Pages

Holmlund nihkeänä kansalaisaloitteesta: ”Onko tarkoitus luoda lainsäädännön ohituskaista?”

21.3.13

Kansalaisaloite tasa-arvoisen avioliittolain puolesta keräsi ensimmäisenä vuorokautenaan reilusti yli 100 000 allekirjoitusta.

Nimien kerääminen jatkuu syyskuuhun asti, joten aloite päätynee eduskunnan käsiteltäväksi ennätyksellisen laajan kansalaismielipiteen siivittämänä.

Eduskunnan lakivaliokunta pysäytti helmikuussa täpärällä äänestyspäätöksellä kansanedustajien aloitteen homoavioliittojen sallimiseksi.

Kertooko sukupuolesta riippumattoman avioliiton äkkisuosio myös kansalaisten halusta näpäyttää homoliittoja arkailevaa eduskuntaa, lakivaliokunnan puheenjohtaja Anne Holmlund (kok)?

– Sähköinen allekirjoittaminen on todella nopeaa ja helppoa, ja on odotettavaa, että kansalaisaloitteita tulee tulevina vuosina eduskuntaan varsin runsaasti.

– Todennäköisesti myös aiheiden kirjo tulee olemaan laaja. Jos useita kansalaisaloitteita päätyy samaan valiokuntaan, siitä syntyy erittäin suuria haasteita asioiden käsittelylle.

Vaikuttaako kansalaisaloitteen kohteluun eduskunnassa se, että allekirjoituksia tulee nopeasti ja paljon yli vaaditun 50 000:n?

– En ole kuullut, että olisi olemassa jotain määritelmää tai linjausta nimien määrästä tai kerääntymisnopeudesta. Kansalaisaloitteiden käsittelyprosessiin liittyvät asiat ovat vielä avoinna puhemiesneuvostossa ja eduskuntaryhmissä.

– Poliittisesti pitäisi pystyä arvioimaan, onko tarkoitus luoda jokin lainsäädännön ohituskaista, ja mitä siitä ollaan valmiita maksamaan.

– Syntyy erikoisia tilanteita, jos ennestään ruuhkaisten ministeriöiden lainvalmistelutyötä joudutaan käyttämään hankkeisiin, jotka ovat jopa hallitusohjelman vastaisia.

AL


- Anne Holmlund, tervetuloa Fiktiivisten keskusteluiden haastatteluun.
- Kiitos.
- Ihmettelitte Aamulehdelle kansalaisaloitetta. Kerroitte, että syntyy erikoisia tilanteita, jos lainvalmistelutyötä joudutaan käyttämään hankkeisiin, jotka ovat jopa hallitusohjelman vastaisia.
- Näin on.
- Voisitteko avata hieman lausuntoanne? Mitä tarkoitatte hallitusohjelman vastaisilla hankkeilla?
- Totta kai. Kuten varmasti tiedät, nykyistä hallitusta koostettiin hyvin hankalasti ja useamman kuukauden ajan. Pöydän ääressä istuivat jopa Vasemmistoliiton edustajat, vaikka oli tarkoitus tehdä porvarihallinto. Tuohon aikaan oli suurta kiistaa Kreikan tukipaketeista ja me olimme jo sopineet saunaseuroissa tukevamme Kreikkaa. RKP toki syö kädestämme, kunhan pidämme ruotsin kielen asemaa yllä mutta ainoa tapa miten saimme kristillisdemokraatit puolellemme oli luvata heille, että sitä homoliittolakiahan emme aja läpi.
- Mutta ilmeisesti kansalaisethan haluavat sen, päätellen kansalaisaloitteen suosiosta.
- Mitä väliä sillä on? Koita nyt tehdä tässä politiikkaa, jos ei saa jakaa kompromisseja muille puolueille. Aloitepokerista tulee ihan mahdotonta, kun kansalaiset haluavat kertoa mielipiteitään lainsäädännöstä.
- Eikö tämä teidän mielestänne ole demokratian irvikuvaa?
- No on! Kansalaiset ehdottamassa asioita... ennen sentään asiat sovittiin rehellisesti saunailloissa!
- Kiitos haastattelusta, ministeri Holmlund.

0 vastalausetta: