Pages

Poliisi pääsee Susanin herjaajien jäljille

11.5.07

"Käräjäoikeus on myöntänyt Espoon rikospoliisille ensimmäiset luvat, joiden avulla se pääsee Susan Kurosta parjanneiden nettikirjoittajien jäljille. Päätös velvoittaa Suomi24-keskustelupalstan luovuttamaan poliisille IP-osoitetiedot tukusta kirjoituksia, jotka ovat kunnianloukkaustutkinnan kohteena.

"On todennäköisiä syitä epäillä verkkoviestien olevan sisällöltään sellaisia, että niiden toimittaminen yleisön saataville on säädetty rangaistavaksi", Helsingin käräjäoikeus perustelee päätöstä.

Suomi24:n takana oleva Eniro Oy ei vastustanut poliisin vaatimusta, kunhan sananvapauslaissa määritellyt edellytykset täyttyvät. IP-tietojen avulla poliisin on mahdollista päästä nimettömästikin internetissä esiintyneiden kirjoittajien jäljille.

- Vielä kuulustelukutsuja ei ole lähetetty, emmekä ole vielä selvittäneet kenenkään henkilöllisyyttä. Neuvottelemme ensin syyttäjän kanssa, tutkitaanko kaikki vai onko tutkintaa syytä rajata, rikoskomisario Timo Seppälä sanoo.

IP-osoite on numerosarja, jonka avulla voidaan selvittää, miltä tietokoneelta tai mitä reittiä tietty viesti on keskustelupalstalle lähetetty. Vähän niin kuin puhelinnumero paljastaa puhelinliittymän ja sitä kautta käyttäjän. Susan Kuronen teki helmikuussa tutkintapyynnön kymmenistä tai jopa sadoista nettikirjoituksista, joissa häntä on nimitelty alatyylisin ilmaisuin tai kyseenalaistettu hänen mielenterveytensä. Tutkintapyyntö koski Suomi24- ja adressit.com-sivustojen keskustelupalstoilla julkaistuja kirjoituksia.

Huhtikuussa Kuronen toimitti poliisille vielä lisälistan, koska hänen loukkaavaksi kokemansa kirjoittelu ei ollut loppunut. Uusi lista piti sisällään Suomi24:llä helmi-huhtikuussa julkaistuja tekstejä. Käräjäoikeuden nyt myöntämät luvat liittyvät jälkimmäiseen eli täydennyslistaan. Tällä listalla on lueteltu vain muutama kirjoitus, joten nyt tehty päätös on vasta alkusoitto." (IS)


- Haloo, poliisi. Täällä Susan Kuronen.

- Onko asunnossanne joku?

- Olisikin. Joku tylsä ja silmälasipäinen, kiitos. Mutta asiaan, haluaisin tehdä uuden tutkintapyynnön.

- Eihän niitä vasta kuin pari olekaan. Mitähän tällä kertaa?

- No nykyään kirjoittelevat minusta ilkeyksiä internetin syövereihin! Ovat kamalia ja ikäviä! Vihjaavat että olen julkisuudenkipeä tyrkky! Että mielenterveyteni on kuulemma vajavainen! En katsele tuollaista ollenkaan!

- Jaha.

- ...no!

- No mitä?

- Suhtaudutteko te minun hätääni olankohautuksella?

- Miten niin?

- No olette noin välinpitämätön.

- Antakaas kun ihan hetken mietin. Eli te olette tähän mennessä tehneet seuraavaa: seurustellut pääministerin kanssa, höpöttänyt kaiken lehdille, sen jälkeen saanut rukkaset, jatkanut lehdille höpöttämistä, kirjoittanut kirjan lyhykäisestä suhteesta, puhunut lisää lehdille ja nyt poseeraatte alasti Hymy-lehdessä?

- Niin! Miten se liittyy tähän?

- Ja ihmettelette miksi teistä puhutaan tyrkkynä, juoruavana ja julkisuudenkipeänä?

- No on minusta vähän kummallista että minusta puhutaan tavalla jota en voi itse kontrolloida!

- Se on sitä mediaa. Mitä jos minä nyt kuitenkin laitan teille Hevi-Arin puhelinnumeron niin voitte yhdessä miettiä, että mitä lehdille kannattaa sanoa ja mitä ei.

- ...mutta...

- Nyt minun täytyy kyllä lopettaa. Toisella linjalla on itseään myynyt nainen, joka kimmastui kun häntä kutsuttiin prostituoiduksi. Että tui tui ja elämä jatkuu.

- Minä kerron teistä lehdille!

- Joo. Minä tiesin sen jo ennen kuin sanoitte.



***



*ringaling*

- Tuomas.

- Haloo, täällä poliisi.

- Asunnossani ei ole ketään, mutta kertokaa.

- Olette kuulemma kirjoittanut blogiinne Fiktiivisiä keskusteluja puhelinkeskustelun, jossa poliisi puhuu Susan Kurosen kanssa tutkintapyynnöistä.

- No niinpä taisin.

- Kesken Susan Kurosen asettaman tutkintapyynnön.

- Jep. Ja asianne oli?

- Eikö tuo ole vähän veren nenästä kaivamista? Tiedätte kyllä, että Espoon poliisi tutkii asiaa kunnianloukkauksena. Kirjoittelette lisää asiaa Kurosesta ja saatte tämän näyttämään naurunalaiselta, se on aika paha juttu, kyllä juu!

- Hohhoijaa. Periaatteessa voisin vedota siihen, että blogin nimi on jo valmiiksi Fiktiivisiä keskusteluja. Eli siis keskustelu on fiktiivinen. En missään vaiheessa ole väittänytkään, että nämä asiat olisivat paikkansapitäviä. Ne SAATTAVAT olla, mutta todenmukaisuus oikeiden asioiden kanssa on täysin sattumanvaraista.

- Ja--

- Ja siksi toisekseen, eikös se nainen ole hemmetti soikoon jo levittänyt läpensäkin median katseltavaksi? Lainatakseni Timo Jutilaa: "kissh, kissh, älä mene sinne". Sitä saa mitä tilaa ja hedelmistään puu tunnetaan. Laitetaanko pari latteutta vielä lisää vai pääsenkö jo summa summarum -osioon?

- Jatkakaa toki.

- Jos tämä pitäisi paikkansa ja oikeasti soittaisitte minulle ja kutsuisitte kuulusteluihin, olisin vähän hämmentynyt. Periaatteessahan kaikki nämä tekstit pohjaavat median meille antamaan tietoon, jota vain kärjistetään. Jos Susan Kuronen ei halua, että puhumme hänen seksielämästään, kannattaa varmaan vaieta siitä julkisesti.

- Oliko muuta?

- Ei varmaan.

- Puhelu on nauhoitettu. Tästä tulee linnaa.

- Kuusi vuotta ja heti Tarjan jälkeen. It's gonna be tough.

3 vastalausetta:

Zepander kirjoitti...

Kai joku on jo hälyttänyt merivartiostonkin? Mä en nimittäin muuten ala ollenkaan, eikä ala Suskukaan.

Tuomas kirjoitti...

En tiedä kuka hälyttää ja ketä, mutta odottelen edelleen puhelinsoittoa. Lukeehan toki aiemmassa postauksessani että "Susan Kuronen on reikäpää", mikä kylläkin pitää paikkansa, jos sillä on suu, sieraimet, korvat tahi korvarenkaat.

Anonyymi kirjoitti...

Your IP has been logged.