Pages

USA suunnittelee uraanin "vuokrausta", vuokrattu aine palautetaan ydinjätteenä

24.8.11

"Yhdysvaltain varapresidentti Joe Bidenin vierailu Mongoliassa maanantaina voimisti huhuja, joiden mukaan USA:n energiavirasto valmistelee ohjelmaa maan valtavan ydinjätevaraston pienentämisestä viemällä osa jätteestä jonnekin Mongolian syrjäseudulle, Forbes kertoo.

Biden oli ensimmäinen USA:n varapresidentti, joka vierailee Mongoliassa vuoden 1944 jälkeen.

Vaikkei huhujen todenperäisyyttä ole vahvistettu, presidentti Barack Obaman hallinto on avoimesti viritellyt suunnitelmia uraanin ”vuokraamisesta” ulkomailta. Vuokra-ajan päätyttyä Yhdysvallat palauttaisi uraanin käytetyn polttoaineen muodossa alkuperämaahan.

Elokuun alussa korkea-arvoinen yhdysvaltalaisvirkamies kertoi uutistoimisto Greenwirelle, että maa on aloittanut alustavat neuvottelut uraanin vuokrauksesta useiden valtioiden, muun muassa Mongolian, Japanin ja Yhdistyneiden Arabiemiraattien kanssa.

Mongoliasta on tullut kaivosyhtiöiden kilpakenttä, jossa ne pyrkivät turvaamaan pääsyn maan valtaviin mineraalivaroihin.

Esimerkiksi Rio Tinton Oyu Togoin projektin Gobin autiomaan eteläosissa odotetaan tuottavan 1,2 miljardia tonnia kuparia ja 650 000 unssia kultaa vuodessa ensimmäisten kymmenen toimintavuotensa aikana." (Tekniikka ja Talous)



- Tervetuloa, herra Biden!
- Heipä hei, sopivan rasistisesti tätä juttua varten kuvailtu mongolialainen!
- Eli mehän lähetimme tänne tutkijoita tutkimaan teidän maaperäänne ja ilmeisesti täältä löytyi jotain.
- Niin löytyi. Eivät kyllä kertoneet mitä.
- Sieltä löytyi uraania.
- Uraania?
- Uraania!
- Niinkö?
- Kyllä. Ja sitten minä lähestyin teitä, että voisimme tehdä asiasta jonkinlaisen hankintasopimuksen.
- Kyllä vain.
- No niin, ja tehdäänpäs sitten tätä sopimusta...
- Kyllä!
- Eli me vuokraamme teiltä uraania hintaan 20 dollaria kilo.
- Kyllä!
- Ja kuskaamme sen Amerikkaan.
- Kyllä!
- Ja käytämme sen ydinvoimaloissamme.
- Kyllä!
- Ja sitten kun olemme sen käyttäneet, saatte uraaninne takaisin.
- Kyllä!
- Mutta koska kyseessä on vuokra, saamme silloin panttimme takaisin, eli 19 dollaria per kilo. Ja sen jälkeen uraani on taas teidän huolenaiheenne ja keksitte sille jonkin sijoituspaikan.
- Kyllä!
- No niin, tämähän on sitten ihan selvää. Nimet vain paperiin, siitä. Onko mitään kysyttävää?
- Vain yksi.
- No?
- Mitä on uraani?

0 vastalausetta: