Pages

Rollareiden keikka venyi – satojentuhansien sakot!

27.11.12

Veteraanipumppu The Rolling Stones heitti sunnuntaina keikan Lontoon O2-areenalla, mutta keikka päättyi yhtyeen osalta vähintäänkin surkeasti.

The Sun -brittilehden mukaan yhtyeen keikka, jota oli kuuntelemassa 20 000 ihmistä, venyi 35 minuuttia yli sovitun ajan, joten bändi joutuu kaivamaan kuvettaan maksaakseen ylimenevästä ajasta mätkäistyn kammosakon.

Keikan oli määrä päättyä 22.30, mutta yhtye runnoi aina hieman yli yhteentoista, joka tietää bändille 200 000 punnan suuruisia sakkoja. Rollareiden managerin Bernard Dohertyn mukaan sakko on tuntuva, mutta Mick Jagger, Keith Richards ja kumppanit tekivät vain työtään.

Sakko tuskin ajaa yhtyettä perikatoon, sillä tietojen mukaan Rollarit kuittaa viiden keikan mittaisesta 50 and Counting -kiertueesta jopa 15 miljoonaa puntaa.

Nelonen


- Toki varmasti ymmärrätte maksuvaateen syyn.
- Mutta...
- Lontoon O2-areena on merkittävä alue ja kuuntelemassa oli kuitenkin 20 000 ihmistä.
- Mutta ette ymmärrä...
- Sopimuksen mukaan keikan piti päättyä TASAN kello 22:30, mutta keikka jatkui kuitenkin hieman yli yhteentoista. Tämä on selkeä sopimusrikko ja vaikka yhtye tekikin vain työtään, joudumme veloittamaan teiltä 200 000 euroa. Budjettiinne nähden tämä on varmasti ihan hyväksyttävä summa, vai mitä mieltä olette?
- Mutta herra Jagger...meidän piti sakottaa yhtyettänne eikä toisin päin!
- Täh? Oletteko tosissanne? Saitte yli puoli tuntia ylimääräistä rollarinautintoa, kyllä siitä nyt on syytä maksaa! Lakimiehemme ottavat yhteyttä, mikäli lasku ei ole maksettu 14 päivän kuluessa. Kiitos ja hyvästi.

0 vastalausetta: