Pages

Uusi Helene Schjerfbeckin maalaus paljastui toisen maalauksen alta

3.9.12

"Maanantaiaamuna Ateneumin taidemuseon konservointitiloissa koettiin jännittäviä hetkiä, kun konservaattori Kirsi Hiltunen leikkasi poikki mustalla langalla tehtyjä ompeleita Helene Schjerfbeckin 1890 maalaaman maiseman reunoilta.

Maisema Raaseporista oli ommeltu toisen maalauksen päälle, joka nyt paljastettiin. Kun kaikki ompeleet oli saatu ratkotuksi, alta paljastui herkkä äiti ja lapsi -aiheinen maalaus.

"Tämä on enemmän kuin uskalsin toivoa", huudahti Schjerfbeck-tutkija Leena Ahtola-Moorhouse, joka on Ateneumissa esillä olevan Schjerfbeckin 150-vuotisnäyttelyn kuraattori.

"Olimme läpivalaisseet teoksen, mutta sen perusteella alla olevasta maalauksesta paljastui vain hahmo. Emme voineet tietää, onko taiteilija jättänyt teoksen kesken."

Ahtola-Moorhousen mukaan paljastunut maalaus on valmis teos, mihin viittaa myös se, että Schjerfbeck on signeerannut sen. Miksi taiteilija päätti ommella sen päälle toisen maalauksen, on arvoitus.

Uusi maalaus puhdistetaan ja kehystetään ja tuodaan esille Schjerfbeck-näyttelyyn arviolta viikon kuluttua.
" (HS)



- Että tällainen tää nyt olis. "Nainen ja lapsi."
- Ai kun kiva. Tosi kivasti sait valon vangittua. Et mä otan tän nyt mukaan, moi!
- Tota noin...
- No mitä vielä?
- Mites jos maksaisit nyt tän teidän muotokuvan?
- Niin joo no tota. Kato tota mun niskaa. Onkse jotenkin kalpee?
- Ei sen kyllä pitäis--
- Ja kato, ootko sä maalannu Eugenista vähän läskin. Ei tää nyt oikeen oo sitä mitä mä tilasin.
- No mutta mähän tein sen luonnoksen ja se oli susta tosi jees, mites nyt?
- No mut en mä nähnyt sitä tälleen valmiina, jotenkin tää on nyt...en mä tiedä. Jos laitat puoleen hintaan?
- Haistahan sinä perse. Myyn jollekulle muulle.
- No mut tossa ollaan minä ja Eugen. Et sä voi luvatta käyttää meidän näköisyyttä!
- Mut olihan mulla lupa.
- No ei oo enää! Minkäs teet, lälläslää!
- Nimeän taulun uudestaan. "Rasittava ämmä ja muksunsa." Tai sitten maalaan teidän päälle maisemakuvan.
- Näkis vaan.

2 vastalausetta:

Shemi kirjoitti...

Ai että, tällaiset asiakkaat ne on niin ihania...

Tuomas kirjoitti...

No mutta kuka ajattelee lapsia?!