Pages

Ruumisnäyttely päättyi poliisin kutsumiseen paikalle

24.9.13

Ovelta käännytetyt pettyneet ihmiset purkivat kiukkuaan tiedekeskus Heurekan asiakaspalvelijoihin sunnuntaina illalla, kun viimeistä päivää auki olleen Body Worlds -näyttelyn lipunmyynti lopetettiin ilmoitettua kello 21:a aikaisemmin.

Parisensataa ihmistä poistui paikalta turhaan jonotettuaan, mutta pieni ryhmä ihmisiä jäi paikalle vaatimaan pääsyä sisään. Tilanne muuuttui Heurekan henkilökunnan mielestä niin uhkaavaksi, että paikalle kutsuttiin poliisi.

–Asiakaspalvelun työntekijä koki pienen porukan uhkailun ovella niin henkilökohtaiseksi uhkailuksi, että hän tuli siihen johtopäätökseen, että ehkä on parempi kutsua paikalle puolueeton taho, ettei tilanne pääsisi ainakaan pahenemaan, kertoo Heurekan viestintäjohtaja Heli Ainoa.

Poliisi oli Ainoan mukaan kehottanut ihmisiä tyytymään kohtaloonsa, ja tarvittaessa lähestymään Heurekan asiakaspalvelua tavanomaisesti reklamaatioilla.

Heureka oli poikkeuksellisesti auki kello 22:een saakka yleisöä ennätyksellisesti vetäneen näyttelyn viimeisten aukiolopäivien vuoksi. Myös sunnuntaina lipunmyynnin oli luvattu päättyvän kello 21, mutta asiakkaita ei enää otettu sisään Metron tietojen mukaan kello 20.20:n jälkeen.

Miksi asiakkaita ei otettu sisään kello 21:een saakka?

–Loppu oli erittäin ruuhkainen, siellä oli todennäköisesti hetkittäin enemmän porukkaa näyttelyseinien sisällä mitä siellä oikeasti olisi saanutkaan olla turvallisuusmääräysten mukaan. Aika riskirajoilla mentiin. Näyttely oli myös sellainen, että osa plastinoiduista ruumiista oli näytteillä ilman suojaa, eli sinne ei kerta kaikkiaan voinut päästää enempää ihmisiä, selittää Ainoa.

Ainoan mukaan Heurekan nettisivuilla oli tiedotettu, että jonotus voi kestää pitkään. Lisätiedoissa kerrottiin, että lipunmyynti saatetaan joutua lopettamaan ilmoitettua aiemmin.

Paikalla olleiden ihmisten oli vaikeaa sulattaa ulosjäämiselleen annettua selitystä, jonka mukaan turvallisuusmääräykset rajoittavat ihmismäärää, sillä näyttelystä purkautui ulos kaiken aikaa yleisöä, mutta uusia ei otettu siltikään sisään.

–Asiakaspalvelu on pysynyt päätöksessään, ettei ketään enää päästetä sisään. Se paha mieli ja valitus olisi voinut muuten kääntyä siihen, että heiltä otettiin rahat, mutta sitten ei ehtinyt nähdä sitä, mitä tuli katsomaan, sanoo Ainoa.

Helmikuun puolivälissä Heurekassa avattuun näyttelyyn oli tutustunut ennen viimeistä viikonloppua yli 300 000 ihmistä.

–Kukaan ei osannut arvata, että viime hetkillä tulee tällainen ryntäys.

Näyttelyn ehti nähdä 317 986 ihmistä. Heureka yltää tänä vuonna todennäköisesti kaikkien aikojen kävijäennätykseensä.

Body Worlds -näyttely havainnollistaa ihmisen anatomiaa, fysiologiaa ja terveyttä aitojen, plastinoitujen ihmisruumiiden ja elimien avulla. Maailmalla näyttelyn on nähnyt jo 35 miljoonaa ihmistä yli 70 kaupungissa.

Metro


- Anteeksi, henkilökunta?
- Niin?
- Eikö tuonne tosiaankaan pääse sisään?
- Valitettavasti meidän piti laittaa ovet kiinni, koska paikka on tupaten täynnä ja paloturvallisuusrajat tulevat vastaan.
- Siis mitä?! Ettekö te tiedä kauanko olen odottanut?
- Osaan arvioida jonkin verran.
- Minä olen odottanut jo neljä tuntia!
- Höpöhöpö.
- Mitä? Kehtaatteko te--
- Te olette odottanut laskujeni mukaan 220 päivää, 10 tuntia ja 15 minuuttia. Sen verran tämä näyttely on täällä ollut. Ymmärrän, että olette aika vihainen, jos kaiken sen odottamisen jälkeen ette pääsekään katsomaan.
- Vittuiletteko? Minä tulin katsomaan ruumiita!
- Kyllä tänne ruumiita järjestetään, jos on tarvis.

1 vastalausetta:

Nollavaimo kirjoitti...

Repesin viimeiselle kommentille. :D