Pages

Ylivelkaantuneita yhä enemmän - neuvontalinja pahasti ruuhkautunut

18.1.12

"Ylivelkaantuneita auttavan Takuu-Säätiön Velkalinja on ruuhkautunut pahasti joulun jälkeen. Säätiön mukaan soittoyrityksiä on nyt parissa viikossa kertynyt noin 1500 eli lähes saman verran kuin viime vuonna koko tammikuun aikana.

Yhteydenotot olivat selvässä kasvussa jo aiemmin. Koko viime vuoden aikana Velkalinjalle tuli puheluita 17 000 kappaletta eli kolmannes toissavuotista enemmän. Neuvontaa säätiö pystyi antamaan noin 4700 soittajalle.

Apua hakeneilla oli velkaa keskimäärin noin 24 000 euroa. Yleensä se kertyi pääosin tavanomaisista kulutusluotoista. Joka toisella oli lisäksi pikavippejä tai rästiin jääneitä laskuja, Takuu-Säätiö kertoi tiedotteessaan.

Suomalaisten talousvaikeuksien lisääntymisestä kertoi myös eilen julkaistu Suomen Asiakastiedon tilasto, jonka mukaan lähes neljännesmiljoona kuluttajaa sai viime vuonna uuden maksuhäiriömerkinnän. Maksuhäiriömerkintöjen määrä on ollut viime vuosina kasvussa, ja niitä on nyt lähes kahdeksalla prosentilla aikuisista suomalaisista.
" (MTV3)



*ringaling*
- Takuu-Säätiö.
- No se on Kreikka täällä, moi.
- Vitsi taisi tulla jo selväksi.
- Eiköhän se. Tosin, jos vielä yrittäisi vaik--
- Ei, kyllä tämä vitsi oli tässä.

2 vastalausetta:

Ana kirjoitti...

:-D Rokrok!

Puskissa kirjoitti...

Jesh!