Pages

Soundi-lehden legendaarinen toimittaja Juho Juntunen irtisanottiin

17.3.14

Soundi-lehden legendaarinen erikoistoimittaja ja sarjakuvataiteilija Juho Juntunen (s. 1953) irtisanottiin torstaina.

Irtisanominen liittyy leikkauksiin, joita Soundi-lehdessä on tehty sen jälkeen, kun Pop Media osti voittoa tuottaneen lehden A-lehdiltä syksyllä 2013.

"Palasin sairaslomalta töihin kuukausi sitten ja sain irtisanomisilmoituksen torstaina. Koska siirryimme Pop Mediaan vanhoina työntekijöinä, palkka juoksee vielä kuusi kuukautta", Juntunen vahvistaa Helsingin Sanomille.

Hän kuvaa oloaan haikeaksi.

"Kun lehden omistaja vaihtui, tapahtui kovia asioita. Alkoivat yt-neuvottelut, joissa tapahtui jo silloin irtisanomisia, ja lisäksi ihmisiä pantiin puolipäivätöihin. Sivumäärä pieneni, ja lopulta olin ainoa Pop Median kuukausipalkkainen toimittaja."

Pop Media julkaisee myös esimerkiksi Rumba-lehteä.

Juntunen oli vuosikymmeniä Soundin suosituin toimittaja, jonka tyylivalikoima ulottui underground- ja gonzo-henkisestä irrottelusta asiallisiin haastatteluihin.

Hän on pitkän uransa aikana kirjoittanut myös esimerkiksi Suosikkiin ja Ilta-Sanomiin.

Juntunen on myös kirjoittanut kirjat esimerkiksi Tuuliajolla-kiertueesta, HIM-yhtyeestä ja tatuointikulttuurista sekä julkaissut useita sarjakuva-albumeita.

"Täytyy toivoa, että löydän piirroksilleni uuden kodin. Miksen voi kirjoittaa lehtiinkin. Muitakin projekteja on, kuten aina, mutta niistä ei voi vielä puhua", Juntunen kertoo.

Soundi-lehden päätoimittaja Mikko Meriläinen kertoo, että kaikki henkilöstöpolitiikkaan liittyvät ratkaisut ovat tulleet suoraan Pop Medialta.

"Soundi syntyy näilläkin voimilla, mutta täysin toisin. Ennen tehtiin lehti lähinnä vakituisella työvoimalla, nyt lähinnä avustajavoimin."

Pop Median toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen sanoo, että rakennemuutos on nyt valmis.

"Meillä ei ole enää päätoimittajien ja toimituspäälliköiden lisäksi toimittajan tittelillä olevia työntekijöitä."

Häkkinen sanoo Pop Median siirtyneen yli 50-prosenttisesti tekemään digitaalisia sisältöjä.

"Lehtiä tehdään siinä sivussa jonkin verran. Rytmi-lehti yhdistettiin Soundiin vuodenvaihteessa. Yhtään lehteä ei olla lakkauttamassa, koska tilaajamäärät ovat riittäviä."

HS


*ringaling*
- Pop Media, toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen puhelimessa.
- No se on Helsingin Sanomien toimittaja täältä, päivää.
- Hyvää päivää.
- Pitääkö paikkansa, että olette irtisanoneet Soundi-lehdestä pitkäaikaisen toimittajan Juho Juntusen?
- No jos hän on toimittaja, niin ilman muuta.
- Lehdestä?
- Joo, ei meidän lehdessä ole enää toimittajia, paitsi pää-. Pitäähän nyt meillä olla joku hallinnollinen hahmo siellä.
- Voiko Soundi jatkaa samanlaisena ilman Juntusen kuvituksia?
- Niin siis anteeksi, kuka tämä Juntunen siis on?
- 39 vuotta Soundiin kirjoittanut legendaarinen gonzo- ja rocktoimittaja.
- En ole kuullutkaan. Jos se on toimittaja, lehtemme ei sellaisella mitään tee.
- Lehtenne ei tarvitse toimittajia?
- No ei. Sitä paitsi nykyään kaikki on netissä. Me laitamme jutut mieluummin sinne ja jos jää aikaa, teemme vielä lehtiäkin. Kyllähän ne näyttävät porukalle kelpaavan.
- Ettekö pelkää, että tilaajakanta kärsii?
- Emme tietenkään. Tilaajamäärät ovat aivan riittävät, onhan kyseessä Suomen merkittävin rocklehti. Mikä tilaajamääriin voisi muka vaikuttaa?

0 vastalausetta: