Pages

Donald Trump kohautti jälleen: Nimitti Obamaa ISISin perustajaksi

12.8.16

Tuskin päivää ilman Yhdysvaltain republikaanipuolueen presidenttiehdokkaan Donald Trumpin räväkkäästä kommentista syntynyttä kohua.

Keskiviikkona Trumpin retoriikka keräsi jälleen uusia kierroksia kampanjatilaisuudessa Sunrisen kaupungissa Floridassa, jossa Trump väitti väistyvän presidentin Barack Obaman olevan terrorijärjestö Isisin ”perustaja”. Osansa sai tietysti myös Trumpin kilpasisko paikasta Valkoisessa talossa, demokraattien ehdokas Hillary Clinton.

– Isis osoittaa kunniaa Obamalle. Hän on ISISin perustaja. Hän perusti ISISin. Ja sanoisin, että hänen kumppaninsa perustamisessa oli kavala Hillary Clinton, Trump sanoi muun muassa Guardianin mukaan.

Trump käytti puheessaan useaan kertaan Obamasta tämän koko nimeä, Barack Hussein Obama. Näin hän halusi ilmeisesti herättää ihmisissä mielleyhtymiä presidentin ja ääri-islamismin välillä.

Kuka on vastuussa ISISistä?

Republikaanipuolue on kritisoinut Obaman hallintoa riittämättömistä toimista terrorijärjestöä vastaan. ISIS pitää edelleen hallussaan laajoja alueita Irakin ja Syyrian valtioiden alueilla. Trump on ottanut kuitenkin retoriikassaan ison harppauksen muuta puoluetta edemmäksi.

Monen arvion mukaan ISISin synty juontaa juurensa Irakin sotaan ja sitä maassa seuranneeseen valtatyhjiöön. Yhdysvaltojen johtaman liittouman hyökkäyksestä Irakiin päätti republikaanipresidentti George W. Bush.

Trump on syyllistänyt Clintonia myös vuoden 2012 terrori-iskusta Yhdysvaltain konsulaattiin Bengasin kaupungissa Libyassa. Hyökkäyksessä kuoli Yhdysvaltain suurlähettiläs ja kolme muuta Yhdysvaltain kansalaista.

Clinton oli iskun aikaan maan ulkoministeri. Hän on saanut runsaasti kritiikkiä siitä, että hän käytti ministerinä omaa siviilisähköpostiaan työasioidensa hoitoon, mikä altisti viestit tietoturvariskille. Clintonin ei kuitenkaan katsottu syyllistyneen rikokseen.

....

Aamulehti


- Ja siksi, hyvät reformiklubin jäsenet, on selvää, että politiikkamme ongelma on se, että annamme liikaa valtaa poliitikoille. Meidän tulisi siirtyä välittömästi tärkeissä asioissa kansanäänestyksiin ja—
- Humpuukia.
- Mitä?
- Suora demokratia on kyllä kaunis ajatus, mutta se olettaa, että jokainen äänestäjä tutkisi asioita huolella eikä hänen mielipiteensä olisi heilautettavissa demagogien avustuksella.
- Mutta kyllähän äänestäjät ovat fiksuja, jos heidän antaa päättää.
- En usko. Äänestäjät nielevät mitä tahansa, jos se vain tukee heidän omaa ajattelutapaansa. Ja usko kun kerron: maa on täynnä pikkumaisia ihmisiä, rasisteja ja kaiken maailman katkeria hahmoja.
- Kuinka kyynistä. Lyödäänkö asiasta veto?
- Lyödään vain. Lyön omaisuuteni vetoa siitä, että pääsen 400 päivässä New Yorkista Clevelandiin ja republikaanisen puolueen presidenttiehdokkaaksi. Aion myös tehdä sen siten, että haukun kilpakumppaneitani jatkuvasti, valehtelen ja liioittelen asioita ja muutenkin kylvän silkkaa riitaa kaikkialle.
- Miten luulet onnistuvasi?
- Hei, Diiliä tuli kuitenkin 14 kautta. Enköhän minä yhtä mediarumbaa osaa pyörittää.
- Entä mitä sitten, jos satutkin onnistumaan? Aiotko presidentiksi asti?
- No en todellakaan. Sitten väännän vain kaiken sanomani niin rajuksi parodiaksi, ettei kukaan enää luule, että olisin tosissani. Kyllä ne sitten äänestävät vastaehdokasta kun tajuavat, että olen vitsillä mukana.
- Saa nähdä, tuskin pääset niin pitkälle. Sano moikat omaisuudellesi!
- Ei, se olet nyt sinä, joka pääset sanomaan lompakollesi “you’re fired.” No niin, miespalvelijani Passepartout, lähdetään. Meillä on pitkä matka edessä.

Britannian eroleiri joutui heti pyörtämään lupauksiaan

26.6.16

Maahanmuutto jatkuu eikä julkinen terveydenhuoltojärjestelmä saakaan luvattuja varoja. Britannian eroa EU:sta vaatineet ovat joutuneet jo perumaan puheitaan.

Britannian EU-eroa vaatineet kampanjoijat ovat joutuneet heti pyörtämään kampanjassaan esittämiään lupauksia maahanmuutosta ja julkisen terveydenhuollon petraamisesta.

Konservatiivien europarlamentaarikko Daniel Hannan myönsi myöhään perjantaina, että muista EU-maista Britanniaan suuntautuva maahanmuutto jatkuu EU-eron jälkeenkin.

– EU-eroa kannattaneet äänestäjät joutuvat pettymään, jos he luulevat, että tästä lähin Britanniaan ei tule lainkaan muuttajia EU:n alueelta, Hannan sanoi Britannian yleisradioyhtiö BBC:lle.

Eroleiri oli ottanut kampanjassaan voimakkaasti kantaa maahanmuuton rajoittamiseen.
– Pyydämme vain jonkinlaista valvontaa siihen, ketkä tulevat maahan ja kuinka paljon tulijoita on, Hannan sanoi nyt.

Itsenäisyyspuolueen Farage: Tapahtui virhe

Britanniassa kansanäänestystä edeltänyttä kampanjointia syytettiin molemmilla puolilla likaiseksi peliksi, jossa valheita ja puolitotuuksia ei säästelty.

Maahanmuutto ja Britannian EU:lle tilittämät maksut olivat keskeisiä kampanjateemoja.

Jo perjantaina itsenäisyyspuolueen Ukipin johtaja Nigel Farage joutui pyörtämään lupauksen siitä, että Britannian Brysseliin viikoittain maksamat 350 miljoonaa puntaa käytettäisiin julkisen terveydenhuoltojärjestelmän rahoittamiseen, mikäli Britannia eroaa EU:sta. Farage sanoi televisiohaastattelussa, että lupaus oli ollut virhe.

EU-eron puolesta kampanjoinut konservatiiviparlamentaarikko Liam Fox vuorostaan epäili, olisiko Britannian syytä ollenkaan ryhtyä EU:sta eroamisen menettelyyn. Hän viittasi Lissabonin sopimuksen artikla 50:een, joka antaa raamit jäsenvaltion eroamiselle unionista.

– Ennen kansanäänestystä sanottiin monenlaisia asioita, joita ehkä on syytä pohtia tarkemmin. Tämän artiklan käyttö on yksi niistä, Fox sanoi brittilehti Guardianin mukaan.

Ennen päätöksiä olisi syytä ainakin käydä läpi tarkka harkinta-aika, Fox painotti.

Yle


*ringaling*
- Sanoma Magazinesin asiakaspalvelu, kuinka voin auttaa?
- Päivää! Minä haluaisin nyt irtisanoa minun Aku Ankan tilaukseni!
- Kuinka ikävää. Ettekö pidä lehdestämme?
- No siis luen toki joka viikko.
- Miksi sitten haluatte lopettaa tilauksenne?
- No siis ensinnäkin siksi, että minulle tulee mainoksia postiluukusta ja tekin tulette postiluukusta.
- Aha…?
- Toisekseen tämä tilaus maksaa 69 euroa vuodessa ja sillä rahalla voisin ostaa vaikka mitä muuta!
- Se on aivan totta kyllä.
- Että nyt kyllä minä irtisanon tilauksen.
- Oletteko nyt ihan varma, ettette halua pysyä tilaajana?
- OLEN! Nyt loppuu se tilaus heti! Olette kaikki ihan tyhmiä!
- Asia selvä. Harmin paikka, tilaus päättyy. Hei hei.
- Hei hei, ei tule ikävä!

***

(kaksi viikkoa myöhemmin)
*ringaling*
- Sanoma Magazinesin asiakaspalvelu, kuinka voin auttaa?
- Päivää! Minulle ei ole nyt kahteen viikkoon tullut Aku Ankkaa! Että mikä tämä juttu nyt on? Ja sitä paitsi minulle tulee edelleen postin kautta mainoksia!
- Mainoksille emme voi mitään, ne tulevat teille muutenkin ellei teillä ole “ei mainoksia” -kylttiä. Mutta tuosta lehdestä, antakaahan kun katson…näyttää siltä, että olette irtisanoneet tilauksenne.
- Niin olen! Eli missä se Aku Ankka nyt on!
- No se Aku Ankka ei tule teille, jos ette tilaa. Tai voitte toki ostaa irtonumeromyynnistä, jolloin hinta on 3 euroa 20 senttiä per lehti.
- Mutta minä haluan jokaisen Aku Ankan!
- Se on mahdollista, mutta siinä tapauksessa Ankkojen hinta on teille 166 euroa ja 40 senttiä.
- MITÄ! Kauhean kallista! Enkö minä muka voi ostaa niitä irtonumeroita samalla hinnalla kuin silloin se kestotilauksen aikana? Enkö minä voisi saada vähän alennusta?
- Eli siis ymmärsinkö nyt oikein: olette irtisanoneet tilauksenne näyttävän kärttyisästi syistä, jotka eivät käytännössä ole edes meidän vikaamme ja nyt toivotte, että saisitte tuotteemme samoilla ehdoilla kuin silloin kun olitte vielä tilaaja?
- NO KYLLÄ! En minä silleen _oikeasti_ ajatellut, että se tilaus irtisanottaisiin!

Perheenyhdistämisen tiukentamiselle tulossa eduskunnan siunaus

15.6.16

Eduskunta on hyväksymässä perheenyhdistämisen tiukennukset hallituksen esityksen mukaisena. Perheenyhdistämisen suuntaa-antaviin tulorajoihin eduskunta ei puutu.

Eduskunta on tiukentamassa turvapaikan tai oleskeluluvan saaneiden perheenyhdistämisiä. Perheenyhdistämisen edellytyksenä on jatkossa riittävä toimeentulo. Turvapaikanhakijalla pitää olla Maahanmuuttoviraston ohjeen mukaan 2 600 euron nettotulot kuukaudessa, jotta hän voisi saada puolison ja kaksi lasta Suomeen.

Nettotuloihin lasketaan mukaan muun muassa lapsilisät ja mahdollinen asumistuki. Perheen elättäminen ei saa vaatia toimeentulotuen käyttöä.

Tulorajaa ei sovelleta, jos turvapaikan saaneen perheenjäsenet jättävät hakemuksensa kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä. Toimeentulovaatimus koskee myös kiintiöpakolaisia.

Toimeentulovaatimuksista voidaan poiketa, jos siihen on poikkeuksellisen painava syy tai lapsen etu sitä vaatii. Tuloraja ei koske Suomen eikä Pohjoismaiden kansalaisia.

Lakimuutoksella toimeentuloedellytys laajenee koskemaan suojelua saavien niin sanottuja vanhoja perheitä, jotka ovat olleet olemassa jo ennen perheenkokoajan Suomeen tuloa.

Perheenkokoajalta vaaditaan turvattua toimeentuloa jo nykyisen lain perusteella niissä tapauksissa, joissa perheenyhdistämistä haetaan Suomeen tulon jälkeen muodostetulle perheelle.

Eduskunnan hallintovaliokunta päätti lakimuutoksen sisällöstä tiistaina. Lopullisesti muutos hyväksytään täysistunnossa.

Oppositiopuolueet eivät hyväksy tiukennuksia. Oppositio muun muassa pitää Maahanmuuttoviraston määrittelemää suuntaa-antavaa 2 600 euron tulorajaa kahden vanhemman ja kahden lapsen perheelle kohtuuttomana.

Yle


- Maahanmuuttoviraston alaisuudessa toimiva yksityinen konsultti Edvard Klausberg, tervetuloa Fiktiivisten keskustelujen haastatteluun.
- Kiitti hei, kiitti kosolti!
- Te olette ymmärtääkseni olleet ajamassa tätä perheenyhdistämisen tiukentamista tulotason takia. Voitteko kertoa lisää?
- No siis tottakai. Elikkä mä nyt selvitän tätä hommaa sulle täs fläppitaulul, onks jees sulle? Okei. Eli mä piirrän tähän nyt tämmösen koordinaatiston. Et jos nyt katot tossa, nii esimerkiksi tos on Libanon, elikkä niinku 25%. Ja sit tässä on Tsad, niin se on niinku 3,7%. Ja sit tässä on Ruotsi, niin sekin on 1,53%. Nii sit täs on Suomi, niin 0,22%! Hiffaatsä!
- Nyt en oikein...
- Okei, venaa venaa. Mä selitän. Mä selitän. Eli kato sähän tiedät ku Microsoft anto just kenkää ihan sika monelle tyypille?
- Kyllä, muistan otsikot.
- Eli siis hiffaatsä, et syy siihen, et porukka saa kenkää siks Microsoftilta, ku niiku Windows-puhelinten markkinaosuus on ALLE PROSENTIN!
- Joo?
- Eli siis kato ku markkinaosuus on niin kehno, niin sillon pitää selkeesti tehdä jotain organisatoorisii muutoksii, muuten ei kannata pitää siis koko hommaa pydes!
- Kertokaa toki lisää.
- Eli siis täs niinku turvapaikanhakijahommassa per capita Suomi on aivan totaalisen down. Siis niin ku katotaan tota meidän keskimääräist pakolaismäärää, niin me asutetaan vaan 0,22% pakolaisia meidän maan asujamistoon nähden. Ja ottaen huomioon, et me ollaan pieni kansa, nii se pakolaismäärä on TOSI pieni. Ei meil oo mitään kilpailuetuu esimerkiks Ruotsiin nähden. Siks mä lähin tekemään niinku full business case overhaul, eli meidän pitää selkeesti erottuu eri meiningil meidän kilpailijoist.
- Ja?
- No siis tsekkaa vaiks Applee. Ne on erottunu siten, että niillä on selkeesti kalliimpaa kamaa joka taas menee silleen varakkaammalle posselle. Ja Eliashan sen sit hiffas siel Teatterin VIP-huoneessa et Edvard, TÄÄ ON SE JUTTU joka meidän pitää hoitaa siihen pakolaisongelmaan. Eli meidän pitää olla selkeesti semmonen luksusvaihtoehto! Ja sit me funtsittiin, et mikä on se keskimääränen nettoliksa minkä suomalainen duunari vetää. Eli me laskettiin mediaaniliksa ja sit siitä netot, niin nettona kouraan jää abaut 2250 euroo.
- Hmm?
- Nii sit me funtsittiin et meidän pitää selkeesti luksustuotteena hinnotella tää veks plebeijiltä! Nii sit me törmättiin semmoseen suhteellisen raundiin lukuun et 2600 euroo nettona käteen ja sit pääsee niiku tänne skulailee hommii. Ja sit ku on selkeesti ylempää keskiluokkaa, niin on mahiksii et sit voi investoida vaik kotimaiseen teollisuuteen ja sit me ollaan selkeesti taas ykkönen! Ja sit voidaan saada meidän markkinaosuudet kasvamaan ihan eri meiningil.
- Tuota...olettekohan te nyt käsittäneet pakolaispolitiikan ihan oikein?
- Hei, Suomi Oy Ab, pakolaispolitiikka on vaan yks osasto meidän firmas ja näil muutoksil se on ihan hiton houkutteleva!

Päivän meili kansanedustaja Li Anderssonille: Onneksi olkoon

7.6.16

Olette tullut käytännössä valituksi vasemmistoliiton uudeksi puheenjohtajaksi jo ennen puoluekokousta. Saitte jäsenäänestyksessä lähes 62 prosenttia annetuista äänistä. Aino-Kaisa Pekonen ja Jari Myllykoski luopuivat ehdokkuudesta.

Tällainen puheenjohtajan valintatapa on problemaattinen. Eikö puoluekokouksen pitäisi valita puheenjohtaja ja käydä sitä ennen asiaa koskeva keskustelu. Nyt päätös on sinetöity etukäteen valmiiksi ja puoluekokous saa vain taputtaa. Tästä tulevat mieleen ihan toiset järjestelmät kuin länsimainen demokratia.

Jokainen puolue toimii omalla kulttuurillaan. Vasemmistoliitossa nyt käytetty malli ei ole kuitenkaan loppuun asti harkittu. Kannattaisiko Oulun puoluekokouksessa keskustella tästä?

IL


- Olisko lounaan paikka?
- Kyllä olisi. Mitäs, olisko sushia?
- Sushi kuulostaa hyvältä. Lähetkö Ilmo kanssa messiin?
- Joo! Sushi on tosi jees. Marjatta?
- Diggaan sushista täysiä. Jere, miksi sä olet niin tuohtunut?
- Minusta tällainen on problemaattista. Tässä vain mennään syömään paikkaan, josta kaikki pitävät. Ei se ole demokraattista.
- Täh? Miten niin?
- Annahan kun selitän. Ensiksi teemme siten, että meistä asettuu valitsijamiehiksi ehdolle jotkut.
- Minä voisin--
- Marjatta ei voi. Pitää olla valitsijaMIES. Ilmo, oletko sä valitsijamies?
- Jere, mitä hittoa sä nyt selität.
- OOTKO SÄ NYT VAI ETKÖ OO HALUATKO SÄ SYÖMÄÄN VAI ET.
- Okei, mä oon sit semmoinen valitsijamies. Urpo.
- Urpo ei ole täällä. Minä olen toinen. No niin, nyt laitetaan sitten lappuja hattuun. Kirjoitetaan sinne valitsijamiehen nimi, jonka halutaan äänestävän lounaspaikkaa. Näin, minä kirjoitan ekan. Noin. Laittakaahan lappuja.
- Ei mua oikein kiinnostele lappujen laittaminen sun hattuun.
- Olkaa sitten tuollaisia. Aika päättyi! Katsotaan laput, tai siis lappu...valitsijamieheksi on valittu JERE! Eli minä! Jes! Ja minä päätän, että me menemme nyt lounaalle Amican ruokalaan! Siellä on palapaistia.
- Sä olet Jere yks mulkku.
- Sitä on länsimainen demokratia!

Elina Lepomäki kohtaa poliittisen satiirin

6.6.16


Twitter


- Kokoomuksen puheenjohtajaehdokas Elina Lepomäki, tervetuloa Fiktiivisten keskustelujen haastatteluun.
- Kiitos.
- Kävitte taannoin Twitterissä keskustelua Uutisraportti-ohjelman juontajan ja käsikirjoittajan Tuomas Peltomäen kautta teitä käsitelleestä televisio-ohjelmasta.
- Olisin varovainen käyttäessäni termiä "tv-ohjelma" videopätkästä, jonka suurin osa porukasta katsoo internetistä.
- Totta, totta. Olitte kuitenkin tuohtunut siitä, että teille laitetaan sanoja suuhun.
- Tämä on totta.
- Miten suhtaudutte siihen, että olette haastateltavana huumoriblogissa, jonka pointti nimenomaan on kärjistää mielipiteitä? Tässähän nimenomaan laitetaan sanoja suuhunne.
- Minä olen sitä mieltä, että tämä on hyvä. APUA! Ei minun niin pitänyt sanoa. Aivan kuin--
- Niin?
- Aivan kuin joku pakottaisi minut sanomaan asioita, joita en tarkoita!
- Onko poliittinen julkisuus teille uusi asia?
- On. Eikun ei ole! Mitä tämä on?
- Tämä on huumoria. Tai sitten tämä on välillä tapa purkaa argumentteja ja näyttää niistä tietyt kulmat.
- En arvosta tätä lainkaan. Tämä ei ole hauskaa.
- Ei tämän tarvitse aina olla hauskaa. Miten sanoisitte noin suoranaisesti - mikä mahtaa olla keskimääräisen kannattajanne ydinviesti esimerkiksi sosiaalitukien käytön ja verosuunnittelun suhteen?
- Mitä tekemistä sillä on tämän kanssa?
- No, oletatte, että moni tulkitsee vaikkapa Uutisraportin asioita haluamallaan tavalla. Miten näkisitte oman poliittisten lausuntojenne toimivan tässä suhteessa?
- Niin?
- Jos olette sitä mieltä, että sekä sosiaalitukien käyttäminen että verosuunnittelu ovat ok, koska ovat laillisia ja siksi moraalisia, niin miksi ette sano niin, vaan kiertelette?
- Mitä tarkoitatte?
- Jos perustuloa käsittelevän keskustelun kontekstissa toteatte, lainaan teitä: "Mun mielestä hyvinvointivaltio on mennyt aika kauas tarkoituksestaan, jos se toimii, niin kuin nykyisellään, vähän tämmöisenä kenen tahansa järjestelmäbingona, että otanpa itselleni mahdollisimman paljon ulos" mutta ette koskaan mainitse asiaa verosuunnitteluasiassa, vaan toteatte että "jokainen joka käyttää … mitä tahansa verovähennystä hyväkseen, kuten vaikka käy Tallinnan laivalla hakemassa juhannusjuomia, niin mun on hirveen vaikea nähdä siinä mitään moraalitonta" - ettekö näe mitään kummallista siinä, että valitsette periaatteessa samoista asioista eri kantoja kontekstista riippuen?
- Mutta enhän minä ole eri mieltä näistä asioista!
- Aivan totta, kuten Twitterissä mainitsitte. Koetteko, että poliittisessa viestissänne on ongelma, jos kerran sanotte asioita ja ne tulkitaan jatkuvasti väärin?
- Minä sanon aina mitä ajattelen. Suoraan.
- No ettekö te siis omassa poliittisessa viestissänne pidä puheenvuorojanne sellaisina, että ne voi tulkita sillä tavalla kuten haluaa? Ettekö te toimi siis aivan samalla tavalla kuin Uutisraportti? Pitäisikö teistä itsestänne tehdä oikaisuvaatimus? Elina Lepomäki, oletteko te sketsiohjelma?
- Ei tämä ole huumoria! Ei tässä ole mitään hauskaa! Oikeasti minulla olisi tähän varmasti vastaus! Tässä vain laitetaan sanoja minun suuhuni! Joku voi luulla, että ajattelen näin oikeasti!
- Niin, niin laitetaan. Semmoista se on.

Työkokeilun ”aivopieru” kuumensi ministerin: ”Teille ei tunnu kelpaavan mikään!”

15.4.16

Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström (ps.) vastasi tänään eduskunnan kyselytunnilla kritiikkiin koskien hallituksen työnäytekokeilua.

Työnäytettä on ehditty kritisoimaan palkattomaan työhön pakottamiseksi.

Lindström korosti, että työtön voi antaa työnäytteen täysin vapaaehtoisesti.

– Älkää nyt ampuko ideoita alas, ennen kuin niitä on edes julkistettu, Lindström sanoi.

Tämän jälkeen oppositiopuolue vasemmistoliiton kansanedustaja Annika Lapintie syytti työnäytekokeilun olevan ”hallituksen aivopieru”. Lindströmin mielestä ilmaisu oli alatyylinen.

Lapintie huomautti, että Suomessa on jo koeaika, osa-aikatyötä ja silpputyötä.

– Luoko hallitus uuden ilmaistyöntekijöiden luokan? Lapintie kysyi.

Lindström kuumeni selvästi Lapintien syytöksistä.

– Te puhuitte, että joutuisi – ikään kuin pakotetaan. Juuri sanoin, että tämä on vapaaehtoisuuteen pohjautuva. Tämä on kokeilu. Jollei se toimi, se lopetetaan. Teille ei tunnu kelpaavan mikään! Lindström tuohtui.

Myös vasemmistoliiton Li Andersson kysyi Lindströmiltä työnäytteestä. Hän oli huolissaan siitä, että työnäyte korvaisi palkkaamisen.

– Se huoli, että tässä oltaisiin luomassa joku ilmaistyömarkkina, niin kuten sanoin äsken, tämä malli on kesken, Lindström sanoi.

Hän vakuutti, että jos porsaanreikiä ja riskejä löytyy, kokeilua ei tehdä.

Lindstöm esittelee tarkemmin hallituksen työllistämistoimia ensi viikolla tiedotustilaisuudessa.

Uusi Suomi


- Hei! Nyt mää sen keksin! Nyt mää sen keksin!
- No mitä?
- Mä keksin miten saadaan työllistettyä kaikki työttömät.
- Eikä? Aivan upeaa, valtavaa suorastaan!
- Tiedän. Ja mä keksin sen aivan itse!
- No, kerro! Kerro miten se tehtäisiin.
- Okei, annas kun mä selitän, tää on nimittäin tajunnanräjäyttävää. Sähän tiedät, mikä on isoin ongelma työntekijöiden palkkaamisessa?
- No?
- No se, että miten sä saat ne työntekijät tuottamaan enemmän kuin mitä ne kuluttavat firmalle.
- Joo…?
- Et niin kuin sulla pitää olla hyvä bisnesidea ja sitten sen yhden henkilön työpanoksen pitäisi tuottaa enemmän kassavirtaa kuin sen ylläpitäminen maksaa. Jopa sen verran, että jää katetta.
- No kerro lisää!
- Mikä on leijonanosa työntekijäkuluista?
- Verot?
- Ei verot vaan sen työntekijän PALKKA.
- Palkka?
- Niin, palkkahan on kulu! Niin ajattele jos ne työntekijät eivät saisi lainkaan _palkkaa_, niin sittenhän kun sen palkan suhteen maksetaan myös veroja, niin ne verotkin laskisivat!
- Ahaa?
- Ja koska ei makseta palkkaa, niin ei kerry lainkaan eläkettä, joten eläkemaksutkin katoaisivat kuin tuhka tuuleen!
- Joo?
- Joten toisin sanoen jokainen euro, jonka se työntekijä toisi kassavirtaa, se olisi ihan pelkkää plussaa!
- No mutta miksi joku tulisi töihin ilman palkkaa?
- Tää on hei vapaaehtoinen malli, ei tartte heti dumata.
- No mutta miksi joku tulisi töihin vapaaehtoisesti ilman palkkaa?
- Näyttääkseen että osaa.
- Täydellinen ajatus. Ostan ajatuksen välittömästi ja se otetaan rajatusti käyttöön vuonna 2019.
- Niinkö?
- Kyllä. Vastedes nimittäin en maksa ainoallekaan ministerille, joka tulee henkselit paukkuen tekemään hommia, joihin kyvyt eivät selvästikään riitä.

Unkari: Euroopassa on 900 ”vaarallista aluetta” – mukana paikkoja Tukholmasta ja Kööpenhaminasta

14.4.16

UNKARIN hallituksen mukaan maahanmuutto on synnyttänyt Euroopan pääkaupunkeihin alueita, joihin on vaarallista mennä. Tällaisia kaupunginosia on hallituksen mukaan muun muassa Tukholmassa, Berliinissä ja Pariisissa.

Alueet on lueteltu tällä viikolla avatulla verkkosivustolla. Sivusto on osa kampanjaa, jolla Unkari vastustaa Euroopan unionin päätöstä sijoittaa turvapaikanhakijoita eri jäsenmaihin. Unioni päätti 160 000 tulijan uudelleen sijoittamisesta syyskuussa.

UNKARIN pääministeri Viktor Orbán vastustaa kiivaasti erityisesti muslimien maahanmuuttoa ja on toistuvasti esittänyt turvapaikanhakijat turvallisuusuhkana.

Orbán imoitti alkuvuodesta järjestävänsä EU:n pakolaiskiintiöistä kansanäänestyksen, jossa unkarilaisilta kysytään ”haluatko, että EU voi määrätä muiden kuin Unkarin kansalaisten asuttamisesta Unkariin ilman Unkarin parlamentin suostumusta?”

Äänestyspäivää ei ole vielä päätetty.

KANSANÄÄNESTYKSEN vuoksi avatun sivuston mukaan ”vaarallisia alueita” on kaupungeissa, joissa asuu paljon maahanmuuttajia. Sivustolla on kartta, jossa muun muassa Tukholman, Kööpenhaminan ja Berliinin päälle on lisätty punainen varoitusteksti ”no-go”.

Merkillä hallitus tarkoittaa sellaisia kaupunginosia, joita ”viranomaiset eivät pysty tai pystyvät vain isoin ponnistuksin pitämään valvonnassaan”.

”Näillä alueilla vastaanottoyhteiskunnan kirjoitetut tai kirjoittamattomat normit eivät juuri toteudu”, sivustolla kirjoitetaan.

Unkarin mukaan tällaisia alueita on ympäri Eurooppaa jo 900, mutta sivusto ei tarkenna, millä perusteella tietyt kaupunginosat on luokiteltu vaarallisiksi.

UNKARILAINEN 444.hu-uutissivusto sai Unkarin ulkoministeriöltä perustelut joidenkin kaupunkien osalta. Perustelut ovat lähinnä viittauksia yksittäisiin blogeihin ja nettisivuihin.

Tukholman osalta ulkoministeriö viittasi Ruotsissa asuvan amerikkalaisen blogitekstiin, jossa kerrottiin Ruotsin poliisin vuonna 2014 listaamista ongelmallisista alueista. Bloggaaja tosin huomauttaa itsekin tekstissään, ettei Ruotsin poliisi kutsu alueita Unkarin hallituksen käyttämällä termillä ”no go”.

Ulkoministeriö viittaa jo poistettuun viranomaissivuun, vaikka tuoreempaakin tieto on saatavilla. Viimeksi joulukuussa Ruotsin poliisi julkaisi raportin ongelmallisista alueista. Raportin mukaan Ruotsissa on 53 aluetta, joissa järjestäytynyt rikollisuus haittaa arkielämää ja yritystoimintaa.

BERLIINISTÄ ulkoministeriö nimesi Neuköllnin vaaralliseksi kaupunginosaksi, 444.hu kertoo. Ulkoministeriö sanoi uutissivustolle, että perustelut luokitukseen löytyvät Berliinin kaupungin virallisilta sivuilta. Suomessa Neukölln tunnetaan lähinnä nuorten turistien suosimana kaupunginosana.

...

HS


- Soititte, pääministeri?
- Joo. Tarvitsen toimistooni matkatoimistovirkailijan.
- Lähetämme parhaan henkilömme heti.

***

- Päivää, halusitteko matkustaa johonkin, herra pääministeri?
- En varsinaisesti. Mites näitä kaupunkeja, mites toi Berliini.
- Ah! Kulttuurin kehto! Berliinin sykkivä taidekulttuuri ja ruoka ovat ehdottomasti kokemisen arvoisia! Eri maiden gastronomiset elämykset nostavat veden kielelle, ja--
- Onko siellä neekereitä.
- Anteeksi, mutta tuohan on todella rasistisesti sanottu.
- Olkoon vaan. Onko siellä neekereitä.
- Berliini on kansojen sulatusuuni! Yhteisen elämän ja rakkauden kehto!
- Eli siis onko.
- No erilaisia ihmisiä siellä on paljon. Ketään ei diskriminoida.
- No hyi. Ei sit sinne voi mennä. Merkitsen listaan.
- Mihin listaan?
- Näette sitten.

Panamalainen lakitoimisto sotki Punaisen Ristin rahanpesuun

11.4.16

Tietovuodon asiakirjat paljastavat, että Mossack Fonseca on säännöllisesti hyödyntänyt kansalaisjärjestöjen, kuten kansainvälisen Punaisen Ristin ja WWF:n nimiä piilottaakseen asiakkaidensa rahojen alkuperän. Järjestöt eivät ole asiakirjojen perusteella tienneet menettelystä.

Niin sanottujen Panaman papereiden mukaan panamalainen lakitoimisto Mossack Fonseca on järjestelmällisesti hyödyntänyt tunnettujen kansainvälisten kansalaisjärjestöjen nimiä piilottaakseen asiakkaidensa rahojen alkuperää.

Ranskalainen Le Monde ja sveitsiläinen Le Matin Dimanche ovat tutkineet Panaman papereita. Asiakirjojen mukaan Mossack Fonseca perusti kaksi ylevältä kuulostavaa säätiötä – Faith Foundationin ja Brotherhood Foundationin.

Asiakirjojen mukaan noin 500 yritystä on siirtänyt varojaan näihin kahteen säätiöihin useiden miljoonien arvosta. Epäilysten välttämiseksi Mossack Fonseca on kuitenkin merkinnyt säätiöiden omistajaksi Punaisen Ristin.

Järjestelyn tarkoituksena on ollut piilottaa varojen tosiasialliset omistajat ja hyödyntää Punaisen Ristin mainetta epäilyttävien varainsiirtojen hälventämiseksi.

Aineistossa on vuodelle 2008 päivätty sähköposti, jossa lakitoimiston työntekijä kertoo, että Mossack Fonsecalla on valmis todistus, jota käytetään säännöllisesti. Sähköpostissa kerrotaan, miten Faith Foundationin edunsaajaksi merkitään juuri kansainvälinen Punainen Risti.

Vuoden 2011 maaliskuussa lähetetyssä sähköpostissa kerrotaan Faith Foundationin edunsaajan osoite. Kyseessä on Sveitsin Genevessä päämajaansa pitävän Punaisen Ristin osoite.

Myös ympäristöjärjestö WWF:n nimeä on hyödynnetty varojen todellisten omistajien piilottelussa.

Asiakirjojen perusteella järjestöt eivät ole tienneet, että niiden nimiä on hyödynnetty varojen piilottelussa. Panaman lakien mukaan järjestöille ei ole tarvinnut kertoa, että ne on merkitty säätiöiden edunsaajiksi, Mossack Fonseca sanoo sähköpostissaan.

Punainen Risti on tyrmistynyt tiedoista.

– Työskentelemme konliktialueilla. Olemme aseettomia. Ainoa suojamme ovat nimemme ja tunnuksemme. Ihmiset luottavat maineeseemme. Mitä jos nämä rahat liittyvät jonkin konliktin osapuoleen. Ajatelkaa, millaisia seurauksia sillä meille olisi, Punaisen Ristin kansainvälisen komitean edustaja Claire Kaplun sanoi uutistoimisto AP:lle.

Punaisen Ristin nimen tai merkin väärinkäyttö on kansainvälisen oikeuden mukaan rangaistavaa. Geneven sopimuksen hyväksyneet valtiot sitoutuvat suojaamaan järjestön mainetta väärinkäytöksiltä.

Yle


*ringaling*
- Mossack Fonseca, kasvoton lakimies puhelimessa.
- No se on kansainvälinen veroviranomainen täällä heippa. Vähän tässä näistä varainsiirroista.
- Ai mistä varainsiirroista? Ei meillä täällä mitään varoja siirretä.
- No siis kun täällä on nämä Faith Foundation ja Brotherhood Foundation, niin ne kiinnostavat.
- Mikä niissä kiinnostaa? Eivät ole yhtään kiinnostavia sellaiset, ei niistä kannata kysellä.
- Eikun nämä nimet ovat vaan niin...jotenkin tuntuvat vähän falskeilta. Ihan niin kuin joku olisi keksinyt, että tällaisia säätiöitä ei ainakaan tutkittaisi.
- Miten niin falskeja? Hä? Aika paksua soitella tänne ja sanoa jotain falskiudesta. Oma nimesikin on varmaan tosi falski, varmaan joku...joku...Heikki.
- Mitä?
- Niin että falski Heikki olet. Helppoheikki. Että ootko itte kiertänyt siis veroja eikun siis perustanut ihan hyviä ja täysin puhdasmielisesti nimettyjä säätiöitä. Että ihan turha soitella tänne! Eiköhän tämä puhelu ollut tässä!
- Hei hei hei, älkääs nyt, vaikutatte jotenkin stressaantuneelta.
- STRESSAANTUNUT OOT ITE ARVAA MILTÄ TUNTUU KUN JOKU SOITTELEE TÄNNE JA SYYTTELEE VERONKIERROSTA EI TUNTUIS KIVALTA SUSTAKAAN HEI!
- Mutta enhän minä syyttänyt teitä vielä mistään. Haluaisin vain tietää, kenen varoja ovat Faith Foundationissa ja Brotherhood Foundationissa.
- Öö...niin siis nehän on...no siis ne mun paprut on siis tuolla vähän kauempana niin en mä nyt _just_ näe niitä omistajia.
- Minä voin kyllä odottaa kun haette ne.
- Jaa...niinkö? Joo...no...ai hitsin vitsi nythän mä muistin että mun sihteeri vei ne just tänään pesuun.
- Pesuun?
- Pesuun? Kuka vei mitään pesuun. Siis vei ne...mitä nyt papereille tehdään...
- Arkistoon?
- Niin just! Arkistoon meni ne, eli en pysty juuri nyt sanomaan teille, että keitä omistajia siellä on!
- Tämä kuulostaa nyt perin epäilyttävältä. Meidän on nyt pakko tulla paikan päälle tutkimaan tätä asiaa.
- Ei! Älkää tulko! Me on just remontoitu! Maali on vielä märkää! Tulee hienoon pukuun tahroja!
- Mutta jos ette voi kertoa omistajia, niin meidän on pakko tutk--
- PUNAINEN RISTI! NE ON PUNAISEN RISTIN RAHOJA!
- Niinkö?
- Joo! Niillä autetaan kuule koko maailmaa ja siellä sota-alueilla saavat lapset niillä rahoilla ruokaa.
- Ai. No sitten. Ei kai tässä mitään. Jatkakaa hommia, mukavaa päivänjatkoa!
- Kiitos! Me jatketaan juuri niin kuin ennenkin!
*klik*

Wahlroos Nordea-kohusta: "Tästä ei itse asiassa löydy mitään väärää"

Nordean hallituksen puheenjohtajan Björn Wahlroosin mukaan Nordea on viime päivien Panama-kohusta huolimatta noudattanut toiminnassaan niin lakia, pankkeihin kohdistuvaa sääntelyä ja omaa sisäistä sääntelyään.

”Tästä ei itse asiassa löydy mitään, missä olisi tehty väärin. Nordean osalta on noudatettu kaikkea sääntelyä, pankkiregulaatiota ja myös sisäistä sääntelyä”, Wahlroos sanoi toimittajille ennen UPM:n yhtiökokousta Helsingissä.

Wahlroos on myös UPM:n hallituksen puheenjohtaja.

Nordea kiristi sisäistä sääntelyään vuonna 2009, jolloin se myös menetti tuhansia asiakkaita. Wahlroos sanoi myös, ettei hän tiennyt Panama-vuodon yhteydessä ilmi tulleesta toiminnasta mitään, eikä siten ole puuttunut siihen. Viime päivien aikana tehdyissä sisäisissä selvityksissä ei ole Wahlroosin mukaan paljastunut mitään lainvastaista.

Nordean maineesta ja imagosta Wahlroos sanoi olevansa hallituksen puheenjohtajana ”aina huolissaan”. Hän myönsi, että kohu on aiheuttanut Nordean maineelle kolauksen.

"Mutta kun tätä nyt selvitetään, ehkä asia saa hieman oikeammat mittasuhteet”, Wahlroos sanoi.

Esimerkiksi SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on ilmoittanut lopettavansa puolueen asiakkuuden Nordeassa.

”Eihän se hyvältä tunnu, mutta en toisaalta tiennyt, että he olivat asiakas”, Wahlroos sanoi.

Kauppalehti


- Björn “Nalle” Wahlroos, tervetuloa Fiktiivisten keskustelujen haastatteluun.
- Hehh eheh hhehhehhehehe, kyllähän tänne voi tulla “rupattelemaan”!
- Herra Wahlroos, Nordea on viime aikojen uutisoinnin mukaan luotottanut Panaman pöytälaatikkoyritysten kautta kazakstanilaista oligarkkia, saanut uhkasakkoja siitä, ettei ole tutkinut asiakkaiden veronkiertoa ja muutenkin samaan aikaan sekä pahoitellut omaa toimintaansa että ilmoittanut lopettaneensa tietyt asiat. Silti olette todenneet haastattelussa että “mitään väärää ei ole silti tehty”, voitteko kommentoida? Miten mitään väärää ei ole tehnyt, jos itseäkin kaduttaa oma toiminta?
- Eheeheheheheh! Ihan lain puitteissa ollaan menty!
- Onko tämä teidän mielestänne kuitenkaan moraalista?
- Ehehehehehehehh! Tai no, niin. Oikeassahan olet - ja jos nyt saan uskoutua sinulle, niin tämä on aika raskasta, vaikka mitäpä en maailman eteen tekisi.
- Mitä te mielestänne maailman eteen teette?
- Minäpä kerron. On nimittäin kaksi asiaa, jotka minulle ovat tässä maailmassa lähellä sydäntä. Toinen on syy-seuraussuhde.
- Ja toinen on?
- Supersankarisarjakuvat.
- Mitä?
- Katsohan, minä olen kahlannut jo 60-luvulta lähtien sarjakuvia. Teräsmies ja Lepakkomies olivat jo tuttuja, Hämähäkkimies vei sydämeni kun alkoi ilmestyä vuonna 1962. Heissä oli se sellainen ihmisen ideaali, se jota halusin saavuttaa!
- Kertokaa toki lisää.
- Ydinaika oli alkanut, joten minä siirryin poliittiseen toimintaan vuonna 1968. Pyrkimyksenä oli päästä kommunistisen liikkeen kautta myös ekologiseen liikkeeseen, jotta olisin voinut päätyä tilanteeseen, jossa hiivimme ydinvoimalalle ja jokin radioaktiivinen ötökkä puraisisi minua. Sitten voisin olla sankari!
- Mitä tapahtui?
- No, emme ikinä päässeet kylliksi lähelle. Mutta ajatus jäi ilmaan. Maailma tarvitsi sankaria. Ja tässä kohtaa tuli syy-seuraussuhde mieleeni.
- Niin?
- Katsohan, jos luet sarjakuvalehtiä tarpeeksi, ymmärrät, että supersankarit saapuvat silloin, kun heitä tarvitaan. Silloin ymmärsin. Kävelin Hankeniin siisteissä kuteissa ja aloin siteerata Ayn Randia. Muutuin kylmäksi ja laskelmoivaksi hirviöksi. Aloin rakentaa imperiumia.
- Tarkoitatko...
- Kyllä. Jotta voimme saada supersankarin, tarvitsemme ensin superroiston. Ja jos se olisi se uhraus, joka minun pitäisi tehdä, niin silloin minun pitäisi se tehdä. Mieti nyt! Idealistinen nuori kääntää _vuoden_ aikana päänsä ja ryhtyy pahikseksi. Jos se jos mikä ei ole superroiston kehitystarina, niin mikä on? Ja ajattele Lex Luthoria. Hän ainakin kiertäisi veroja ja jäädessään kiinni vain myhäilisi ja nauraisi että mitään ei ole tehty väärin. Hän olisi moraaliton saastapilkku. Ei kai kukaan ajattele, että tällainen käytös olisi jotenkin hyvää ja kaunista? Kuka määrittää pankkinsa sisäisen sääntelyn niin, että tällainen toiminta on "normaalia"? Herätkää nyt, ihmiset! Pitääkö tässä alkaa kaataa öljyä joutsenten päälle tai myydä Suomen luonto ulkomaille?
- Mutta--
- Minä uskon, että aika on kypsä. Kohta joku nousee minua vastaan. Ja silloin maailmalla on se sankari, jota se tarvitsee.
- Ja mitä sitten?
- Sitten minä sanon: "Pahkeinen! Estit suunnitelmani tällä kertaa, Erikoishenkilö, mutta vielä minä palaan! Muahaahahaha!"
- Kiitos haastattelusta, Björn Wahlroos.
- Ei Björn Wahlroos...minä olen MAAILMAN PASKIN NALLE! HAHAHAHAHAHAH! VAPISE, MAAILMA!

Nordea kiistää auttavansa asiakkaitaan veronkierrossa

4.4.16

Pohjoismainen pankkikonserni Nordea kiistää auttavansa asiakkaitaan kiertämään veroja.

– Veroneuvontaa koskevat periaatteemme ja eettiset toimintatapamme ovat selvät. Emme kannusta asiakkaitamme verojärjestelyihin emmekä mahdollista järjestelyjä, joita pidetään veronkiertona. Autamme asiakkaitamme maksamaan tarvittavat verot, kirjoittaa Nordean lehdistöpäällikkö Anni Hiekkanen tiedotteessa.

Muun muassa Ylen haltuunsa saamien asiakirjojen mukaan Nordean Luxemburgin-yksikkö on vuosien 2004–2014 aikana perustanut asiakkailleen lähes 400 veroparatiisiyhtiötä Panamaan ja Brittiläisille Neitsytsaarille.

Nordean tiedotteen mukaan sen Luxemburgin-yksikkö on ollut "joidenkin asiakkaidensa puolesta yhteydessä panamalaisiin yhtiöihin hallinnollisissa asioissa".

Nordean mukaan offshore-yhtiöitä voidaan käyttää laillisena apuna asiakkaiden kansainvälisen liiketoiminnan hallinnoinnissa.

– Tällaisissa tapauksissa Nordea varmistaa useilla prosesseilla ja valvontakeinoilla, että asiakkaat ilmoittavat tietonsa asianomaisille veroviranomaisille. Nordea ei missään tapauksessa hyväksy yhtiöjärjestelyjä, jotka eivät ole läpinäkyviä asianomaisten veroviranomaisten kannalta, Hiekkanen kertoo.

Ylen MOT-ohjelman haastatteleman Nordean Luxemburgin toimitusjohtajan ja Nordea Private Bankin johtajan Thorben Sandersin mukaan ennen vuotta 2009 Nordea ei tarkistanut, käyttivätkö asiakkaat pankkia veronkiertoon. Vuoden 2009 lopussa pankki linjasi, ettei se hyväksy, että sitä käytettäisiin tällaiseen toimintaan.

Hiekkanen kertoo tiedotteessa, että toimintatapojen muutos ei miellyttänyt kaikkia asiakkaita, ja sen vuoksi Panamassa yhtiöjärjestelyihin ryhtyneiden asiakkaiden määrä on vähentynyt vuoden 2009 jälkeen.

Taloussanomat


- Päivää, henkilökohtainen pankkineuvoja.
- Päivää, asiakas.
- Olisi ihan sikana fyffeä.
- Jaha.
- Haluaisin kiertää veroja.
- No minä en kyllä siihen kannusta ollenkaan.
- Millä tavalla ette kannusta siihen?
- En kannusta, että avaatte Panamaan yrityksen, jonka kautta voisitte tehdä veronkiertoa.
- Ahaa! Miten se tehtäisiin?
- No varmaankin näin *hiiren klikkailua* ja sitten soitettaisiin puhelu, joka menisi näin, odottakaahan kun soitan…yes, hello, it is personal bank man here, yes, let’s put up a bulvaan, you be the general manager yes of course thank you…niin tuolla tavalla kuin nyt perustin teille firman, se on kuulkaa aivan väärin toimittu silloin!
- Jahas juu ja justiinsa! Mitäs tapahtuu nyt, kun minä voisin siirtää nämä rahani tuonne Panamaan?
- No nyt minä varmistan useilla prosesseilla ja valvontakeinoilla, että ilmoitatte tietonne asianomaisille veroviranomaisille.
- Miten?
- Sanokaa perässäni: Minä lupaan ja vannon—
- Minä lupaan ja vannon.
- Kautta kiven ja kannon—
- Kautta kiven ja kannon.
- Että en jätä mainitsematta veroviranomaisille tästä—
- Että en jätä mainitsematta veroviranomaisille tästä.
- Tai mörökölli minut vieköön.
- Tai mörökölli minut vieköön.
- No niin, hyvä. Sitten vielä toinen valvontakeino.
- No?
- Minä kirjoitan tähän nyt konttorin postiosoitteen. Laitatte minulle HETI postikortin jos aiotte kiertää veroja.
- Tämä selvä.
- Tämä korttimuutos, tämä kuulkaas oli paha juttu. Meiltä lähti tosi monta asiakasta kun tälleen alettiin valvomaan. Että kyllä on nyt selvästi pistetty kova kovaa vastaan!
- Olette te hurjia!

LA Times: Pentagonin aseistamat ja CIA:n tukemat kapinalliset taistelevat keskenään Syyriassa

30.3.16

Yhdysvaltojen eri tiedustelu- ja puolustusorganisaatioiden tukemat erilliset kapinallisryhmät taistelevat toisiaan vastaan Aleppon ja Turkin rajan välisellä alueella Syyriassa, kertoo Los Angeles Times -sanomalehti.

Lehden mukaan kapinallisryhmien väliset taistelut korostavat sitä, kuinka vähän vaikutusvaltaa Yhdysvaltojen tiedustelu- ja sotilasviranomaisilla on rahoittamiinsa ja kouluttamiinsa ryhmiin.

Yhdysvaltain viranomaiset ja kapinallisjohtajat ovat vahvistaneet, että Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n ja puolustusministeriö Pentagonin aseistamien ryhmien väliset taistelut ovat kiihtyneet viimeisen kahden kuukauden aikana.

Helmikuun puolivälissä Pentagonin tukemat, pääasiassa kurditaistelijoista koostuvat Syyrian demokraattiset joukot ajoivat CIA:n aseistaman kapinallisryhmän Fursan al Haqin pois Aleppon pohjoispuolella sijaitsevasta Marean kaupungista.

Kapinallistaistelijoiden mukaan vastaavanlaisia yhteenottoja on on tapahtunut muun muassa Azazin kaupungissa ja Aleppossa.

LA Timesin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan Yhdysvaltojen tukemien eri kapinallisryhmien väliset taistelut voivat olla väistämättömiä.

Entinen Yhdysvaltain asevoimien tiedusteluorganisaation Defense Intelligence Agencyn virkailija Jeffrey White arvioi LA Timesille, että ongelma voi kasvaa tulevaisuudessa, kun kapinallisryhmät taistelevat Aleppon pohjoispuolella sijaitsevan raja-alueen hallinnasta.

Yle


- ...ja tukemamme kapinallisryhmä on näin ollen käsiäänestyksellä päätetty. Kiitos.
- *kuiskaten* Hei...psst..CIA:n kaveri...
- *kuiskaten* Mitä, Pentagonin kaveri?
- *kuiskaten* Niin siis ketä me tuetaan?
- *kuiskaten* Emmä tiedä. Kai joku kertoo sen.
- *kuiskaten* Onkse toi listan eka.
- *kuiskaten* Ehkä. Tai listan toka.
- *kuiskaten* Okei. Pitää vaan arvata sit.
- *kuiskaten* Mikset sä kysy?
- *kuiskaten* Emmä kehtaa. En mä kuunnellu. Kysy sä.
- *kuiskaten* No en mäkään kuunnellu, emmäkään kehtaa.
- *kuiskaten* Ehkä joku tietää.
- *kuiskaten* Joo, ei tässä mikään voi mennä vikaan.

Immonen: Kantasuomalaisiin kohdistuu entistä enemmän vihapuhetta, rasismia ja väkivaltaa

24.3.16

– Olen huolestunut suomalaisen valtamedian asenteesta rasismia kohtaan. Monet toimittajat ovat pyrkineet kirjoittelullaan luomaan yhteiskunnassamme yleisesti sellaista mielikuvaa, että rasismin uhrit olisivat aina yksinomaan maahanmuuttajia, kirjoittaa perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen Facebookissa.

Ensinnäkin osanottoni kaikille niille, jotka ovat menettäneet tänään läheisensä Belgian terrori-iskuissa. Pidän lisääntyneitä iskuja Euroopassa ja niiden polttoaineena toimivaa vihaa länsimaalaisia kohtaan erittäin huolestuttavana kehityksenä.

Toiseksi haluan toivottaa hyvää rasismin vastaista viikkoa kaikille. Olen ollut jo pitemmän aikaa huolissani erityisesti kantasuomalaisiin kohdistuvan vihapuheen, rasismin ja väkivallan voimistumisesta maassamme.

Kuten tiedämme, erityisesti nuoret suomalaiset naiset ovat joutuneet nykyisin enenevissä määrin sekä internetissä että ulkona liikkuessaan kuulemaan monenkirjavaa solvaamista ja haukkumista ulkomailta Suomeen tulleilta vierasmaalaisilta. Kaduilla liikkuvia suomalaisia on myös valittu maahanmuuttajien väkivaltarikosten uhreiksi usein pelkästään sillä perusteella, että he ovat sattuneet olemaan valkoihoisia suomalaisia.

Olen huolestunut myös suomalaisen valtamedian asenteesta rasismia kohtaan. Monet toimittajat ovat pyrkineet kirjoittelullaan luomaan yhteiskunnassamme yleisesti sellaista mielikuvaa, että rasismin uhrit olisivat aina yksinomaan maahanmuuttajia. Todellisuus on kuitenkin toinen, kuten edellä osoitin.

Lisäksi valtamedia on halunnut tuomitsemisen sijaan lelliä sellaisia julkisuuden henkilöitä, jotka ovat sortuneet avoimeen vihapuheeseen suomalaisia kohtaan. Esimerkkinä voidaan mainita Jari Tervo, joka haukkui kirjoituksessaan (Ylen verkkosivut 28.9.2015) osaa suomalaisista ”valkoiseksi roskaväeksi”. Ajatelkaapa, mikä älämölö ja kauhistelu siitä olisi alkanut, jos joku julkisuuden henkilö olisi erehtynyt nimittämään tummaihoisia ”mustaksi roskaväeksi”.

Ajoittain minusta tuntuu, että erityisesti länsimaalainen valkoihoinen lihaa syövä heteromies joutuu alituiseen pyytelemään anteeksi jo pelkkää olemassaoloaan. Uskaltakaa, ystävät, olla aidosti sitä mitä olette.

Suomen uutiset


- Meillä tänään Fiktiivisissä keskusteluissa tärkeästä ja päivänpolttavasta kysymyksestä, rasismista, on kertomassa kansanedustaja Olli Immonen. Tervetuloa.
- Kiitos.
- Olli, sinä olet kokenut rasismia. Haluaisitko kertoa siitä?
- No, mua haukutaan kaveriksi tai Olliksi tai perussuomalaiseksi, persuksi ja kaikkea sellaista. Ei se nimitteleminen hyvältä tunnu. Se on vähän ahdistavaa.
- Tuleeko siitä paha mieli?
- Sitä on tapahtunut niin usein, ettei siitä jaksa oikein enää välittää. Suomalaisena oleminen on muutenkin nykyään todella vaikeaa, kun julkisuuden henkilöt ivaavat.
- Millä tavalla?
- Esimerkiksi Jari Tervo kutsui suomalaisia roskaväeksi.
- Se on kyllä paha juttu. Kaikki suomalaisetko roskaväkeä?
- Ei, vaan osa suomalaisista. Ajattele nyt, jos joku olisi sanonut kaikkia tummaihoisia roskaväeksi.
- Sinä sanoit nyt kaikki, etkä osa.
- Minä tiedän. Tämä on sellainen olkiukko.
- Näytätkö olkiukosta, mihin sinua on syrjitty, Olli?
- Elämä on aivan hirveää, kun on länsimainen valkoihoinen lihaa syövä heteromies. Tuntuu, kuin muiden mielestä pitäisi pyydellä jatkuvasti anteeksi. Kun humalapäissäni kirjoittelen valkoisen rodun noususta ja ruman monikulttuurisuuskuplan tuhosta, niin siitähän tulee heti kalabaliikki.
- Ymmärrän. Sä olet rohkea ja vahva mies, Olli, kun uskallat näin avoimesti puhua tällaisesta asiasta, josta aika harva puhuu. Mitä sulle tämän kirjoittelun jälkeen tapahtui?
- Se oli aivan hirveää. Ensiksi piti lähteä lomalle.
- Palkattomalle?
- Ei, kyllä se ihan palkallinen oli. Mutta kun tulin takaisin…
- Olit menettänyt työpaikkasi?
- Ei, kyllä se työ jatkui ihan siitä mistä aiemminkin.
- Mutta tämä sinun kirjoituksesi oli poistettu?
- Ei, kyllä sekin ihan siellä on vielä. Ei siihen kukaan ole koskenut.
- Eli siis sinuun suhtaudutaan rasistisesti koska—
- No siis mieti! Olen valkoihoinen lihaa syövä heteromies! Pilkkaan kaikkia ja hengailen natsien kanssa eikä siltikään työlle tai maineelle tapahdu mitään! Ihan niin kuin se, että satuin syntymään valkoihoisena ja peniksen kanssa tarkoittaisi sitä, että elämän vaikeusaste olisi heti säätynyt “Easy”-tasoon. Viholliset ovat ihan liian helppoja enkä saa haastetta mistään! Kaiken tämän lisäksi kun kirjoitin tuon FB-statuksen, joka tässäkin dialogissa on kärjessä, niin meidän puolueemme julkaisi sen sellaisenaan Suomen Uutiset -sivulla, eli siis minulla on vielä poliittisen puolueemmekin tuki tälle asialle! Etkö sinä tajua! Minä yritän niin kovasti olla mulkku ja kusipää ja kaikki vain taputtelevat päähän että “semmoista se Olli on”. Yritä tässä nyt kapinoida, kun kaikki ymmärtävät! Kaikki palvovat ympärillä niin, että hävettää aivan! Tekee melkein mieli pyytää anteeksi koko olemassaoloaan!
- Voimia, Olli. Meidän ajatuksemme ovat sinun kanssasi.

Ylen A2-vierasvalinnalle sataa kritiikkiä: Kaksi kansanedustajaa perunut tulonsa

2.3.16

Ylen päätös kutsua A2 Turvattomuus -iltaan islam-vastaisen Finnish Defence League -järjestön puheenjohtajan on saanut kaksi kansanedustajaa perumaan osallistumisensa ohjelmaan. Lisäksi muutamia yleisöön kutsuttuja henkilöitä on perunut tulonsa, kerrotaan Yleltä.

Finnish Defence Leaguen (FDL) puheenjohtajan Jukka Ketosen osallistuminen keskusteluohjelmaan yhtenä illan vieraista julkistettiin eilen.

Valinta on herättänyt voimakasta kritiikkiä sosiaalisessa mediassa.

Kansanedustajat Jani Toivola ja Nasima Razmyar ovat ilmoittaneet jäävänsä pois keskustelusta.

Mikä on toinen ääripää?
Portaankorvan mukaan on äärimmäisen arvokasta, että ensimmäisen kerran saman pöydän ääreen saadaan keskustelemaan maahanmuuttajakeskustelun erilaiset ääripäät.

Mikä on toinen ääripää Finnish Defence Leaguelle?

– Tämä on paha kysymys. Minun mielestäni toinen ääripää on on sellaiset ihmiset, jotka täysin tuomitsevat toiset, jotka eivät edusta samaa näkökulmaa. He, jotka pitävät kynsin hampain kiinni vain omasta näkökulmastaan, eivätkä ole valmiit edes kuuntelemaan. En tarkoita, että pitäisi hyväksyä, mutta voi löytää ymmärrystä sille, miksi ihminen ajattelee tuolla tavalla.

– Ehkä toinen pää on se, joka huutaa sillan toisesta päästä, että sinä olet rasisti, sinä olet fasisti. Sinulla ei ole oikeutta sanoa mitään. Tuki suusi. Ehkä se on se ääripää, Portaankorva vielä tarkentaa.

Hän painottaa, että tarkoitus on saattaa nämä ääripäät vuoropuheluun saman pöydän ääreen.

– En halua tähän maahan sellaista, että alamme keskenämme kahinoimaan. Mutta tämä ei tarkoita sitä, että hyväksyisin fasismia tai mitään sellaista.



MTV


- Eli siis mä haluan luoda keskusteluohjelman, jossa AIDOSTI ääripäät keskustelevat. Mukavasti ruoan ääressä.
- Miten pidät sen kontrollissa?
- Annas kun selitän.

***

*kuvausten alettua*
- Ja tervetuloa uuteen hienoon keskusteluohjelmaamme Pötyä pöytään ja politisoimaan! Halusimme tuoda studioon keskustelun ääripäät, joten tuolla pöydän toisessa päässä meillä on uusnatseja.
- White power!
- Ja koska toista ääripäätä ei ole, meillä on täällä tyhjä tuoli. Heippa, tyhjä tuoli.
- ...
- Meillä onkin täällä jo pataruoka valmistumassa. Tänne on pilkottu porkkanaa ja palsternakkaa ja taitaapi siellä olla perunaa ja rakuunaakin! Ihana sinappikastike tässä myös. Mitäs mieltä tyhjä tuoli on?
- ...
- Entä uusnatsi?
- UUNIIN! KAIKKI UUNIIN!
- No todellakin meillä lähtee nyt ruoka uuniin! Eikö ole kiva, kun kerrankin kuuntelemme toisiamme?

Kalevalan päivän erikoinen: Ilmarinen takoo sammon

28.2.16

Vaka vanha Väinämöinen otti ruskean orihin,
pani varsan valjahisin, ruskean re'en etehen;
itse reuoikse rekehen, kohennaikse korjahansa.

Laski virkkua vitsalla, helähytti helmisvyöllä;
virkku juoksi, matka joutui, reki vieri, tie lyheni,
jalas koivuinen kolasi, vemmel piukki pihlajainen.

Ajavi karettelevi. Ajoi soita, ajoi maita,
ajoi aavoja ahoja. Kulki päivän, kulki toisen,
niin päivällä kolmannella tuli pitkän sillan päähän,
Kalevalan kankahalle, Osmon pellon pientarelle.

Siinä tuon sanoiksi virkki, itse lausui ja pakisi:
"Syö, susi, unennäkijä, tapa, tauti, lappalainen!
Sanoi ei saavani kotihin enämpi elävin silmin
sinä ilmoisna ikänä, kuuna kullan valkeana
näille Väinölän ahoille, Kalevalan kankahille."

Siitä vanha Väinämöinen laulelevi, taitelevi:
lauloi kuusen kukkalatvan, kukkalatvan, kultalehvän;
latvan työnti taivahalle, puhki pilvien kohotti,
lehvät ilmoille levitti, halki taivahan hajotti.

Laulelevi, taitelevi: lauloi kuun kumottamahan
kultalatva-kuusosehen, lauloi oksillen otavan.

Ajavi karettelevi kohti kullaista kotia,
alla päin, pahoilla mielin, kaiken kallella kypärin,
kun oli seppo Ilmarisen, takojan iän-ikuisen,
luvannut lunastimeksi, oman päänsä päästimeksi
pimeähän Pohjolahan, summahan Sariolahan.

Jop' on seisottui oronen Osmon uuen pellon päähän.
Siitä vanha Väinämöinen päätä korjasta kohotti:
kuuluvi pajasta pauke, hilke hiilihuonehesta.

Vaka vanha Väinämöinen itse pistihe pajahan.
Siell' on seppo Ilmarinen: takoa taputtelevi.
Sanoi seppo Ilmarinen: "Oi sie vanha Väinämöinen!
Miss' olet viikon viipynynnä, kaiken aikasi asunut?"

Vaka vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki:
"Tuoll' olen viikon viipynynnä, kaiken aikani elellyt
pimeässä Pohjolassa, summassa Sariolassa,
liukunut Lapin lauilla, tietomiesten tienohilla."

Siitä seppo Ilmarinen sanan virkkoi, noin nimesi:
"Oi sie vanha Väinämöinen, tietäjä iän-ikuinen!
Mitä lausut matkoiltasi tultua kotituville?"

Virkki vanha Väinämöinen: "Äijä on mulla lausumista:
onp' on neiti Pohjolassa, impi kylmässä kylässä,
jok' ei suostu sulhosihin, mielly miehi'in hyvihin.
Kiitti puoli Pohjan maata, kun onpi kovin korea:
kuuhut paistoi kulmaluilta, päivä rinnoilta risotti,
otavainen olkapäiltä, seitsentähtinen selältä.

"Sinä, seppo Ilmarinen, takoja iän-ikuinen,
lähe neittä noutamahan, päätä kassa katsomahan!
Kun saatat takoa sammon, kirjokannen kirjaella,
niin saat neion palkastasi, työstäsi tytön ihanan."

Sanoi seppo Ilmarinen: "Ohoh vanha Väinämöinen!
Joko sie minut lupasit pimeähän Pohjolahan
oman pääsi päästimeksi, itsesi lunastimeksi?
En sinä pitkänä ikänä, kuuna kullan valkeana
lähe Pohjolan tuville, Sariolan salvoksille,
miesten syöjille sijoille, urosten upottajille."

Siitä vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki:
"Viel' on kumma toinen kumma: onp' on kuusi
kukkalatva,
kukkalatva, kultalehvä, Osmon pellon pientarella;
kuuhut latvassa kumotti, oksilla otava seisoi."

Sanoi seppo Ilmarinen: "En usko toeksi tuota,
kun en käyne katsomahan, nähne näillä silmilläni."
Sanoi vanha Väinämöinen: "Kun et usko kuitenkana,
lähtekämme katsomahan, onko totta vai valetta!"

Lähettihin katsomahan tuota kuusta kukkapäätä,
yksi vanha Väinämöinen, toinen seppo Ilmarinen.
Sitte tuonne tultuansa Osmon pellon pientarelle
seppo seisovi likellä, uutta kuusta kummeksivi,
kun oli oksilla otava, kuuhut kuusen latvasessa.

Siinä vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki:
"Nyt sinä, seppo veikkoseni, nouse kuuta noutamahan,
otavaista ottamahan kultalatva-kuusosesta!"

Siitä seppo Ilmarinen nousi puuhun korkealle,
ylähäksi taivahalle, nousi kuuta noutamahan,
otavaista ottamahan kultalatva-kuusosesta.

Virkki kuusi kukkalatva, lausui lakkapää petäjä:
"Voipa miestä mieletöintä, äkkioutoa urosta!
Nousit, outo, oksilleni, lapsen-mieli, latvahani
kuvakuun on nouantahan, valetähtyen varahan!"

Silloin vanha Väinämöinen lauloa hyrähtelevi:
lauloi tuulen tuppurihin, ilman raivohon rakenti;
sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella:
"Ota, tuuli, purtehesi, ahava, venosehesi
vieä vieretelläksesi pimeähän Pohjolahan!"

Nousi tuuli tuppurihin, ilma raivohon rakentui,
otti seppo Ilmarisen vieä viiletelläksensä
pimeähän Pohjolahan, summahan Sariolahan.

Siinä seppo Ilmarinen jopa kulki jotta joutui!
Kulki tuulen tietä myöten, ahavan ratoa myöten,
yli kuun, alatse päivän, otavaisten olkapäitse;
päätyi Pohjolan pihalle, Sariolan saunatielle,
eikä häntä koirat kuullut eikä haukkujat havainnut.

Louhi, Pohjolan emäntä, Pohjan akka harvahammas
tuop' on päätyvi pihalle. Itse ennätti sanoa:
"Mi sinä lienet miehiäsi ja kuka urohiasi?
Tulit tänne tuulen tietä, ahavan rekiratoa,
eikä koirat kohti hauku, villahännät virkkaele!"

Sanoi seppo Ilmarinen: "En mä tänne tullutkana
kylän koirien kuluiksi, villahäntien vihoiksi,
näillen ouoillen oville, veräjille vierahille."

Siitä Pohjolan emäntä tutkaeli tullehelta:
"Oletko tullut tuntemahan, kuulemahan, tietämähän
tuota seppo Ilmarista, takojata taitavinta?
Jo on viikon vuotettuna sekä kauan kaivattuna
näille Pohjolan perille uuen sammon laaintahan."

Se on seppo Ilmarinen sanan virkkoi, noin nimesi:
"Lienen tullut tuntemahan tuon on seppo Ilmarisen,
kun olen itse Ilmarinen, itse taitava takoja."

Louhi, Pohjolan emäntä, Pohjan akka harvahammas,
pian pistihe tupahan, sanovi sanalla tuolla:
"Neityeni nuorempani, lapseni vakavimpani!
Pane nyt päällesi parasta, varrellesi valke'inta,
hempe'intä helmoillesi, ripe'intä rinnoillesi,
kaulallesi kaunihinta, kukke'inta kulmillesi,
poskesi punottamahan, näköpääsi näyttämähän!
Jo on seppo Ilmarinen, takoja iän-ikuinen,
saanut sammon laaintahan, kirjokannen kirjantahan."

Tuop' on kaunis Pohjan tytti, maan kuulu, ve'en valio,
otti vaattehet valitut, pukehensa puhtahimmat;
viitiseikse, vaatiseikse, pääsomihin suoritseikse,
vaskipantoihin paneikse, kultavöihin kummitseikse.

Tuli aitasta tupahan, kaapsahellen kartanolta
silmistänsä sirkeänä, korvistansa korkeana,
kaunihina kasvoiltansa, poskilta punehtivana;
kullat riippui rinnan päällä, pään päällä hopeat huohti.

Itse Pohjolan emäntä käytti seppo Ilmarisen
noissa Pohjan tuvissa, Sariolan salvoksissa;
siellä syötti syöneheksi, juotti miehen juoneheksi,
apatti ani hyväksi. Sai tuosta sanelemahan:

"Ohoh seppo Ilmarinen, takoja iän-ikuinen!
Saatatko takoa sammon, kirjokannen kirjaella
joutsenen kynän nenästä, maholehmän maitosesta,
ohran pienestä jyvästä, kesäuuhen untuvasta,
niin saat neion palkastasi, työstäsi tytön ihanan."

Silloin seppo Ilmarinen itse tuon sanoiksi virkki:
"Saattanen takoa sammon, kirjokannen kalkutella
joutsenen kynän nenästä, maholehmän maitosesta,
ohran pienestä jyvästä, kesäuuhen untuvasta,
kun olen taivoa takonut, ilman kantta kalkuttanut
ilman alkusen alutta, riporihman tehtyisettä."

Läksi sammon laaintahan, kirjokannen kirjontahan.
Kysyi paikalta pajoa, kaipasi sepinkaluja:
ei ole paikalla pajoa, ei pajoa, ei paletta,
ahjoa, alasintana, vasarata, varttakana!

Silloin seppo Ilmarinen sanan virkkoi, noin nimesi:
"Akatp' on epäelköhöt, herjat kesken heittäköhöt,
eip' on mies pahempikana, uros untelompikana!"

Etsi ahjollen alusta, leveyttä lietsehelle
noilla mailla, mantereilla, Pohjan peltojen perillä.

Etsi päivän, etsi toisen. Jo päivänä kolmantena
tuli kirjava kivonen, vahatukko vastahansa.
Tuohon seppo seisottihe, takoja tulen rakenti;
päivän laati palkehia, toisen ahjoa asetti.

Siitä seppo Ilmarinen, takoja iän-ikuinen,
tunki ainehet tulehen, takehensa alle ahjon;
otti orjat lietsomahan, väkipuolet vääntämähän.

Orjat lietsoi löyhytteli, väkipuolet väännätteli
kolme päiveä kesäistä ja kolme kesäistä yötä:
kivet kasvoi kantapäihin, vahat varvasten sijoille.

Niin päivänä ensimäisnä itse seppo Ilmarinen
kallistihe katsomahan ahjonsa alaista puolta,
mitä tullehe tulesta, selvinnehe valkeasta.
Jousi tungeikse tulesta, kaasi kulta kuumoksesta,
kaari kulta, pää hopea, varsi vasken-kirjavainen.

On jousi hyvän näköinen, vaan onpi pahan tapainen:
joka päivä pään kysyvi, parahana kaksi päätä.

Itse seppo Ilmarinen ei tuota kovin ihastu:
kaaren katkaisi kaheksi, siitä tunkevi tulehen;
laitti orjat lietsomahan, väkipuolet vääntämähän.

Jop' on päivänä jälestä itse seppo Ilmarinen
kallistihe katsomahan ahjonsa alaista puolta:
veno tungeikse tulesta, punapursi kuumoksesta,
kokat kullan kirjaeltu, hangat vaskesta valettu.

On veno hyvän näköinen, ei ole hyvän tapainen:
suotta lähtisi sotahan, tarpehetta tappelohon.

Se on seppo Ilmarinen ei ihastu tuotakana:
venon murskaksi murenti, tunkevi tulisijahan;
laitti orjat lietsomahan, väkipuolet vääntämähän.

Jo päivänä kolmantena itse seppo Ilmarinen
kallistihe katsomahan ahjonsa alaista puolta:
hieho tungeikse tulesta, sarvi kulta kuumoksesta,
otsassa otavan tähti, päässä päivän pyöryläinen.

On hieho hyvän näköinen, ei ole hyvän tapainen:
metsässä makaelevi, maion maahan kaatelevi.

Se on seppo Ilmarinen ei ihastu tuotakana:
lehmän leikkeli paloiksi, siitä tunkevi tulehen;
laitti orjat lietsomahan, väkipuolet vääntämähän.

Jo päivänä neljäntenä itse seppo Ilmarinen
kallistihe katsomahan ahjonsa alaista puolta:
aura tungeikse tulesta, terä kulta kuumoksesta,
terä kulta, vaski varsi, hopeata ponnen päässä.

On aura hyvän näköinen, ei ole hyvän tapainen:
kylän pellot kyntelevi, vainiot vakoelevi.

Se on seppo Ilmarinen ei ihastu tuotakana:
auran katkaisi kaheksi, alle ahjonsa ajavi.

Laittoi tuulet lietsomahan, väkipuuskat vääntämähän.

Lietsoi tuulet löyhytteli: itä lietsoi, lietsoi länsi,
etelä enemmän lietsoi, pohjanen kovin porotti.
Lietsoi päivän, lietsoi toisen, lietsoi kohta kolmannenki:
tuli tuiski ikkunasta, säkehet ovesta säykkyi,
tomu nousi taivahalle, savu pilvihin sakeni.

Se on seppo Ilmarinen päivän kolmannen perästä
kallistihe katsomahan ahjonsa alaista puolta:
näki sammon syntyväksi, kirjokannen kasvavaksi.

Siitä seppo Ilmarinen, takoja iän-ikuinen,
takoa taputtelevi, lyöä lynnähyttelevi.
Takoi sammon taitavasti: laitahan on jauhomyllyn,
toisehen on suolamyllyn, rahamyllyn kolmantehen.

Siitä jauhoi uusi sampo, kirjokansi kiikutteli,
jauhoi purnun puhtehessa: yhen purnun syötäviä,
toisen jauhoi myötäviä, kolmannen kotipitoja.

Niin ihastui Pohjan akka; saattoi sitte sammon suuren
Pohjolan kivimäkehen, vaaran vaskisen sisähän
yheksän lukon ta'aksi. Siihen juuret juuttutteli
yheksän sylen syvähän: juuren juurti maaemähän,
toisen vesiviertehesen, kolmannen kotimäkehen.

Siitä seppo Ilmarinen tyttöä anelemahan.
Sanan virkkoi, noin nimesi: "Joko nyt minulle neiti,
kun sai sampo valmihiksi, kirjokansi kaunihiksi?"

Tuop' on kaunis Pohjan tyttö itse noin sanoiksi virkki:
"Kukapa tässä toisna vuonna, kenpä kolmanna kesänä
käkiä kukutteleisi, lintusia laulattaisi,
jos minä menisin muunne, saisin, marja, muille maille!

"Jos tämä kana katoisi, tämä hanhi hairahtaisi,
eksyisi emosen tuoma, punapuola pois menisi,
kaikkipa käet katoisi, ilolinnut liikahtaisi
tämän kunnahan kukuilta, tämän harjun hartehilta.

"Enkä joua ilmankana, pääse en neitipäiviltäni,
noilta töiltä tehtäviltä, kesäisiltä kiirehiltä:
marjat on maalla poimimatta, lahen rannat laulamatta,
astumattani ahoset, lehot leikin lyömättäni."

Siitä seppo Ilmarinen, takoja iän-ikuinen,
alla päin, pahoilla mielin, kaiken kallella kypärin
jo tuossa ajattelevi, pitkin päätänsä pitävi,
miten kulkea kotihin, tulla maille tuttaville
pimeästä Pohjolasta, summasta Sariolasta.

Sanoi Pohjolan emäntä: "Ohoh seppo Ilmarinen!
Mit' olen pahoilla mielin, kaiken kallella kypärin?
Laatisiko mieli mennä elomaillen entisille?"

Sanoi seppo Ilmarinen: "Sinne mieleni tekisi
kotihini kuolemahan, maalleni masenemahan."

Siitä Pohjolan emäntä syötti miehen, juotti miehen,
istutti perähän purren melan vaskisen varahan;
virkki tuulen tuulemahan, pohjasen puhaltamahan.

Siitä seppo Ilmarinen, takoja iän-ikuinen,
matkasi omille maille ylitse meren sinisen.
Kulki päivän, kulki toisen; päivälläpä kolmannella
jo tuli kotihin seppo, noille syntymäsijoille.

Kysyi vanha Väinämöinen Ilmariselta sepolta:
"Veli, seppo Ilmarinen, takoja iän-ikuinen!
Joko laait uuen sammon, kirjokannen kirjaelit?"

Sanoi seppo Ilmarinen, itse laatia pakisi:
"Jopa jauhoi uusi sampo, kirjokansi kiikutteli,
jauhoi purnun puhtehessa: yhen purnun syötäviä,
toisen jauhoi myötäviä, kolmannen pi'eltäviä."

Kalevala: Kymmenes runo



(jossain Suomessa, tiellä)
*snap*
*snap*
*snap*
*snap*
- Hei ukko!
- Eikun Väinämöinen. Ukko on vähän korkeammalla.
- Aha, okei. Hei Väinämöinen!
- Mitä?
- Mitä sää siellä puussa teet?
- Laitan tänne tämmöisiä kukkia.
- Nitojalla?
- No en nitojalla, tai mistäs sitä tietää vaikka laittaisinkin. Mutta se on hauskaa ajatella, että Väinämöinen nitoo muovikukkia kuuseen.
- Mitä muovi on?
- No se on semmoista öljystä valmistettua juttua. Tässä niin kuin hienosti sekoitellaan modernia aikaa ja vanhaa aikaa, tulee sellaista kivan anakronistista ja anarkistista vibaa!
- Mutta siis mitä sä teet siellä kuusessa?
- No eikö se nyt näy?
- Nidot tekokukkia kuuseen.
- Joo, ja sitten laitan tänne tämmöisen otavan näköisen systeemin.
- Otavan? Sen tähtikuvion?
- No eikun lohiverkon. Minä googlasin sen itsekin vasta äsken, että otava on lohiverkko.
- Perin mielenkiintoista! Tällä kaikella on varmasti tarinan kannalta joku merkitys! Lähdenpä satunnainen kulkija ja dialogin mahdollistaja tästä matkaan. Hei hei!
- Hei hei, satunnainen kulkija! Minä nidon tänne vielä muutaman tekokukan. Ja taittelen foliosta kuun.

***

*kop kop*
- Väinämöinen! Mitä jätkä?
- Ilmarinen, moikka! *bro fist*
- Missäs jätkä on hengaillut?
- Pohjolassa, Pohjolassa…totaa, onks ollut mitään mimmitouhua?
- Mitäs tässä, eipä juuri, kuinkas?
- Eikun olis yks aivan kipeen upee beibi siellä joka olis ihan just sulle sopiva bööna.
- Tosiaanko? Vitsi miten siistiä! Aivan parast—hetkinen. Et kai sä taas oo mennyt hölmöilemään jotain ja nyt mun pitää käydä takomassa jollekulle jotain arvokasta, ettet sä saa köniisi?
- …
- Väinämöinen.
- …en sano että se _ei_ olisi mahdollista.
- Perkele sun kanssa.
- Mut sä lähdet mun messiin Pohjolaan?
- No en todellakaan lähde. Hoida itte omat hommas.
- Joo, mä hiffaan, mä hiffaan. Sääli. On muuten ihan törkeen hieno kuusi tossa vähän matkan päässä.
- Mitä jostain kuusesta?
- Eiku siis siellon oksilla kukkia ja kuu ja otava.
- Otava? Se tähtikuvio?
- No ei, urpo, ku lohiverkko.
- Hä, miksi kuusessa olisi kukkia ja lohiverkko. En usko.
- Tuu vaikka itte kattomaan!

***

- Ei samperi, kyllä sä olit Väinämöinen oikeassa!
- Mähän sanoin, MÄHÄN SANOIN, ei aina pidä aatella että olisin kauhea douchebag.
- Miten toi on tehty? Mä en todellakaan tajua.
- Kiipeä katsomaan!
- Niin kiipeänkin.
*kiipeämisen ääniä*
- Mitä hittoa? Näähän on tekokukkia ja foliosta tehty kuu ja…
- TORNADO! NYT!
- Mitä? HAISTA SINÄ VÄINÄMÖINEN VI*pluff*
*tuuli kaappaa Ilmarisen ja vie tämän kohti Pohjolaa*
- Olipa oivasti tarinan kannalta merkityksellinen tämä kuusijuttu!
- Eikö vain, satunnainen kulkija?

***

- aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa *tömps*
- Kuka siellä kulkee? Mitä hä? Saat haulikosta!
- Älä ammu! Minä olen lentänyt halki ilmojen tänne vastentahtoisesti!
- Mmhmm. No kun oot lentänyt, niin ootko nähnyt sitä Ilmarista, semmoinen luvattiin tänne. Sampoa takomaan.
- Minä itse asiassa olen Ilmarinen.
- Ai sää vai! Mahtavaa! Minä olen Pohjolan emäntä. Tulit sitten naista hakemaan?
- No…niin…no…
- Tässäpä on tyttäreni, Pohjan tyttö. Tyttö, tules sanomaan moi!
- Whatever, mutsi.
- Oho, hänhän on aika…
- Vetävä?
- No, sanotaan näin. Mitä pitää tehdä?
- Takomishommiin, takomishommiin!
- All right! Ai niin, meinasit niin kuin oikeaa takomista. Okei, tehdään se saakelin Sampo.
- Ei Danske Bank -vitsiä?
- En saanut sopimaan tähän.

***

MITÄ TÄNÄÄN TAOTTAISIIN?

- Jaha, ja meillä onkin täällä jo näköjään paja kuumana. Ilmarinen, mikäs meillä on meininki?
- Noo, pari päivää meillä meni kamojen etsimisessä ja hyvän ahjopaikan laittamisessa, mutta nythän meillä on tuolla jo liekit täysillä! Kolme päivää on nyt sitten paisteltu.
- Näköjään orjat puhaltelevat hiillosta oikein kunnolla, eikös tämä ole hieman arveluttava toimintamalli?
- Emme puhu orjista, puhumme tukityöllistetyistä.
- Aivan, aivan juu. Siellä meillä onkin valmistumassa jo jotain mainiota, mikäs siellä on?
- Katsellaanpa…otetaan tästä kiinni…
- Onpas todella komea kultainen jousi! Kyllä tätä kelpaa näyttää—
- *kraks* Juu siis tämä on aivan paska ei tämän tämmöinen pitänyt olla. Laitetaas takaisin liekkeihin.
- Mutta…
- Tulehan uudestaan huomenna.
- Menemme mainostauolle huomiseen asti!

NYT UUDET HUONEKALUT SOTKASTA! MUNANMUOTOISET TUOLIT SINULLEKIN!

- Ja me palasimme nyt mainostauolta ja nyt meillä onkin jo taas tulossa uutta ahjosta, ja se on upea VENE! Voi hitsi, näin upeaa venettä en ole nähnyt koskaan! Olet sinä eri mainio—
- *kraks* IT’S FUCKING RUBBISH! SHUT IT DOWN! SHUT IT DOWN! Vene palasiksi ja ahjoon! En todellakaan tilannut tällaista. IT’S INEDIBLE!
- Mennäänpä taas mainoskatkolle.

TURSO DESIGN! ME MAHDUTAMME KAIKKI IDEASI LOPPUTULOKSEEN!

- Ja täällä taas ahjon äärellä, meillä on haastateltavana Ilmarinen, joka on juuri ottamassa ahjosta--
- LEHMÄ! MITEN TÄÄLLÄ ON LEHMÄ?! OIKEASTI! VOI SAAKELI!
- Mutta sehän on kovin komea—
- HIEHO HALKI JA UUNIIN!
- Tässä myös todistamme suomalaisen maahanmuuttokeskustelun syntyä. Mainoskatkolle.

AINO-JÄÄTELÖ! MAISTA MAKUJA AJALTA, JOLLOIN PAKASTINTA EI OLLUT KEKSITTYKÄÄN! PERINTEINEN MAKU, IHAN VARMASTI!

- En keksi enää yhtään juontoa, mites, joko meidän perfektionisti-Ilmarinen
- Aura! VOI PERKELE! EN TODELLAKAAN OO MITÄÄN AURAA TAKOMASSA—
- Jooei, tämä ei ole enää edes hauskaa. Menen etsimään viinaa.

***

- Kappas vaan, tupsahti sampo pihalle ahjosta.
- No kiva, Ilmarinen. Sehän tuli ihan ekalla yrityksellä. Miten joku ylipäänsä onnistuu takomaan ensin vaikka mitä muuta ennen kuin saa sen, mitä LÄHTI YRITTÄMÄÄN?
- Kestäähän se, kun on takoja iänikuinen—
- Se on se Väinämöinen, joka on TIETÄJÄ iänikuinen. Eli besserwisser.
- Noh noh. Mutta tässä tää sampo nyt sinulle olisi, Pohjolan emäntä.
- Ja siinä on kaikki pyydetyt ominaisuudet?
- Kyllä. Tuosta kun väännät niin tulee rahaa, tosta viljaa ja tuosta suolaa.
- Kiva juttu hei! Mäpä laitan tämän tuonne meidän varastoon lukkojen taakse, sä voisitkin lähteä nyt vikittelemään sitä tytärtäni.

***

- Hei, nuori neito.
- Whatevs.
- Mites, tuota, kun minä tuon sammon taoin.
- Niin?
- Niin että mites, lähdetkö sä mun mukaan?
- Siis are you 4 realz? lol, ihan käsittämätönt et dude niinku vaan tulee mestoille ja sit vähän naputtelee jotain ja siit hyvästä MUN pitäis järkkää pesää? Luuletsä et mä oon joku trophy wife?
- No siis…
- Kato tää mun speech pattern saattaa muistuttaa semmost rasittavaa pissist mut se on vaan six et mä oon teini! Ei se meinaa sitä, et vaik oisinkin tämmönen, et lähtisin tost noin jonku mutsin valitseman kundin messiin. Mullon omii haaveit!
- Mut—
- Mullei oo tos penniikää kii! Mä lähen menee. Ciao!
- Perkele…

***

- Voi Ilmarinen, vituttaako?
- No kyllä. Tässä kyllä kylvetään siemenet kainuulaiselle pessimismille.
- Tekiskö mieli lähteä naruun, on sen verran kypärä kallellaan?
- Joo. Himaan ja nirri veks.
- No otapa tosta kuule vähän syötävää ja juotavaa ja sitten paattiin tästä hop! Kolmen päivän perästä pitäisi olla kotona.
- Mitäpä se hyvejää.

***

- Ilmarinen! Mitä bro! Menikö hyvin?
- No meni kuule Väiski aivan _sairaan_ hyvin.
- Kuulostat sarkastiselta. Taoitko sammon?
- No kyllä taoin. Tuli kuule sen verran rahaa ja viljaa ja suolaa että kyllä kelpaa olla perhana. Mua ei huvita enää kyllä mikään.

Paavo Väyrynen perustaa uuden puolueen

4.2.16

Keskustan konkarivaikuttaja ja kunniapuheenjohtaja, europarlamentaarikko Paavo Väyrynen perustaa uuden puolueen.

Väyrynen ilmoittaa puolueen perustamisesta verkkosivuillaan.

Väyrynen kertoo, että hänen perustamansa Kansalaispuolue ry (Medborgarpartiet r.f.) on tarkoitus merkitä puoluerekisteriin, kun edellytykset tähän täyttyvät. Puoluerekisteriin päästäkseen uusi puolue tarvitsee 5 000 kannattajakorttia.

Väyrysen mukaan puolueen tärkein ja kiireellisin tehtävä on Suomen irrottaminen euroalueesta. Omaan kelluvaan valuuttaan siirtymisen lisäksi puolue pyrkii rakentamaan ”tasa-arvoista ja hajautettua ihmisyyden yhteiskuntaa” ja vastustaa keskittävää metropolitiikkaa.

Väyrynen ilmoittaa jatkavansa europarlamentaarikkona Kansalaispuolueen jäsenenä, mutta hän aikoo palata eduskuntaan vaalikauden aikana. Väyrynen aikoo myös olla ehdolla vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.

Väyrynen kehottaa Keskustan toiminnassa mukana olevia kannattajiaan jatkamaan työtään puolueessa ja vaikuttamaan sen poliittiseen linjaan.

Yle Uutisten tavoittaman Väyrysen avustajan mukaan Väyrynen kommentoi asiaa tiedotustilaisuudessa huomenna aamulla.

Väyrysen suunnitelmista ensimmäisenä kertoi Maaseudun Tulevaisuus.

Yle


- Paavo Väyrynen--
- EUROPARLAMENTAARIKKO Paavo Väyrynen!
- Anteeksi. Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen, tervetuloa Fiktiivisten keskustelujen haastatteluun.
- Kiitos.
- Mukavaa, että ehditte kiireiseltä aikataulultanne tänne. Olette perustanut uuden puolueen. Kertoisitteko siitä?
- Mielelläni! Kansalaispuolue on Suomen oloissa ainutlaatuinen parlamenttipuolue. Tarkoituksena on, että sen jäsenenä tulevat olemaan vain eduskunnan ja Euroopan parlamentin jäsenet, jotka kaikki kuuluvat puoluehallitukseen. Omalta osaltani olen Kansalaispuolueen jäsen aluksi europarlamentaarikkona. Joskus vaalikauden mittaan aion palata eduskuntaan ja olla ehdokkaana vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.
- Hetkinen nyt siis. Puolueessa ei ole muita jäseniä kuin eduskunnan ja Euroopan parlamentin jäsenet?
- Niin.
- Miten tämä nyt on kansalaispuolue? Miten kansalaiset muka kuuluvat tähän?
- Kansalaispuolueelle muodostetaan tukiryhmä, johon voivat kuulua sellaiset sitoutumattomat ja eri puolueisiin lukeutuvat suomalaiset, jotka kannattavat sen tavoitteita. Tukiryhmään ilmoittautuva voi itse päättää julkistetaanko hänen kuulumisensa siihen vai ei.
- Eli ei kuitenkaan kuulu puolueeseen?
- Ei toki.
- Miksi ei? Eihän tämä sitten aja kansalaisten asiaa?
- Ei kansalaisten, vaan KANSALAISEN. Kansalainen olen minä.
- En nyt täysin ymmärrä--
- Minäpä selitän. Tunnetteko Newtonin kolmannen lain?
- Toki. Jos kappaleeseen vaikuttaa toinen kappale jollain voimalla, niin samanaikaisesti kappaleen täytyy vaikuttaa toiseen kappaleeseen yhtä suurella, mutta suunnaltaan vastakkaisella voimalla.
- Aivan. Eli jos Kansalaispuolueen jäsenenä ovat vain eduskunnan ja Euroopan parlamentin jäsenet...
- Niin?
- ...niin se tarkoittaa myös sen, että eduskunnan ja Euroopan parlamentin jäsenet ovat myös automaattisesti Kansalaispuolueen jäseniä. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Suomen 200 kansanedustajasta, jotka kaikki ovat eduskunnan jäseniä, kaikki ovat automaattisesti Kansalaispuolueen jäseniä, tehden Kansalaispuolueesta välittömästi Suomen suurimman puolueen ja minusta näin ollen pääministerin.
- ...
- Kysyttävää?
- Olen sanaton.
- Sanokaa vain "kiitos haastattelusta", niin minä poistun.
- Öö...kiitos haastattelusta.

Poliisi: Turvapaikanhakijat ahdistelleet lapsia Helsingissä – ”Nuoriin tyttöihin käydään käsiksi”

9.1.16

Helsingin apulaispoliisipäällikön Ilkka Koskimäen arvion mukaan turvapaikanhakijat syyllistyvät usein Helsingissä häirintään ja ahdisteluun.

Kyseessä on laaja ja vakava asia, Koskimäki kertoo.

– Pakko tunnustaa se tosiasia, että jonkin sortin ilmiöstä tässä on kyse. Emme halua, että se ilmiö laajenee, Koskimäki sanoo Ilta-Sanomille.

Ilmiöön liittyviä tapauksia raportoidaan Koskimäen mukaan muutamia kertoja viikossa. Tapauksia on todellisuudessa paljon enemmän, koska kaikkia ei ilmoiteta poliisille, Koskimäki arvioi.

Ilmiö liittyy erityisesti Helsingin keskustaan ja sen yöelämään.

– Naisiin ja nuoriin tyttöihin käydään käsiksi, seurataan ja eri tavoin häiritään.

Koskimäen mukaan ahdistelun kohteeksi on joutunut myös lapsia.

– Kyllä on ollut ihan selvästi alle 15-vuotiaita käpälöintijutuissa ja suutelutapauksissa.

Alaikäisten uhrien todellista määrää on mahdotonta tietää varmasti.

– Ilmoitukset ovat tulleet vanhempien kautta, jos on ollut alaikäinen. On toinen juttu, uskalletaanko ikävästä asiasta kertoa vanhemmille.

Ahdistelijat ovat Koskimäen mukaan pääasiassa 18 vuotta täyttäneitä nuoria miehiä. Poliisi on pyrkinyt vaikuttamaan ongelmaan tekemällä valistustyötä vastaanottokeskuksissa.

– Haluamme antaa viestiä, että meillä on nollatoleranssi, ja että meillä kunnioitetaan naisia ja on tasa-arvo.

ONGELMANA on Koskimäen mukaan se, että uhrit eivät vaadi tekijöille rangaistusta tai jättävät tapahtuneen ilmoittamatta.

– Asioista pitäisi ilmoittaa poliisille tuoreeltaan, jotta asianomaiset henkilöt saataisiin kiinni. Omille lapsille pitää neuvoa, että tällaista ei tarvitse hyväksyä.



IS


*ringaling*
- Yksinkertaisia ratkaisuja vaikeisiin pulmiin -puhelinpalvelu, puhelimessa Joona, kuinka voin auttaa?
- No se on täältä poliisilaitokselta päivää.
- No heippahei sinne sullekin, mikä painaa mieltä, mikä fiilis, mitä laitetaan?
- Juu, eli meillä täällä Helsingissä on ongelma, kun 18-vuotiaat turvapaikanhakijat lähentelevät 14-15 -vuotiaita tyttöjä.
- Jaaha, eli tytöt siis ilmoittavat tästä teille?
- No ei, vaan heidän vanhempansa.
- Just joo, kyllä kyllä…eli tämä pulma on kyllä vaikea, mutta ratkaisu on hyvin yksinkertainen!
- Niinkö? Kertokaa!
- Kyllä vain! Otetaan pojat kiinni ja passitetaan—
- Rajan yli ja pois?
- Ei ei ei, miten brutaalia. Laitetaan pojat Juvan ammattikouluun ja hankitaan heille kaikille 90-luvun Ford Escortit!
- Miten se estää heitä lähentelemästä 14-vuotiaita tyttöjä?
- Ei mitenkään, mutta menee sitten ainakin samalla tavalla kuin meillä on parinmuodostus tehty jo vuosikymmenten ajan!
- Nerokasta! Kiitos tästä!
- Kiitos itsellenne! Heippadei!
*klik*

Uuteen Tuntematon sotilas -elokuvaan haetaan avustajia avoimella haulla – edellyttää Veikkauksen asiakkaaksi ryhtymistä

8.12.15

Kuka tahansa voi päästä esiintymään Aku Louhimiehen ohjaamaan Tuntematon sotilas -elokuvaan – edellyttäen, että kirjautuu osoitteessa veikkaus.fi/tuntematon2017 Veikkauksen kanta-asiakkaaksi.

Tarjolla on paikkoja kuvauksissa jatkosodan eturintamalle, lotaksi Itä-Suomeen tai vaikkapa kyläläiseksi Karjalaan.

”Lisäksi jotkut onnekkaat voivat saada elokuvasta vielä merkittävämmät roolit”, sivulla kerrotaan.

Nettisivulla tehtävän hakemuksen yhteyteen tulee liittää myös valokuva. Lisäksi itseään voi esitellä ohjaajalle videolla.

Edvin Laineen elokuvaversio Väinö Linnan romaanista valmistui vuonna 1955 ja Rauni Mollbergin vuonna 1985. Aku Louhimiehen elokuvan on määrä saada ensi-iltansa joulukuussa 2017, jolloin itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta.

HS:n tuoreessa, elokuviin keskittyvässä Teema-lehdessä kerrotaan, että Louhimiehen versioon etsitään nyt lisäksi myös muun muassa syöksyveneitä ja suomenhevosia. Ensimmäiset kuvat tulevasta elokuvasta ovat jo valmistuneet: ne ovat Anssi Rauhalan storyboard-piirroksia, joiden avulla lopullinen teos saa hahmonsa. Muutama Rauhalan piirros on julkaistu Teemassa.

Elokuvatuotanto ja Veikkaus kertoivat hausta mainoskampanjalla, jonka ilmoitus ilmestyi myös HS:n etusivulla.

HS


- Anteeksi hei, olisko hetki aikaa?
- No olin tässä menossa junalle, mutta…
- Tässä oltaisiin nyt kivalla asialla.
- Kaipa minä voin ottaa seuraavan. Mitä asiaa.
- Jes! Elikkästä elikkästä me tarvittaisiin vähän sun apua. Sun pitäisi nyt lähteä meidän kanssa tonne metsään ja sun pitäis siellä maata mudassa.
- Aha…?
- Joo, eli siis mennään tonne metsään ja sit makaat mudassa siellä taustalla ja me sit kuvataan sitä.
- Hmmm...no en kyllä tiiä...
- Siellä on julkkiksia kans!
- Ai on vai? Pääseekö niitä tapaamaan?
- Joo! Tai ehkä ei. Tai siis ei varmaan. Tai siis et todellakaan.
- Saako siellä mennä miten tahtoo?
- Ei, kun sun pitää tehdä just kuten me sanotaan. Silleen et makaat siellä mudassa etkä nouse ennen kuin sanotaan, että saa nousta.
- Kauanko tässä menee?
- No ei varmaan kauaa! Tunti, puoltoista…neljä…ehkä viistoista tai kakskyt…siis MAKSIMISSAAN yks viikonloppu.
- Saako sieltä ruokaa?
- No siis me keskustellaan että saadaanko me cateringia mut siis riippuen porukasta me saatetaan ruokkia teitä ehkä.
- Maksetaanko tästä?
- Niin no kun siis tässä on kyse silleen vapaaehtoisesta avustamisesta, niin palkkaa emme valitettavasti voi maksaa mutta roppakaupalla saat hienoja kokemuksia ja ehkä näyt elokuvassakin! Et se olis vähän niin kuin se diili.
- No…voishan sitä ehkä.
- Mahtavaa! Elikkästä ensiks sun pitää logata tonne saitille ja sitten syöttää sun tiedot ja hyväksyä että Veikkaus lähettää teille markkinointiviestintää.
- Eli siis mun pitäisi antaa teille mun aikaani, tehdä mitä te pyydätte ja sit tuoda ehkä omat eväätkin. Tämä kaikki ilmaiseksi ja sitten vielä pitäisi antaa yhteystiedot mainostajalle?
- No et kai sä tätä tosta noin pääse tekemään. Tiedätkö moniko ottaisi sun paikan tosi mielellään, hä?

ITSENÄISYYSPÄIVÄN 6.12.2015 JUHLA JA MIELENILMAUS HELSINGIN KANSALAISTORILLA KLO 14-17.30

6.12.15

Tervetuloa juhlimaan kanssamme rakkaan isänmaamme itsenäisyyspäivää.

– Itsenäisyys on turvallisuutta –

Tilaisuuteemme ovat tervetulleita osallistujiksi, talkoolaisiksi ja puhujiksi ryhmät ja yksityiset ihmiset, jotka haluavat vahvistaa Suomen itsenäisyyttä.

Ylpeänä voimme esittää erittäin laadukkaan puhujalistan, musiikkia ja videoesityksiä sisältävän ohjelmamme

ITSENÄINEN SUOMI 2015 -ohjelma

13.15-13.50 avoin mikrofoni
13.59 AVAUS
14.00 Laura Huhtasaari
14.05 avauspuhe Kyuu Eturautti
14.10 Terhi Kiemunki
14.15 Junes Lokka
14.20 Reija Kuparinen
14.25 musiikkia: Petri Kaivanto
14.35 Panu Huuhtanen
14.40 Jarkko Jaakola
14.45 Erkki Valtamäki
14.50 Ilja Janitskin (kirje luetaan)
14.55 Markku Jaatinen
15.00 musiikkia: Heidi.ka
15.10 Marco de Wit
15.15 Jari Väli-Klemelä
15.20 Tuukka Kuru
15.25 Kristiina Kalliojärvi
15.30 Keijo Korhonen (kirje luetaan)
15.35 Anti-Dystopinen Puheenvuoro
15.40 Hommafoorum
15.45 Sami Martikainen
15.50 EU
15.55 Matti Karvonen
16.00 musiikkia: Stormheit
16.05 Sinivalkoinen kavallus -video
16.15 Hilkka Laikko
16.20 Noor Budde
16.25 Hommafoorum
16.30 Niko Kauko
16.35 Mauri Nygård
16.40 musiikkia: Stormheit
16.45 Akseli Erkkilä
16.50 Petteri Evilampi
16.55 Sebastian Tynkkynen
17.05 musiikkia: Stormheit
17.10 Itsenäinen suomalainen -äänestys
17.15 Maamme -yhteislaulu
17.20 päätössanat Kyuu Eturautti
17.25 musiikkia: Stormheit
17.30 ohjelma Kansalaistorilla päättyy

Siirtyminen 612-soihtukulkueen aloituspaikalle Töölöntorille tapahtuu poliisin turvaamana kulkueena.

Tarjoamme makkaraa ja lämmintä juotavaa.

Itsenäinen Suomi 2015


- Oletko sä nyt _aivan_ varma tästä aikataulutuksesta?
- No tietty olen. Olen pyytänyt kaikilta viiden minuutin puheet ja nyt kaikilla on ainakin viisi minuuttia aikaa.
- Selvä sitten.

***

- …Ja haluaisin korostaa, että ulkomaalaiset ovat uhka meidän— Hei anteeksi, voitko mennä siitä, mulla on puhe kesken?!
- Mun aika alkoi jo 30 sekuntia sitten!
- Mä pääsin aloittamaan vasta 27 yli! Mulla on vielä kaksi sivua jäljellä!
- Mut mulla oli tärkeätä asiaa siitä että *mikrofoniin* MEIDÄN PITÄÄ NYT SAADA RAJAT KIINNI HETI--
- Hei hei mun pitää saada tulla kertomaan siitä, että arabikevät--
- Mutta minulla oli polttopullo jo valmiin--
- Anteeksi, mut meidän bändi oli täs aloittamassa YY KAA KOO NEE--
*räminää*
*kiroilua*
*sekamelskaa*

Pörssiyhtiö Biohitin johtajalle tuomio pahoinpitelystä ja raiskauksesta

2.12.15

Pörssiyhtiö Biohit Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja pääomistaja Osmo Suovaniemi on saanut puolentoista vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen.

Tuomion luki hänelle Espoon käräjäoikeus. Oikeuden mukaan Suovaniemi on syyllistynyt pahoinpitelyyn ja raiskaukseen.

Ehdollisen vankeusrangaistuksen ohessa Suovaniemen tulee suorittaa 30 tuntia yhdyskuntapalvelua. Raiskauksen uhrille hänen tulee suorittaa sadan euron korvaus kärsimyksestä.

Korvausta voinee pitää Suovaniemen varallisuuteen nähden lähinnä symbolisena.

...

72-vuotiaan Suovaniemen osakkeiden yhteenlaskettu arvo on reilusti yli kymmenen miljoonaa euroa.

IL


- Apua, apua! Päälleni käydään!
- Jumalauta! Onko se mamu, onko se turvapaikanhakija! Nyt vedetään turpaan huolella! Ja karkotetaan! Ja laitetaan vankilaan! Ja karkotetaan koko suku!
- Ei, se on 72-vuotias hallituksen puheenjohtaja!
- Ai, no sitten. Öö...tota...soo soo? Tuhma pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja! Ei saa väkisinmaata. Saat satasen vahingonkorvaussakkoa!
- Tossa on kaksi sataa. Raiskaa sääki.

VR lupaa pysyviä alennuksia hintoihin – potkut ensivaiheessa 157 työntekijälle

1.12.15

VR kertoo laskevansa junalippujensa hintoja pysyvästi ensi vuonna. Alennusten toteuttamiseksi junayhtiö ilmoittaa jatkavansa kustannusten karsimista ja palveluiden uudistamista sekä siirtämistä digitaalisiin välineisiin. 

VR kertoi maanantaina, että marraskuussa päättyneissä yt-neuvotteluissa on päätetty 157 työntekijän irtisanomisista. VR:n matkustajaliikennejohtajan Maisa Romanaisen mukaan nyt ilmoitetut irtisanomiset ovat alku vähennyksille.

– Aiomme laskea junalippujen hintoja pysyvästi ensi vuoden alkupuolella. Jotta voimme tehdä sen kannattavasti, meidän on uudistuttava ja muutettava toimintatapojamme, Romanainen linjaa.

Nyt ilmoitetut irtisanomiset koskevat lähinnä matkustajaliikennettä. Jatkossa irtisanomiset uhkaavat muun muassa kaluston ylläpitoa.

–  Yhteistoimintaneuvottelujen tuloksista kerrotaan vaiheittain, koska liikennerakenteesta ei ole tehty päätöksiä. Siihen ja junakaluston kunnossapitoon liittyvät päätökset annetaan kokonaisuudessaan myöhemmin.

Osana säästöjä VR lakkauttaa lipunmyynnin 13 asemalta ensi vuoden alkupuolella.
Hämeenlinnan, Joensuun, Karjaan, Kokkolan, Kouvolan, Kuopion, Lappeenrannan, Mikkelin, Pasilan, Riihimäen, Rovaniemen, Seinäjoen ja Vaasan asemien lipunmyyntipisteet suljetaan 10. tammikuuta mennessä. Lisäksi Kemijärven lipunmyyntipiste suljetaan ensi vuoden aikana.

VR on ilmoittanut yhteensä 50 miljoonan euron säästöistä, joilla haetaan tehokkuutta kaukojunaliikenteeseen.

Irtisanottaville työntekijöille VR tarjoaa muutosturvaa.

Tamperelainen


- VR:n matkustajaliikennejohtaja Maisa Romanainen, tervetuloa Fiktiivisten keskustelujen haastatteluun.
- Kiitos.
- Pääsitte hyvin perille?
- Taksilla tulin, ovelta ovelle vie se.
- Annoitte ilmoituksen, että hinnanalennusten takia irtisanotte matkustajaliikenteestä 157 henkilöä.
- Kyllä.
- Mistä nämä irtisanomiset otetaan?
- Hämeenlinnan, Joensuun, Karjaan, Kokkolan, Kouvolan, Kuopion, Lappeenrannan, Mikkelin, Pasilan, Riihimäen, Rovaniemen, Seinäjoen ja Vaasan asemien lipunmyyntipisteet suljetaan 10. tammikuuta mennessä. Lisäksi Kemijärven lipunmyyntipiste suljetaan ensi vuoden aikana.
- Miten asiakkaat ostavat lippuja?
- Konduktööreiltä voi ostaa.
- Ah, sitten tietysti ongelma ei ole yhtä paha. Konduktöörit siis saavat pitää työpaikkansa?
- Eivät toki, heidätkin irtisanotaan.
- …Mutta…miten ihmiset sitten ostavat lippuja?
- Netistä voi ostaa.
- Ah, ja sitten vain junaan. Mutta junankuljettajako liput tarkastaa?
- Ei tietenkään. Junankuljettajat irtisanotaan.
- Ööh…no miten se juna sitten kulkee?
- Ei se kuljekaan. Se on siellä asemalla vaan, semmoinen dynaaminen koppi.
- No mutta mitä järkeä siinä sitten on?
- Näiden irtisanomisten ansiosta voimme puolittaa näiden junavuorojen hinnat! Tulevaisuudessa on huomattavasti halvempaa matkustaa perutulla junavuorolla.
- Mutta eihän se juna vie perille.
- Arvon haastattelija…milloin viimeksi VR:n palveluita käyttävä on uskonut pääsevänsä junalla perille?