Pages

Nordea nostaa yksipuolisesti yritysluottojen korkoja

25.11.08

"Nordea on lähettänyt yrityksille tiedon yksipuolisista luottojen marginaalien korotuksista. Korotukset ovat olleet ilmeisesti 0,2–1,0 prosenttiyksikköä, Aamulehti kirjoittaa. Myös uusien yritysluottojen marginaalit ovat nousseet selvästi.

Nordea Pankki Suomen varatoimitusjohtaja Pekka Nuuttila myöntää lehdelle, että pankilta on lähtenyt noin parille tuhannelle yrityksille kirje korotuksesta. Pankki vetoaa kallistuneeseen varainhankintaan ja ilmoittaa olevansa oikeutettu nostamaan marginaalia enintään kahdella prosenttiyksiköllä kahden kuukauden kuluttua.

– Olemme lähettäneet kirjeen yrityksille, joiden luottoehdoissa on tämä mahdollisuus. Pääosin korotus on puoli prosenttiyksikköä. Korotus ei liity mitenkään yritysten kuntoon, Nuuttila sanoo Aamulehdelle.

Pekka Nuuttila myöntää, että uusien yritysluottojen marginaalit ovat nousseet selvästi. Pankin mukaan koronnosto on parempi vaihtoehto kuin lainojen irtisanominen.

Aamulehden esimerkin mukaan 400 000 euron lainojen vuosikulut kasvavat kaksi tuhatta euroa." (Taloussanomat)


*ringaling*
- Yrittäjä.
- Pankki täällä. Mitäs kuuluu? Hyvää?
- No, hyvää ja hyvää. Vähän hankalaahan on tietty nyt kun tulee pankkikriisiä ja sellaista mutta--
- Mutta pärjäätte kuitenkin?
- No joo, kyllähän sitä järkevällä kulutuksella pärjää. Rauhassa kun tekee niin mikäs se siinä. Ei pidä vaan tuhlailla tyhmiin juttuihin.
- Joo joo. Ja muksutkin pystyvät harrastamaan?
- Joo, ihan mainiosti. Ei me uusia välineitä olla kyllä vielä hankkimassa. Pitää pysyä silleen vakavaraisena.
- Okei. No joo, tästä sun lainasta.
- No mitä.
- Me nostetaan sun marginaalia prosentilla! Moikka! *klik*
- Mitä? *tuut tuut tuut tuut* Haloo! Ei saatana! Haloo! Soitan takaisin.

*ringaling*
- Pankki.
- No yrittäjä täällä, mitä helvettiä tuo oikein oli että yksipuolisesti nost--
*klik*

*ringaling*
- Pankki.
- Löit mulle luurin korvaan! Ei mulla riitä rahat jos yks kaks yllättäen--
*klik*

*ringaling*
- Posti.
- Mitä?!
- Posti.
- Eikä ole vaan pankki! Just soitin sulle kahdesti! Mä kuulen kun siellä lasketaan rahaa!
- Eiii lasketa. Ne on...kortteja.
- Kortteja?
- Joulukortteja ovat, ei luottokortteja. Nyt on joulukiire että moi moi.
*klik*

1 vastalausetta:

Anonyymi kirjoitti...

Loistava. :D