Pages

Liliukselle riittää rahaa, nuorille ei kesätöitä

2.4.09

"Fortumilla on varaa maksaa johdolle kannustimia, mutta ei palkata kesätyöntekijöitä, Ilta-Sanomat ihmettelee. Lehden laskelmien mukaan johdon palkkioilla olisi palkannut 900 kesätyöntekijää.

Fortumin johdon saamat osakekannustimet herättävät nyt monenlaista närää. Samaan aikaan, kun johtoa palkitaan, yhtiö ei aio palkata läheskään yhtä paljon työntekijöitä kuin aiempina kesinä.

Ilta-Sanomien haastatteleman Fortumin viestintäjohtajan Maria Romantschukin mukaan yhtiö puolittaa kesätyöntekijöiden määrän alle sataan. Yhtiön toimitusjohtaja Mikael Lilius on samaan aikaan saanut valtio-omistajan ohjeiden vastaisesti ylisuuret kannustimet.

Ilta-Sanomat laskee, että Fortumin johtoryhmän 5,6 miljoonan euron osakepalkkioilla hinnalla Fortum olisi pystynyt palkkaamaan yli 900 kesätyöntekijää. Romatschukin mielestä asioita ei voi verrata keskenään. Hän huomauttaa, että moni yritys ei palkkaa yhtään kesätyöläistä." (Taloussanomat)


- Päivää, Maria Romantschuk.
- Päivää.
- Fortumin johto on saanut suuria osakekannustimia.
- No niin on.
- Taantuman aikana.
- Jeh, kantsisko olla Fortumin johtoa!
- Ei mutta eihän tässä ole mitään järkeä. Juuri muutamia päiviä sitten Akava, Elinkeinoelämän keskusliitto, Kirkon työmarkkinalaitos, Kunnallinen työmarkkinalaitos, SAK, STTK ja Valtion työmarkkinalaitos allekirjoittivat yhteisen vetoomuksen, että nuorille tarjottaisiin taantuman aikanakin kesätöitä, että talous saataisiin nousuun. Te puolititte kesätyöntekijöidenne määrän mutta jaoitte valtio-omistajan ohjeiden vastaisia kannustimia ihmisille jotka ovat jo rikkaita.
- Ja?
- Vetoomus!
- Kuules, harva se päivä kun kävelen Rautatientorin poikki tulee jos jonkinmoista viherpiipertäjää vetoamaan vaikka mihin. Eihän nekään meitä kiinnosta hatintatin vertaa! Nyt homman nimi on se, että Lilius on silitellyt osakkeenomistajain kultaista kruunua ja nostanut sähkönhintaa maireasti telkkarissa perustellen että "suuri on paine kun Suomessa on huikeasti halvempaa sähköä kuin muualla Euroopassa" eikä missään vaiheessa mainitse, että Suomessa käytetään sähköä esimerkiksi lämmittämiseen enemmän kuin vaikkapa Italiassa. Pitäähän se siitä palkita. Ne kesätyöläiset, eihän ne voi vaikuttaa pörssikurssiin millään tapaa!
- Entä eettinen näkökulma?
- Mikä helvetin eettinen näkökulma. Firmalla on tismalleen yksi ainoa vastuu ja sekin on osakkeenomistajille. Firman pitää tuottaa rahaa. Se, että myymme tarviketta jota ihmisten on käytännössä pakko ostaa, on tietysti harmillista ostajille mutta mainio asia meille! Heh, meillä on suurempi asiakasriippuvuussuhde kuin heroiinikauppiailla!
- Mutta perinteisestihän opiskelijat tienaavat kesätöissä rahat kesän elämiseen kun eivät saa tukea. Millä he asumisensa maksavat? Eihän heillä ole varaa edes leipään!
- Syökööt kakkua.

0 vastalausetta: