Pages

Paavo Väyrynen perustaa uuden puolueen

4.2.16

Keskustan konkarivaikuttaja ja kunniapuheenjohtaja, europarlamentaarikko Paavo Väyrynen perustaa uuden puolueen.

Väyrynen ilmoittaa puolueen perustamisesta verkkosivuillaan.

Väyrynen kertoo, että hänen perustamansa Kansalaispuolue ry (Medborgarpartiet r.f.) on tarkoitus merkitä puoluerekisteriin, kun edellytykset tähän täyttyvät. Puoluerekisteriin päästäkseen uusi puolue tarvitsee 5 000 kannattajakorttia.

Väyrysen mukaan puolueen tärkein ja kiireellisin tehtävä on Suomen irrottaminen euroalueesta. Omaan kelluvaan valuuttaan siirtymisen lisäksi puolue pyrkii rakentamaan ”tasa-arvoista ja hajautettua ihmisyyden yhteiskuntaa” ja vastustaa keskittävää metropolitiikkaa.

Väyrynen ilmoittaa jatkavansa europarlamentaarikkona Kansalaispuolueen jäsenenä, mutta hän aikoo palata eduskuntaan vaalikauden aikana. Väyrynen aikoo myös olla ehdolla vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.

Väyrynen kehottaa Keskustan toiminnassa mukana olevia kannattajiaan jatkamaan työtään puolueessa ja vaikuttamaan sen poliittiseen linjaan.

Yle Uutisten tavoittaman Väyrysen avustajan mukaan Väyrynen kommentoi asiaa tiedotustilaisuudessa huomenna aamulla.

Väyrysen suunnitelmista ensimmäisenä kertoi Maaseudun Tulevaisuus.

Yle


- Paavo Väyrynen--
- EUROPARLAMENTAARIKKO Paavo Väyrynen!
- Anteeksi. Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen, tervetuloa Fiktiivisten keskustelujen haastatteluun.
- Kiitos.
- Mukavaa, että ehditte kiireiseltä aikataulultanne tänne. Olette perustanut uuden puolueen. Kertoisitteko siitä?
- Mielelläni! Kansalaispuolue on Suomen oloissa ainutlaatuinen parlamenttipuolue. Tarkoituksena on, että sen jäsenenä tulevat olemaan vain eduskunnan ja Euroopan parlamentin jäsenet, jotka kaikki kuuluvat puoluehallitukseen. Omalta osaltani olen Kansalaispuolueen jäsen aluksi europarlamentaarikkona. Joskus vaalikauden mittaan aion palata eduskuntaan ja olla ehdokkaana vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.
- Hetkinen nyt siis. Puolueessa ei ole muita jäseniä kuin eduskunnan ja Euroopan parlamentin jäsenet?
- Niin.
- Miten tämä nyt on kansalaispuolue? Miten kansalaiset muka kuuluvat tähän?
- Kansalaispuolueelle muodostetaan tukiryhmä, johon voivat kuulua sellaiset sitoutumattomat ja eri puolueisiin lukeutuvat suomalaiset, jotka kannattavat sen tavoitteita. Tukiryhmään ilmoittautuva voi itse päättää julkistetaanko hänen kuulumisensa siihen vai ei.
- Eli ei kuitenkaan kuulu puolueeseen?
- Ei toki.
- Miksi ei? Eihän tämä sitten aja kansalaisten asiaa?
- Ei kansalaisten, vaan KANSALAISEN. Kansalainen olen minä.
- En nyt täysin ymmärrä--
- Minäpä selitän. Tunnetteko Newtonin kolmannen lain?
- Toki. Jos kappaleeseen vaikuttaa toinen kappale jollain voimalla, niin samanaikaisesti kappaleen täytyy vaikuttaa toiseen kappaleeseen yhtä suurella, mutta suunnaltaan vastakkaisella voimalla.
- Aivan. Eli jos Kansalaispuolueen jäsenenä ovat vain eduskunnan ja Euroopan parlamentin jäsenet...
- Niin?
- ...niin se tarkoittaa myös sen, että eduskunnan ja Euroopan parlamentin jäsenet ovat myös automaattisesti Kansalaispuolueen jäseniä. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Suomen 200 kansanedustajasta, jotka kaikki ovat eduskunnan jäseniä, kaikki ovat automaattisesti Kansalaispuolueen jäseniä, tehden Kansalaispuolueesta välittömästi Suomen suurimman puolueen ja minusta näin ollen pääministerin.
- ...
- Kysyttävää?
- Olen sanaton.
- Sanokaa vain "kiitos haastattelusta", niin minä poistun.
- Öö...kiitos haastattelusta.

1 vastalausetta:

Anonyymi kirjoitti...

Väyrynen on kunnon pelimies, sanoisin jopa on niin kiero että on jo suoraselkänen mies, tosin täytyy kyllä sanoa että on saanut suhteettoman paljon enmmän lokaa niskaansa ku moni muu poliitikko..