Pages

HS:n päätoimittaja lähtee - syynä luottamuspula

30.5.13

Helsingin Sanomien erotettu vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen vahvistaa, että hänen lähtönsä syy on luottamuspula.

Hän kirjoittaa avoimessa kirjeessään, että luottamusta on tullut toimitukselta ja lukijoilta. Kustantajan luottamus on kuitenkin jäänyt puuttumaan.

Pentikäinen on lehden ensimmäinen vastaava päätoimittaja, joka joutuu jättämään tehtävänsä luottamuspulan vuoksi.

Virkaa toimittavaksi vastaavaksi päätoimittajaksi nimitetään Riikka Venäläinen tästä päivästä lähtien. Vanhempainvapaalta palaava päätoimittaja Venäläinen ottaa vastuulleen vastaavan päätoimittajan tehtävät, kunnes seuraajasta päätetään. Seuraajaa etsitään konsernin sisältä ja ulkopuolelta.

Sanoman toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukonen sanoo Helsingin Sanomille, että luottamuspula ei liity yksittäiseen asiaan.

– Helsingin Sanomien kokonaisuudistus kuluneen vuoden aikana on osoittanut, että olemme mediaperheen kehittämisessä oikealla tiellä. Seuraavaan vaiheeseen tarvitaan uudenlaista ajattelua ja lisää nopeutta, Kaukonen sanoo Sanoman tiedotteessa.

Satakunnan kansa


- Hei Mikael! Kiva kun satuit käytävällä vastaan.
- Harri-Pekka! Pitkästä aikaa, ei ollakaan toviin juteltu.
- Joo-o. Ei, halusin vain tulla onnittelemaan, teikäläisen siipien alla Helsingin Sanomat käy ja kukkuu mainiosti. Olet tehnyt lukuisia rohkeita ratkaisuja, kuten vaikkapa tabloidikokoon siirtymisen tai uutistoimitusten yhdistämisen Nelonen Median kanssa. Eikö ole hankalaa olla joka päivä noin tosi hyvä?
- Niin no…vaatimattomuus kaunistaa.
- No mutta hei, osaan luvata sinulle vielä monta kaunista ja kirkasta vuotta lehtemme palveluksessa.
- Kiitos!
- Ai niin, vielä yksi asia. Tämä sinun työsopimuksesi…
- Mitä siitä?
- Ei mitään kummempia, tässä on vain tämä uusi työsopimus. Tää on ihan standardin mukainen, vedätkö nimen alle.
- Täh. Mullahan on vakkarisopimus.
- Tiedän, tiedän, tää on ihan vaan normaali juttu, päivitämme kaikkien työsopimukset.
- Saanko mä kai lukea tän eka?
- Toki, toki. Ihan rauhassa.
- Hetkinen, tämän mukaanhan minä luovutan Sanomalle kaikki taloudelliset oikeudet omiin juttuihini, enkä saa kertoa niitä enää siviilissä.
- No niin no…
- Lisäksi Sanoma saa kertoa oma-aloitteisesti asioita ja väittää niitä minun sanomikseni.
- Jos sen nyt NIIN tulkitsee…
- Enkä minä voi kuuna ikänä vaihtaa jonkun toisen lehden palvelukseen, edes siinä tapauksessa jos minut irtisanotaan Helsingin Sanomista!
- Tiedäthän, ajat nyt vain ovat tällaisia.
- En minä voi tällaista sopimusta allekirjoittaa.
- Jaha, se on sitten luottamuspula ja kenkää. Okkemoi!

0 vastalausetta: