Pages

Erikoinen peräänajo Nelostiellä - "Marko" jäi mysteeriksi

12.3.13

Syyttäjä piti törkeästä rattijuopumuksesta epäillyn miehen kertomusta epäuskottavana, mutta jätti syytteet silti nostamatta.

Nelostiellä Hollolan Miekkilässä sattui viime itsenäisyyspäivänä raju peräänajo, jonka seurauksena kaksi Helsingistä Lahden suuntaan ajanutta henkilöautoa suistui täydessä vauhdissa moottoritien keskialueelle.

Kun poliisipartio saapui paikalle selvittelemään kurjassa ajokelissä tapahtunutta liikenneonnettomuutta, tilanne muuttui astetta kummallisemmaksi: peräänajoon syyllistyneelle Volkswagen Passat -merkkiselle henkilöautolle ei löytynyt onnettomuuspaikalta kuljettajaa.

Auton ulkopuolella seissyt auton omistaja, 48-vuotias heinolalaismies ilmoitti poliisille istuneensa onnettomuushetkellä apukuljettajan paikalla ja auton takapenkiltä tavattu nelikymppinen heinolalaisnainen ilmoitti nukkuneensa onnettomuushetkellä samaisella takapenkillä.

Humalassa olleen kaksikon mukaan autoa oli kuljettanut onnettomuushetkellä Marko-niminen mies, joka oli poistunut paikalta välittömästi peräänajon jälkeen.

Peräänajon uhriksi joutunut viisikymppinen lahtelaisnainen ei ollut nähnyt, että onnettomuuspaikalta olisi poistunut ketään, mutta hän ei osannut nimetä perään ajaneen ajoneuvon kuljettajaa.

48-vuotiaan miehen kertomus haiskahti poliisipartion nenään sen verran vahvasti, että he päättivät ottaa miehen kiinni törkeästä rattijuopumuksesta epäiltynä.

Mies puhalsi poliisin alkometriin 1,51 promillen lukemat. Miehellä ei myöskään ollut voimassa olevaa henkilöauton kuljettamiseen oikeuttavaa ajokorttia.

Salpausselän syyttäjänvirasto antoi asiassa päätöksen tammikuun alussa - tasan kuukausi tutkintailmoituksen jättämisen jälkeen.

Kihlakunnansyyttäjä Markku Happonen piti törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta epäillyn heinolalaismiehen kertomusta lähtökohtaisesti epäuskottavana, mutta jätti syytteet nostamatta, koska miehen tarina oli ainakin "teoreettisesti mahdollinen".

- Jos tällaista paikalta poistunutta kuljettajaa ei olisikaan olemassa, asiassa on kuitenkin jäänyt selvittämättä se seikka, onko henkilöautoa kuljettanut X (mies) vai Y (nainen), jotka kumpikin ovat kiistäneet toimineensa kuljettajana, Happonen perusteli syyttämättäjättämispäätöksessään.

Päijät-Hämeen poliisin tutkintailmoituksen mukaan sekä mies että nainen ilmoittivat onnettomuuspaikalla ajoneuvon kuljettajaksi Marko-nimisen miehen, mutta syyttämättäjättämispäätöksessä autoa ajoi rikoksista epäillyn miehen mukaan "joku tuttava", jonka nimeä hän "ei uskalla sanoa".

Onnettomuudessa vältyttiin sen suuremmilta henkilövahingoilta, mutta peräänajon uhriksi joutuneen lahtelaisnaisen auto kärsi peräänajossa mittavia vahinkoja.

IL


- Voi helvetti.
- No mitä?
- Tuli postia. Mulle lähetettiin hattu.
- No eikö se ole kiva juttu?
- Ei.

***

(kuukautta aiemmin)
- Jaaha...ja pitkä puhallus. Sitä on tullut vähän ryypiskeltyä.
- Niin.
- Ja rattiin lähditte.
- Ei, kyllä se oli Marko kun ajoi.
- Jaha. Ja missäs tämä Marko on?
- Ei voi tietää. Se lähti täysiä juoksemaan tuohon suuntaan.
- Just. Eiköhän me lähdetä kamarille.
- Mutta ei me oo tehty mitään pahaa! Se oli se Marko!
- Mikäs tän Markon sukunimi on?
- En voi sanoa.
- Ette voi?
- Ei pysty.
- Kyllä nyt on sellaista potaskaa tämä juttu, että lähdetään kamarille. En osaa suorilta sanoa, että miten käy, mutta olettaisin tässä vanhemman konstaapelin kokemuksella, että tätä ei katsota kovin hyvällä. Ja jos syyttäjälle menee läpi tuo Marko-juttu, niin minä syön auliisti hatullisen paskaa.
- Herra konstaapeli, voinko saada osoitteenne?

0 vastalausetta: