Pages

Kreikka maksukyvytön kolmessa viikossa ilman lisälainaa

20.9.11

"Kreikan valtion rahat loppuvat viimeistään lokakuun alussa, ellei maa saa lisää lainaa. Kreikan lainoittajat eivät ole vakuuttuneita, että maa täyttää lisälainalle asetetut ehdot.

Kreikkalaiset virkamiehet ovat epävirallisesti viestittäneet maan maksukyvyn ehtyvän syyskuun aikana tai viimeistään lokakuun alussa, jos uutta lainaa ei saada. Tämä toisi suuria ongelmia mm. eläkkeiden ja palkkojen maksuun.

Viime viikolla maan hallitus kertoi uusista toimista verokertymän kasvattamiseksi. Tärkein yksittäinen toimi oli kertaluontoinen kiinteistövero, jonka avulla kerättäisiin kaksi miljardia euroa. Talouslehti Financial Timesin mukaan euroalueen valtiovarainministerit alensivat viikonlopun tapaamisessaan veron tuottoarviota.

Kreikalta odotetaan nopeasti tietoa uusista toimista, joilla valtion tuloja saataisiin kasvatettua ja menoja leikattua.

Kansainvälisen valuuttarahaston, EU-komission ja Euroopan keskuspankin tarkastajat ovat viestittäneet, ettei Kreikka ole täyttänyt uudelle, kahdeksan miljardin euron lainaerälle asetettuja ehtoja." (YLE)



*plimplom*
*plimplom*
*oven avaus*
- Kato Kartsa hei!
- Moro.
- Mitä jätkä, ei oo sua näkynyt toviin! Mites elämä heittelee!
- No nyt ei hirveän hyvin.
- Ei hirveän hyvin?
- No vähän on ongelmia.
- Ai jaa, harmi... no tuu toki sisään ja kerro lisää. Otatko kahvia?
- Voisinhan mä ottaakin. Niin tuota...tuota tuota...
- No kerrohan, Kartsa.
- No kerron, Jyrki. Katsos kun nyt on vähän niin, että...no, minulla on enemmän tai vähemmän rahat loppu.
- Jaha.
- Eikä siinä mitään, mutta kun mulla on nyt viis tonnia velkaakin. Ja se pitäis maksaa aika nopeasti pois.
- Justiinsa.
- Ja eihän noin niin kuin periaatteellisesti ole sun pakko jelppiä, mutta enemmän tai vähemmän ollaan kuitenkin samassa naapurustossa, niin ajattelin että...
- Että oisko mulla hynkkyä.
- No, itse asiassa, juuri niin.
- No mäpä käyn keskustelemassa asiasta vaimon kanssa.
- No käy.

***

- No niin. Vaimo ei ollut kovin riemuissaan ajatuksesta.
- Eikö?
- Joo, ja Teuvo-setä ilmoitti että ei euroakaan luikurikavereille.
- Ai jaa...
- Mutta eiköhän me sulle tästä laiteta kuitenkin se viisi tonnia. Pääset jaloillesi.
- Kiitos! Kiitos ihan todella paljon! Kiitos!
- No niin. Maksat sitten kun jaksat.
- Kiitos! Minäpä tästä menen!
- No niin, menehän rauhassa.

***

*ringaling*
- Jyrki.
- No se on Kartsa täällä moi.
- Moi. Mites elämä?
- No vähän on hankaluuksia ku oon nyt kymppitonnin velkaa eri paikkoihin, että haluaisitko vähän jelppiä?

0 vastalausetta: