Pages

Vankilan näkösuoja nousi naapureiden ikkunoiden eteen

22.10.12

Pitkä harmaa alumiinisäleikkö ei kuulosta erityisen hyvältä pihaelementiltä, mutta kun se nousee oman olohuoneen ikkunan eteen, muutos maisemassa on melkoinen.

Helsingin vankilan naapurustossa Hermannissa on viime viikolla totuteltu uuteen näkösuojaan, jota asennetaan muurin päälle parin sadan metrin matkalle. Kaikki asukkaat eivät ole tyytyväisiä.

- Kauniin punatiilisen vankilanmuurin päälle on tehty pohjattoman ruma ja suuri harmaa metallisäleikkö. Se näyttää halvalta aaltopeltirakennelmalta, kritisoi yksi lähinaapureista.

Halpa näkösuoja ei kuitenkaan ole. Vankilan kiinteistöpäällikön Markku Salon mukaan kustannusarvio on 400 000 – 500 000 euron välimaastossa. Maksaja on Helsingin kaupunki, jonka ansiosta lähimmät uudet talot on rakennettu asemakaavan vastaisesti liian liki muuria ja varustettu parvekkeilla, joita niihin ei pitänyt tulla.

Näkösuoja on tarpeen, koska uusien talojen ylimmistä kerroksista näkee suoraan vankien ulkoilupihalle.

Aidan rakennuslupaa on hierottu Helsingin kaupunkikuvaneuvottelukunnassa varsin pitkään. Myös museovirasto osallistui neuvonpitoon, koska vankila on listattu valtakunnallisesti merkittävien kulttuuriympäristöjen listalle.

- Tutkittiin muun muassa puuston käyttöä näkösuojana, mutta se olisi ollut liian ongelmallista valvontajärjestelmän kannalta. Tarjolla oli myös Hermannin taideteemaan liittyvä vaihtoehto, jossa oli sellaista räväkkää värikkyyttä. Lopulta pääsimme sopuun tästä vaihtoehdosta, jonka arvioitiin soveltuvan ympäristöön, mutta joka olisi myös riittävän tukeva, luonnehtii arkkitehti Hannu Pyykkönen Helsingin rakennusvalvontavirastosta.

Teräsrunkoisen aidan säleikkö on alumiiniprofiililistaa. Lisäaidan korkeus vaihtelee kahdesta metristä 4,5 metriin. Näkösuojaan asennetaan myös valaistus. Aita on pultattu kiinni muurin sisäpuolelta.

- Ei se täällä sisäpuolella niin hyvältä näytä, mutta ei sen tarvitsekaan. Mutta kyllä se minun mielestäni ulkoapäin näyttää ihan hyvältä, arvioi kiinteistöpäällikkö Markku Salo.

Näkösuojan läpi voi vielä nähdä pihalle, mutta tarkoituksena on, ettei yksittäisiä vankeja pysty tunnistamaan. Säleikkö on kiinnitetty muuriin siten, että se voidaan poistaa, jos vankilatoiminta päättyy. Helsingin vankilan rakennukset Sörnäisissä ovat osin suojeltuja. Sekä tiilimuuri että yksi torneista on suojeltu.
Vartti


- Kristoffer!
- No mitä?
- Kristoffer! Tule katsomaan!
- No mitä nyt?
- Katso noita iljettäviä otuksia tuolla!
- Yhh. Näen kyllä.
- Kuvottavaa, huutelevat siellä rivouksia ja käyttäytyvät kuin mitkäkin raakalaiset!
- Tähän on saatava loppu!
- Det är för säkert! Meidän ei tarvitse katsella noiden julkisia irstailuja! Fy fan!
- Minä otan vankilanjohtajaan yhteyttä välittömästi ja vaadin tuohon muurin ylle aitaa!
- Todellakin! Hermannilaiset tirkistelijät saavat vastedes katsella muuta kuin meitä! Vaikka olemmekin vankeja, niin on meilläkin yksityisyydenrauha!
- Näin on!

0 vastalausetta: