Pages

Apple: Meillä on enemmän kuin tarpeeksi rahaa

28.2.12

"Apple on tehnyt vuosineljännes toisensa perään uskomattomia tuloksia ja sen käteisvarat ovat nousseet jo lähes 100 miljardiin dollariin. Käteisvarojen suuruudesta antaa jonkin asteisen kuvan kesäkuinen tilanne, jolloin Applelle oli varoja 76,2 ja Yhdysvalloilla 73,8 miljardia dollaria.

Apple järjesti viime viikon torstaina ensimmäisen vuosittaisen osakkeidenomistajien kokouksen yrityksen entisen toimitusjohtajan Steve Jobsin kuoleman jälkeen. Nykyinen toimitusjohtaja Tim Cook pyrki ottaa selville, pitäisikö Applen lopettaa käteisvarojen jatkuva kasvattaminen ja jakaa osakkeidenomistajille osinkoja tänä vuonna. Apple lopetti vuosineljänsittäin jaettavien osinkojen jakamisen vuonna 1995, kun sen taloustilanne oli pohjalla.

Nyt Cook pyrkii selvittämään, miten Apple voisi käyttää osan käteisvaroistaan, koska sillä on enemmän rahaa mitä yrityksen pyörittämiseen tarvitaan. Osinkojen jakamisella Apple saavuttaisi pitkällä aikavälillä kasvua osakkeen hintaan ja yhden osakkeidenomistajan mukaan osinkoa ei jaettaisi kolmen kuukauden välein, vaan yhdellä kertaa myöhemmin tänä vuonna.

Applen osakkeen arvo on noussut viiden vuoden aikana yli 520, vuoden aikana yli 52 ja viimeisen kuukauden aikana yli 22 prosentilla. Osakkeen arvo on tällä hetkellä 522 dollaria ja yrityksen markkina-arvo 487 miljardia dollaria.
" (Muropaketti)



- Hey ho, the Jobs is dead!
- What Jobs?
- No tietty Steve Jobs! Ja kato paljonko meille jäi fyrkkaa jäljelle!
- Uijui! Aivan sikana! Mitä tehdään niillä rahoilla?
- No siis. Jos me nyt luetaan tätä Steven jälkeensä jättämää ohjeistusta, niin tämä raha tulisi ohjata tuotekehitykseen ja testaukseen jotta Apple voisi olla tulevaisuudessakin teknologisessa kärjessä. Raha tulisi laittaa poikimaan ja sillä tavalla sillä pitäisi saada yleishyödyllisiä innovaatioita jotka helpottavat yhteiskuntaa sen sijaan, että ne jaettaisiin ylisuurina osinkoina niille, joilla on jo valmiiksi paljon rahaa ja--
- Siis MITÄ sä luet?
- Steven ohjeistusta.
- Mitä ohjeistusta?
- No tämä mikä mulla on tässä kädessä.
- Näytähän. Oi hitto, mullahan oli ihan vahingossa kädessä myös sytkäri.
- Poltit sitten Steven ohjeistuksen.
- Hupsista saatana.
- Mitäs me nyt sit tehdään?
- No en tiedä, meillä on hyvin rahaa firman pyörittämiseen ja voidaan julkaista sama tuote ihan hyvin seuraavan kolmen vuoden aikana puolen vuoden välein...annettaisko itsellemme ihan törkeän kovat bonukset?
- Uijui! Nyt puhut asiaa. Ferrarit ja Malibun rantahuvilat, täältä tullaan!
- Itse ajattelin ostaa itselleni jonkun pienen valtion.
- Mutta mitenkäs muuten, kun sitten muutaman vuoden päästä meillä tuotekehitys rullaa edelleen paikallaan ja muut ottavat meidät kiinni kehityksessä ja saavat tuotettua isompia määriä laitteita halvemmalla?
- No, en sinusta tiedä mutta minä en ainakaan silloin ole enää työelämässä vaan elelen miljoonillani!
- Mutta sittenhän firma joutuu antamaan duunareille kenkää.
- Toistan: en sinusta tiedä mutta minä en ainakaan silloin ole enää työelämässä vaan elelen miljoonillani!

0 vastalausetta: