Pages

Ministeriö valikoi mieleisensä tutkimustiedon

2.4.13

Maa- ja metsätalousministeriö sivuutti tutkijat metsälaissa, lohikiintiöissä ja ilvesluvissa. Myrkkyasiassa kyseenalaiseksi joutui EU:n riskiarvio.

Tutkimuslaitokset tuottavat hallinnolle tutkimuksia, jotta päätöksenteko nojautuisi perusteltuun tietoon. Maa- ja metsätalousministeriöllä on kuitenkin oma linjansa: jos tieto ei miellytä, se sivuutetaan. Ministeriö on toistuvasti ohittanut jopa omien tutkimuslaitoksensa suositukset.

Ministeriö on muun muassa syrjäyttänyt ympäristö- ja metsäntutkijat metsälakiesityksessään sekä meren- ja kalantutkijat lohikiintiöissä.

Suurpetojen metsästysmäärät ovat olleet suurempia kuin Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (Rktl) on arvioinut kestäväksi kannan verotukseksi. Ministeriö myös kyseenalaisti eurooppalaisen riskiarvion mehiläisille vaarallisesta kasvinsuojeluaineesta.

Kala-asioissa ministeriö ja tutkijat ovat olleet napit vastakkain jo vuosia. "Ministeriössä on hirveä muutosvastarinta. Vaikka tutkijat osoittavat, että näin olisi fiksua tehdä, ei auta. Tutkimukset jopa kiistetään, eikä tutkijoita uskota", sanoo kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen Helsingin yliopistosta.

"Lohen kohdalla virkamiehet väittävät tietävänsä eteläisen Itämeren salakalastustilanteen tutkijoita paremmin. Ministeriössä ei myöskään uskota, että heikot lohikannat vaatisivat ehdotonta pyynnistä pidättäytymistä. Kuhan pyyntikoon kasvattamisesta ei suostuta edes keskustelemaan", Lehtonen luettelee.

Metsälaista ministeriö tilasi laajan asiantuntija-arvion mutta ei ota sen tärkeimpiä havaintoja huomioon lakiesityksessään. Arvioinnin mukaan lakimuutos nopeuttaisi entisestään luonnon köyhtymistä talousmetsissä.

"Ministeriö ei ole ollut samaa mieltä tutkijoiden havaintojen kanssa. Jo työn aikana ilmeni, että kehitteillä oleva työ ei vastannut ministeriön linjaa ja näkemyksiä", kertoo Suomen ympäristökeskuksen biodiversiteettiyksikön päällikkö Jukka-Pekka Jäppinen.

Jäppinen on turhautunut raportin saamasta vastaanotosta.

"Pidän myös raportin laatijoiden kannalta erittäin loukkaavana sitä, että ministeriö on ilmoittanut heidän työnsä koostuvan mielipiteistä ja etsinyt suurennuslasilla virheitä. Arviointia eivät tehneet vain ympäristöhallinnon tutkijat, vaan mukana oli maa- ja metsätalousministeriön omien tutkimuslaitosten johtavia asiantuntijoita. Kaikki perustivat arvionsa tieteellisiin tutkimuksiin."

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok) kiistää tutkimustiedon valikoinnin: "Ei pidä paikkansa."

Koskisen mukaan metsälakiesitykseen on tehty hienosäätöä tutkijoiden arvion pohjalta. "Mutta ei kai missään ole kielletty, etteikö ministeriö saisi ajatella omillakin aivoillaan."

Tutkijat ovat Koskisen mielestä puuttuneet epäolennaisuuksiin. "Metsälaki on eri asia kuin luonnonsuojelulaki. On selvä, että monimuotoisuus lisääntyy, kun käsittelytavat muuttuvat ja metsänomistajat saavat enemmän vapauksia. Tämä pitäisi ymmärtää, vaikka olisi käynyt kiertokoulun ja väärinpäin. Talousmetsiä on lähes 20 miljoonaa hehtaaria ja metsänomistajia yli 700 000", ministeri luettelee.

...

HS


- ...ja sitten hengittäkää syvään...noin...ja kuunnellaan vielä selästä...kas niin. Kiitos.
- No, mites on, tohtori?
- Herra ministeri, tilanne on nyt sillä tavalla, että teidän kolesterolinne on selvästi noussut ja rasvaprosenttinne myös. Teidän pitäisi nyt seuraavaksi vähentää muun muassa tupakanpolttoa ja tyydyttyneiden rasvojen saantianne. Lisäksi teidän tulisi harrastaa jotakin sopivaa liikuntaa säännöllisesti.
- Olisiko vaikkapa uinti sopiva liikuntaharrastus?
- Kyllä vain.
- No sitähän voisi käydä pulahtamassa vaikka sitten juhannussaunasta. Kiitos erittäin arvokkaasta lausunnostanne, herra tohtori, minä lähden nyt tupakan kautta syömään pekonihampurilaisen.
- Mutta...sehän on juuri minun suositusteni vastaista. Pekonihampurilainen ei ole kovin terveellinen lounas.
- Kai sitä nyt ministeri saa ajatella omillakin aivoillaan. Maku on eri asia kuin terveellisyys. Tämä pitäisi ymmärtää, vaikka olisi käynyt kiertokoulun ja väärinpäin.

0 vastalausetta: