Pages

Liian vähän itkua? Pohjois-Korea rankaisee ankarasti

16.1.12

"Pohjois-Korea aloitti virallisen suruajan päättymisen jälkeen mittavan operaation, jossa arvioitiin kansalaisten käyttäytymistä Kim Jong-ilin kuolemaa seuranneina viikkoina. Nyt viranomaiset ovat alkaneet jakaa jakaa rangaistuksia kaikille, jotka eivät surreet Rakkaan johtajan kuolemaa tarpeeksi, eteläkorealainen Daily NK -lehti kertoo.

- Viranomaiset langettavat vähintään kuusi kuukautta työleiriä heille, jotka eivät osallistuneet suruaikana järjestettyihin kokoontumisiin, tai osallistuivat, mutteivät itkeneet ja vaikuttaneet vilpittömiltä, pohjoiskorealainen lähde paljasti lehdelle.

Lisäksi hallinto on puuttunut kovalla kädellä Kimien dynastian jatkumista koskevaan kritiikkiin. Huhuja ja vääriä mielipiteitä levittäneitä kansalaisia odottaa uudelleenkoulutusleiri tai karkotus perheidensä kanssa syrjäiselle maaseudulle.

Erityisen kovat rangaistukset odottavat niitä, jotka ovat yrittäneet livahtaa maasta suruajan turvin tai ottaa yhteyttä ulkomaille. Daily NK:n mukaan viranomaiset määräsivät jo aiemmin armeijan ampumaan kaikki loikkarit ja eliminoimaan heidän perheensä.

Heti suruajan päätyttyä viranomaiset ovat myös lisänneet ponnistuksiaan vallanperijä Kim Jong-unin henkilökultin rakentamiseksi.

- Joka päivä seitsemästä aamulla seitsemään illalla ajoneuvot kiireisten katujen varsilla kuuluttavat propagandaa ja julistavat äänekkäästi Kim Jong-unin mahtavuutta, lähde sanoi Daily NK:lle.

Lisäksi kansalaiset on pantu pänttäämään uutta johtajaa ylistäviä kirjoituksia.
" (IL)



- Kansalainen Chang-uk!
- Niin, valtion viranomainen?
- Siinä se on nyt, Suuren Johtajan ruumis!
- Niin?
- No, itke nyt!
- Täh?
- ITKE JA KUNNOLLA.
- No, tota, yy. Yy-hyy. Yhhyyyy.
- Ricky Gervaiskin on uskottavampi. Putkaan!
- No voi byhyy.

3 vastalausetta:

Unknown kirjoitti...

Järjetöntä meininkiä.

Tuomas kirjoitti...

Suosittelen kaikille luettavaksi Guy Delislen mainiota sarjakuvamatkaromaania Pjongjang. Tämä ja paljon muuta!

wiba kirjoitti...

On todellakin erinomainen sarjakuva!

Toinen hyvä kirja Kim:in dynastian aikaansaannoksista on Barbara Demickin Nothing to Envy: Ordinary Lives in North Korea, http://www.amazon.com/Nothing-Envy-Ordinary-Lives-North/dp/0385523904