Pages

Uusi Lohja syntyi – Lanzaroten-matka ratkaisi Siuntiossa

11.11.11

"Uudellemaalle syntyi keskiviikkona uusi kunta. Lohja, Siuntio ja Nummi-Pusula äänestivät samanaikaisesti valtuustoissaan, että ne liittyvät yhteen.

Äänestyksestä odotettiin täpärintä Siuntiossa. Sellainen siitä tulikin: liitos hyväksyttiin äänin 14–13.

Tulos olisi kääntynyt toisin päin, mikäli liitosta vastustanut vihreiden Yrjö Kokkonen olisi ollut salissa. Hän oli Lanzarotella lomailemassa, ja varamies äänesti kyllä.

”Selvitimme, että miten me saataisiin hänet sieltä tänne, mutta se ei onnistunut”, sanoi vihreiden Kristian von Essen ja lisäsi, että nyt kismittää.

Kokkonen varasi matkat marraskuulle, koska valtuuston piti kokoontua alun perin lokakuussa. Sattumalta asiaa siirrettiin.

Tunteet kävivät kuumina Siuntion valtuustosalissa. Yleisöä jouduttiin välillä komentamaan, sillä buuaukset yltyivät koviksi. Paikalle oli jopa kutsuttu keltaliivinen turvamies.

Rkp vetosi vastustuspuheissa taannoiseen kansanäänestykseen, jossa siuntiolaisten enemmistö oli liitosta vastaan.

”Demokratian näkökulmasta olisi ennenkuulumattoman röyhkeää kävellä mielipiteen yli”, lausui Marcus Nordström(r).

Vastustajia huolettivat myös Lohjan velat ja veropohja.

”Kun te menette Lohjan keskustaan mitä te näette? Siellä on laihoja vanhoja miehiä, jotka ovat kännissä. Siellä on alhainen tulotaso”, esitti vihreiden Timo Raivio.

”Siuntion talous ei edellytä liitosta”, sanoi rkp:n Nordström.

Nummi-Pusulassa liitos meni läpi äänin 15–12. Tulevan kunnan pohjoisosassa ei epäilty, että kaupunki lähtee murenemaan eteläpäästä.

Lohjalla valtuusto istui pisimpään.Pitkän illan päätteeksi valtuutetut puristivat liitoksen kasaan äänin 27–24.Uudesta kunnasta tulee nimeltään Lohja. Liitos tulee voimaan vuoden 2013 alussa
." (HS)



*ringaling*
- Kokkonen.
- von Essen täällä. Ooksä tulossa äänestykseen?
- Täh. Mihin äänestykseen.
- No tähän kuntaliitosäänestykseen.
- Eiksen pitänyt olla lokakuussa.
- Piti piti, mut sehän siirrettiin.
- Ai jaa, mä vaan aattelin, että se vaan unohdettais.
- No mut tuuksä nyt tänne.
- En voi.
- Hä, mikset voi.
- Oon Lanzarotella.
- LANZAROTELLA! Miksi?!
- No ku oli liput varattu.
- No nythän tää menee ihan vituiksi.
- No mut onhan siellä se mun varamies.
- No mitä jos se äänestää väärin?
- No mitä väliä hei. Eihän kunnallispolitiikassa voi vaikuttaa tavallisen ihmisen asioihin, siksihän kuntavaaleissa on niin pieni äänestysprosentti.
- Niin no toi kyl joo.
- Ja vissiin hei me mihinkään Lohjaan liitytään, siitä oli niin selkeä mielipide kuntalaisilla!
- No oot kyllä oikeassa. Kaippa me pärjätään täällä.
- Okkamoi!
- Tuo tuliaisia!
- En.
*klik*

0 vastalausetta: