisiin kirjeisiin leima tuli, Hakala sanoo.

Hakala pahoittelee syvästi tapahtunutta.

- Leima on nyt muutettu, mutta vahinko on tapahtunut. Ei todella ole ollut tarkoitus lisätä työtä vaille jääneitten tuskaa tällaisella hirtehishuumorilla. Kyllä tässä on nyt anteeksipyynnön paikka, Hakala sanoo." (IL)


- Moi kulta.
- Moi ihana.
- Huh, mikä päivä! Mitä postia tuli?
- No, töistä tuli tällainen kirje, jossa lukee kuoressa "Hyvää työpäivää!"
- Okei, luen sen kohta. Mitä muuta?
- Äitisi vanhainkodista tuli kirje jossa on leima: "Pitkiä elinvuosia sinunkin vanhemmillesi!"
- Jaajaa. Mitä muuta?
- No, sukupuolitautilääkäriltä tuli kirje jossa on leima: "Tarttuvia fiiliksiä!"
- Just.
- Verottajalta tuli kirje jossa on päällä leima "Ei ne isot tulot vaan pienet verot."
- Mahtavaa.
- Ja sitten mä kirjoitin tällaisen kirjeen sulle jossa on päällä "Haluan avioeron."
- Sekin on varmaan sarkasmia.
- Kulta, ei se ole.

Emo-nuoria syrjitään Meksikossa

16.3.09

"Meksikossa emo-nuorisokulttuurin edustajat kohtaavat paljon syrjintää ja väkivaltaa. Meksikon kansallisen ihmisoikeuskomission mukaan emo-nuoria syrjivät muiden nuorten ohella myös viranomaiset.
Emoja häirittiin ja hakattiin useissa eri tapauksissa Meksikon keskiosissa viime vuonna. Hyökkäyksiin kiihottivat netin lukuisat vihakampanjat.

Emo-nuoria yhdistää tietyn pukeutumis- sekä musiikkityylin ihannointi. Suomessa emo-genren alle luokiteltuja yhtyeitä ovat esimerkiksi Disco Ensemble ja Lapko." (Yle)


- Yyhyy.
- Mikä sua Pasi vaivaa.
- Kun kukaan ei tykkää musta ja kaikki syrjii mua.
- Ei kai se nyt noin oo.
- No on! Kaikki vihaa ja inhoo mua. Mun sieluni itkee verta ja ahdistuksen suolaa.
- No, tarviiko olla koko ajan noin dramaattinen!
- ÄLÄ SÄ SANO MULLE MITÄ MÄ HALUUN TUNTEE MÄ OON YKSILÖ NIINKU SÄKI!
- Joo joo, ei siinä mitään. Teet mitä haluut ja--
- ÄLÄ YRITÄ LOHDUTTAA MUA KU VIHAAT MUA!
- Enkä, mä--
- SÄ ET YHTÄÄN TIEDÄ MITEN HUONO OLO MULLA ON, MUA AHISTAA JA TUNTUU PAHALTA! SÄ ET TIEDÄ MILTÄ MUSTA TUNTUU!
- No, olin kyllä kerran yhden afrikkalaisen kans, mut--
- MUN SIELUUNI ON TATUOITU TUSKAN AVAIN!
- Nyt sä alat jo hiljalleen ärsyttää.
- MÄ TIESIN ETTÄ SÄ VIHAAT MUA! TIESIN!
- Hiljaa nyt jo, pilaat kivan illan.
- VIHAAAAAAAAAAT!
*läps*
- SÄ LÖIT MUA! SÄ LÖIT MUA! SÄ OOT VIHAAJA! SÄ OOT KONFORMISTI! SÄ ET ANNA MUN OLLA MIKÄ MÄ HALUUN OLLA!

Kännyköiden nakukuvat vievät teinejä USA:ssa vankilaan

"Yhdysvalloissa teininuoria odottaa jopa vuosien vankeus, kun he ovat lähetelleet kännykällä ottamiaan nakukuvia toisilleen, kertoo sanomalehti Kaleva.

Pennsylvanian Greensburgissa nostettiin tammikuussa oikeusjuttu kolmea 14-15-vuotiasta tyttöä vastaan, kun he olivat lähettäneet itsestään kännykällä ottamiaan alastonkuvia samanikäisille poikaystävilleen.

Syytteiden mukaan tytöt olivat syyllistyneet lapsipornon tuotantoon, levitykseen ja hallussapitoon, Kaleva kertoo. Kuvia saaneita poikia syytetään vastaavasti lapsipornon hallussapidosta.

Pahimillaan nuoria odottaa vuosien vankeustuomiot. Joka tapauksessa he päättyvät rikosrekisteriin.

Vastaavia oikeusjuttuja on vireillä ainakin kymmenessä muussa osavaltiossa.

Yhdysvalloissa käydään yhä näkyvämpää keskustelua siitä, mihin seksuaalirikollisuuden rajat pitäisi vetää.

Osa oikeusoppineista on sitä mieltä, että alaikäisten suojelemiseksi säädettyjä lakeja käytetään nykyään surutta alaikäisiä vastaan." (IS)


*piip piip*
*rumps*
- Iik! Huoneessani on mellakkapoliisi!
- Eiku SWAT-äijä. Mitä lähetit juuri puhelimellasi?
- Öö, tota hei viestintäsalaisuus ja niin edelleen.
- MITÄ LÄHETIT ÄSKEN PUHELIMELLASI?
- Siis sulla ei oo oikeutta *khlump* hfei ofah hefi shen poifh--
- Otan pistoolin heti pois suustasi jos näytät mitä lähetit äsken.
- Ofei, ofei! Yäk. Tossa.
- Sinähän oot tässä alasti.
- Niin.
- Niin kuin nytkin.
- Niin.
- Tästä tulee kuule linnaa. Lapsipornon levitys on ankarasti kiellettyä.
- Hä! Mä olin himassa, lähetin mun samanikäiselle poikaystävälleni vähän vihjaavan kuvan, nyt sä oot täällä mua nöyryyttämässä ja katselet itse mun kuviani! Ettäs kehtaat, likainen pervo!
- Mitä!? Puolustatko lapsipornoa? Tällaista keskustelua en siedä lainkaan!

Mepit haluavat "punaisen painikkeen" pelikonsoleihin

13.3.09

"Europarlamentaarikot haluavat pelilaitteisiin ja tietokoneisiin "punaisen painikkeen", jonka avulla vanhemmat voivat estää lapsilta aikuisille tarkoitettujen pelien pelaamisen.

Painikkeen avulla voitaisiin myös rajoittaa pelien pelaamista tiettyinä kellonaikoina.

Europarlamentaarikot haluavat suojella alaikäisiä videopelien haitoilta, sillä nykyisin yhä useampi peli on kehitetty aikuisille.

Mepit kehottavatkin EU-komissiota, jäsenvaltioita ja peliteollisuutta tarkastelemaan, voitaisiinko pelilaitteisiin ja tietokoneisiin kehittää järjestelmä, jolla vanhemmat voisivat rajoittaa väkivaltaisten tai muuten haitalliseksi koettujen pelien pelaamista.

Hollantilaismepin esittelemä mietintö videopeleistä hyväksyttiin EU-parlamentin täysistunnossa Strasbourgissa torstaina ylivoimaisella ääntenenemmistöllä. Mietinnön puolesta äänesti 552 meppiä ja sitä vastaan vain 12 edustajaa." (IS)


- Päivää. Minä olen eurooppalainen päättäjä.
- Päivää, minä olen pelikonsolivalmistaja.
- Minä olen sitä mieltä että teidän konsoleillanne pelattavat "viihdepelit" ovat huikeaa RIVOUTTA!
- Anteeksi?
- Lapsille tarjoilette moista moskaa, ettäs kehtaatte!
- Meidän pääasiallinen kohderyhmämme on nykyisin nuoret aikuiset, jotka--
- Lapset näkevät painajaisia kun pelaavat kauhupelejä!
- Mutta tarvitseeko vanhempien ostaa heille niitä? Lieneekö vastuu--
- Älkää nyt väittäkö että vanhempien pitäisi kasvattaa lapsensa ITSE! Kyllä se on videopelien valmistajien vastuulla!
- No, tunnustamme toki tietyn vastuun, siksi kaikissa uuden sukupolven pelikonsoleissa on parental control -mahdollisuus, joka--
- HALUAMME PUNAISEN NAPIN JOLLA SEN SAATANAMASIINAN SAA KIINNI HETI!
- Öö, mites ois jatkoroikka Clas Ohlsonilta? Siinä on punainen virtakytkin. Saa sähköt pois.
- Pilkkaatteko minua? PUNAINEN NAPPI HETI!
- Eikö teillä ole mitään tärkeämpää jurnutettavaa kuin valittaa asiasta joka on jo ratkaistu?
- Ei. Tai olisi, mutta niissä asioissa pitäisi tutkia ennen kuin hutkii.

Kännykkä-tv yritetään pelastaa Suomessa

12.3.09

"Dvb-h-päätelaitteita on Suomessa käytössä eri arvioiden mukaan vain joitain tuhansia. Se ei vielä riitä massamedian syntymiseen ja uuden sisällön tarjoamiseen. Nokia N77 on laitteista edullisin ja pienin Suomessa.
Suomen piti olla dvb-h-tekniikan mobiilitelevision tiennäyttäjä, mutta varhaisista piloteista huolimatta palvelu on jämähtänyt alkuvaikeuksiin. Sisältöä ei ole juuri tarjolla, uutta ei saada tekijänoikeuskiistojen takia, dvb-h-päätelaitteet ovat vähissä ja käyttäjämäärät ovat pienet. Ratkaisuja yritetään etsiä elokuun alkuun mennessä.

Asiaa edistämään on nimitetty työryhmä, jossa ovat mukana Nokia, Kuluttajavirasto, liikenne- ja viestintäministeriö, Ficom mobiilioperaattoreiden edustajana, kaupalliset tv-kanavat ja Yleisradio sekä tekijänoikeusjärjestöt. Luovan työn tekijät ja yrittäjät (Lyhty) ry ja Suomen audiovisuaalisen alan tuottajat (Satu) ry.
Digitan ylläpitämässä dvb-h-tekniikan verkossa näkyvät varsinaisista tv-kanavista tällä hetkellä vain MTV3 ja Voice TV. Yleisradio ei koskaan aloittanut lähetyksiä, koska ei päässyt sopuun tekijänoikeusjärjestöjen kanssa. Nelonen taas lopetti jo aloittamansa lähetykset, koska kustannukset olivat nousemassa ilman, että katsojia oli juurikaan." (Tietokone.fi)


- Hei jätkä hei sä siellä! Osta hei HDTV!
- Eiku osta kännykkä-tv!
- HDTV! 50-tuumainen laajakuva!
- Eiku 2,4 tuumaa! Tämmöinen postimerkki!
- Satoja kanavia ja maksukorttivalmius!
- Eiku muutama kanava, nekin näkyy hyvällä alueella!
- Katso ystäviesi kanssa olohuoneessa! Makoile soffalla! Tunnelmoi!
- Eiku katso metrossa niin että joku tönii sua! Joko kuulokkeilla tai paskalla piipperikaiuttimella!
- Katso monituntisia elokuvia monikanavaäänellä!
- Katso puoli tuntia ennen kuin akku loppuu!

***

- No saatana. Se sitten osti sen sun tarjoaman HD-telkkarin.
- Niin taisi.
- Myit jo kymmenennen minun edestäni eikä olla vielä ees puolessapäivässä. Onko mun tuotteessa jotain vikaa?
- Varmaan tv-kanavien tekijänoikeus. Sun kannattaa lähettää vetoomus liikenne- ja viestintäministeriöön. Silloin alkaa myynti sujua!
- Tänks, mään! Mäpä teen niin!

Toimi näin, kun poliisin punainen valo välähtää

11.3.09

"Poliisin pysäytysmerkkiin kannattaa reagoida ajoissa. Pirkanmaan poliisi pyytää autoilijoita muistamaan perusasiat, kun kohdataan pysäytysmerkkiä näyttävä tai hälytysajossa oleva poliisiauto.

Poliisin mukaan jotkut autoilijat eivät muista, mitä tarkoittaa, kun poliisi näyttää punaista pysäytysvaloa tien sivussa tai tiellä tai perässä ajavasta poliisiautosta.

Silloin tällöin partiot joutuvat kysymään autoilijoilta, miksi he eivät meinanneet pysähtyä, vaikka heille osoitettiin punaista valoa. Tyypillinen vastaus on, että pysäyttämisvelvollisuutta ei tiedetä." (Aamulehti)


- Hyvää päivää.
- No päivää.
- Tiedättekös miksi pysähdyitte?
- Koska pääsin jo kotiovelle saakka.
- Juu, mutta mehän siis olemme nyt seuranneet teitä noin 45 kilometrin ajan. Tiesittekö että teidän olisi pitänyt pysähtyä jo aiemmin?
- Häh. Miksi.
- Meillä oli maijan katolla punainen valo päällä.
- Ai niin se! Enhän mä kato aatellut että mun pitäisi pysähtyä.
- Ai miksi.
- No mulla oli jo maksullinen nainen autossa!
- пока!
- Asia kunnossa. Turvallista matkaa...tai siis jatkoa.

Työmarkkinajärjestöt huolissaan nuorten kesätöistä

10.3.09

"Sekä työnantajien että työntekijöiden työmarkkinakeskusjärjestöt kannustavat työnantajia tarjoamaan nyt mahdollisimman paljon kesätöitä ja harjoittelupaikkoja nuorille.

- Synkistä talousnäkymistä huolimatta nuorille on tärkeää järjestää mahdollisuuksien mukaan kesätöitä ja harjoittelupaikkoja, korostavat työmarkkinakeskusjärjestöt yhteisessä kannanotossaan.
Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet Akava, Elinkeinoelämän keskusliitto, Kirkon työmarkkinalaitos, Kunnallinen työmarkkinalaitos, SAK, STTK ja Valtion työmarkkinalaitos.

- Jotta talous saadaan nousuun, tarvitaan osaavia ja innovatiivisia työntekijöitä. Positiivinen kokemus työelämästä innostaa nuoria töihin. Yhteydet työelämään tuleviin nuoriin tarjoavat työnantajille mahdollisuuden saada tulevina vuosina palvelukseensa ammattitaitoisia työntekijöitä, vetoomuksessa todetaan." (Kauppalehti)


*ringaling*
- Työmarkkinakeskusjärjestöt, kuinka voin auttaa?
- No täällä on Työnantajain keskusliitto terve.
- No terve.
- Meillä on ongelma.
- Minkäslainen ongelma?
- No, perinteisesti kun meiltä lähtee tyyppejä kesälomalle, me palkkaamme tänne aivan pennihiluilla käytännössä valmistuneita ammattinsa osaavia ihmisiä. Nyt kun on tämä taantuma, niin sitten on vähän sellainen huono karma ottaa ketään kesätöihin kun kerran irtisanotaan vakiväkeäkin huolella. Ja työt pitäisi kuitenkin tehdä ja mietittiin että jos me alipalkattaisiin kesäporukkaa tekemään poispotkittujen työt niin mitäs, oisko hyvä idis.
- Mites me tähän liitytään?
- Niin sellaista mietittiin että kirjoittaisitteko jonkin julkisen vetoomuksen, niin ihmisetkin ymmärtäisi että "jaa, ne siksi ottaa kesätyöläisiä ja vielä tällä kertaa alennetulla palkalla koska ne tahtoo nuorille vain hyvää".
- Kuulostaa vähän ilkeämieliseltä ajatukselta. I love it!
- Niin, mehän tosiaan aiomme maksaa oikeista töistä jonkun 7 euroa tunnilta.
- Sehän on ihan tarpeeksi. Eikös ne opiskelijasolut ole käytännössä ilmaisiakin.
- Ovat, ovat! Ja tällä tavalla voidaan pakottaa sakki vielä ottamaan opintolainaa, jolloin koroilla pankitkin elpyvät!
- Näppärää!
- Työharjoittelustakaan emme ole maksaneet aikoihin emmekä maksa kyllä nytkään! Kyllä sitä saa reippaita työkokemuksia muutenkin!
- Kyllä meillä nyt on hyvin pullat uunissa!
- On!

Vuokravälittäjät vaativat jo liikaakin tietoja

9.3.09

"Vuokra-asuntojen välittäjät ovat ryhtyneet selvittämään vuokralle pyrkivien taustoja entistä tarkemmin.
Vuokralle hakeva törmää näytöillä yhä useammin lomakkeeseen, johon vaaditaan perustietojen lisäksi esimerkiksi bruttopalkka ja esimiehen yhteystiedot. Välittäjät penkovat hakijoiden taustoja kuin pankit laina-asikkaidensa taustoja." (Nelonen)


- Seuraava!
- Se olen minä.
- No niin, vuokra-asunto kiinnostaisi?
- Juu, kyllä.
- Ruvetaanpas täyttämän lomaketta. Mistäs ajattelitte ja millaista.
- Aika läheltä keskustaa, pientä yksiötä.
- Jahas, miksi pientä yksiötä?
- No nyt on sellainen elämäntilanne.
- MIKSI on sellainen elämäntilanne?
- Mitä se teille kuuluu?
- No, tänne selvitetään sellaisia tekijöitä, jonka valossa sitten arvioidaan että minkä suuruista vuokraa voi realistisesti olettaa teidän pystyvän maksamaan.
- Ahaa. No, tuli avioero.
- Miksi tuli avioero?
- No jotenkin avioliitto väljähti.
- Miksi se väljähti?
- No yhtäkkiä oli vaan harmaata ja.
- Et tainnut olla makuuhuoneessa mestari?
- Täh?
- Vastaa nyt vain kysymykseen.
- No en oikeastaan kai.
- Ja vaimo haki vihreämpää ruohoa naapurin aidan takaa.
- No, joo.
- Ja nyt se sun aiempi omakotitalo josta sun pitää edelleen maksaa kauheita lainakustannuksia on sun ex-vaimolla ja sen uudella latinomiehellä.
- Mistä tiesit?!
- Manuel on meillä töissä. Se kutsuu sinua herra Katkaravuksi.

Pikkutyttöjen push-up-rintaliivit vedettiin myynnistä

6.3.09

"Stockmann ja Sokos ovat vetäneet myynnistä pikkutyttöjen topatut push-up-rintaliivit. Asiasta kertoi Ylen ruotsinkielinen ajankohtaisohjelma Obs torstai-iltana.

Liivejä on kritisoitu seksualisoivina lastenvaatteina. Myynnissä on ollut topattuja, ns. push-up-liivejä alle 8-vuotiaille.

Folkhälsanin tasa-arvokouluttaja Malin Gustavsson oudoksui pikkutyttöjen rintaliivejä ohjelmassa jo viime viime viikolla. Hän ihmetteli myös 90-senttisille tarkoitettuja bikinien yläosia. On "irvokasta ja järjetöntä", että yksivuotiaan pitää peittää rintansa, vaikkei niissä ole mitään eroa vieressä istuvan samanikäisen pojan rintoihin. "Näin "luodaan kehoja", hän sanoi.

Stockmann ilmoitti jo alkuviikosta tarkistavansa valikoimaansa. Eilen myös Sokos kertoi pikkutyttöjen topattujen liivien poistosta.

Ruotsissa lasten topatut rintaliivit ovat herättäneet Suomea isompaa paheksuntaa. Muun muassa Ellos ja Ica ovat Obsin mukaan poistaneet topatut liivit myynnistä." (HS)


- Jaahas.
- Jaahas.
- Ovatko kaikki designerit nyt paikalla?
- Ovat juu.
- No niin. Lienee selvää, että meidän firmamme topatut push-up-rintaliivit alle 8-vuotiaille eivät olleet kovin suuri menestys.
- Näin taisi käydä.
- Kenen idea se oli?
- Taisi olla Pesosen.
- Pesonen, saatana.
- No en mä nyt voinu tietää että se ei myy!
- Tarvitsemme uuden jymytuoteidean. Puoli tuntia ja jätkät takaisin. Esittelette yksi kerrallaan.
- Selevä!

(puoli tuntia myöhemmin)

- No niin. Aloitetaanpa. Heinonen, kertokaahan.
- Miten olisi tällainen pikkuinen häämekko.
- Vie liikaa ajatukset lapsimorsiamiin. Matikainen!
- Tässä olisi tämmöinen minihame. Posliinejahan muksut tuossa iässä vielä ovat, niin hyvin sopii!
- Irvokasta. Keränen!
- Tässä olisi tällainen nahkainen korsetti 6-vuotiaille. Mukana verkkosukkahousut ja piiska.
- Tuossa voisi olla ideaa. Pesonen?
- My First Dildo.
- Pesonen, ulos.

Ylimääräiset opintotuet ehtii vielä palauttaa

5.3.09

"Liikaa opintotukea viime vuonna nostaneilla opiskelijoilla on maaliskuun loppuun asti aikaa palauttaa ylimääräiset tuet ilman takaisinperintämaksuja.

Jos ylimääräisiä tukia ei palauta oma-aloitteisesti ajallaan, Kela perii ne takaisin 15 prosentilla korotettuna.

Opintotukea voi nostaa helposti vahingossa liikaa, jos ei kiinnitä huomiota tulorajoihin. Opiskelijan tulot määrittävät, kuinka monta kuukautta opintotukea hän voi vuoden aikana nostaa.

Tuet voi palauttaa Kelan verkkosivujen kautta. Oma-aloitteisesti tukensa palauttava korkeakouluopiskelija saa palauttamansa tukikuukaudet takaisin ja voi käyttää ne myöhempinä vuosina.

Vuosi sitten opintotuen vapaaehtoisia palautuksia kertyi yli 30 000 opiskelijalta yhteensä 29,2 miljoonaa euroa." (Nelonen)


*ringaling*
- Teppo.
- Kela täällä moi.
- No moi moi.
- Kuules, sulla ois nyt tää kuukausi aikaa maksaa meille 835 euroa ja 19 senttiä.
- Hä! Mitä!
- Liikaa opintotukea olet nostanut.
- En varmasti! Kaikki opintoviikot olen tehnyt mitä on pitänyt, enhän minä käy edes töissä! Tulot ovat nollassa! Kesäisin asun veneen alla!
- Lasketaanpas. Tammikuussa sinulla jäi tilille ennen helmikuun tukea 46 euroa ja 3 senttiä. Se on ylimääräistä tukea, koska et käyttänyt sitä.
- Mutta mä olin vain säästäväinen...
- Sitten maaliskuussa tarjosit naapurin Petelle kaljan. Jos sulla on varaa tarjota kalja, niin sä et tarvii niin paljon tukea.
- Mut--
- Tyttöystävälle kukkia, lähetit mummulle kortin ja ryhdyit vielä tukemaan neekereitä kuudella eurolla kuussa. Joululahjat yms... loppuvuoden saldoksi ylimääräistä opintotukea olet siis saanut 835 euroa ja 19 senttiä. Maksa kuun loppuun mennessä tai lyömme 15 prosenttia korkoa päälle.
- Tämähän on hävytöntä!
- Hävytöntä? TÄMÄ - ON - KELA!

Moni työntekijä antaa luvan sähköpostinsa lukemiseen

4.3.09

"Eduskunta äänestää tänään työnantajan oikeudesta tutkia työntekijöiden sähköpostien tunnistamistietoja. Monella työpaikalla työntekijät ovat kuitenkin jo vuosia sitoutuneet siihen, että työnantaja saa lukea heidän sähköpostiaan, jos he itse eivät ole paikalla.

Helsingin Finlandia-talon työntekijät saavat työsuhteen alussa allekirjoitettavakseen paperin, jossa he suostuvat siihen, että työnantaja saa lukea heidän sähköpostiaan, jos he itse ovat poissa. Useimpien työntekijöiden kohdalla riittävän pitkäksi poissaoloksi tässä suhteessa sovitaan viikko, joidenkin kohdalla kuinka lyhyt poissaolo tahansa riittää. Työtehtävät ratkaisevat.

Laki edellyttää, että tällaisissa tilanteissa sähköpostia tutkii kaksi ihmistä. Finlandia-talossa näiden nimet kirjataan sitoumuspaperiin. Toinen on yleensä lähin esimies, toinen tietohallinnon työntekijä.
Selkeästi yksityiset viestit jätetään rauhaan. Ideana on päästä esimerkiksi sairauspoissaolojen aikana käsiksi kiireellisiin viesteihin, kuten tarjouksiin ja tarjouspyyntöihin." (Yle)


- Insinööri Paatelainen?
- Niin, Merja.
- Se on teille kyllä projektipäällikkö Viinikainen.
- No, ihan miten vaan.
- Meillähän on ollut jo pidempään se, että sitoudutaan siihen että pomo saa sähköpostit lukea.
- Niin on. Sen mukaan olen toiminutkin.
- Että nyt se mailiboksi auki.
- No, tuossa on.
- Mitäs nämä on...tarjouspyyntö...korjausehdotus...ihan ookoolta näyttää.
- Lue nyt toki lisää kun kerran tässä olet.
- Yritysinfo, vuosikatsaustiedot, hetkinen -- "Merja on komea nainen"? Mitä helvettiä.
- No se on semmoinen. Sulle.
- Mitäs täällä lukee..."lähdetkö messiin jos vähän nusa nusa?" Mitä?
- Niin, semmoinen.
- Kamalaa! Miten nyt tämmösiä.
- Niin, lähdetkö.
- Niin no, miksei.
- Mennään.

Susan Ruusunen otti silikonit ja aikoo avioon

3.3.09

"Susan Ruusunen kertoo Hymy-lehdelle hankkineensa lohdutussilikonit. Samassa haastattelussa hän kertoo menevänsä naimisiin 9. syyskuuta 2009.

Pääministeri Matti Vanhasen ex-morsian Susan Ruusunen esittelee Hymy-lehden paljastavassa kuvasarjassa poveaan. Nainen kertoo käyneensä Tallinnassa silikonileikkauksessa. Hän ei kuitenkaan paljasta, koska leikkaus on tehty.

– Uusilla rinnoillani tunnen oloni naisellisemmaksi ja itsevarmemmaksi., Susan kertoo Hymy-lehden haastattelussa.

Leikkaus sujui Ruususen mukaan hyvin.

– Se oli ihana hetki, kun näin uudet rintani! Rinnat! Minulla! Kipua kyllä oli, mutta se jäi huomaamatta, kun olin niin tohkeissani, Ruusunen kertoo Hymylle.

Hän kertoo myös haastattelussa, että on päättänyt mennä naimisiin 9. syyskuuta 2009. Hymy-lehden mukaan Ruususella ei ole sulhasesta tosin vielä ole tietoa." (MTV3.fi)


- Tuomas.
- Tuomas.
- Nyt jos koskaan on virallisesti aika lopettaa juttujen kirjoittaminen Susanista. Tästä hommasta meni jo maku.
- I agree. Mites Tuksusta?
- Eikös sekin ollut jo menneen talven lumia.
- Ketäs me sit voidaan loukata.
- Tämähän on parasta - ihan ketä vaan!
- Totta! Hei lukija - imaise!
- Kyllä! Ja huolella! :)

Mannerheim-lippuja myyty jo parituhatta

"Suunnitteilla olevaan Mannerheim-elokuvaan myynnissä olleita ennakkolippuja on mennyt kaupaksi "joitakin tuhansia", kertoo tuottaja Markus Selin Uuden Suomen haastattelussa.

50 euron ennakkoliput tulivat myyntiin perjantaina. Niillä yritetään osaltaan paikata Renny Harlinin ohjaaman Mannerheim-elokuvan rahoituspulaa.

Selin sanoo olevansa myyntiin tyytyväinen. "Tärkeintä tässä oli se, että saimme puhkaistua ihmisten paineita. Tästä on selvästi ollut suurelle yleisölle apua, koska puhelimemme ovat rauhoittuneet ja olemme pystyneet keskittymään jälleen täysillä tuotantontoon", Selin sanoo Uudessa Suomessa.

Selin kertoi perjantaina HS:n haastattelussa, että tuotantoyhtiön tavoitteena on myydä ennakkolippuja tuhannesta viiteen tuhanteen kappaletta. Ennakkolippujen avulla budjetista pystytään täyttämään kuitenkin siis vain pieni osa.

50 euron lipusta elokuvan tuotantoon menee noin 30 euroa." (HS)


*ringaling*
- Markus.
- Renny moi.
- Moi.
- Nyt vituttaa.
- No.
- No ku ei oo fyrkkaa tehdä leffaa.
- Eipä hätää, keksimme keinon.
- No mitäs keksitään.
- Laitetaan pystyyn keräys.
- Keräys?
- Joo, myydään leffalippuja.
- Eihän se ole virallisesti keräys.
- Ei niin. Tiedätkö mitä se tarkoittaa?
- No?
- Että voimme laittaa 40% kerätystä rahasta omaan taskuun eikä kukaan voi tulla avautumaan jostain keräyslainsäädännöstä!
- Asiaa! Mulla olikin uima-allas uusia kaakeleita vailla. Mutta mitäs, jos puolet kerätystä rahasta ei mee leffaa varten?
- Ketä kiinnostaa? Fuck Mannerheim! Kattokoot Uralin perhosta, saatana!
- Asiaa!
- Sitä paitsi sain tosi näppärän käsikirjoituksen Levottomat neloseen. Sen kuvaamiseen ei tartte kuin alastoman Laura Malmivaaran ja hikisen Samuli Edelmannin! Pannaan Samulille viikset niin siinähän on Marskileffa heti valmiina!
- Vaadin kyllä räjähdyksiä.
- Niitä saat.

Ikääntyvien avioliitot lisääntyvät

2.3.09

"Yhä useampi keski-ikäinen ja ikääntyvä uskaltautuu uuteen parisuhteeseen, kirjoittaa Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen.

Iäkkäiden solmimien avioliittojen määrä on kymmenen vuoden aikana kaksinkertaistunut.

Tilastokeskuksen mukaan nykyisin solmitaan vuodessa noin tuhat sellaista avioliittoa, joissa toinen tai molemmat ovat yli 60-vuotiaita. Kymmenen vuotta sitten tällaisia liittoja solmittiin alle 500.

Keski-ikäisten liitot ovat lisääntyneet samaa tahtia. Yli 50-vuotiaiden liittoja solmitaan nykyisin noin 3 500 vuodessa.

Vanhustyön keskusliitosta arvioidaan, että ikääntyvien uusiin liittoihin suhtaudutaan aiempaan sallivammin. Monet omaiset kokevat, että uusi liitto helpottaa myös heidän elämäänsä, kun se samalla vähentää huolta ikääntyvästä äidistä tai isästä." (MTV3.fi)


- Tahdotko sinä Frida Amalia Ojanperä ottaa Eino Kalervo Johannes Läntisen aviomieheksesi, olla hänelle uskollinen ja rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan asti?
- Tahdon.
- Tahdotko sinä Eino Kalervo Johannes Läntinen ottaa Frida Amalia Ojanperän vaimoksesi, olla hänelle uskollinen ja rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan asti?
- Tahdon.
- Julistan teidät mieheksi ja vaimoksi. No niin, nyt voi irrottaa piuhat.
*piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiip*
- Se ei kauaa kestänyt se liitto.

Public Service Announcement VI: Näkökulmia

27.2.09


- Tuomas!
- Tuomas.
- Oli vähän kyllä paksua tuo äskeinen juttusi sairaanhoitajien toiminnasta.
- Hä?
- No eihän siinä uutisessa MITENKÄÄN mainittu, että se olisi itse se potilas soittanut sairaalaan ja ollut että höh. Sehän saattoi olla ihan joku muu.
- Ja?
- No siis nyt annoit ymmärtää, että se potilas on ihan tyhmä kun se rupesi riehumaan. Oliko sun mielestä niiden sairaanhoitajien toiminta ihan oikein? Sitäkö sä tässä yrität sanoa? SITÄKÖ?
- En minä oo sanonut mitään mihinkään. Minusta oli vaan hassu ajatus jos se olisi ollut se potilas.
- Ai hassu ajatus! Oisko susta itestä kivaa jos sun sairaalakuvat päätyisi nettiin!
- Ei varmaan. Mutta oliko sulla joku pointti tässä?
- Miten sä kehtaat heittää huumoria tuommoisesta aiheesta kun jonkun intimiteettiä loukataan!
- Koska se on hauskaa. Ja vähän tyhmää.
- Niin no joo.
- Oliko muuta?
- Ei kai.

Sairaanhoitajille potkut arkaluontoisen kuvan laittamisesta verkkoon

"Kaksi sairaanhoitajaa sai potkut Yhdysvalloissa, kun he laittoivat kuvan potilaasta verkkoon. Kuvassa oli arkaan paikkaan juuttunut seksilelu.

Erikoinen tapaus paljastui Lake Genevan kaupungissa Wisconsinissa, kun nimetön soittaja kertoi erään sairaanhoitajan ottaneen kuvia potilaasta matkapuhelimellaan ja laittaneen ne omalle Facebook-sivulleen.

Syytetty sairaanhoitaja vannoi viime viikolla paikalliselle uutiskanavalle, ettei hän ollut laittanut mitään kuvia verkkoon.

- Tutkimuksissa kuitenkin paljastui, että kaksi sairaanhoitajaa oli toisistaan tietämättä ottanut valokuvia potilaasta otetusta röntgenkuvasta, Walworthin piirikunnan apulaispoliisipäällikkö Kurt Picknell totesi Wisn.comille.

Potilas otettiin sairaalaan, sillä hänen ruoansulatusjärjestelmänsä viimeiseen vaiheeseen oli juuttunut jokin esine. Sairaanhoitaja ja hänen työtoverinsa ottivat kuvat huomatessaan, että kyseessä on seksilelu.

Poliisi havaitsi, että selostus tapauksesta oli ollut kyseisellä Facebook-sivulla, mutteivät löytäneet kuvaa tai ketään, joka olisi kuvan nähnyt.

Sairaanhoitajat saivat tapauksen johdosta potkut. Walworthin poliisi lopetti tutkimukset, koska ei löytänyt mitään rikokseen viittaavaa, sillä kuvaa ei löytynyt.

Liittovaltion poliisi FBI tutkii nyt, onko potilaan oikeuksia rikottu." (Digitoday)


- Jaha, ja meillä on nyt haastattelussa wisconsinilaisen sairaalan potilas. Tervetuloa.
- No terve.
- Sinä sitten halusit tulla tänne julkisesti kertomaan asioita.
- No kyllä! Minua on loukattu!
- Aahaa. Kerro toki lisää.
- No, tässä taannoin jouduin sairaalaan!
- Niinkö?
- Kyllä. Tiedätkö miksi? Minuun oli jääny dildo jumiin!
- Aha...just, no tota--
- No, tietysti hävetti ihan saatanasti!
- Ymmärrän--
- Niin sitten sairaanhoitajat olivat katsoneet sitä röntgenkuvaa niin toinen oli ottanut kännykameralla kuvan ja laittanut verkkoon! Minun röntgenkuvasta!
- Mutta miten joku tunnist--
- No kyllä minun luut tunnistaa! Laittoivat kuvan siitä kuinka minussa oli dildo! Arvaa miten nolotti! Tosi häpäisevää! Nyt jos koskaan kyllä vaadin korvauksia että minut on nolattu!
- Dude, eihän kukaan ees tiennyt että se oot sinä ennen kuin tulit tänne kertomaan asiasta.
- ...
- Jos olisit vaan ollut hiljaa, niin ei kukaan ois yhdistänyt sua asiaan.
- ...minut on nolattu! Saatanan haastattelija, haastan sinut oikeuteen!

Sarasvuolle miljoonaosingot - työntekijöille potkut?

26.2.09

"Jari Sarasvuo kuittaa keväällä reilun 1,2 miljoonan euron osingot.

- Osinko on korvaus omistajan riskistä. Nyt riski on toteutunut, kun kurssi on laskenut, Trainers´ Housen pääomistaja Jari Sarasvuo perustelee päätöstään nostaa muhkeat osingot siitä huolimatta, että yhtiö aloittaa yt-neuvottelut, jotka voivat johtaa jopa 120 henkilön irtisanomiseen.

Trainers´ Housella oli vuodenvaihteessa kassassaan käteistä 7,7 miljoonaa euroa. Tästä yhtiö jakaa huhtikuussa omistajilleen osinkoina 3,4 miljoonaa euroa.

Sarasvuon osuus yhtiön osakkeista on 36 prosenttia. Sarasvuo kuittaa siis keväällä reilun 1,2 miljoonan euron osingot.

Totesit parisen viikkoa sitten tilinpäätöstä esitellessäsi, ettei työntekijöitä saisi loukata vaikeina aikoina ottamalla törkyetuja, poikkeuksellisia bonuksia ja optioita. Miten miljoonaosinkojen nostaminen kriisin hetkellä sopii tähän ajattelumalliin?

- Osingoilla ei ole mitään yhteyttä tähän tilanteeseen. Optiot ja osingot menevät sekaisin valtiollista johtoa myöten.

- En voi miettiä tässä vain itseäni. Osinkoja esittää hallitus ja niistä päättää yhtiökokous. Satun olemaan iso omistaja, ja se on korvaus 19 vuoden työstä. Törkyetuja minulla ei ole." (IL)


- Minua niin surettaa! :(
- Jari, mikä on!
- Mua surettaa se että niin moni hurjan kovasti töitä tekevä ihminen saa potkut :(
- Mut Jari, sähän sanoit itse että "joskus on mentävä kyykkyyn".
- Niin on, ja täällä on niin ikävää! Voitko tuoda siperiantiikerintaljani tänne polvien alle, maa on niin kova!
- Tässä Jari. Mutta voithan sä tietysti koittaa pitää ihmisiä palkkalistoilla hetken aikaa, sullahan on tulossa osingot ja kaikki...
- Ei se ole niin yksinkertaista! Tuulimyllyjä vastaan tässä taistellaan! Kaikki on vain väliaikaista! Voitko tuoda pullollisen 1907 Hiedsieckia, tarvitsen nyt jotain juovuttavaa.
- Tuonko yhden vai kaksi pulloa?
- Tuo kaksi.
- Tuossa.
- Kiitos. Huh huh, onpas kyllä jotenkin niin sisältä tyhjä ja ikävä olo.
- Voisit tietysti jotenkin tukea niitä irtisanottuja. Onhan sulla varaa.
- En voi miettiä tässä vain itseäni!
- Just. Mä lähden tästä nyt sitten.
- Palvelija, tuotko vielä sitten muutaman silkkiliinan, minun pitää niistää.
- Tuon.