Pages

Hallitus pestasi amerikkalaiskonsultin ideoimaan seuraavaa hallitusohjelmaa

18.1.13

Yksi maailman suurimmista kaupallisista konsulteista on värvätty avustamaan pääministerin esikuntaa seuraavan hallitusohjelman laatimisessa. Amerikkalainen McKinsey & Company on laatinut suunnitelmia muun muassa Suomen terveydenhuoltojärjestelmän ja kilpailupolitiikan uudistamisesta. Sopimuksen konsultin kanssa on tehnyt valtioneuvoston kanslia.

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen julki tullut kerta, kun kaupallisin periaattein toimiva konsulttiyritys saa Suomessa jalansijaa todellisiin politiikan valintoihin.

Yksityisten konsulttien ja neuvonantajien rooli hallituksen apureina on tähän saakka rajoittunut teollistamishankkeisiin, johtamis-, liikenne- ja tietojärjestelmiin sekä muun muassa valtion omaisuuden myymiseen. Konsulttien käyttämistä koko yhteiskuntaa koskevien ratkaisujen suunnittelijoina on varottu ja yleensä on luotettu joko poliittisen koneiston omiin ideoihin tai kotimaisten etujärjestöjen ja tutkimuslaitosten viisauteen.

McKinsey & Companyn kanssa tehty sopimus koskee valtioneuvoston kanslian asettamaa niin kutsuttua kasvuhanketta, jota esiteltiin viimeksi keskiviikkona. Kasvuhanke on pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) alulle panema ajatusriihi, jonka on määrä syksyyn mennessä tuottaa sisältöjä ensi vaalikauden hallitusohjelmaan.

...

Yle


- Kutsuitte, herra pääministeri?
- Kyllä, konsultti Brandt-Laakkonen. Minä luin tässä tätä teidän hallitusohjelmaehdotustanne.
- Ja?
- Minä en ymmärrä tästä mitään.
- Antakaahan kun selitän. Proaktiivisella toiminnalla saamme demografian mukaiset negatiiviset viiteryhmät mukaan yhtäläiseen pyrkimykseen, jossa tahtotila on talouspoliittisesti myönteinen.
- Mitä?
- Näkemyksellisyys on nyt se keyword tässä. Pyrimme tekemään sidosryhmäinstansseja, emme redusoimaan instituutioita. Tutkimuksen mukaan (Gruber et al, Perspectives on Psychological Science May 2011 vol. 6 no. 3) vitaaliset sosiaaliset siteet ja positiivinen outlook inhibitoivat menestysintentioita, siksi tahtotila tässä on proletaariletalismi.
- Mitä?
- Summa summarum: meidän tulee linearisoida resursointimme ja suorittaa leikkaukset minimirajalta nollarajaan.
- Jaa, minä kun ajattelin pyytäneeni hallitusohjelmaan että rahaa säästääksemme meidän pitäisi tappaa köyhät.
- Niin siinä lukeekin, herra pääministeri. Ei sitä vain edustaja tajua, ennen kuin on painanut eduskuntasalissa "jaa".
- Nerokasta!
- Siitähän meille maksetaan, herra pääministeri. Ja hyvin.

1 vastalausetta:

Unknown kirjoitti...

Itseasiassa tämä ei ole ensimmäinen kerta. McKinsey on "laatinut" Suomen hallistusohjelmia jo aikaisemminkin. Mikä selittänee monia asioita...