Pages

Kaupunginhallitus kielsi keittäjää kokkaamasta liian hyvää ruokaa

8.10.12

Falunin koulun pääkokkia, Annika Erikssonia on kielletty tekemästä enää niin hyvää ja monipuolista ruokaa kuin mitä hän on oppilaille ruotsalaiskoulussa tarjonnut, uutisoi Local.se-sivusto. Kaupunginhallitus on antanut keittäjälle ukaasin, että on epäreilua alueen muita koululaisia kohtaan, kun ainoastaan yhdessä koulussa tarjoillaan tuoretta leipää ja montaa eri kasvisvaihtoehtoa päivittäin.

Uutinen on nostattanut kommenttiryöpyn kaupungissa, sillä Erikssonin kokkaukset eivät ole nostaneet kuitenkaan koulun ruokabudjettia.

Kouluruokayksikön johtaja Katarina Lindberg sanoo, että kouluille tehdään samaa kaavaa noudattavat ruokalistat, jotta monipuolisuus säilyisi kaikissa ruotsalaiskouluissa. Lindberg ei kuitenkaan ollut kuullut Erikssonin tapauksesta.

Kaupunginhallituksen mukaan Erikssonin kokkailut eivät noudata kaikille laadittua ruokalistaohjelmaa.

Eriksson sanoo, että hän kokee velvollisuudekseen kokata nuorille terveellistä ja monipuolista ruokaa. Hän sanoo Local.se:n mukaan, että hän on halunnut varmistaa sen, että oppilaat saavat aina kasviksia ja proteiinia ruokaillessaan. Monipuolisuus on varmistanut, että kaikki ottavat jotain.

Kaupunginhallituksen päätöksellä Eriksson ei saa enää tarjota kuin puolet tähän asti tarjotuista kasvisannoksista ja tuore leipä korvataan kaupasta ostetulla leivällä.

AL


- Sinäkö olet se Anna Eriksson, se iskelmälaulaja?
- Eikun Annika Eriksson, koulun pääkokki.
- Jaa jaa niin juu! Tosiaan! Minä ajattelinkin, että olisihan se aikamoista. Sinulla on kuulemma täällä aika loistokkaat pöperöt?
- Noo, lapset tykkäävät ja tulevat mielellään syömään, tsih.
- Saanko maistaa?
- Totta kai. Siitä vaan maistamaan.
- Ooh! Mikä makujen harmonia! Mikä tuoreus! Tämä leipä...
- Itse leivoin. Se on vitaminoitua.
- Kyllä nyt kuulkaas...kyllä nyt...
- Kiitos vain, tsih.
- ...tämän täytyy kuulkaa nyt loppua heti.
- Mmitä?
- No mietihän nyt itsekin. Tällaista ambrosiaa täällä tarjotaan. Varmasti todella kallista!
- Eikä ole! Olemme täysin budjetissa!
- No siinä tapauksessa...
- Niin, ajattelinkin että ette kai te nyt hulluja puhu.
- ...meidän täytyy lakkauttaa tämä tuore leipä heti. Ja nämä monipuoliset ruoat.
- Mmitä?
- No mietihän nyt itsekin. Yksi koulu tarjoaa todella hyvää ruokaa lapsille. Toiset saavat selkeästi kehnompaa ruokaa. Sinä kuule Annika eriarvoistat lapsia.
- Mutta...kun minä yritän tuntea ylpeyttä työstäni...
- Mutta Annika! Ei saa olla itsekäs! Sinun pitää ajatella lapsia! Siispä nyt kaikki nämä tuoreet leivät ja muut pois heti, muuten toisten koulujen oppilaat syrjäytyvät ja Annika, se on sitten sinun syysi.

0 vastalausetta: