Pages

Pelihimon esiintyvyys Parkinsonin tautia sairastavilla yleisempää kuin muilla

23.8.12

"Tuoreen tutkimuksen mukaan pelihimon esiintyvyys on Suomessa Parkinssonin tautia sairastavilla jopa seitsemän kertaa yleisempää muuhun väestöön verrattuna. Pelihimon esiintyvyys länsimaissa on noin 1–2 prosenttia koko väestöstä.

Parkinssonin tautia ja pelihimoa yhdistää aivojen dopidopamiinijärjestelmää rappeuma.

Lääketieteen lisensiaatti Juho Joutsa selvitti väitöstutkimuksessaan pelihimon neurobiologiaa moderneja aivokuvantamismenetelmiä (PET ja MRI) käyttäen. Tutkimuksessa muun muassa kuvattiin peliriippuvaisten henkilöiden aivotoimintaa samaa aikaa, kun he pelaavat raha-automaattipeliä.

Tutkimuksessa osoitettiin, että vastoin aiempia oletuksia pelihimoon liittyy lisääntynyt aivojen palkkiojärjestelmän dopamiinitoiminta. Dopamiini on aivojen välittäjäaine, jolla on tärkeä rooli oppimisessa ja palkitsemistoiminnoissa. Tuloksia voidaan hyödyntää tulevaisuudessa lääkekehitystyössä.

Joutsa havaitsi, että riippuvuuksista kärsivillä Parkinsonin tautia sairastavilla henkilöillä dopamiinihermosolut aivojen otsalohkossa toimivat ylivilkkaasti verrattuna niihin Parkinsonin tautia sairastaviin, jotka eivät kärsi riippuvuuksista. Nämä dopamiinihermosolut osallistuvat palkkiojärjestelmän toimintaan. Löydös saattaa selittää sen, miksi vain osalle kehittyy riippuvuussairaus lääkityksen myötä.
" (TS)



- Tulehan, Mauri. Ei pelata kolikkopelejä.
- No jos minä nyt yhden kolikon laittaisin...jaha, käsi tärisi ja menikin kaksi, eikun siis kolme...jaa, laitoinkin seitsemän. Kai nää sitten pitää pelata.

0 vastalausetta: