Pages

Lilius katkerana: Perhettänikin uhattiin

2.4.09

"Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius järjesti torstaina tiedotustilaisuuden, jossa hän piti tunteikkaan ja katkeran sävyisen puheen.

Liliuksen mielestä valtio-omistaja on ollut epäselvä ja epävarma tukija.

"Yhtiökokouksissa on oltu tyytyväisiä ja tukea on tullut, mutta julkisuudessa on oltu toista mieltä. Tämä on opportunismia", Lilius moitti useita kertoja kauppa- ja teollisuusministeriön toimintaa ja nykyistä omistajaohjausyksikköä.

Liliuksen mukaan yksikkö on kunnioittanut hyvän hallinnon periaatteita, mutta tukea oikeissa kohdissa ei ole tullut.

Pitkään Ruotsissa työskennellyt Lilius sanoi, että naapurimaassamme ei olisi ikinä tapahtunut tällaista.

Lilius päätti lähdöstään tänään sen jälkeen kun hallituksen puheenjohtaja Peter Fagernäs ilmoitti eroavansa. Aamulla lähtiessään töihin Lilius ei vielä tiennyt jättävänsä Fortumia.

Liliuksen mukaan Fagernäsia on kohdeltu väärin, koska tämä ei ollut päättämässä 2002 osakepalkkiojärjestelmästä.

Lisäksi Liliuksen lähtöön oli henkilökohtaiset syyt.

"Perhettäni on uhattu ja olen joutunut liikkumaan henkivartijan turvin. Suomalaiset ovat olleet katkeria Liliuksen hänelle hänen ansaitsemiensa miljoonien vuoksi. Ei ole mukavaa olla myrskyn silmässä. Olen kuitenkin ollut palkkioiden kohde enkä ole neuvotellut niiden suuruudesta", hän sanoi.

Lilius antoi ymmärtää, että hän haluaa jatkaa ainakin osittain liike-elämässä, mutta hän on valmistautunut myös eläkkeelle jääntiin.

"Olen tehnyt tiettyjä järjestelyjä eläkkeelle jääntiä ajatellen", sanoi Lilius, joka ilmeisesti viittasi Välimerellä kelluvaan isoon purjeveneeseensä.

Lilius sanoi ymmärtävänsä, että optio- ja osakepalkkijärjestelmät herättävät tunteita, koska ne ovat tuottaneet paljon rahaa.

"En ole kuitenkaan nähnyt yhtään ihmistä, joka olisi ilmoittanut päättäneensä näiden kannustinjärjestelmien perustamisesta. Tässäkin olisin kaivanut vastuunkantajia", hän sanoi.

Liliuksen mukaan viimeksi kohutusta osakepalkkiojärjestelmästä päätti hänen osaltaan Fortumin poliittisesti koottu hallintoneuvosto, mutta kukaan ei sieltäkään ole ilmoittautunut päättäjäksi." (HS)


- Lilius! Sinua itkettää! Miksi?
- No kun kaikki on ihan ilkeitä mulle :'(
- Häh. Mitä tarkoitat?
- No kaikki jatkuvasti sanoo että Lilius on ahne ja ilkeä tyyppi joka saa ihan kamalasti rahaa eikä se ollenkaan välitä ihmisarvosta!
- No mutta...eikös se vähän ole noin?
- NO ON SE MUTTA EI SITÄ MULLE ITSELLENI TARVITSE TULLA KERTOMAAN :'(
- No mutta onhan tuo toiminta ollut aika pöyristyttävää. Fortum kuitenkin jakoi optioita ja sitten ilmoitti rahoittavansa uudet sijoituksensa nostamalla sähkön hintaa. Perusteluksi tähän kuitenkin kerrottiin että on paine nostaa hintaa koska Suomessa se on Eurooppaan nähden niin halpaa. Lisäksi valtio-omistajuuden tulosjakoperiaatteita tulkittiin ilmeisen tahallaan väärin että saatiin lähes tuplasti optioetuja oikeaan nähden - ja lopuksi vielä perusteltiin muista asioista leikkauksia taantumalla.
- Kuules nyt! Mun perhettänikin on uhkailtu! Pitää kulkea henkivartijan kanssa! Ei oo mun syy että mulla on upeat optiot ja mahtava liksa ja Välimerellä oleva huvipursi ja kultainen vessanpytty! En oo päättänyt näistä!
- Mutta olisit voinut kieltäytyä niistä. Tai ilmoittaa että näin taantuman aikana nämä varat siirrettäisiin toisiin sijoituskohteisiin.
- NO MUT ENHÄN MÄ VOI MÄÄRITTÄÄ OMAA ARVOANI IHMISENÄ JOS MULLE EI MAKSETA ENEMPÄÄ RAHAA!!! Mieti nyt jos mä tienaisin saman verran kuin vaikka joku varatoimitusjohtaja! Mikä meitä kahta erottaisi? Ei mikään! Mulla ois hienompi titteli käyntikortissa mut se tienais saman verran ja sit se tulis että hää hää, millaista on olla iso pomo hei kun mäkin tienaan saman verran kuin sää - ootko vähän luuseri hei! Tää on ihan kamalaa! Ruotsissa ei ois tapahtunut mitään tällaista! Kysykää niiltä jotka nää rahat halus antaa mulle! Mä en oo tehnyt mitään pahaa! Oon ottanut rahaa vastaan! En oo antanut ittelleni rahaa!
- Kuulostaa krokotiilinkyyneleiltä.
- SÄ ET VOI TAJUTA MILTÄ MUSTA TUNTUU! TE OOTTE KAIKKI IHAN SAMANLAISII! JA NYT MÄ ITKIN MEIKITKIN POSKILLENI! KAIKKI MUN YMPÄRILLÄ ON OPPORTUNISTEJA!
- Ja se, että näppärästi on ottavana osapuolena kun rahaa jaetaan, ei ole...?
- MÄHÄN SANOIN ET SÄ ET YMMÄRRÄ MUA! *parkumista*

3 vastalausetta:

exme kirjoitti...

"Olla palkkioiden kohde" on kyllä ihan uudenlaista passiivisuutta.

Tuomas kirjoitti...

Tämä päivä on ollut ripeiden käänteiden täyttämä. Mutta voivatko miljoonat koskaan helpottaa varttitunnin pahaa oloa?

...voivat, itse asiassa.

T kirjoitti...

Pitää nyt tämän kerran linkittää muualle: http://www.tekniikkatalous.fi/kommentit/uutiskommentti/article267290.ece?s=r&wtm=-03042009

Tuon jutun, ja näiden dialogien jälkeen en kyllä yhtään sääli jos ei yhtäkkiä silitelläkään myötäkarvaan herra johtajaa.