Pages

Pieni liksa ja palkan viipyminen askarruttaa kesäduunaria

11.7.12

"Alkukesä on ollut niin viileä, että kuumista työoloista ei nyt oteta yhteyttä neuvontapuhelimeen. Kesäduunari-infopalveluun tulee kymmenkunta yhteydenottoa päivässä.

Moni kesätyöläinen on tänäkin vuonna törmännyt ongelmiin työpaikallaan. Kiistat johtuvat useimmin palkasta tai työajasta. Palkansaajaliittojen tarjoamaan Kesäduunari-infopalveluun tulee noin kymmenen yhteydenottoa joka päivä.

- Palkat ja palkkasaatavat muodossa tai toisessa ovat ne kysytyimmät asiat, kertoo palkansaajien keskusjärjestöjen kesäduunineuvoja, juristi Joonas Tutti.

Palvelupuhelimeen soittaneita kiinnostaa, onko kesätyöntekijän palkka työehtosopimuksen mukaista. Myös palkatta paiskituista ylitöistä tai palkkauksen ja lisien eroista vakituisiin työntekijöihin nähden kysytään.

Viime aikoina nuoret kesätyöntekijät ovat joutuneet jopa hengen vaatineisiin turmiin. Kesäduunineuvoja kertoo, että puhelimeen tulee myös tiedusteluja siitä, mistä työstä voi kieltäytyä - voiko kieltäytyä esimerkiksi korjaamasta laitetta, josta ei tiedä oikeastaan mitään.

- Jos siihen esimerkiksi liittyy jokin vaaramomentti, niin voidaanko siitä työstä kieltäytyä ja minkälaisia työtehtäviä voidaan suorittaa.

Viileähkön alkukesän vuoksi lämpötaukoja koskevia kyselyitä on tullut edellisvuosia vähemmän.
" (Yle)



- Ööh, pomo?
- No?
- Palkastani...
- Niin?
- Voisitko maksaa sen, alkaa vähän rahat loppua kesken.
- Ai kappas. No minäpä laitan sen maksuun. En minä katso jaksa aina muistaa teitä kaikkia kesätyöntekijöitä.
- Minähän olen ainoa kesätyöntekijä tässä firmassa.
- Nimenomaan! Harvinaista se, niin ei aina muista. No, nyt on tilillä.
- Kiitos!

***

- Ööh, pomo?
- No?
- Sanoit maksavasi palkkani eilen, katsoin tilille eikä sinne ollut ilmestynyt mitään.
- Joo, kato kun sun liksasi jäi maksukaton alle.
- Täh?
- Ei me makseta kuin kahdestakympistä ylöspäin palkkoja. Ja kun sä oot vain kesäharjoittelija, niin se palkka jäi selkeästi alle, joten kannattaisi ehkä hankkia joku paremmin palkattu homma.
- Nyt minusta tuntuu, että minua huijataan.
- Eipäs uhitella pomolle. Itse asiassa mulla on sulle työtehtävä, käyhän moppaamassa tuo huone.
- Siinä on ovessa radioaktiivisuuden symboli.
- Kai nyt on, jos tämä on ydinvoimala ja tuo on reaktorihuone. Että hommiin nyt siitä äläkä kysele tyhmiä!

0 vastalausetta: