Pages

Ministerit eivät innostu Suomen salaisen palvelun perustamisesta

19.11.12

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) ja sisäministeri Päivi Räsänen (kd) eivät innostu suojelupoliisin toimintavaltuuksien lisäämisestä.

Supon virkavapaalla oleva päällikkö Ilkka Salmi ehdotti sunnuntaina, että Supolla pitäisi olla kotimaisen tiedustelun lisäksi ulkomaisen tiedustelun yksikkö, saa ristiriitaisen vastaanoton.

Supo muuttuisi poliisista siviilitiedusteluyksiköksi, joka hankkisi tietoa myös ulkomailta.

Erityisesti ulkoministeri Tuomioja ampui Salmen ehdotuksen alas.

"Erittäin varauksellisesti suhtaudun tällaiseen ajatukseen. Meillä on sotilastiedustelua ja toiseksi Supolla on jo kansainväliset yhteydet ja se voi lisätäkin niitä. Sillä on mahdollisuus toimia avoimesti lähetystöjen kautta", Tuomioja sanoo.

"Salaisen palvelun perustamiseen ei todellakaan ole tarvetta."

Tuomioja ihmettelee, mihin perustuu Salmen näkemä tarve siviilitiedustelun perustamiseen. "Ei ole tullut esille mitään, mikä tarvetta indikoisi", hän sanoo HS:lle.

Sisäministeri Räsäsen mielestä muutoksille ei ole lähiaikoina tarvetta.

"Tämä hallituskausi mennään tällä rakenteella ja katsotaan vaikka hallitusneuvotteluissa sitten. On oltava avoin muutoksillekin, en sulje pois mitään."

Salmi ehdottaa, että seuraavat hallitusneuvottelut voisivat olla paikka arvioida Supon toimintaa. Pääministeri Jyrki Katainen (kok) pitää ehdotusta harkitsemisen arvoisena.

"Pitää tietysti olla valmius ajatella uudella tavalla toimintamahdollisuuksia, jos kerran maailma ympärillä muuttuu eivätkä nykyiset toimintamallit riitä suomalaisten suojelemiseen", Katainen sanoo.

HS


- ...joten jos meidän täytyy lähettää paikalle joku elimin--kas, sehän on Salmen Ilkka.
- MOI! MITÄ KUULUU!
- Heippa Ilkka, juttelen tässä juuri Päivin kanssa turv--turve-eristämisestä. Joo.
- HEI SEMMOSTA MIETIN, ETTÄ PITÄIS PERUSTAA SALAINEN AGENTTIYKSIKKÖ JOKA TUTKII ASIOITA ULKOMAILLA?
- Perustaa? Meillähän--
- Shh, Päivi, Ilkka ei tiedä.
- TIEDÄ MITÄ?!
- Että...öö...sulle on syntymäpäiväyllätys eduskunnan kahvilassa. Joo! Mene hakemaan sieltä kakkua, sano että Erkin yllätyskakku on siellä odottamassa.
- VOI JUKU! KAKKUA! *rymistellen kahvilaan*
- Menikö se jo?
- Meni.
- Huh, melkein lipsahti.
- Totta. Mutta joo, jos se Putin vielä urputtaa niin laitetaan Vatanen asialle. Se on meidän agenteista paras.

0 vastalausetta: