Pages

Huhu: Nokia tuo jouluksi kolme jätti-Lumiaa, yhdessä on hirviökamera

26.7.13

Nokian uuden 625 -julkaisusta on ehtinyt kulua vain kaksi päivää, mutta nyt huhutaan jo seuraavista jätti-Lumioista.

Verkkosivusto nokiapoweruser.comin lähteiden mukaan Nokia olisi tuomassa joulumarkkinoille jopa kolmea suurinäyttöistä Lumia-mallia.

Jo aikaisemmin on huhuttu, että yhtiö julkistaisi syyskuussa suurinäyttöisen version Lumia 92X-malleistaan.

Nyt sivuston lähteet tietävät kuitenkin kertoa, että parhaillaan testauksessa olisi myös suurinäyttöinen versio uudesta lippulaivasta Lumia 1020 -mallista ja vieläpä samalla 41 megapikselin hirviökameralla.

Laitteen näytön vaakaresoluutio olisi 1 028 pikseliä ja suoritintehosta vastaisi neliydinsuoritin.

Näiden lisäksi Nokian on huhuttu tuovan markkinoille vastaavan suurinäyttöversion myös Lumia 82X-mallistostaan.

Talouselämä


- Älkää huoliko, minä vain nakkaan sitä nenille.
- Buffy, et voi lyödä sitä suoraan! Pyydä Willowia tekemään joku mystinen inkantaatio, että saat demonin fyysisen muodon esille!
- Ei hätää, Giles! Katso mitä minulla on!
- Uusi Lumia!
- Nimenomaan!
- Siinähän on…hirviökamera!
- Niinpä! Sillä minä näppärästi katson, missä demoni Fhr'ltap on ja lyön demonia nenään!
- Rather marvellous! Xander, sano vielä joku hauska one-lineri!
- Tätä ei tajua kukaan, sarjamme on päättynyt jo kymmenen vuotta sitten.
- Splendid!

Peruspalveluministeri: "Alkoholia saa jo liiankin helposti"

22.7.13

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd) haluaa leikata tuntuvasti alkoholin kokonaiskulutusta. Keinoiksi Huovinen esittää muun muassa alkoholin hinnan korotuksia ja saatavuuden vaikeuttamista.

Huovisen mukaan alkoholihaitat yhteiskunnalle ovat kohonneet jo miljardiluokkaan, eikä hallitus voi seurata enää tumput suorina paisuvia menoja.

"Ei voi hymistellä ja todeta, että alkoholin käyttö on yksityisasia. Miljardin euron vuosikustannus ei ole yksityisasia", Huovinen sanoo.

Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee paraikaa alkoholilainsäädännön kokonaisuudistusta.

Huovinen haluaa, että uudistuksen tavoitteeksi asetetaan kokonaiskulutuksen reilu lasku ja tavoitteen saavuttamiseksi myös selkeä aikataulu.

"Tupakkapuolella meillä on kova tavoite. Suomi tähtää tupakoimattomaan yhteiskuntaan. On ihmeellistä, jos emme pysty toisen haittatuotteen kanssa asettamaan rimaa myös korkealle", Huovinen toteaa.

"Kyllä pitää pyrkiä kunnolliseen kokonaiskulutuksen alentamiseen, jotta alkoholin haittoja voidaan vähentää."

Konkreettisia keinoja leikata kulutusta ovat Huovisen mukaan hintojen nostoja saatavuuden vaikeuttaminen muun muassa myyntiaikojen tiukennuksella.

"Kaikki keinot pitää katsoa läpi. Saatavuudessa eli siinä, milloin alkoholia voi ostaa, on liikuttu viime vuosina aika liberaaliin suuntaan. Nyt on aika miettiä, onko menty jo liiankin vapaaseen myyntiin. Enkä puhu nyt vain Alkosta, vaan tämä koskee muutakin vähittäismyyntiä", Huovinen huomauttaa.

HS


- Okei, eli siis kauppareissun kulku menee näin: Liisa hakee Prismasta rapujuhlatarvikkeet, Juuso noutaa Tiimarista meille ne kaulalaput ja sitten minä käyn noutamassa snapsit Alkosta kunhan olen ensin noutanut ne meidän ravut sieltä luomukasvattajalta.
- Mutta kellohan on jo neljä.
- Mitä sitten?
- Et ehdi takaisin ennen kuin Alko menee kiinni.
- Totta. Kirottua! Mitäpä tehdään...Vesa!
- No mitä?
- Ehditkö sinä poiketa Alkon kautta noutamassa ne snapsit?
- Onko pakko? En oo käynyt tuossa nimenomaisessa Alkossa.
- Älä huoli, se on oikeasti tosi simppeli juttu.
- Niinkö?
- Joo. Muistat vain ensin nämä kolme juttua: katuvainen mies polvistuu Herran edessä. Eli toisin sanoen kyykistyt ennen kuin se iso terä tulee ja silpaisee.
- Just.
- Toisekseen, Jehova kirjoitetaan latinassa I:llä, joten astut siihen I-kirjaimen päälle ettet tipu rotkoon.
- Tää kyllä on vähän hankalaa...
- Älä nyt. Opit tämän, niin voit sitten käydä tulevaisuudessakin ostamassa viinaa.
- Jos jään henkiin.
- Jep. Eli siis sitten sen sillan jälkeen tulee vielä se ninjalauma, se on helppo hoitaa kunhan ensin väistää iskun ja sitten lyö niitä. Tai mitä hittoja, ota pistooli mukaan. Kun pullo on mukana ja maksettu, juokset vain isoa kiveä karkuun ja presto, olet ulkona ja rapujuhlat voivat alkaa.
- Eikö Make voi mennä?
- Ei se viitsi mennä toiste. Sitä paitsi ei se niiden kainalosauvojen kanssa saa mitään sieltä ulos.

Päivi Räsänen: Raamattu lain yläpuolella

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) asettaa Raamatun lain yläpuolelle.

Kansanlähetyspäivillä viime lauantaina puhunut poliisiministeri rohkaisi kuulijoitaan tottelemaan Jumalaa, vaikka samalla tulisi rikkoneeksi lakia.

- Kaikilla meillä on tullut eteen tilanteita, joissa joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin yleistä mielipidettä tai normia, porukan painetta tai jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan vastaisia, juhlateltassa puhunut Räsänen alusti.

- Raamatussa kuitenkin sanotaan, että "Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä". Sanomisen tila kapenee, jos emme tätä oikeuttamme käytä, Räsänen jatkoi.

Räsäsen puheesta kertoi ensimmäisenä Seurakuntalainen.

Kristittynä maallistuneessa yhteiskunnassa -teemasta yhdessä puolisonsa, Kansanlähetysopiston rehtori Niilo Räsäsen kanssa puhunut Räsänen sanoi, että yhteiskunnassa on parhaillaan käynnissä arvojen välinen taistelu, jota käydään pitkälti kielen avulla.

Esimerkiksi rakkaudelle, vapaudelle ja tasa-arvolle on annettu Räsäsen mukaan uusia sisältöjä.

Maallistumisen vertauskuvana Räsänen käytti Konnunsuon keskusvankilaa, jonka museoidun kirkon alttarilta oli poistettu Museoviraston käskystä risti.

- Se nosti esiin ajatuksia niistä varhaisen kristillisen seurakunnan vahvoista alueista, joissa nyt kaupunkikuvaa hallitsevat minareetit kirkon tornien sijaan - tai ne ateistiset valtiot, joissa kirkot on muutettu uimahalleiksi tai teattereiksi. Tuo sama kehitys on nyt menossa Euroopassa ja Suomessa.

Räsäsen tunnin mittainen puhe otettiin innostuneesti vastaan. Puheesta koostettu cd oli Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen vuotuisen pääjuhlan myydyin äänite. Kansanlähetyspäiville Kankaanpäähän kokoontui viikonlopun aikana liki kymmenen tuhatta vierasta.

IL


- Päivi Räsänen, tervetuloa Fiktiivisten keskustelujen haastatteluun.
- Kiitos.
- Viime aikoina on kohistu paljon Kansanlähetyspäivien puheestanne, jonka myötä olettekin olleet paljon julkisessa keskustelussa. Jopa niinkin paljon, että ehditte meidän haastatteluumme vasta nyt.
- Tämä pitää paikkansa.
- Päivi Räsänen, kannustitteko te puheessanne rikkomaan lakia?
- En. Se oli selkeästi lauseyhteydestä irrotettu lause ja kenen tahansa idiootin pitäisi tajuta, että en tarkoittanut sitä.
- ...Niin.
- Niin.
- Eipä siinä sitten sen kummempaa siitä asiasta.
- Päättyykö haastattelu? Minun pitäisi mennä.
- Odottakaahan hetki. Minulla on tämä puheenne tässä. Puheenne, jonka olen oikeasti lukenut.
- Mistä se löytyi?
- Internetistä.
- No, kysykäähän.
- Lainaan teitä puheestanne: "Kuolemaa ei voi tarkastella vain yksilön oman valinnan näkökulmasta. Kuolema on mitä suurimmassa määrin yhteisöllinen asia. Itsemurha koskettaa kipeästi kymmenien, jopa satojen ihmisten elämää. Sama koskee eutanasiaa, jota puolustetaan sillä perusteella, että ihmisellä
tulisi olla oikeus päättää omasta kuolinhetkestään.
"
- Niin?
- Tämä jatkuu vielä. "Lääkäriharjoittelussa kohtasin vanhuksen, joka kertoi halvaannuttuaan masentuneena kyselleensä lääkäriltään: “Mitä hyötyä meistä raihnaisista vanhuksista kenellekään on? Joutaisimme kuolla pois.“ Hän sai vastauksen: ”Te suoritatte yhteiskunnan tärkeintä tehtävää, sillä te opetatte meille, mitä on lähimmäisen rakkaus.” Ymmärsin viestin. Huolenpidosta riippuvat lähimmäisemme voivat avuttomuudellaan nostaa yhteisöstämme esiin arvot, jotka lopulta ovat menestyksemme kannalta avaintekijöitä. Yhteiskunta, joka rakentuu lähimmäisen rakkauden, ihmisarvon kunnioituksen ja keskinäisen huolenpidon varaan, kestää vaikeinakin aikoina." Tämä on teidän tekstiänne?
- Kyllä on.
- Päivi Räsänen, oletatteko te, että eutanasia-asioissa ei tehtäisi ratkaisuja tilannekohtaisesti? Oletatteko te, että keino aiheuttaa pyrkimyksiä? Oletatteko te, että ihmiset rynnisivät myrkkyruiskeelle?
- Tämä on hyvin monisäikeinen kysymys, johon ei ole olemassa suoraa vastausta. Haastattelija selvästi yksinkertaistaa liikaa.
- Olette oikeassa. Silti puheestanne on luettavissa, että yhteiskunnan olisi rakennuttava ihmisarvon kunnioitukseen. Kerrotte myöhemmin puheessanne, kuinka Hollannissa merkittävin syy eutanasian pyytämiseen ei ole kipu, vaan yksinäisyys ja riippuvuuden pelko muiden avusta. Koetteko, että Suomeen tulisi tuoda Hollannin malli an sich, emmekö voi muuttaa lakia sellaiseksi, että se sopii meille? Luuletteko, ettemme osaa erottaa toisistaan pelkoa ja kipua?
- Haastattelija ei nyt varmaankaan oikein ymmärrä kuinka tämä tilanne menee. Lisäksi olen lääkäri, joten tietänen asiasta hieman enemmän.
- Voitteko kertoa lisää?
- En.
- Miksette?
- Koska tämä on fiktiivinen keskustelu eikä kirjoittaja oikeasti tiedä mitä minä sanoisin tässä tilanteessa.
- Selvä. Ottakaamme vielä yksi esimerkki.
- No jos nopeasti.
- Lainaan teitä lisää: "Hedonismin perusviesti on se, että sinun pitää kuunnella omia tunteitasi ja toimia niiden mukaan. Hedonismi on erityisen tuhoisa perheiden ja avioliiton kannalta." Lisäksi kirjoitatte myöhemmin seuraavaa: "Arvojen välistä taistelua käydään hyvin pitkälti kielen avulla, kaappaamalla käsitteet, esimerkiksi rakkaus, vapaus tai tasa-arvo uusiin tulkintoihin. Onko rakkaus omista mielihaluista luopumista toisen hyväksi vai omien mielihalujen noudattamista silloin kun se tarkoittaisi vaikkapa puolison hylkäämistä?"
- Niin? Olenko muka väärässä?
- Asettakaamme esimerkki. Kuvitellaan hypoteettisesti, että olisin menossa naimisiin parin kuukauden sisällä. Eivätkö omat tunteeni tarkoita juuri sitä, että menen avioliittoon ja perustan perheen omasta tahdostani? Vailla hedonismia tuskin solmisin pyhää liittoa. Kuinka voitte väittää, että hedonismi voisi olla liitolleni tuhoisaa?
- En osaa sanoa tuohon mitään.
- Miksette?
- Koska tämä on fiktiivinen keskustelu eikä kirjoittaja oikeasti tiedä mitä minä sanoisin tässä tilanteessa.
- Ah, tosiaan. Jälkimmäisestä kommentistanne haluaisin kysyä, onko avioliitto arvokas an sich, vaikkei siinä olisi rakkautta lainkaan?
- Sinä tykkäät näköjään sanoa an sich. Opitko sen ihan vasta?
- Voitteko vastata kysymykseeni?
- Avioliitto on perheen ydinsuhde. Se on ihmiskunnan historian vanhin ja edelleen yhteiskunnan merkittävin julkinen ja oikeudellinen sopimus. Aviosuhde on kaikkien ihmissuhteiden joukossa ainoa, joka on asetettu jo luomisessa. Avioliitto on tarkoitettu siteeksi, mikä pitää perheen koossa.
- Selvä. Näin lopuksi haluaisin kysyä teiltä, Päivi Räsänen, näiden kysymysten valossa yhden kysymyksen.
- Antakaahan tulla.
- Pidättekö te suomalaisia aivan tyhminä?
- Mitä?
- Oletatteko te, että ihminen joka toimii tunteidensa ja oman halunsa mukaan ei haluaisi rakastaa perhettään ja pitää avioliittoaan? Oletatteko te, että eutanasian mahdollisuuden myötä menisimme ja tappaisimme kaikki vanhukset? Oletatteko te, että ihmisillä ei ole lainkaan tilannetajua vaan he kulkevat kasvottomina robotteina halki elämän? Yksinkertaistatteko te suomalaisen ihmisen idiootiksi, joka toimii aina epärehellisesti ja ilkeästi, kunhan vain tilanne sen sallisi?
- En tiedä.
- Miksette?
- Koska tämä on fiktiivinen keskustelu eikä kirjoittaja oikeasti tiedä mitä minä sanoisin tässä tilanteessa.
- Kiitos haastattelusta, Päivi Räsänen.
- Kiitos.

Nokia uudisti ikonisen soittoäänensä

9.7.13

Nokia kertoi maanantaina uudistaneensa klassisen Nokia Tune -soittoäänensä.

Conversations-blogissaan yhtiö kertoo, että tämä on kahdeksas kerta, kun Nokia Tune uudistetaan sen historian aikana.

"Grande Valse soi ensimmäisestä kertaa Nokian TV-mainoksessa nimittäin vuonna 1993, ja vuotta myöhemmin se kuultiin soittoäänenä. Sen jälkeen se on ollut oletussoittoäänenä kaikissa Nokian puhelimissa eli vuosien aikana useissa miljardeissa laitteissa", yhtiö kertoo.

Nokia kertoo, että Tapio Hakasen viiden hengen äänisuunnittelutiimi aloitti urakkansa kuuntelemalla vanhoja ääniä kymmeniä kertoja ja miettivät, miten niihin voisi tuoda jotain uutta.

"Nokia Tunen osalta he loivat lopulta neljä uutta versiota, joista yksi valittiin viralliseksi kappaleeksi. Työssä kuultiin niin äänimaailman asiantuntijoita kuin kuluttajiakin", Nokia kertoo.

Tietoviikko


- Anteeksi, katugallup. Onko teillä hetki aikaa vastata?
- Onko tämä taas niistä ihmisoikeuksista tai kärsivistä pandoista? Minä olen oikeistolainen ekonomi.
- Ei toki. Tämä on Nokian tekemä katugallup.
- Kuulostaa juuri tarpeeksi tylsältä minulle! Kysykäähän.
- Selvä. Kysymys yksi: omistatteko Nokian puhelimen?
- On minulla joku yrityksen hankkima.
- Onko Lumia?
- Ei näköjään ihan niin uusi, olisko tämä C7.
- Selvä...kirjoitan ylös...sitten. Kysymys kaksi: mikä soittoääni teillä on?
- Kai se on se perussoittoääni. Se ti-ta-taa-ta, ti-ta-taa-ta, ti-ta-taa-taa-taa.
- Selvä...hyvä, hyvä...noin, se on merkitty muistiin. Ja sitten, kysymys kolme: kun puhelimenne soi, ärsyttääkö se niin paljon että tekisi mieli repiä oma tai kaverin pää irti?
- Ehkä silloin aluksi, mutta siihen sitten jossain vaiheessa vain tottui ja jäin lillumaan apaattiseen usvaan merkityksettömässä elämässäni.
- Selvä. Kysymys neljä: jos Nokia muuttaisi puhelimiensa oletussoittoääntä, miten se vaikuttaisi teihin?
- Luultavimmin se olisi se viimeinen korsi joka lopulta ajaisi minut murheellisiin tekoihin.
- Tämä olikin viimeinen kysymys. Kiitos ja hyvää päivänjatkoa!
- Kiitos!

Asutko ukkosalueella? Tänne iskivät Suomen salamat

5.7.13

Suomen kovimmat ukkoset ovat viidentoista viime vuoden aikana osuneet Pohjanmaalle. Esimerkiksi Ähtäriin ja Evijärvelle iskee vuosittain keskimäärin noin 600 salamaa. Ilmatieteen laitoksen mukaan vielä ei ole tarpeeksi tutkimustietoa, jotta osattaisiin kertoa, miksi näin on.

Ilmatieteen laitos on kerännyt tilastotietoa ukkospäivistä ja salamoiden lukumääristä vuodesta 1998. Kovimmat ukkoset ovat tänä aikana lyöneet Pohjanmaalle.

Viisitoista vuotta on lyhyt aika ilmastoasioissa. Yleensä tieto kerätään 30 vuoden ajalta, ennen kuin voidaan tehdä johtopäätöksiä. Siksi on vaikea sanoa, ukkostaako Pohjanmaalla todella enemmän tai rajummin kuin muualla Suomessa.

- Pohjanmaan salamatiheyksissä painottuu erityisesti vielä vuosi 2003, joka oli poikkeuksellisen raju, muistuttaa Ilmatieteen laitoksen ukkostutkija Antti Mäkelä.

...

Yle


- Jahas, jahas.
- Oho, notta tulipaha kylymät värreet! Sehän o itte nimismies!
- Ei kai se Hannikaisen isäntä ole täällä taas pontikkaa keittelemässä?
- Ristus! Ei varmasti oo!
- Eikö?
- Tulukohon salama ja lyököhon päähän, jos valehtelen!

Murhasta syytetyt syyttävät hätäkeskusta uhrin kuolemasta

2.7.13

Kahdelle vähän yli kolmikymppiselle joensuulaismiehelle luettiin tänään syyte murhasta Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa.

Kihlakunnansyyttäjä Tuomo Laaninen vaatii molemmille miehille elinkautista vankeusrangaistusta.

Syyttäjä katsoo molempien syyllistyneen 32-vuotiaan joensuulaisen tuttavansa surmaamiseen viime maaliskuussa Joensuun Noljakassa. Surmatyö tehtiin yksityisasunnossa luvattomalla ampuma-aseella ja surman jälkeen uhri löydettiin Kaislarannantien yhden rivitalon parkkipaikalta.

Syytetyt kiistävät murhasyytteen ja pitävät surmatyötä vahingonlaukauksena, eivätkä siis edes tappona.

- Uhrin henki olisi ollut pelastettavissa, jos hätäkeskus olisi lähettänyt ambulanssin heti paikalle ja siksi uhrin kuolema johtuu hätäkeskuksen väärästä menettelystä, eikä rintaan katkaistulla pienoiskiväärillä ammutusta laukauksesta, selitti ampujan puolustus oikeudessa.

Aluksi poliisi epäili, että Noljakan murha ja viime uutena vuotena Joensuussa tapahtunut ns. konepistoolimurha liittyisivät toisiinsa, koska teosta nyt jo elinkautiseen tuomittu mies ja Noljakan murhan uhri olivat molemmat taustaltaan Joensuun skinejä.

Tutkinnan edetessä kävi ilmi, että Noljakan surmatyön epäiltynä motiivina oli pikemminkin uhrin ja tekijöiden välinen henkilökohtainen riita.

Sekä nyt murhasta syytetyillä että heidän uhrillaan on aiempaa väkivaltarikostaustaa.

Murhatutkinnan yhteydessä kävi myös ilmi, että asunnossa, jossa henkirikos tapahtui, kasvatettiin myös kannabiskasveja.

IL


- Saanko kutsua seuraavan todistajan?
- No voi helvetti.
- Saanko vai enkö?!
- No hyvä on. Puolustus voi kutsua seuraavan todistajansa. Olkaa hyvä, asianajaja Lignell.
- Kiitän. Kutsun Joensuun Kiinteistömaailman edustajan Tuija-Britt Stenqvist-Ahosen todistamaan.
- Se olen minä. Mihin saavun?
- Ihan tuonne eteen istumaan. Ja sitten vala. Lukekaa siitä lapusta.
- Minä lupaan ja vakuutan kunniani ja omatuntoni kautta, että minä todistan ja kerron kaiken totuuden tässä asiassa siitä mitään salaamatta tai siihen mitään lisäämättä taikka sitä muuttamatta.
- Kiitos. Rouva Stenqvist-Ahonen!
- Niin?
- Onko totta, että te 12.5.2009 välititte asunnon Joensuun Noljakassa rikoksen uhrille?
- Tämä on totta.
- Onko totta, että mikäli te, Tuija-Britt Stenqvist-Ahonen, ette olisi välittänyt asuntoa Joensuun Noljakassa rikoksen uhrille, häntä EI oltaisi voitu surmata kyseisessä asunnossa?
- Mitä--no ei, mut--
- Arvoisa tuomari! Todistajanlausunto selkeästi osoittaa, että Tuija-Britt Stenqvist-Ahonen on välittänyt surmapaikan rikoksen uhrille täysissä sielun ja ruumiin voimissa ja näin ollen Tuija-Britt Stenqvist-Ahonen on syypää uhrin menehtymiseen. Näin ollen päämieheni ovat syyttömiä.
- Ei tämä kuule mene vieläkään läpi, Lignell.
- No perhana. Kutsun todistajan aitioon rikoksen uhrin ex-tyttöystävän Jessica Vientosen. Eikö olekin niin, että jos olisitte muuttanut uhrin kanssa joskus Loimaalle, tätäkään rikosta ei olisi tapahtunut?