Pages

Outo sairaus yleistyy: ihmiset kuvittelevat olevansa oman tosi-tv-sarjansa tähtiä

4.6.12

"Erikoinen ilmiö yleistyy Daily Mail -lehden haastattelemien psykologien mukaan: entistä useampi ihminen kuvittelee olevansa oman tosi-tv-ohjelmansa tähti.

Lehden mukaan "Truman Show"-harhan nimellä tunnettu ilmiö on yleistymässä nopeasti. Nimi on lähtöisin vuonna 1998 julkaistusta elokuvasta, jonka tähti esiintyi koko elämänsä tosi-tv-ohjelmassa tietämättä sitä itse.

Tapaukset koskevat usein menestyviä ihmisiä, jotka alkavat kehitellä fantasioita siitä, että heitä filmataan koko ajan ja että heidän edessään oleva maailma ei ole todellinen.

Harhaiset ihmiset kuvittelevat ystäviensä olevan näyttelijöitä ja että tv on suunnattu heidän ajatuksiensa mukaan. Heille sattuvat asiat on suunniteltu vain muiden viihdyttämiseksi, nämä ihmiset uskovat.

New Yorkin ja Montralin yliopistossa on äskettäin julkistettu tutkimuksia, joissa on käsitelty Truman Show -harhaisia ihmisiä, Daily Mail kertoo.

Yksi potilas matkusti New Yorkiin, käveli sisään liittovaltion rakennukseen ja vaati saada nähdä "ohjaajan". Hänen mukaansa hän oli matkustanut sinne, koska World Trade Center -hyökkäykset oli lavastettu vain hänen ympärillään pyörivä tosi-tv-ohjelmaa varten.
" (Talouselämä)



- Ja se olisi sitten viistoista euroa kaksikymmentä senttiä.
- Ei! Mitä olet mennyt tekemään!
- Anteeksi?
- Tämähän on kevytmaitoa ja laktoosilla, minunhan piti saada LAKTOOSITONTA TÄYSMAITOA!
- Toitte tämän kyllä kassalle...
- TÄMÄ ON HÄVYTÖNTÄ! TÄLLÄ TAVALLAKO IHMISTÄ KOHDELLAAN--
- TEHÄN TOITTE ITSE OSTOKSENNE KASSALLE!
- Psst, tiedän. Pelaa nyt vain mukana. Tästä tulee sellaista konfliktia, josta draama elää.
- Anteeksi?
- Tiedäthän. Katsojat tykkäävät draamasta.
- Ketkä katsojat?
- No minun tv-sarjani katsojat. Etkö muka tunnistanut minua?
- ...En.
- Minä olen Matti Vesala!
- Kuka?
- Tositv-tähti. Tiedäthän, "mitä Matti tänään tekeekään / mihin liemiin sattuu pääsemään / ei Vesalan poikaa jännitä / vaikka onkin teeveessä / mitä Matti tänään tekeekään / mihin liemiin sattuu pääsemään"!
- Tuo on Tuiki tuiki tähtönen huonosti muutetuilla sanoilla.
- Hyvä! Suututa mua lisää! Lisää draamaa! Ja ärjy kuvausryhmälle!
- EIHÄN SULLA OLE MITÄÄN KUVAUSRYHMÄÄ MUKANA! OLET VAIN TÄYSKAHJO URPO!
- Just noin! Ja nyt mä sit suutun sulle, se on hyvää teeveetä!

0 vastalausetta: