Pages

Selvitys: Amerikkalaiset heittävät lähes puolet ruuastaan roskiin

22.8.12

"Yhdysvalloissa asukkaat heittävät lähes puolet ostamastaan ruuastaan roskiin.

Roskiin heitetyn ruuan arvo on vuosittain noin 165 miljardia dollaria (134 miljardia euroa), kertoo tiistaina julkaistu selvitys. Selvityksen on teettänyt ympäristöjärjestö NRDF.

Raportin mukaan amerikkalaiset heittävät 40 prosenttia elintarvikkeistaan roskiin ja keskimääräinen nelihenkinen perhe heittää vuosittain ruokaa pois 2 275 dollarin (1 847 euron) edestä.

Järjestön mukaan 15 prosentin pudotus elintarvikeketjun hävikistä auttaisi ruokkimaan 25 miljoonaa ihmistä vuosittain. Ruokahävikin vähentäminen helpottaisi myös kaatopaikkojen jätekuormaa, järjestö uskoo.

Ruokajätteiden määrä on kasvanut reippaasti Yhdysvalloissa 1970-luvulta lähtien.

Suomessa kotimaisen elintarvikeketjun ruokahävikki on vuodessa vajaat 400 miljoonaa kiloa, arvioi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT keväällä. Eniten hävikkiä syntyy kotitalouksissa, joissa heitetään vuosittain pois suuri määrä syömäkelpoisia elintarvikkeita.

Ruokahävikki on MTT:n mukaan Suomessa kuitenkin pienempi kuin useissa muissa maissa.
" (HS)



- No niin, Jeff. Sulla on nyt tossa lautasella sun normiannos.
- Niin.
- Ja paljonkos sulla nyt oli sitä ylipainoa.
- 350 paunaa.
- Eli eurooppalaisittain 159 kiloa. Hyvä. Nyt tiedätkös Jeff me aletaan laihduttaa.
- Niinkö?
- Jep. Sulla on päässä sellainen ajatus, että lautanen pitää syödä tyhjäksi. Siksi sä olet lihava.
- Tosiaanko?
- Jep. Eli vastedes sä syöt annoksestasi puolet ja loput heität roskiin.
- Enkö mä vois vaan syödä pienempiä annoksia?
- Et tietenkään. Silloin sun aivot ei opi siitä "lautanen tyhjäksi" -ajattelusta pois. Sun tarttee laittaa isoja annoksia ja syödä niistä vain vähän. Että syöminen on hupia. Hauskaa. Sitä voi tehdä pikkuisen tuolloin ja pikkuisen tällöin, eikä pidä syödä paljoa.
- Eikös tämä ole aika suoraa vittuilua Afrikan lapsille, että viskataan ruokaa pois?
- Kuule Jeff, Afrikan lapsilla ei ole riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin tai aikuisiän diabetekseen. Nyt prioriteetit kuntoon ja safkaa roskiin.

0 vastalausetta: