Pages

Olympiaurheilijat kypsyivät sponsorirajoituksiin – vastaisku Twitterissä

31.7.12

"Yhdysvaltalaisurheilijat ovat käynnistäneet Twitterissä kampanjan, jolla he protestoivat sponsoreihin liittyviä rajoituksia vastaan, kirjoittaa muun muassa The Wall Blog.

Olympialiikkeen peruskirjan sääntö 40 kieltää urheilijoita markkinoimasta olympialaisten aikana muita kuin kisojen virallisia sponsoreita. Säännön on tarkoitus estää muita kuin virallisia sponsoreita saamasta ilmaista huomiota olympialaisten varjolla. Sääntöä rikkovat urheilijat voidaan hylätä, he voivat menettää akkreditointinsa tai saada sakkoja.

Kampanjaan on liittynyt muun muassa juoksija Leo Manzano, jota vaadittiin poistamaan Facebook-sivultaan kuva kengistään.

The Wall Blogin mukaan amerikkalaisurheilijat vastustavat sääntöä erityisesti siksi, etteivät he saa rahallista tukea valtiolta ja ovat näin ollen sponsorien tuen varassa. Monet urheilijoista haluaisivat hyödyntää sosiaalista mediaa muun muassa sponsoreidensa kiittämiseen.

Urheilijat vaativat sääntöön muutosta Twitterissä aihetunnuksella #wedemandchange.

Uutistoimisto Reutersin haastattelema pikajuoksija Sanya Richards-Ross kertoo, että suurella osalla yhdysvaltalaisyleisurheilijoista ei ole sponsoreita. Hänen mukaansa vain kaksi prosenttia maan olympiaurheilijoista voi säännön mukaan twiitata sponsoreistaan, sillä heitä tukevat kisojen viralliset yhteistyökumppanit.

Kansainvälisen Olympiakomitean (KOK) tiedottaja Mark Adams huomauttaa Reutersille, että kielto on voimassa vain kuukauden ajan neljän vuoden välein. KOK myös tukee urheilijoita muun muassa kansainvälisten lajiliittojen ja kansallisten olympiakomiteoiden kautta.
" (Markkinointi & Mainonta)



- ...joten et voi kilpailla.
- Epäreilua!
- Ei, se on säännönmukaista.
- Minua syrjitään!
- Ei, se on se sääntö 40.
- Mutta sehän on nimeni!
- Olet muuttanut nimesi, joten ei nyt kyllä onnistu.
- Olympiakomitea, olette julmia!
- Pepsi Hesburger, ei auta itku markkinoilla.

0 vastalausetta: