Pages

Tukholmalaishotellissa kuka tahansa voi maksaa hotelliyönsä taiteella

2.7.12

"Tukholmalaishotelli Clarion on aloittanut omaperäisen kampanjan, kertoo ruotsalaislehti The Local. Perjantaista lähtien hotellissa on voinut majoittua itse tehdyn taideteoksen hinnalla. Taiteella voi maksaa enintään kaksi hotelliyötä vuodessa.

Maksuttoman majoituksen saaminen ei vaadi mestarillisia taidelahjoja. Hotellin markkinointijohtaja Tess Mattissonin mukaan teos kuin teos kelpaa, kunhan se sopii A4-kokoiselle paperille.

- Mitä me olemme taidetta arvioimaan? Meidän ammattimme on ihmisten majoittaminen ja tarjoamme sitä mielellämme, Mattisson sanoi lehdelle.

Teos voi olla esimerkiksi maalaustaidetta tai runoutta. Ainoana ehtona on, että hotelli saa taideteoksiin täyden omistusoikeuden.

Hotelli sai innoituksen kokeiluunsa newyorkilaishotelli Chelseasta. Se on kuuluisa pitkäaikaisista taiteilija-asukkaistaan, jotka ovat maksuina jättäneet hotellille paljon teoksiaan. Chelsea-hotelli on tällä hetkellä suljettuna.
" (Yle)



- Ja hotelliöidenne hinnaksi tulee sitten 1000 kruunua.
- Voisin maksaa taiteella.
- Tässä A4-paperi, olkaa niin hyvä.
- Kas tässä.
- Siinähän on vain muutama tikku-ukko. Ei kelpaa tämä taiteeksi.
- Odottakaahan, teen pienen lisäyksen. Noin.
- Lisäsitte sitten pienen viivan yhden jalkojen väliin.
- Kyllä. Tämä teokseni käsittelee yksilön seksualisointia ympäristössä, jossa ei ole muita tunnistavia tekijöitä.
- Mainio kannanotto! Otamme tämän tänne meille ja tervetuloa uudestaan!

1 vastalausetta:

Teuvo Vehkalahti kirjoitti...

Teuvon kuvat Noormarkusta kävi täällä ja toivottaa hyvää kesän jatkoa.

www.ttvehkalahti.blogspot.com