Pages

Työnantajien ylilääkäri IL:ssä: On "hyvin yleistä", että vanhemmat valehtelevat lapsen sairastuneen

3.10.12

Kylläpä nyt paljastuu työntekijöistä koko ajan uusia pinnauskeinoja.

Työnantajien keskusjärjestö EK:n ylilääkäri Jan Schugk sanoo Iltalehden mukaan, että vanhemmat valehtelevat usein lapsensa sairastumisesta.

IL kirjoittaa, että Schugkin mukaan on hyvin yleistä, että pienen lapsen vanhemmat hakevat itselleen sairauslomaa valehtelemalla lapsensa olevan sairas.

Tapaukset tulevat kuitenkin ilmi varsinkin pienemmillä paikkakunnilla.

Schugk sanoo lehdessä, että jos aloite palkattomasta sairauspäivästä viedään eteenpäin, täytyy uusien käytäntöjen olla tasa-arvoisia keskenään.

Viime vuonna Jan Schugk sanoi Ylelle, että eri kyselyiden mukaan 14 prosenttia vastaajista on myöntänyt olleensa joskus pois töistä luvatta tai liioitellun syyn varjolla.

Talouselämä


- EK:n ylilääkäri Jan Schugk!
- Niin?
- Kerroitte Iltalehdessä, että vanhemmat valehtelevat usein lapsensa sairastumisesta.
- Kyllä.
- Lisäksi olette aiemmin kertonut, että eri kyselyiden mukaan 14 prosenttia vastaajista on ollut joskus pois töistä luvatta tai liioitellun syyn varjolla.
- Pitää paikkansa.
- Oletteko törmänneet tällaiseen tapaukseen itse?
- No siis monta kertaa silleen rupee miettimään, et varmaan se ku se soittaa et muksu on kipeenä, niin onhan se tietty voinut olla ryypännytkin koko yön. Joskus oon itekin miettinyt ryyppääväni koko yön, niin miksei sit muutkin? Ja sitä paitsi kuulin yhdeltä kaverilta, että sillä oli ollut tällainen tapaus. Et ku me mietitään että jos vaikka 14% on joskus ollu töistä pois luvatta tai liioitellun syyn varjolla, niin sehän on ylöspäin pyöristettynä kaksi tyyppiä kymmenestä! Kyllä se on ihan asiallista mun mielestä silloin rankaista niitäkin kahdeksaa joita ei meinaa saada lääkäriin tai sairaslomalle muutenkaan vaikka olisi pää kainalossa.
- Tohtori Schugk, kun olette EK:n palveluksessa, niin voisiko kyseessä olla vain pseudoasiantuntijalausunto, jolla pyritään tukemaan poliittisia päämääriä?
- Naurettavaa. Kyllä minä saan tehdä syyllistäviä lausuntoja ihan koska tahdon, ei tämä ole mitenkään poliittista.

0 vastalausetta: