Pages

Juontaja kiroili MTV3:n suorassa lähetyksessä

3.1.12

"MTV3:n katsojat höristivät korviaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.
Televisiosta kuului juontajan kiroilua ennen Voittojahti-ohjelmaa.

IS:n lukijan mukaan lähetyksessä kuuluivat selkeästi sanat "voi v**tu" Ilman johtolankaa -ohjelman loputtua.

Kiroilija kuulosti lukijan mukaan seuraavana vuorossa olleen Voittojahti-ohjelman juontajalta.

- Vaikka oli jo yöaika, niin ihmettelen tämmöistä toimintaa, lukija sanoo.

MTV3:n vuorovaikutteisesta kuluttajaliiketoiminnasta vastaava apulaisjohtaja Jaron Millner myöntää tapahtuneen.

- On totta, että yksi voimasana on päässyt lipsahtamaan kuuluville edellisen klipin pyöriessä ja juontajan valmistautuessa lähetykseen.

Millnerin mukaan tilanteessa tapahtui kaksi klassista virhettä: mikrofoni jäi päälle, ja juontaja puhui kiireessä sopimattomia.

Kanava ei ole Millnerin mukaan saanut tapauksesta palautetta katsojien taholta.

- On tietenkin valitettavaa, että näin on päässyt käymään. Asia on käsitelty tiimin kesken, ja juontaja on saanut palautetta. Pelissäntöjä on täsmennetty, ettei tämä pääsisi toistumaan, Millner kertoo.

Myös sosiaalisessa mediassa on käyty asiasta keskustelua.

Voittojahti-juontajan kerrottiin käyttäytyneen muutenkin erikoisesti lähetyksen aikana ja puhuneen muun muassa LSD-näytöistä LCD-näytön sijasta.

LSD on huume.
" (IS)



- Krooh pyyh.
- Seppo!
- Krooh pyyh.
- SEPPO!
- Mitä häm höh thäh?
- Nukahdit taas telkkarin ääreen. Tule nukkumaan sieltä.
- Taasko minä nukahdin...vastahan minä tähän istahdin Kalle Päätaloa lukemaan...telkkarikin pauhaa...odotahan Alma, minä laitan tämän telkkarin vain kiinni ja... Alma!
- No mitä nyt, Seppo?
- Ei ole televisio niin kuin ennen!
- No ei ole, tule nyt nukkumaan sieltä!
- Ennen katsottiin Pertsaa ja Kilua, mutta nyt siellä on joku Voittojahti-ohjelma ja se juontaja juuri kiroili!
- No onpa siinäkin! Tule nyt Seppo nukkumaan.
- Odotahan Alma, keitetäänpä kahvit vielä, otan tästä kynän ja muistivihkon ja kirjaan ylös että mihin kellonaikaan kiroili, osaan sitten valittaa kanavalle!
- Tule Seppo nukkumaan, ei se ole mikään oikea televisio-ohjelma!
- Ja nyt siellä sanottiin LSD!
- Seppo! Nukkumaan!
- En tule, minulla kestää vielä.

0 vastalausetta: