Pages

Ei armoa – Vaisusti aloittanut feissari sai potkut jo toisena päivänä

12.6.12

"18-vuotiaan helsinkiläisnaisen kesätyö ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin palkkalistoilla jäi lyhyeksi, kertoo Iltalehti. Nainen palkattiin feissariksi eli hänen tehtävänsä oli markkinoida järjestöä kadulla ja hankkia uusia tukijoita.

Naisen kaksi ensimmäistä työpäivää kuluivat koulutuksessa, mutta kolmantena hän ryhtyi feissaamaan. Neljäs työpäivä oli kesken, kun hänelle ilmoitettiin puhelimitse työsuhteen päättymisestä.

– Työsopimuksessakin lukee, että jos ei pääse tavoitteeseen, niin voidaan irtisanoa. Kukaan ei silti sanonut, että heti ensimmäisen työpäivän jälkeen saattaa saada potkut, erotettu työntekijä kertoo.

Feissareille asetettu tavoite on, että 4,5-tuntisen työpäivän aikana on saatava järjestölle vähintään kolme tukijaa. 18-vuotias hankki kahden feissauspäivänsä aikana yhden tukijan.

– Feissaus on haastavaa työtä, eikä sovi kaikille, tapausta kommentoi Amnestyn varainhankintapäällikkö Nora Huhta.
"(Aamulehti)



- Hei! Haluaisitko jutella hetken ihmisoikeuksista?
- Nyt ei ehdi.

***

- Hei, oisko sulla het--
- Mee nyt helvettiin siitä!

***

- Hei, kiinnostaisiko ihmisoikeudet?
- Ei kiitos, mulla on jo, heh heh!
- Hauskaa hei.

***

- Hei, olisko sulla hetki aikaa jutella ihmisoikeuksista?
- No juuri nyt ei ole, mutta aatteenne on hyvä, joten minäpä allekirjoitan tukilomakkeen.
- Mahtavaa! Kiitos!
- Eipä mitään.
- Oikeasti mahtavaa, tää oli päivän ensimmäinen...kas, pomo soittaa. Haloo?
- Pomo täällä.
- Moi! Sain just myynnin!
- Ai? Kuinka monta oot myynyt?
- No yhden, tää on aika vaikeaa.
- Jaha. Saat kenkää.
- Mitä? Mutta millä mä sitten syön? Ei näin voi tehdä, mähän oon vasta aloittanut!
- Kuule, mua ei kiinnosta sun oikeudet.

0 vastalausetta: