Pages

Kadonneeksi ilmoitettua passia ei pidä ottaa uudelleen käyttöön

30.8.12

"Kadonneeksi tai anastetuksi ilmoitettua passia ei pidä ottaa käyttöön, vaikka se myöhemmin löytyisikin, muistuttaa poliisi.

Tällainen passi ei ole voimassa oleva matkustusasiakirja, koska passilain mukaan kadonneeksi tai anastetuksi ilmoitettu passi on peruutettava.

Väärinkäytösten estämiseksi peruutus syötetään kansainvälisiin Schengenin ja Interpolin tietojärjestelmiin, joita muun muassa rajavalvontaa suorittavat viranomaiset käyttävät. Jos esimerkiksi rajanylitystilanteessa antaa passintarkastukseen peruutetun passin, matkustajalle tulee vääjäämättä hankaluuksia, ja maahan pääsy saattaa kokonaan estyä.

Kerran peruutettua passia ei voi saada uudestaan voimaan, vaikka passi löytyisikin. Se tulee toimittaa poliisille, jotta se voidaan poistaa kansainvälisistä tietojärjestelmistä. Näin voi varmistua siitä, että turhat merkinnät rekistereissä eivät hankaloita matkustamista.

Poliisin kansainvälistä viestiliikennettä hoitavan Keskusrikospoliisin tietoon tulee viikoittain tapauksia, joissa suomalainen on tavattu ulkomailla peruutettu passi matkustusasiakirjanaan.
" (TS)



- Anteeksi, herra. Tulisitteko vähän juttelemaan?
- Minun pitäisi ehtiä koneeseen. Onko tässä jokin ongelma?
- Tämä teidän passinne on ilmoitettu kadonneeksi.
- Ai niin tosiaan, minähän ilmoitin sen kadonneeksi mutta sitten se löytyikin...öö...piirongista.
- Piirongista?
- Juu.
- Tällä ei kuitenkaan saisi matkustaa, joku voisi esiintyä teinä löydettyään tai anastettuaan passinne, herra Rolfwitz.
- Kuka?
- Eikö se ole Rolfwitz? Tässä passissa lukee niin.
- Aa, niin tietysti juu, kun ei sitä lausuta noin vaan *rauullwizzz*, siksi en tunnistanut heti. Niin mutta joo kuitenkin, tuo kone olisi lähtemässä että jos nyt kaikki on kunnossa niin voisin--
- Voitteko vielä nopeasti avata laukkunne, niin saadaan selvitettyä tämä. Esittäisitte esimerkiksi jonkun toisen henkilökortin jossa on nimenne.
- No ei nyt kyllä mitenkään ehtisi...
- Avatkaa laukkunne, herra *rauullwizz*, olkaa niin hyvä.
- Mutta...
- Avatkaa.
- Selvä. *kliks*
- Jahas, mitäs tänne on pakattu?
- Perunajauhoa. Olen parkettien partaveitsi.

0 vastalausetta: