Pages

Turmalaivan kapteeni: Kompastuin ja putosin pelastusveneeseen

20.1.12

"Italian turma-aluksen Costa Concordian kotiarestiin määrätty kapteeni Francesco Schettino on italialaislehden mukaan selittänyt lähtöään laivalta vahingoksi.
La Republica -lehden mukaan kapteeni oli pelastusveneessä, sillä hän kompastui ihmisvilinässä ja putosi pelastuslauttaan.
Kapteeni kertoi asiasta tiistaina kolmituntisen kuulustelunsa aikana, kertoo The Telegraph -lehti.
"Matkustajat tulivat kannelle ja ryntäsivät pelastusveneisiin. Minulla ei ollut edes pelastusliiviä, sillä olin antanut sen eräälle matkustajalle", hän kuvaili tilannetta La Republica -lehden mukaan.
Kapteeni kertoi yrittäneensä saada ihmisiä pelastusveneisiin järjestyksessä.
"Yhtäkkiä laiva oli kallistunut 60 tai 70 asteen kulmaan, ja kompastuin ja päädyin yhteen pelastusveneistä", Schettino kertoi.
Schettino kertoi jääneensä jumiin pelastusveneeseen noin tunnin ajaksi, ennen kuin se laskettiin veteen Giglion saaren edustalla.
"En saanut laskettua venettä, sillä vedessä olevat veneet olivat tiellä", hän jatkaa.
Kuulusteluissa oli mukana myös laivan yliperämies ja perämies.
Kapteeni vahvisti kuulustelussa, että laivan poikkeusreitti oli valittu tervehdyksenä vanhalle kollegalle, laivayhtiön entiselle kapteenille, kertoo The Telegraph.
"On totta, että olin hänen kanssaan puhelimessa. Reitti päätettiin Civitavecchiasta lähdettäessä, mutta tein virheen lähestymisessä. Navigoin näköaistini avulla, sillä tunnen vedet ja olen tehnyt saman kolme tai neljä kertaa. Mutta tällä kertaa määräsin käännöksen liian myöhään ja päädyin liian matalaan veteen."
Italialaislehti kertoo, että Schettino oli määrätty tiistaina verestä ja hiuksista otettavaan huumetestiin. Schettino on kieltänyt käyttäneensä huumeita tai alkoholia ennen turmaa.
Häntä epäillään kuolemantuottamuksesta." (HS)



- Kapu! Täällähän sä olet!
- Ööhm, juuhm…niin joo!
- Eikssun pitäis kääntää tätä laivaa?
- Kääntää?
- Niin. Tää laiva on 60 tai 70 asteen kulmassa. Tää kohta kellahtaa nurin koko paatti sun käkkärikäännöksen takia!
- Käkkärikäännöksen?
- Niin! Miksi sä istut täällä pelastusveneessä ja yrität sen lukkoja irti?
- Enhän minä tässä mitään lukkoja voisi edes yrittää irti…tuollahan on vedessä veneitä tiellä. Tässä siis kiillottelen näitä lukkoja vain, pitäähän sitä nyt laivan kivalta näyttää.
- Sun pitäis olla tuolla ohjaamossa tekemässä hätäliikkeitä! Miksi sä istut pelastusveneessä!
- No siis mä OLIN siellä ohjaamossa, mut sitten mä tajusin, et hitto, mä tarviin voileivän ja sit mä lähdin keittiöön käymään ja sit silleen matkalla tää olikin kallistunut tää laiva ja sit mä kompastuin ja sitten mä olinkin täällä pelastusveneessä. Ja sit mä huomasin, että nää irrotuslukot on ihan töhnässä ja ajattelin että pitäähän ne nyt kiillottaa, eihän loistoristeilijä saa olla kurainen.
- Nyt tässä jokin haiskahtaa.
- Niinkö? No ehkä on parempi tuoda moppi ja Tolua tänne niin saadaan kaikki pelastusveneet kuurattua oikein kunnolla!

1 vastalausetta:

Nollavaimo kirjoitti...

Mun blogista löytyy tunnustus teikäläiselle, käy hakemassa. :)