Pages

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta

13.2.12

"Pankkiiri Björn Wahlroos sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että presidentti-instituutio on kärsinyt Tarja Halosen kaudella.

-En sano, että hän on ollut sopimaton presidentti, vaan että hänen poliittinen linjansa ja asemoitumisensa on ollut toinen kuin eduskuntavaaleissa on ollut kansan tahto, Wahlroos perustelee.

Wahlroos kritisoi Halosta vaatimattomasta osallistumisesta poliittiseen keskusteluun. Wahlroosin mukaan eristyneisyys on johtanut siihen, että Halonen on kerännyt ympärilleen kulttuurielämän ja sivistyneistön piiristä eräänlaisen hovin. Tällä hovilla on pankkiirin mielestä suhteeton vaikutus julkiseen debattiin.

Halonen sanoi viimeisessä uudenvuodenpuheessaan, että terveyserot Suomessa ovat kasvaneet tuloerojen kasvun myötä. Wahlroosin mukaan tämä ei pidä paikkaansa, sillä syy heikkenevälle terveydelle on se, että syrjäytyneet eivät panosta terveytensä hoitamiseen." (MTV3)



- Ja pitkästä aikaa Fiktiivisissä keskusteluissa meillä on täällä haastatteluvieras, tervetuloa haastatteluun pankkiiri Björn Wahlroos.
- Onpa sulla ruma haastatteluhuone.
- Tämä on minun kotini.
- Oletko sä joku köyhä?
- Ehkä menemme suoraan asiaan. Helsingin Sanomien haastattelussa kommentoitte, että terveyserot Suomessa eivät ole kasvaneet tuloerojen kasvun myötä.
- Tämä pitää paikkansa.
- Kommentoitte, että syy heikkenevälle terveydelle on se, että syrjäytyneet eivät panosta terveytensä hoitamiseen.
- Juuri näin!
- Mitenkäs, kun hyvävaraisilla on mahdollisuus käyttää yksityisiä lääkäripalveluita joko oman varallisuutensa puitteissa tai vaihtoehtoisesti työnantajan maksamana, koetteko että julkisen puolen terveydenhoitoruuhka ei aseta tuloerojen eri vaakakupeissa olevia epätasaisiin asemiin?
- Mikäs huuhaa-ukko sinä haastattelija oikein olet?
- Anteeksi?
- Ensinnäkin, syrjäytyneillä on ihan vastaava oikeus käyttää yksityisiä palveluita jos niin haluavat, mikäli kokevat että siitä ryyppäämisestä haluaa jättää rahaa omasta terveydestä huolehtimiseen! Eihän se lääkärikäynti maksa asemalla kuin viidestäkympistä sataseen per kerta!
- Niin, yleensähän syrjäytyneillä tuo viidestäkympistä sataseen on kuukauden ruokabudj--
- Toisekseen, ei sitä terveyttä lääkäreillä ylläpidetä, vaan liikunnalla!
- Joten...?
- No ne työttömäthän ja syrjäytyneet, eihän niillä ole kuin aikaa! Siitä vaan lenkkitossua jalkaan ja lenkille, kyllä siinä terveys kasvaa ja silmä lepää kun pummipataljoona tekee Helsinki City Maratonia ihan omaehtoisesti!
- Entä henkiset vaivat? Työttömyys ja syrjäytyminen on henkisesti kovin raskasta ja siinä voi helposti kokea arvottomuuden tunnetta, masennusta ja voimattomuutta, silloin ei oikein osaa vain tuosta noin lähteä lenkkeilemään.
- Ja tuossakin! Mitä ihmeen masentumista köyhillä on? Tiesitkö, että ennen kuin tulin tänne haastatteluun ja kohta kun lähden niin elämäni on silkkaa stressiä ja harmia! Ensin piti katsoa osakekurssit, etten vain menetä rahaa! Sitten piti selvittää, että varashälyttimet ovat kartanollani viimoisen päälle, koska muuten tulevat köyhät ja vievät kaiken! Ei ole köyhillä mitä varastaa, nehän nukkuvat yönsä hyvin ja sikeästi ilman hätäpäivää! Siitä sitten aamulla lenkille! Itse asiassa MINÄHÄN olen se, jota tässä riistetään!
- Aikamme alkaakin olla lopussa, mutta haluaisin vielä kysyä viimeiseksi teiltä Björn Wahlroos: oletteko te millään tavalla kontaktissa tähän yhteiskuntaan?
- Ai kontaktissa? Minähän omistan koko yhteiskunnan!

3 vastalausetta:

Raimo kirjoitti...

Europarlamenttiin lähtee vuoden 2012 alussa Ville Itälän tilalle Petri Sarvamaa (kok), joka juonsi YLE TV1 A-studion 31.1.2007 lähetystä: siinä oli mielikuvamanipulointi, jossa ruotsin kielen opiskelun vapaaehtoisuuden perustelut sensuroitiin ohjelmasta pois. Toimittaja oli Pasi Peiponen. Eli europarlamenttiin lähtee Suomesta sensuuria harrastava toimittaja.

Paavo Lipponen vs Jussi Niinistö. Asian tausta on sama kuin Lipposen Freudenthal-mitali, salainen valtataistelu: Lipponen on ruotsalaismielinen ja Niinistö ei. Suomalaisuuden Liitossa toiminut Niinistö tietää liikaa asioista, joista Lipponen ei halua puhua, ainakaan suomeksi.

Tarja Halonen on käytännössä Ruotsin nukke.

Kansanedustaja Sulo Aittoniemi vastusti kielilakia ja lykkäsi kielilakiäänestystä. Kielilakiäänestyksessä oli läsnä Ruotsin suurlähettiläs.

Tuomas kirjoitti...

Vai niin.

Teijo kirjoitti...

Huippulia, salaliittoteorioita... :)