Pages

Lauri Tähkä julkisti uuden bändinsä ja kiertueen

29.8.11

"Elonkerjuu-yhtyeestä erkaantunut Lauri Tähkä julkaisee ensimmäisen sooloalbuminsa 26.10. Levyn nimi on Polte. Julkaisua edeltää sinkku nimeltään Syyskuun kyy.
...
Lauri Tähkä kommentoi julkaisua itse näin:

- Vihdoinkin poltetta hehkuvat uudet laulut pääsevät kaiken kansan kuultaville! Vasta sitten laulut alkaa elää, kun ne siirtyvät kuulijoille ja niistä tulee heille omia. Lauluja tehdessä on ollut vapautunut, riemukas, innostunut ja tahtova tunne. Olen saanut pelleillä, leikitellä, hullutella, olen ollut kuin taimen koskessa, kuin salama taivaan nokassa, tyyntä myrskynsilmässä, joen pauhua ja virtaa, pienen ihmisen lähellä ja poltetta rautarinnassa. Olen tuntenut kaikenlaista uutta ja kivaa.

- Tällä levyllä olen kyseenalaistanut kaiken tekemiseni, persoonani, luovuuteni, osaamiseni, puntaroinut, säätänyt, kääntänyt jokaisen kiven, mitä lauluihin tulee, kyntänyt kyisen pellon ja katsonut kannon alle, että mitä uutta löytäisin. Nyt nämä laulut ovat valmiita tulla kuulluiksi. Nöyränä jään odottamaan mitä tästä kaikesta pidätte. Oletteko valmiina? Minä olen jo lähtötelineissä ja mustikkasopat rinnuksilla." (Mesta.net)



- Onpas ollut pitkään hiljaista. Onkohan meillä keikkaa tulossa, kun se Lauri on pitänyt hiljaiseloa.
- Enpä tiedä. Soitetaan sille?
- Soitin jo, ei se vastaa.
- Tekstari?
- Ei vastannut siihenkään.
- No onpas kummallista. Alkaa vähän jo käydä rahatkin vähiin, kun kuitenkin keikat oli tuo elanto.
- Noo, eiköhän sieltä tule pian joku vastaus.
- Hei kato, Laurilta tuli sähköposti.
- Ai jaa? Mitäs se sanoo?
- "Tauko on antanut hyvää etäisyyttä ja perspektiiviä touhuihimme ja olen tullut siihen tulokseen, etten nää enää mahdollisuutta jatkaa bändiä. En näe tällä hetkellä sitä laulun tekemisen intohimoa itsessäni, jolla on suoranainen yhteys bändisovituksiimme, keikkailuun, treenaamiseen, uuden kehittämiseen tai keksimiseen. Haluan tehdä jotakin muuta ja tähän touhuun mun takkini on tyhjä."
- Onpas pirun harmi!
- On!
- Kerta kaikkiaan kyllä.
- Pitäisi varmaan mennä oikeisiin töihin.
- Mitähän se Lauri meinaa tehdä, kun se ei pysty biisejä enää tekemään.
- Ehkä se tekee jotakin muuta. Menee töihin kans.
- Harmi, että bändi loppui näin.
- No mutta toisaalta parempi tämäkin.
- Ai kuinka niin?
- No, Lauri olisi myöskin voinut käydä ahneeksi ja hajottaa bändin ja julkaista tulevat biisit siten, että me ei saataisi niistä pennin hyrrää.
- Totta! Onneksi se ei tekisi niin koskaan.

1 vastalausetta:

Anonyymi kirjoitti...

Ajattelin minäkin juttua lukiessani että noin toimii vain reilu ja rehellinen pohjanmaalane, oikee häjy!