Pages

Nainen, tiesitkö että nämä asiat mies salaa sinulta

4.6.12

"Yleisen olettamuksen mukaan miehet eivät puhu yhtä avoimesti syvimmistä tunteistaan kuin naiset. Juron miehen kanssa parisuhteessa olevat naiset voivatkin usein turhautua, kun mies ei halua esimerkiksi paljastaa todellisia tuntemuksiaan.

Nyt Women’s Health -sivusto on julkaissut listan asioita, joita miehet salailevat naisilta. Sivuston mukaan mies ei muun muuassa paljasta koskaan naiselle pitävänsä tyttömäisistä jutuista, kuten seuranhakuohjelmista tai neitimäisistä drinkeistä. Kaksilahkeinen ei myöskään tuo esille naisen kuullen sitä, että hän pitää masturbointia hauskana puuhana.

Mies ei yleensä paljasta naiselle, jos hänen luonteenpiirteisiin kuuluu itserakkaus. Myös miehillä on välillä huonoja päiviä, jolloin he saattavat olla pettyneitä esimerkiksi ulkonäköönsä, raha-asioihinsa tai älykkyyteensä. Mies ei kuitenkaan puhu epätoivostaan naiselle, sillä hän ei halua vaikuttaa heikolta.

Riitatilanteeseen naisensa kanssa ajautuva mies voi joskus toivoa, että hänen kumppaninsa osaisi tapella kuin mies. Sivuston mukaan miehet kuitenkin salailevat haavettaan, jossa he saisivat taistella kumppaninsa kanssa nyrkkeilykehässä kuin miehet. Lisäksi moni mies haluaisi välillä vaihtaa rooleja naisensa kanssa. Miehet nimittäin haaveilevat siitä, että naiset tarjoaisivat heille esimerkiksi drinkkejä tai tekisivät aloitteen seksissä.

Jotkut miehet eivät taas paljasta naiselleen sitä, että he haluaisivat välillä omaa aikaa. Sivuston mukaan miehet tarvitsevat aikaa esimerkiksi kavereidensa kanssa hengailuun ja urheilun katsomiseen. Moni mies pitää kuitenkin haaveensa sisällään, eikä kerro sitä kumppanilleen. Kaksilahkeisille rakkaudentunnustukset voivat olla vaikeita, joten he pitävät ne omana tietonaan ja näyttävät rakkautensa naista kohtaan esimerkiksi teoilla.
" (Stara)



- Jukka.
- No.
- Musta tuntuu, että meidän pitäisi keskustella.
- Jaa? Mistä?
- Meidän suhteesta.
- Ai, näitä keskusteluja.
- Tai oikeastaan ei ees meidän suhteesta.
- Vaan?
- Siitä, että sä salailet.
- Salailen? Mitä?
- No siis just luin Women's Health -sivustoa ja sä et esimerkiksi koskaan kerro mulle, että masturbointi on kivaa.
- Ethän säkään kerro mulle. Eikö se oo yksityisasia?
- Älä ryhdy tommoseen! Lisäksi sä et oo koskaan kertonut mulle, että sun luonteenpiirteisiisi kuuluu itserakkaus.
- No kuuluuko sitten?
- No et oo kertonut siitä, niin varmaan sä sit salailet sitä multa!
- Mikä sua vaivaa?!
- Jaha! Haluisitsä lyödä mua? Haluisitsä? Kuvittelet kuitenkin tällä hetkellä, että oltais nyrkkeilykehässä taistelemassa!
- Rauhoitu, rakas.
- Enkä! Mitä aiot tehdä?!
- En mä tiedä mitä pitäis tehdä.
- Ootko epätoivoinen?!
- No vähän alkaa toivo mennä tässä jutussa. Ja järki.
- Ai jaa, täällä sanotaan, ettei mies koskaan paljasta epätoivoaan. Kai tää juttu onkin sittenkin vähän kaukaa haettu.
- No tulithan sä järkiisi.
- Haluutsä katsoa telkkua?
- Katotaan vaan.
- Sieltä tulee deittiohjelma.
- Yh.
- HA! SÄ SALAILET TAAS!

0 vastalausetta: