Pages

Poliisi teloitti raatelijakoiran 15 laukauksella

14.3.07

"Ruotsia kauhistutti eilen poliisin ja omistajansa kimppuun hyökänneen pitbullterrierin kohtaaminen. Poliisi lopetti koiran ajojahdin päätteeksi 15 paniikkilaukauksella keskellä kadunpiennarta.

- Tilanne ei ollut hallinnassa, poliisin erikoisjoukkojen päällikkö Richard Larsson myönsi ruotsalaislehti Expressenille.

Poliisia tarvittiin koiran lopettamiseen sen jälkeen, kun eläin oli hyökännyt villisti omistajansa kimppuun ulkoilualueella Malmössä. Koira puri omistajaansa vasempaan jalkaan ja kävi ahnaasti kiinni tämän oikeaan käteen.

- Koiralla oli pala lihaa suussaan, Peter Lukic Malmön poliisista kuvaili.

Ohikulkijat yrittivät saada koiran irti omistajansa kimpusta kivittämällä. Eläin irrotti otteensa vasta, kun eräs ohikulkija löi sitä rautaputkella.

Poliisi yritti taltuttaa koiran aluksi pippurisuihkeella. Kun se ei tepsinyt, ei virkavallalle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa koira ampumalla. Poliisin toiminta tilanteessa aiotaan tutkia." (IS)


- Bosse, koira murisee.
- Anna sille pippurisuihketta.
- Ok. *suihk* Ei se tepsi.
- Mee lähemmäs, ei se täältä viiden metrin päästä.
- En uskalla.
- Eli ei suihke tepsi.
- Mitäs muuta sulla olisi?
- Konepistooli.
- Kokeillaan sitä seuraavaksi.
- Kerro jos se ei toimi, mullon vielä sitten kloroformia ja koirankeksejä.
- Kerron.

1 vastalausetta:

Molla kirjoitti...

Aa, no ilmankos niitä laukauksia oli 15, konepistoolilla ehkä vähän lipsahtanut. Luulishan sitä keskikokoiseen koiraan osuvan lähietäisyydeltä vähän vähemmälläkin.