Pages

IS: Tiura pitää kokemaansa häiriköintiä syynä eduskunnasta putoamiseen

22.8.11

"Marja Tiuran (kok) mielestä hänen kokemansa uhkailu ja vaalimainosten tuhoaminen johtivat eduskuntapaikan menettämiseen, kertoo Ilta-Sanomat.

– Ei ollut hyvää mainosta, kun revityt vaalimainokseni repsottivat tien varressa, Tiura sanoo lehdelle.

Hän tippui viime vaaleissa eduskunnasta ja jäi varasijalle. Ennen vaaleja Tiuraa uhkailtiin esimerkiksi hänen kampanjoidessaan Tampereen yliopistolla. Tiura kertoo Ilta-Sanomille pelänneensä uhkailevaa miestä tosissaan. Uhkailua käsitellään käräjillä tällä viikolla.

– Mikään rangaistus ei korvaa minulle sitä menetystä, joka tästä tapahtumasarjasta seurasi. Tavallaan tämä anarkisti pääsi päämääräänsä." (Aamulehti)



- Marja Tiura, tervetuloa Fiktiivisten keskustelujen haastatteluun.
- Kiitos.
- Niin, sinä olet ilmeisesti mennyt kertomaan lehdelle, että vaalimainosten tuhoaminen olisi ollut syynä eduskunnasta putoamiseesi?
- Niin. Kaiken kaikkiaan tää on surun päivä. Raskas prosessi alkoi taas.
- Etkö ajatellut, että kenties äänestäjäsi näkisivät yleisen puliveivailusi taakse ja pohtisivat, että lahjusskandaaliin sekaantunut kansanedustaja ei välttämättä olisi heidän mielestään päättäjämateriaalia?
- Kaiken kaikkiaan olen iloinen, että prosessi on ohi, mutta tulos ei ollut odotettu. Tämän asian käsittely on minulle raskas prosessi, vaikka naishiihtäjät ovatkin hiihtäneet hyvin. En kiitä niitä vaalimainosteni repijöitä, nyt on raskas prosessi selvitä seuraavat neljä vuotta. Mikään rangaistus ei korvaa sitä, että minulta on nyt viety kaikki. Kaiken kaikkiaan prosessi on hyvin raskas.
- Eikö sinusta tämä ole kuitenkin aika pikkumaista? Olettaa, että jokin yksittäinen julisteenrepiminen aiheuttaisi mitään poliittiselle urallesi kun olet ollut enemmän tai vähemmän hämäräveikkona tunnettu viimeiset vuodet? Lähteä vielä oikeuteen asiasta?
- Pyykki on pesty ja lingottu. Se raskas prosessi on ohi. En kiitä opettajiani siitä, vaikka olenkin oppinut paljon. Kaiken kaikkiaan se, mitä en odottanut oli tämä uusi raskas prosessi.
- Eihän sinun kanssasi voi keskustella kun toistelet vain samoja lauseita koko ajan. Ihmetteletkö tosiaan, ettei sinunkaltaistasi äänestetä?
- Prosessi. Raskas. Kaiken kaikkiaan.
- Kiitos, Marja Tiura.
- Hiihtäjänaiset.

2 vastalausetta:

Anonyymi kirjoitti...

Henkilökohtaisesti syytän kaikesta yksikätistä miestä.

Tuomas kirjoitti...

Yleisesti ottaen kaikki on aina yhteiskunnan vika, mutta tässä tapauksessa se pitänee myös paikkansa!

Yhteiskunta ei äänestänyt Marja Tiuraa.