Pages

Mies ratkaisi jäisen pistoolin ongelman

24.1.12

"Talvi yllätti autoilijat jälleen kerran sunnuntaina. Perjantaina ja lauantaina Helsingissä koetun kaltaiselta liikenneonnettomuussumalta kuitenkin vältyttiin, sillä tällä kertaa autoilijoiden talvensietokykyä koeteltiin kannelmäkeläisellä huoltoasemalla.

Valentina Sibul oli hoitamassa kauppa-asioita sunnuntaiaamupäivänä Kannelmäessä, kun hän totesi autonsa tarvitsevan lisää menovettä. Tankkaamista varten hän kurvasi sopivasti matkan varrelle osuneelle Kannelmäen ABC -Automaattiasemalle.

Sibulin tankkaushaaveet henkilökunnattomalla huoltoasemalla kokivat kuitenkin pahan takaiskun, sillä polttoainepistoolit olivat jäätyneet telineeseensä kiinni.
- Pistoolit olivat aivan jäässä, Sibul kuvaili.

Kaikeksi onneksi huoltoasema ei ollut täysin miehittämätön. Kun tankkauspistoolit osoittautuivat jäätyneen telineeseensä tavallista tiukemmin, apuun riensi pelkääjän paikalla istunut Sibulin mies.
- Hän riuhtaisi jäätyneen tankkauspistoolin irti telineestä ja auto saatiin tankattua, Sibul kertoi.

Pistoolien jäätyminen ei ole aivan poikkeuksellista
HOK-Elannon ABC-ketjun myyntipäällikkö Jyrki Lasosen mukaan polttoainepistooleiden jäätymisiä saattaa tapahtua, jos lunta tupruttaa suoraan jakelumittarin kylkeen. Mittarit ovat sisältä lämmitettyjä ja letkuissa virtaava polttoaine on plusasteista, joten lumen olomuodon muuttuminen ei ole mikään ihme.

- Jäätymisillä ei ole yhteyttä asemilla käytettyihin jakelumittarityyppeihin. Kysymys on puhtaasti vallitsevasta säästä ja siitä suunnasta, mistä lunta sattuu satamaan, Lasonen toteaa.


Lasosen mukaan automaattiasemilla ei ole juurikaan enempää talvisesta säästä aiheutuvia ongelmia kuin huoltoasemilla, joilla on henkilökuntaa.

- Kiinteistönhoitajat käyvät automaattiasemilla vähintään kerran päivässä. He putsaavat asemilta jäät ja lumet pois, Lasonen kertoo." (Vartti)



*ringaling*
*ringaling*
*ringaling*
*ringaling*

***

*ringaling*
*ringaling*
*ringaling*
*ringaling*

***

*ringaling*
*ringaling*
*ring--
- Mikko Vesa.
- No vastasithan sä vihdoin.
- No näin kuka soitti, niin teki mieli olla vastaamatta.
- Olet suuttuneen kuuloinen.
- No onko ihme.
- Anna kun mä arvaan, sulla ei vieläkään ole mitään juttua.
- No ei täällä tapahdu mitään!
- Kuule, mä tiedän kyllä että nyt on vähän uutiskoyhää siellä päin, mutta ei me voida täyttää lehteä pelkillä vaaliuutisilla. Ymmärräthän. Millainen päätoimittaja mä olisin, jos listaisin pelkkää politiikkaa, ei me olla poliittinen lehti. Me ollaan kaupunkilainen lehti, joka ottaa kantaa ihmisten arkeen.
- No olisit edes sitten antanut mun lähteä keskustaan etsimään juttua.
- Ei me voida pelkkiin keskustan uutisiinkaan keskittyä. Keskimääräinen helsinkiläinen asuu siellä lähiössä.
- No mut Kannelmäki sunnuntaiaamupäivänä? Ei täällä liiku ketään! On ihan autiota! Kaupatkin aukeavat vasta kohta. Ja täällä on KYLMÄ!
- No mut hei, jos keksit yhtään minkään jutun sieltä niin lupaan, että seuraavaksi saat mennä tekemään jonkun kahvilavertailun tai jonkin.
- Lupaatko?
- Lupaan.
- Okei, minä selvittelen.

***

- Kulta!
- Mitä, Valentina?
- Tämä tankkauspistooli on jäätynyt kiinni.
- Oota, minä tuun koittamaan saanko sen irti.
- Okei.
- No niin…nnnggh, noin, sehän irtosi näpsäkästi.
- Kiitos rakas, pus! Anteeksi, mutta kuka te siellä mittarin takana olette?
- Olen toimittaja Mikko Vesa. Saisinko haastatella teitä?

3 vastalausetta:

Shemi kirjoitti...

Jäisen pistoolin ongelma. Kuulostaa ihan luotipähkinään verrannolliselta.

Anonyymi kirjoitti...

Missä jääpistooli, siellä freudilainen vertaus.

Tuomas kirjoitti...

Jäisen pistoolin ongelma voisi olla myös Agatha Christien teos.